Ihan ristiriitaiset fiilikset. Parin kuukauden päästä loppuu äitiyslomani ja palaan töihin.

Olen ollut jo kahdeksan kuukautta äitiyslomalla, koska olin jo koko lokakuun virallisesti. Elokuussa koittaa aika, kun tuet loppuvat ja ihan oikeasti pitäisi ajatella, että mistä sitä elantoaan siitä eteenpäin hankkii. Minä en ainakaan pärjää pelkällä kotihoidontuella, vaan on tehtävä ihan oikeita töitä.

Tavallaan on ihana ajatella, että ns. normaali arki alkaa. Että saa tehdä töitä ja sitten nauttia vapaa-ajasta Emman ja perheen kanssa töiden ulkopuolella. Olen tämän äitiysloman aikana käynyt vetämässä treeniryhmän treenejä silloin tällöin ja auttanut Tuukkaa CitySurvivorsissa. Mitään palkkaa itselleni en ole kuitenkaan nostanut, koska äitiystuki on pyörinyt. Joten tavallaan se, että voi ihan luvan kanssa palata töihin, on jollain tapaa jopa vapauttavaa.

Kuitenkin se, että kotiäitiys loppuu jo nyt on tylsää. Nyt kun Emma touhuaa jo kovasti kaikkea ja oppii koko ajan uusia juttuja, on tylsää olla itse töissä kun pieni puuhaa omiaan sitten hoidossa. Olisihan se ihanaa, jos voisi vain olla kotona ja käydä lounailla äitiystävien kanssa ja hengailla. Puuhata Emman kanssa kaikenlaista, ilman aikatauluja.

Muutenkin olen huomannut, että aikataulut stressaa minua ihan kamalan paljon. En tiedä mistä se johtuu, mutta minua ahdistaa jos joka päivä on joku aikataulu. Vaikka ne kalenterissa olevat jutut olisivat kuinka ihania, on kellon ja kalenterin orjana eläminen jotenkin todella ahdistavaa.

Se on vähän ristiriitaista, koska sitten toisaalta olen sellainen ihminen joka tarvitsee niitä joitakin aikatauluja.
Meillä on käynnistynyt kirjaprojekti, koko projekti kestää yhteensä vajaan vuoden. Ensi keväänä kirja on kaupoissa. Jos kirjaan liittyvissä jutuissa ei olisi mitään deadlinejä, ei tulisi hommia tehtyä. Minä nimittäin olen sellainen, että teen hommat vasta viimeisenä päivänä. 😀 Useimmiten. Varaan kyllä aikaa sille viimeiselle päivälle, enkä tee hutiloiden. Mutta jos aikatauluja ei olisi, en saisi ehkä mitään aikaiseksi.

Tiedättekö? Tavallaan aikataulut ja kalenteri ahdistaa, mutta toisaalta niistä on suuri hyöty. Tämän saman syyn vuoksi töihinpaluu on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan.

Minä jos joku tarvitsisin jonkinlaista koulutusta ajanhallintaan liittyen. 😉 Jotenkin jopa tuntuu, että ihan kuin olisin häslännyt koko äitiyslomani läpi. Että nyt kun se on loppumassa, tuleekin sellainen apua-fiilis! Miten tämä jo nyt loppuu, enhän minä ole ehtinyt nauttia siitä vielä yhtään?!

Ensi viikolla on juhannus ja siitä me jäämme lomalle kahdeksi viikoksi. Olen pistänyt kalenterin ”kiinni” siksi aikaa. Ja niin julmalta kuin se ehkä kuulostaa, en halua nähdä sinä aikana ketään muuta kuin oman perheeni. Niin ihania kuin kaikki ystäväni ovatkin, haluan viettää aikaa vain perheen kesken. Haluan pistää kännykän kiinni ja blogia varten teen valmiiksi muutaman postauksen, että saan laittaa myös blogin kiinni hetkeksi. Haluan istua meren rannalla Emma sylissäni ja ihmetellä merta. Ilman, että on yhtään aikataulua mielessä tai kiire mihinkään.

Sillä syksyllä ei tahti ainakaan hidastu.

Onneksi Emmaa ei vielä kuitenkaan täydy laittaa päiväkotiin. Tai siis eihän päiväkodissa ole mitään vikana ja monilla vanhemmilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta koska meillä on ihana äitini, joka on luvannut olla elokuusta alkaen Emman kanssa yhden päivän viikossa (ja tarvittaessa enemmän), on töihinpaluu mahdollista järjestää nyt ilman päiväkotia. Myös se, että voimme Tuukan kanssa vuorotella työhommissa on suuri juttu. Katsomme toistemme kalenterit aina läpi, ennen kuin sovimme asiakastapaamisia.

***

Miltä muista äideistä tuntuu töihinpaluu? 

Me ollaan nyt asuttu vajaa viikko appivanhempieni kotona, rivitaloasunnossa. Appivanhempani viettävät aina melkein koko kesän mökillä Nurmeksessa. Tuukka kysyi viime viikolla, että mitäs jos mentäisiin Vapaalaan asumaan muutamaksi päiväksi. Vähän kuin ”kokeilemaan”, että miltä se tuntuisi asua vähän kauempana keskustasta ja rivitalossa.

Mummin ostamalla kaaralla kruisailua rivitalon pihalla. 😉

No ihanaahan tämä on ollut. Tilaa on niin paljon, on parveke, oma piha ja sauna. Luonto on lähellä ja ihan koko ajan ei kuulu hälytysajoneuvojen äänet. 😉 Myöskin se, että kun lähtee kotiovesta ulos on sellainen ihana rauha ympärillä. Meidän kummankin elämä ja työ on hektistä ja erittäin sosiaalista, on ihanaa kun sitten vapaa-ajalla ja kotona / kotiympäristössä kuunnella vain linnunlaulua ja olla ihan rauhassa.

Matka keskustaan täältä kestää autolla n.20-30min riippuen onko ruuhkaa. Ja on myös ihana palata kaupungilta kotiin, kun täällä on tosiaan niin rauhallista. Alammekin molemmat tykätä ajatuksesta, että kun päivän askareet on tehty keskustassa, saa palata rauhalliseen kotiympäristöön.

Tässä yhtenä päivänä kuluneella viikolla kävin eräässä tilaisuudessa keskustassa. Emma oli mukana ja koko automatkan täältä Vapaalasta keskustaan Emma huusi takapenkillä. Ei auttanut lelut, tutti, eikä edes youtube ja piirretyt lauluvideot. Kyllä oli itsellä vaikea keskittyä ajamiseen ja ihan muutamaan otteeseen piti laskea kymmeneen matkan aikana. Kun sitten Töölön kohdilla pysäytin auton ja menin takapenkille vaihtamaan Emman vaippaa, mietin siinä solmussa, että en ikinä enää lähde autolla mihinkään yksin Emman kanssa.. 😀 Mietin myös, että en ikinä muuta Töölöä kauemmaksi keskustasta. Noh, kotimatkalla hän sitten kuitenkin nukahti 2min auton starttaamisen jälkeen.

Mutta jos joku ”huono puoli” on tässä kauempana asumisessa, on se tuo matkustaminen. Mutta toisaalta sitten, Emma kasvaa ja ainakin toivon, että jossain välissä alkaa viihtymään autossa paremmin. Ehkä sitten joskus, kun naama on menosuuntaan?!

***

Tällaisia rivitalo-aatoksia täällä. Ihanaa aurinkoista lauantaita kaikille! <3
Pst.. Huomenna tulossa jotain super mielenkiintoista ja tärkeää kaikille äideille, lasten iästä riippummatta. 😉