Nää yöt ei anna armoo..
Tuukka kysyi minulta yksi päivä, että jos saisit päättää jonkun yhden asian, minkä saisit taikaiskusta takaisin, niin mikä se olisi. Siis jonkun sellaisen asian, joka oli ennen Emmaa.. 😉 Tuukka antoi esimerkiksi mm. treenaamisen, kropan ennen raskautta, katkeamattomat yöunet jne.. Minun ei tarvinnut miettiä kokonaista sekuntiakaan vastausta: Katkeamattomat yöunet!

Uni on ollut minulle aina todella tärkeä asia. Olen aina nukkunut todella hyvin, nukahtanut helposti ja rakastanut pitkiä yöunia. Suurin osa pienten lasten vanhemmista kuitenkin tietää, että pitkät yöunet, katkeamattomat sellaiset, on hetken aikaa vain unelmaa.. 😉 Toki on lapsia, jotka jo ihan pikkuvauvasta lähtien nukkuu kahdeksan tuntia yössä heräämättä. Mutta suurin osa pienistä vauvoista sinne taaperoikään asti nukkuu vähän niin ja näin. 😀
Niin meillä ainakin. Emmalla on yöt olleet vaihtelevia ihan syntymästä lähtien. Alkuun tietysti haettiin kaikenlaista rytmiä ja totuteltiin uuteen elämään. <3 Parin kuukauden iässä Emmalla alkoi selkeästi olla jo yön ja päivän erottaminen jollain tapaa ymmärryksessä.
Noin kuukausi sitten, Emman ollessa vajaa viisikuukautinen, alkoi oikeastaan säännöllinen rytmi löytymään öihin. Hän nukahti aina n.klo 20 aikoihin ja heräsi klo 06-07. Heräsi yön aikana 2 tai kolme kertaa syömään ja sitten takaisin unta palloon. Ihan viimeiset pari viikkoa (ennen puolen vuoden hulinoita ja hälinöitä) hän heräsi enää kaksi kertaa yössä. Ensimmäinen herääminen oli vasta klo 02-03 välillä ja toinen joskus siinä viiden tietämissä.

Nyt kuitenkin puolen vuoden tietämillä hänellä alkoi yöheräilyt lisääntyä ja se nukkumaanmeno vaikeutua, kuten kirjoitin täällä. En tiennyt, että myös puolen vuoden iässä vauvalla tulee tiheän imun kausi, vauva alkaa kokemaan eroahdistusta vanhemmistaan ja sitten vielä se kaiken uuden oppiminen tekee öistä hetkellisesti levottomampia taas hetkeksi. Kuuden kuukauden iässä vauva ymmärtää, että ei ole äidin kanssa sama henkilö ja alkaa kokemaan eroahdistusta varsinkin iltaisin, kun pitäisi yksin nukahtaa omaan sänkyyn.
Olen myös kuullut ystäviltäni, että sitten kun opitaan seisomaan ja kävelemään, yöt saattavat muuttua vieläkin levottomammiksi. 😀 Kun ei pikkutyypit malta nukkua, vaan haluavat päästä toteuttamaan kaiken uuden oppimansa.

Ja sitten kun erehtyy lukemaan, että puolen vuoden iässä olisi hyvä jättää jo yösyötöt kokonaan pois ja vauvan pitäisi opetella nukahtamaan yksinään… Jaa-a!! Ei kyllä minusta vielä ainakaan näihin ratkaisuihin ole. Kyllä meidän pienellä tytöllä on vielä nälkä ainakin sen kerran yössä. En myöskään halua, että hän joutuisi yksinään itkemään eroahdistuksissaan pimeässä makuuhuoneessa ja sitten nukahtamaan itkuunsa. 🙁 Olen sitten nynny äiti tai en, haluan että pienemme tuntee olonsa turvalliseksi ja saa nukahtaa äitin tai isän paijaukseen. Ainakin nyt vielä hetken aikaa.
***
Vila-tyynyliinat (vaalea roosa)
Vila-tyynyliinat (vaaleanvihreä)
Dani-pussilakanasetti (nyt alessa -30%)
Vila-aluslakana (muotoonommeltu)
***
Aurinkoista ja ihanaa lauantaita kaikille sinne! <3 Kertokaa ihmeessä omia yökokemuksia!

Huiput matkarattaat!
Meillä on ollut nyt muutaman kuukauden käytössä matkarattaat. Tilasimme ne varsinaisesti Kreetan matkaa varten, mutta kevyet ”kaupunkirattaat” Britax Go Bigien rinnalle oli myös tarpeen. Päädyimme Mutsyn Nexo -matkarattaisiin, jotka tilasimme meille tutusta ja turvallisesta BabyStylestä. 🙂

Matkarattaat on olleet meillä tosiaan käytössä jo melkein koko kevään. Jos ollaan lähdetty esim. kaupungille, ollaan aina menty näillä. Nämä Mutsyn matkarattaat on niin ketterät kulkiessa, että niillä on ollut tosi helppo mennä ruuhkaisemmissa ja ahtaimmissakin paikoissa. Myös ratikkaan näiden kanssa on helppo sujahtaa.
Yksi ehdottomasti parhaimpia yksityiskohtia näissä rattaissa on käytännön kautta opittu: yhden käden selkänojasäätö! Siis niin kätevä! Tosiaan vain yhdellä kädellä saa selkänojaa säädettyä pystympään tai makaavampaan asentoon. Tällainen ”pieni” yksityiskohta on meillä ainakin osoittautunut ihan huippu tärkeäksi.

Meillä oli Ruotsin matkalla mukana vain nämä matkarattaat. Nämä menevät ihan super pieneen tilaan, joten saatiin hyvin mahtumaan matkalaukku, rattaat, sitteri, matkasänky ym. auton takakontiin. Rattaat on myös hyvin nopea kasata, joten ahtaalla laivan autokannellakin oli helppo takakontista rattaat ottaa kyytiin ja kurvailla kohti hissejä.
Hotellissa oli pieni parveke ja sinnekin nämä rattaat soljahtivat mukavasti. Joten Emma sai nukkua siellä päikkäreitä, silloin kun oltiin hotellilla päikkäriaikaan.

Meillä on mennyt rattaiden suhteen kyllä hankinnat aivan nappiin! Tosiaan Britax Go Big:it meillä on ollut käytössä Emman syntymästä asti ja vieläkin päivittäin. Nyt tosin siirretty koppaosuus sivuun ja käytetään siitä tällaista vähän samankaltaista vaunuosaa kuin näissä Mutsyissa.
Jos haluat lukea tarkempia tietoja näistä Mutsyn rattaista, niin kurkkaa tämä postaukseni: Matkarattaat ja muita matkavalmisteluja!
Ja jos noista Britaxista haluat lukea enemmän, niin niistä mm. tässä postauksessa: Britax Go Big – Miksi juuri nämä vaunut?

***



23