On alkanut taas Suomen parhaiden somevaikuttajien listaaminen. Kuka kahmii pokaalit vuoden 2017 The Blog Awards Finlandissa?

Kuka bloggaaja tai tubettaja inspiroi sinua? Kenen instafeed on pelkkää silmäkarkkia? Kenen snäpit pelastavat päiväsi? Kuka on sosiaalisen median kingi? Entä kuka tulokas on noussut yhtäkkiä kaikkien huulille? Ilmianna vaikuttaja, joka erottuu joukosta ja ansaitsee tunnustusta vuoden säkenöivimmässä gaalassa! Voit ehdottaa suosikkejasi mukaan kilpailuun yhdessä tai useammassa eri kategoriassa. Kirjoita boksiin vaikuttajan nimi, nikki tai kanava ja paina Lähetä-painiketta. Tuomaristo koostaa yleisön ilmiantamista ehdokkaista TBAF 2017 -kilpailun shortlistat, jotka julkistetaan syksyllä. Kaikkien ilmiantajien kesken arvotaan 5 kahden hengen lippupakettia TBAF 2017 -gaalaan.

Minut löytää valmiiksi jo kategorioissa Perhe, Harrastus, Lifestyle ja Keskustelunherättäjä. Jokaiseen kategoriaan voi kuitenkin ilmoittaa myös blogin, jota ei ole valmiiksi jo syötetty. Kun kirjoittaa kategorian vieressä olevaan boxiin kirjaimet Mo – löytyy blogini listalta. Mutta siis jokainen teistä voi ilmiantaa myös sellaisia blogeja, joita ei listauksesta valmiina löydy.

Kirjoitin jokunen aika sitten siitä, että minua ei ole koskaan palkittu minkäänlaisilla pokaaleilla tai kunniakirjoilla blogini vuoksi. Kerroin, että olen kerran ollut TOP10:ssä juurikin tässä samaisessa TBAF:ssä. Sain silloin myös tietää, että blogini oli ollut kolmen eniten ääniä saaneiden joukossa. Pokaalia ei kuitenkaan tullut. Kerroin, että minulle on aina ollut paras palkinto se, kun näen miten moni lukee juttujani. Niin se on edelleen. Se, että teitä on siellä tuhansia, jotka palaavat juttujeni ääreen päivittäin. Teitä on siellä ihan älyttömän monta, jotka ovat seuranneet blogiani ihan alusta asti, viitisen vuotta! Se on huimaa!!

Kun saan viestiä viikottain teiltä, että kiitos kun kirjoitit siitä tai tästä. Tai kun joku laittaa minulle IG:n directissä kiitosta siitä, että hän saa iloa päiviinsä minun MyStory-videoista. Tai kun saan sähköpostia teiltä lukijoilta kiitoksena motivoinnista elämäntapamuutokseen. Tai kun katson Google Analyticsista, että blogini sivulla on klikkauksia satoja tuhansia kuukausittain! Niin onhan ne nyt ihan äärettömän hienoja juttuja! Olen koko ajan vahvemmin sitä mieltä, että kirjoittaminen on minun juttuni. On ihanaa saada motivoida ihmisiä, on ihanaa paasata oikein olan takaa välillä ja kannustaa kaikkia olemaan rohkeasti omia itsejään. On ihanaa saada teiltä lukijoilta vertaistukea ja jakaa sitä teille päin.

Edellisen kerran olin ehdolla ja TOP10:ssä vuonna 2014.

Se, että blogini valittaisiin jossain kategoriassa sitten lokakuussa 2017 parhaaksi, on mielestäni absurdi ajatus. En jollain tapaa usko, että se on mahdollista. Vaikka kuinka lukijamäärät ovatkin nousseet, IG-seuraajien määrä on noussut jne. Silti ajatus siitä, että minä olen somevaikuttaja on jotenkin ihan hassu. Blogin kautta tuleva julkisuus on jollain tapaa ihan erilaista, kuin mielestäni ns. ”oikeiden” julkkisten julkisuus. 😀 En tiedä ymmärrättekö yhtään mitä tällä haen, mutta yritän selittää. Jos joku näyttelijä tai laulaja tunnistetaan katukuvassa, se on jotenkin itsestäänselvää. Hän tekee työkseen julkista ammattia ja monet sadat tuhannet suomalaiset tunnistavat näitä henkilöitä turuilla ja toreilla. Mutta se, että minä kirjoittelen tätä blogiani täällä oman kotini nurkassa ja sitten kaupungilla minua tullaan vetämään hihasta, että etkös sinä olekin se Monna – on jotenkin absurbin tuntuista. Se on ihanaa, kun joku tulee moikkaamaan ja vaihtamaan pari sanaa. Mutta edelleen siinä tulee sellainen olo, että minutko muka tunnistetaan?

Vuonna 2015 TBAF-gaalassa Natan kainalossa.

Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä työkseni. Ja se on teidän lukijoiden ansiota. Jos teitä ei olisi, ei bloggaaminen olisi minulle ammatti. Haluan siis ihan täydestä sydämestäni kiittää teitä jokaista siellä ruudun toisella puolella!! Toivottavasti jaksatte vielä pitkään juttujani! 😉

***

Ilmianna blogini ja minut TÄÄLLÄ jos olet sitä mieltä, että minä ansaitsin tällaisen tunnustuksen. 🙂

Se on aihe, mistä riittää mielipiteitä varmasti yhtä paljon kuin kaikesta muustakin lapsiin liittyvästä. Eli yhtä paljon, kuin on erilaisia vanhempia, on erilaisia kasvatustapoja. Minä luotan, että jokainen vanhempi osaa itse kasvattaa oman lapsensa, koska tuntee lapsen tarpeet ja persoonan. Toki kuitenkin on jotain sellaisia yleisiä juttuja, jotka olisi omasta mielestäni hyvä opettaa kaikille lapsille. Kuten mm. kohteliaisuus, hyvät käytöstavat ja väkivallattomuus.

Katsoin aamulla MTV3:n AamuTv:stä haastattelua, jossa puhuttiin lasten kasvattamisesta. Vieraana oli Jari Sinkkonen, tunnettu lastenpsykiatri – osa pitää hänen opeistaan ja mielipiteistään, osa ei. Toisena vieraana oli Suvi Saaresti, lastentarhan opettaja ja kirjailija. Haastattelu oli todella mielenkiintoinen. Siinä puhuttii mm. siitä, että nykyään vanhemmat ovat jollain tapaa hukassa siitä, että miten rajoja voi asettaa lapselle. Milloin mennään liiallisuuksiin ja milloin taas annetaan lapselle liikaa päätösvaltaa. Mielestäni eräs älyttömän hyvä ja tärkeä pointti oli Jari Sinkkoselta ja Suvi Saarestilta oli se, että jos lapselle annetaan taaperoikäisestä lähtien kaikki päätösvalta, hän ei osaa käyttää sitä oikein. Lapsi ei koe sitä vapautena ja aah, minä saan päättää kaikesta itse – vaan voi kokea sen jopa turvattomana.

Vanha sanonta ”rajat luo rakkautta” on mielestäni pätevä juttu. Samaa sanoi Sinkkonen ja Saaresti. Samaa olen lukenut muutamista ”kasvatus-oppaista” ja kirjoista. On kuulemma yleistyvä trendi, että lapset on perheen pää, ei enää vanhemmat. Yksi tähän ajavista asioista on se, että monia 80-luvulla syntyneitä lapsia on saatettu kasvattaa liiankin tiukoilla rajoilla. Nyt sitten nämä lapset aikuisena haluavat antaa omille lapsilleen vapautta ja saattavatkin antaa sitä jopa liiaksi.

On muutama kasvatusmetodi, joista olen lukenut ja tänään aamuohjelmasta kuullut, joita itse olen ajatellut ainakin yrittää kasvatuksessa. Ja ne ovat nämä:

1. Aseta rajoja, mutta anna lapselle vapaus valita. Lapselle voi asettaa rajat esimerkiksi syömisessä niin, että antaa lapsen valita muutamasta vaihtoehdosta. ”Syötkö sinä tänään aamupalaksi banaania vai omenaa” – lapsi saa päättää kumpaa syö, mutta vanhempi on kuitenkin laittanut jonkinlaiset rajat. Jos lapselta kysytään, että mitä haluat syödä tänään aamupalaksi voi lapsi päättää, että syö aamupalaksi suklaata ja jäätelöä. 😀
2. Väkivallalle aina ei.  Kun parivuotias pikkutaapero muksii nyrkillä äitiä tai iskää, se voi olla huvittavaakin, eikä tietysti satu. Mutta jo tällöin pitäisi kieltää lyöminen, silloin lapsi oppii jo pienestä pitäen ettei väkivalta ole ratkaisu missään tilanteessa.
3. Ymmärrä lasta, myös uhmakiukkupotkuraivareissa. Tämä on varmasti yksi haastavimmista ja vaikeimmista tilanteista – varsinkin keskellä ruokakauppaa. 😉 On kuulemma tärkeää ymmärtää lasta tällaisissa tilanteissa. Jos lapsi heittäytyy karkkihyllyn edessä lattialla ja huutaa kurkku suorana, että haluaa karkkia on lasta yritettävä ymmärtää ja kertoa tilanne auki. ”Tänään ei ole karkkipäivä, ymmärrän että sinua harmittaa, mutta tullaan ostamaan karkkia lauantaina.” Lapsi kokee näin, että hänen kiukulleen ja tunteilleen annetaan tilaa, mutta rajat on olemassa, eikä karkkia syödä joka päivä.
4. Ole läsnä. Huomaan muunmuassa jo nyt, että Emma kiinnostuu aina kännykästä. Hän on nähnyt sen meidän kädessä monta kertaa. Olenkin tehnyt tietoisen päätöksen, että kun Emma on hereillä ei minun tarvitse selata instagramia tai facebookkia. Ne jutut saa odottaa. Haluan muutenkin yrittää olla mahdollisimman paljon läsnä Emman kanssa. Uskon, että aito läsnäolo tuo lapselle turvallisuuden tunnetta ja itseluottamusta. Ajattelen, että lapsi aistii sen jos aikuisia kiinnostaa lapsen seura, eivätkä ne ole koko ajan vain kännykkä kädessä.

Nämä neljä juttua on nyt sellaisia, joita tuli tällä hetkellä mieleen. On paljon muitakin juttuja, joita olen ajatellut kasvatuksesta. Näistä neljästä asiasta on varmasti välillä vaikea pitää kiinni tilanteen tullessa, mutta ajattelen niin, että meillä aikuisilla pitää olla sitä itsehillintää ja henkistä voimaa. Lapsella sitä ei tarvitse kovin varhaisessa vaiheessa olla ja siksi sitä pitääkin lapselle opettaa oman käyttäytymisen kautta.

***

Aurinkoista torstaita kaikille! 🙂 Tässä hyvä teksti, jossa Sinkkonen puhuu kasvatuksesta ja mm. väkivallasta ja syömisestä ja vaikka mistä. 🙂

Lue myös kirjoitukseni: Miltä lapsesta tuntuu?

ps. Jollyroomin vaatesetti-pakkauksen voitti nimimerkki Laura. Olen voittajaan yhteydessä meilitse. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistumisesta! <3

Hei muuten, jos olette sitä mieltä, että blogini ansaitsi äänenne Suomen blogiskenen vaikuttajana, niin käykäähän antamassa äänenne TÄÄLLÄ.