Jos joku saamani neuvo ennen Emman syntymää on näyttäytynyt oikeaksi tässä viiden kuukauden aikana, on se tämä: asiat eivät mene niin kuin olet ajatellut. Ja se on oikeastaan ihan hauskaakin huomata, mitä kaikkea on ajatellut menevän eri tavalla kuin ne sitten vauvan kanssa eläessä on oikeasti mennyt.

Kapasiteetti ihan täysi. Mietin raskausaikana, että voi miten ihanaa sitten olla vain pikkuisen kanssa kotona ja aikaa on vaikka mihin. Olin varma, että koti kiiltäisi puhtauttaan joka päivä. Olin myös ajatellut, että voin samalla vaikka opiskella hieman. No joo.. 😀 Kyllä tässä hommaa riittää ihan ilman mitään sen kummempia ”lisätehtäviä”. Huomaan melkein päivittäin, että vedän aika äärirajoilla jaksamisen kanssa. En myöskään pidä siitä, että olen jollain tapaa kuin täyteen pumpattu ja sen vuoksi myös usein pinna on lyhyempi kuin normaalisti. Tämän vuoksi olen päättänyt, että en ota mitään ylimääräistä nyt tähän äitiysloman ajalle. Se on nimittäin vain fakta, että todellakaan äitiysloma ei ole mikään loma. Hommia on jokaiselle päivälle ihan älyttömästi.

Äititauti koittaa iskeä. Kovaa ja korkealta. Olin varma, että minusta tulee sellainen rento ja viileä mutsi. Että ei kaikki ole niin justiinsa, kunhan asialliset hommat hoidetaan ja vauvalla on koko ajan turvallinen ja hyvä olla. Ja että todellakaan minä en ole vauvalle mikään korvaamaton henkilö, vaan isä, isovanhemmat, eno ja kummit ovat Emmalle heti alkuun myös ihan älyttömän tärkeitä. No toki ovatkin, Emma viihtyy erittäin hyvin isovanhempiensa, enonsa ja kummiensa kanssa. Iskä on Emmalle varmasti ihan yhtä tärkeä kuin äiti. Mutta silti huomaan monesti (päivittäin), että ajattelen (ja välillä ääneenkin) tietäväni Emman tarpeista ja ääntelyistä ja vaikka mistä eniten. Mietinkin usein, että onko se totta, vai kuvittelemmeko me äidit vain niin?

Opukset ja oppaat, uhka vai mahdollisuus? En hirveän montaa opusta ole lukenut. Ajattelin, että raskausaikana ja vauvan ollessa pieni, on aikaa lukea monta ihanaa vauvakirjaa ja tutustua vaikka ja mihin kasvatusoppaisiin. Neuvolasta saatu lehtinen tuli luettua jollain tapaa ja muutamaa kirjaa olen selannut. Siinä se. Enemmän olen käyttänyt hyväkseni nettiä ja siellä mm. vau.fi on ollut aika hyvä tiedonjakaja. Pari viikkoa sitten ostin Kuinka kasvattaa bebe – vanhemmuus ranskalaisittain –kirjan, koska olin kuullut siitä kehuja. Kirja vaikuttaakin erittäin hauskalta ja pätevältä. Mutta sitten toisaalta tulee sellainen olo näistä kaikista informaatioista, että miksi meidän tyttö sitä ja tätä, jos jonkun muun tuota ja tuota.. Että miksi esimerkiksi kaikki ranskalaiset ovat sujuvasti opettaneet vauvansa nukkumaan täysiä öitä jo 3kk:n iässä ja miksi moni ystävänikin siihen on pystynyt, mutta meillä se ei toimi. Emma edelleen on nälkäinen kolme kertaa yössä.

Emman mekko: Molo / Zalando

Mun kello: Daniel Wellington (alekoodi alempana)

Huulipuna: Avon Mark

Tietysti on myös älyttömän monta sellaista asiaa, jotka ovatkin osoittautuneet aivan ihaniksi ja helpommiksikin, mitä oli ajatellut. Ja oikeastaan nämä asiat, jotka eivät ole menneet kuten on kuvitellut, on sellaisia, jotka eivät oikeasti ole mitään isoja juttuja. Viime yönä kun Emma heräsi taas kolme kertaa syömään, mietin vain, että mitä sitten. Hän on vielä pienen pieni vauva, jolla voi hyvinkin olla nälkä yöllä, koska kiinteät ei vielä maistu niin kovasti. Mietin, että hän menee kuitenkin nukkumaan n.klo 19.30 ja nukkuu 06.30 asti. Jos hän sinä aikana herää kolme kertaa syömään ja nukahtaa parissa minuutissa takaisin, sallittakoon se hänelle. Pienelle rakkaalle. <3 Jos minulla on kapasiteetti ihan täysi, olen se vain minä joka tilannetta voi helpottaa. 🙂 Ja opuksia ja oppaitakin voi lukea hymy huulella ja vähän niin kuin ”tiedoksi” -ajatuksella. Että tällaista tapaakin on olemassa, mutta ei se haittaa jos meillä ei juuri prikulleen mennä samalla tavalla.

***

Hei hoi!
Jos katsoitte postauksesta tätä ihanaa Daniel Wellingtonin kelloa ranteessani, niin nyt voin kertoa ilokseni teille, että alekoodilla Monna saa -15% kaikista kelloista: www.danielwellington.com

***

Ihanaa sunnuntaitapäivää kaikille! <3

Lue myös suosittu postaukseni: Miksi näistä asioista ei puhuta?

Tämä oli juuri se, mitä olin pitkään kaivannut. Aurinkoisia päiviä, saunomista, mökin tuoksua, kiireettömiä aamuja. Monta päivää putkeen ilman yhtään sovittua menoa, edes niitä kivoja menoja. Monta päivää vain me keskenään; minä, Tuukka, Emma ja koirat. ❤

Olin oikeastaan koko alkuvuoden kaivannut luonnonrauhaan. Tykkään ihan hirmuisesti siitä, kun mistään ei kuulu ääntäkään ja ihan täysin aikataulutta ja kiireettä voi vain käpeksiä mökin pihassa tai metsätietä pitkin.

Appivanhemillani on ihana mökki Nurmeksessa. Tonttia on vaikka muille jakaa ja mökkikin on kuin omakotitalo. On sisäsaunat, pesukoneet ja ilmalämpöpumput. Mutta on myös puusauna, puilla lämmitettävä uuni ja sellainen ihana ”mökin tuntu”. ❤

Olemme Tuukan kanssa olleet Nurmeksen mökillä oikeastaan melkein aina niin, että myös Tuukan vanhemmat ovat siellä. Meillä on oma huone mökillä ja on mukavaa viettää aikaa yhdessä Tuukan vanhempien kanssa. Iltaisin rupatella telkkarin ääressä ja syödä kiuasmakkaraa.

Nyt kuitenkin päätimme lähteä ”vain” Tuukka, Emma, minä ja koirat. Ajattelimme, että kun Emma heräilee vielä öisin syömään, on meidän ehkä sitten helpompi olla vain keskenämme. Meidän Pimu on myös aika ärhäkkänä Tuukan vanhempien koiralle Taralle ja onkin pari kertaa meinannut syntyä ihan kunnon tappelu Pimun ja Taran välille. Se ei tietysti ole kiva juttu ja siksi joudumme myös vähän miettimään näitä mökkijärjestelyjä.

Tuukka rakastaa touhuta koirien kanssa mökin pihalla ja pelloilla. Pimu ja Gere nauttii silmin nähden joka kerta, kun saavat vapaana riehua pihalla. Yksin koiria ei kuitenkaan voi pihalle vapaana jättää, koska mökin lähellä kulkee susia, ilveksiä, ahma ja karhu.

Elo mökillä on siis aivan ihanaa kaikinpuolin. Ne sudet ja karhu ehkä vähän välillä hurjistuttaa, mutta ei kovasti. Koska harvoin ne tulevat asutuksille pyörimään. Paitsi pari talvea sitten, kun susi oli siinä mökin lähistöllä käynyt syömässä pari koiraa muutamalta pihalta ja paitsi kun se karhu kävelee lähes joka kevät talviuniltaan mökin pihan läpi.

Yksi asia mökillä kuitenkin on heikosti. Ja se on minun ja Tuukan yhdistetty vilkas mielikuvitus. Aamulla, päivällä ja alkuillasta mielikuvitus pysyy aloillaan. Mutta kun aurinko alkaa laskemaan ja yö lähestyä, alamme myös me menemään hiljaiseksi ja mielikuvitus alkaa ottaa kierroksia.

Minä olen tartuttanut Tuukalle pelon siitä, että yöllä mökille tulee joku, joka haluaa pahaa meille. Tiedämme molemmat, että pelko on aiheeton. Mutta pimeän tullen järki ei pysty vastustamaan pelkoa. Me kaupunkilaiset tunnemme olevamme enemmän turvassa kaupungissa, kuin siellä rauhaisan mökin turvassa.

On kuitenkin normaalia, että ihminen tuntee pelkoa. Sillä se suojelee meitä vaaroilta. Vaikka pelko olisi 99 kertaa 100:sta turhaa, voi se kerran olla aiheellista. Mutta tietysti pelon aiheet voi olla ns. todellisia tai vain tuulesta temmattuja. Vaikkapa lentopelko voi olla aiheellinen, mutta pelko maailmanlopusta voi olla hieman liioiteltua.

Tämä mökkipelkomme on varmasti luokiteltavissa tuohon ”ei aiheellisen pelon” -piiriin. 😉 Ja teemmekin asian kanssa töitä. Haluamme käydä mökillä, koska nautimme siellä ajasta, rauhasta ja luonnosta. Koirat nauttivat ja Emmakin nukkuu pitkiä päikkäreitä luonnonrauhassa. Olen varma, että Emman kasvaessa hän viihtyy mökillä ja tykkää leikkiä pihalla, ajaa vaarin kanssa traktorilla ja vaikka mitä. Siksipä emme halua antaa pelollemme valtaa, vaan käymme säännöllisesti mökillä. Olemme myös päättäneet, että Emmalle emme opeta näitä turhia pelkoja.

Täytyy muuten lopuksi kehaista meidän pientä muruamme, hän jaksoi koko 550km ajomatkan ihan älyttömän hienosti istua kaukalossa! Välillä Emma nukkui päikkäreitä ja välillä höpöteltiin keskenämme tai leikittiin leluilla.

***

Onko siellä muita pelkääjiä?

Mukavaa viikonloppua toivotellen,