Toiveaihe: Aloittelijan askeleet
Sain taas toiveen postauksen aiheesta. Kiitos. Toiveena oli tällä kertaa aloittelevan liikkujan askeleet.
Kirjoitan vähän ”suurpiirteisesti” tästä aiheesta nyt, koska tämähän on iso osa työtäni enkä siksi halua ilmaiseksi ”jaella vinkkejä”.. 😉 Silloinhan tekisin itselleni hallaa. Toki netti on täynnä kaikenlaisia vinkkejä ja keinoja ja kikkoja, mutta itse koen asian näin ja sen mukaan toki toimin.
Liikunnan aloittaminen on aina iso askel. Liikunnanaloittaja voi olla henkilö, joka ei ole koskaan liikkunut, on aina inhonnut jo koululiikuntaa ja kokenut urheilemisen vastenmieliseksi. Liikunnanaloittaja voi olla myös henkilö, joka on aiemmin liikkunut paljon tai jopa aktiiviruheillut, mutta esim. lasten myötä liikunta on ensin jäänyt vähäiseksi ja sitten kokonaan loppunut.
Joka tapauksessa se ensimmäinen askel on aina isoin. Miten ottaa se ensimmäinen askel?
Kerron tässä nyt muutamia asioita mitkä helpottaa askeleen ottamisessa:
– Mieti itsellesi tavoite. Mieti onko tavoittesi laihtua, löytää liikunnan ilo uudelleen, juosta 20km, nostaa penkistä 50kg tai mitä vaan. Kunhan löydät tavoitteen, on eteenpäin helpompi lähteä.
Välitavotteita kannattaa myös asettaa.
– Mieti mikä motivoi sinua. Motivoidutko siitä, että pääset lähemmäs tavoitettasi? Vai motivoiko sinua esim joku palkinto, joka siintää edessä jos ylität jonkun tietyn rajan? Onko motivaattorina ensi kesän häät? Vai haluatko takaisin ”nuoruuden mittoihin”? Motivaatio on tärkeää. Se on löydettävä, muuten homma menee pipariksi.
– Etene pienin askelin. Kun olet ottanut ensimmäisen ison askeleen, jatka pienillä askeleilla eteenpäin. Jos pudotat painoa, älä toivo tai luule, että paino tippuu hujauksessa alas. Kilot ovat kertyneetkin hitaasti, ei ne voi lähteä parissa viikossa. (tai jos lähtee jollain ihmedieetillä, niin ne tulee myös takaisin parissa viikossa) Jos tavoittelet lihasmassaa tai juoksukuntoa, siinäkin kestää aikansa.
Tässä nyt vain muutama juttu. Kaikessa tässä tarvitset toki myös itsekuria, jos sellaista ei löydy tai muuten vaan ”pelottaa” ensiaskeleen ottaminen, niin on hyvä käyttää ammatilaisen apua. Joko palkata Personal Trainer tai sitten kysellä liikuntaketjuista apua. Tai ravintoneuvontaa PT:ltä tai ravintovalmentajalta. Joka tapauksessa pitkää pinnaa, aikaa ja motivaatiota. Niitä tarvitsee! 🙂
Multa voi kysellä enemmän sähköpostitse: monna@mtpersonaltraining.fi, tai ottaa johonkin toiseen Personal Traineriin yhteyttä. Jos asuu muualla kun pääkaupunkiseudulla, niin voi silti ottaa yhteyttä.
Yksi asiakkaani asuu minusta 200km päässä, mutta kaikki on soviteltavissa. 🙂
Niin ja tää ei siis ollut mikään mun ”mainospuhe”, vaan nimenomaan toivepostaus. 🙂
Nyt vaan iloista mieltä alkaneelle viikolle, itsekurinaru vähän tiukemmalle viikonlopun jälkeen ja tsemppiä! 🙂
Aloittelijoille yks hyvä reitti on myös tämä:
6 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


6




kiitos näistä vinkeistä 🙂
Ole hyvä 🙂
Terveiset Tukholmasta! Aamu alkoi juoksulenkillä kuninkaallisissa maisemissa Hagaparkenissa. Kyllä kelpasi juosta, vaikka Estelleä ei näkynytkään 😉 Juoksu kulki huonosti..mutta olo on hyvä. Lenkkeillyt olen niin usein kun vaan ehtinyt, eli ihan joka päivä en ole päässyt.. Kuitti, loma jatkuu 😉
Oi, ihanan kuulosta! 🙂 Lenkkeilyä sopivassa määrin ja paljon lomafiilistä! 🙂 <3Kivaa loman jatkoa! 🙂
Onpas pirtsakka blogi ja pirtsakalta vaikutat itsekin 😉 pitääpä ruveta lueskelemaan kun samamoista aiheista kirjotellaan!
Kivaa saada lisää lukijoita, tervetuloa!! 🙂 Käyn heti tsekkailemassa myös sun blogin!