Syyskuussa valmistuin Life Coach:ksi Valmentamolta. Tänään, marraskuun vika päivä vedin ensimmäinen lifecoachauksen asiakkaalle. <3

Oon syyskuusta asti miettinyt, että miten otan nää opit käyttööni. Oon puntaroinut yksilövalmennettavien ja verkkovalmennuksen välillä. Kumpaakaan en sulkenut pois mielestä. Ja oppeja oon käyttänyt meiän Suurin Muutos -valmennuksessa jo nyt.

Palautteet harjoitusvalmennettavilta

Sain aivan mielettömän ihania palautteita harjoitusvalmennettavilta. Sain myös keskiarvoksi noin 9,5 asiakkaiden palautteista. Suurin osa oli ysiä tai kymppiä, pari kasia oli mukana. <3

Haluan jakaa muutaman palautteen. Palautteet on annettu nimettömänä suoraan opettajalleni.

”Monna loi jokaisesta tilanteesta todella turvallisen ja luotin häneen heti ensimmäisestä kerrasta lähtien.”

”Monna on intuitiivinen, empaattinen ja ammattimainen. Luotsaa keskustelua hyvin, antaa tilaa ohjattavan ajatuksille ja sivuraiteille juuri sopivasti.”

”Olen ihmetellyt sitä, miten Monnalla oli kyky tavallaan paketoida aina yksi valmennuskerta yhdeksi kokonaisuudeksi. Niin, että en jäänyt ranteet auki yksin pyörimään, vaikka syvällä välillä käytiinkin.”

”Monnalla on hyvä ja arvostava ote coachina; hän on läsnä, valmistautunut ja hänellä on tarpeeksi omaa elämää elettynä, että osaa tarjota hyvää perspektiiviä.”

”Olen kärsinyt 10 vuotta kivuista, olen kokenut kovan eron ja minulla on paljon muitakin murheita elämässäni ja koen Monnan saaneen minulle vihdoin sitä voimaa päästää irti asioista ja ajattelemaan asioita uudella tavalla.”

”Aivan loistava ja asiakkaan yksilönä vastaanottava. Ihana Monna! <3”

”Ehdottoman hyvä ja kaunissieluinen valmentaja.”

Mieli ja sydän lämpenee

Kyllä näitä palautteita lukiessa tulee hyvä mieli. Mä oon viime aikoina paljon miettinyt sitä, että mulle on tosi tärkeää saada auttaa. Koen olevani siinä hyvä ja koen oikeasti auttavani.

Intuitiivisuus ja empaattisuus on mussa vahvana ja niiden voimaa oon uskaltanut alkaa käyttää vielä entistä enemmän. Mulle tulee oikeasti niin älyttömän hyvä mieli, kun saan kuulla, että joku mun asiakas on meiän valmennuksien kautta oppinut arvostamaan itseään enemmän ja olemaan armollisempi itselleen.

Tai jos joku mun seuraaja lähettää mulle viestiä, että on seurannut mua vuosia ja oppinut lisäämään mun elämän asenteen kautta niin paljon positiviisuutta omaan elämäänsä tai oppinut olemaan lempeämpi itseään kohtaan.

Tai jos mä saan vetää super hyvät treenit mun pt-asiakkaille tai treeniryhmäläisille ja ne on ihan ilosta soikeina treenin tuoman hyvän mielen, endorfiinin ja ehkä jopa itsensä ylittämisen ansiosta.

Tai kun me saatiin taas kerran Lauran kanssa kuulla treeniviikonloppuna asiakkailta, että meiän hymyt ja positiivinen läsnäolo ja persoonat toi niin paljon viikonloppuun. Ettei se ollut vaan kyykkäämistä hampaat irvessä, vaan välillä naurettiin ja silti tuli hyvä fiilis treeneistä.

Krista Siegfrids tai Arja Koriseva

Krista kirjoitti omassa instagramissaan pari päivää sitten, että ”Olen tietoinen siitä, että mun energinen persoona on joillekin ihmisille liikaa.” Muistan lapsuudesta ja nuoruudesta, että Arja Korisevan hersyvää naurua soimattiin tekonauruksi ja päälleliimatuksi.

Mä oon kuullut elämäni aikana monta kertaa, että oon liian positiivinen. Oon myös kuullut, että kukaan ei voi olla noin energinen ja positiivinen aina. Ei ketään voi naurattaa aina. Myös sen oon kuullut, että positiiviset ihmiset on tyhmiä ja yksinkertaisia.

Mä katon Kristaa tai Arjaa ylöspäin! Jumalaare siinä on kaks naista, jotka vaan on sitä mitä on! Just niin energisia, nauravaisia, iloisia, kun ovat! Sellainen mäkin haluan olla ja aion olla!

Sitä paitsi, kaikkihan sen ymmärtää, että JOKAISELLA meillä on pa*koja päiviä. Niin Kristalla, Arjalla, mulla kuin sulla. Elämänasenne voi silti olla positiivinen. <3

Mutta pysykää kuulolla tän Life Coach -asian kanssa! 😉 Ehkä mä ennen vuodenvaihdetta jo tiedän mitä teen sen suhteen. 🙂

– Monna <3

Musta tuntuu, että mä oon tällä hetkellä herkkyyteni kanssa jotenkin aallon harjalla. Tunnen extra-herkästi asioita, kuormitun nopeasti. Ahdistun ihmisten itsekeskeisyydestä. Otan jotenkin raskaasti tällä hetkellä ulkoisia ärsykkeitä ja tunnen itseni kuormittuneeksi.

Kovalevy täynnä tuntemaan

Mä odotan tosi kovasti joululomaa, vaikka just olin lomalla viikon. Odotan sellaista rauhoittumista. Meiän loma Fuerteventurassa oli ihana!! Mutta se ei ollut ehkä sellainen rauhoittava. Oli paljon kokemista ja näkemistä ja tekemistä. Lisäksi mä olin kipeänä pari päivää ja Tuukka toiset pari.

Lisäksi kaikki kaavakkeiden täytöt ja maahantulot vähän jännitti. Vaikka ne olikin helppoa tehdä jne, niin tottakai se toi sellaisen extra-jännityksen matkalle. Meneekö kaikki hyvin vai voiko jotain vielä käydä ennen kuin ollaan lomakohteessa tai sieltä lopulta kotona..

Tuntuu, että mulla on kovalevy täynnä tuntemaan. On ollut jotenkin tosi paljon ärsykkeitä ja asioita syksyllä. Tai en ees tiedä onko niitä ollut paljon, mutta lähes kahden vuoden hiljaiselon ja päätteen ääressä etäpalaverien jälkeen on tuntunut kuormittavammalta mennä ja nähdä ja olla läsnä ihmisten kanssa.

Hiljaisuus houkuttaa

Nyt on sellainen olo, että metsän rauha ja hiljaisuus houkuttaa. Odotan joululomaa sen vuoksi kovasti, koska ollaan menossa vajaaksi viikoksi vuokramökille. <3 Odotan sitä, että aamulla herätään mökillä hiljaisuuteen. Koirat pääsee pihalle juoksemaan ja me Emman kanssa syödään aamupalaa. <3 Kynttilät palaa ja mennään saunaan. Puuhataan ulkona ja ollaan ilman mitään velvollisuuksia tai muita ärsykkeitä, kuin meidän oma perhe.

Mä oon huomannut taas haaveilevani siitä omakotitalosta. Jotenkin siitä hiljaisuudesta. <3 Ollaan jopa mietitty Tuukan kanssa, että mihin voitais muuttaa. Mutta sekään ei oo niin yksinkertainen juttu. Paikan pitäis olla lähellä pääkaupunkiseutua kuitenkin, koska meille on töiden ja perheen takia tärkeetä asua suht lähellä Helsinkiä. Toinen mikä on SUPER tärkeää on se, että koulu olisi hyvä. Sellainen, jossa Emman on hyvä käydä, jossa hän saa ihanan lapsuuden kouluvuosien parissa.

Ihmisten käytös ihmetyttää

Kuten tuossa alussa sanoin – tuntuu, että tällä hetkellä tunnen extra-herkästi asioita. Kiinnitän pieniinkin sanamuotoihin huomiota ja ahdistun siitä, että ihmiset ajattelee niin minä-keskeisesti. Mikä on just mulle se helpoin tapa tai miten just mä oon aina tottunut hoitamaan asiat. Mä itse taasen, kun aina yritän miettiä ratkaisuja ja tapoja toimia niin, että se on hyvä kaikille osapuolille.

Jos mä oon tottunut toimimaan näin tai noin, mutta toinen toisalla tapaa, yritän aina keksiä tavan, joka olis molemmille hyvä. Ei niin, että MINÄ oon tehnyt aina näin ja nyt sinäkin teet. Inhoan sitä sellaista ”my way or high way” -ajattelua. 

Muutenkin joskus tuntuu, että miksi ihmiset vaan pälättää omia asioitaan, eikä ole kiinnostuneita muiden asioista. Tai siis varmasti on, mutta jotenkin vaan niin moni tuuttaa sitä omaa asiaa ja miten itsellä menee jne.. ja sitten unohdetaan täysin kysyä, että no entäs sinulla? Miten sulla menee?

Mä oon myös miettinyt ystävyyttä paljon tässä lähiaikoina. Eikö hyvän ystävän olis tärkeää kysyä myös, miten sillä toisella menee? Eikä aina vain ”oksentaa” omia ongelmia tai kuulumisia?

No joo… ehkä tää kaikki on vain jotain loppuvuoden turnausväsymystä. Tai sitten musta on tulossa erakko, joka haluaa vain olla kotona oman perheen kanssa, koska silloin ainakin tietää, että tulee kuulluksi. <3 

– Monna