Miten on? Onko pienyrittäjän mahdotonta selviytyä tässä maailmantilanteessa?

Mun kokemus on tällä hetkellä sellainen, että vaikeeta se on. Oikeastaan siitä asti, kun korona valtasi maailman, on ollut vaikeampaa. Ihmisten käyttäytyminen rahankulutuksen suhteen muuttui. Pikkuhiljaa myös lama alkoi nostamaan päätään ja ryöpsähti varmaan viimeistään siinä vaiheessa päälle, kun Venäjän hyökkäyssota alkoi. Sitten tuli sähkökriisi ja edelleen taloustilanne on heikko. YT:itä on paljon, konkurssien määrä muutaman viime vuoden aikana on ylittänyt 90-luvun laman määrät. Nyt kun Yhdysvallat hyökkäsi Iraniin, tuli taas seuraava ”stoppi” talouden positiivisille näkymille.

Kyllä mä oon miettinyt useasti, että mitä jos laittaisi pillit pussiin yrittäjänä ja yrittäisi saada palkkatöitä jostain. Tottakai palkkatöissäkin on aina riskinsä, YT:t voi osua kohdalle jne.. Mutta se on silti erilaista. On erilaista tietää, että seuraavassa kuussa saa X-määrän palkkaa samalla työpanoksella, kun miettiä mitä kaikkea mun täytyy tehdä, jotta saan haalittua kasaan yrityksen tilillä X-euroa, josta maksan alv:t ja yel:t ja tuloverot jne…

Pienyrittäjä voi pärjätä. Tottakai. Voi menestyäkin. Rikastua. Mutta väittäisin, että esim. hyvinvointialalla ja somevaikuttajana (mitkä on ainoita aloja mistä mulla on yrittäjänä kokemusta) on vaikeampaa menestyä, jos ei ole julkisuudesta tunnettu henkilö. Ja ei, en ole katkera. 🙂 En haluaisi muuttaa sitä mitä oon, en janoa julkisuuteen.

Tarpomista kuukaudesta toiseen

Oon tosi onnellinen, että mulla on vakituisia ja pitkä-aikaisia PT-asiakkaita. Ja oon tosi onnellinen, että mulla on säännölliset tulot myös ryhmäliikuntaohjauksista. Mutta jos mä lasken mun PT-asiakkaiden kk-maksut ja ryhmäliikuntaohjaukset yhteen, niin niistä tulee sen verran laskutusta mun yrityksen tilille, että voin nostaa palkkaa ehkä nippanappa sen verran, että voin maksaa oman osuuden asumisesta. Mutta elämiseen ei jäisi rahaa.

Onneksi mulla on myös yhteistöitä ja verkkovalmennuksia. <3

Jos mä laskutan mun PT-asiakkaalta esim. 300€ kuukaudessa, niin lopulta tuosta summasta mulle jää käteen n. 120€. Jos mä hypoteettisesti laskuttaisin yhteensä yhteistöistä, ryhmäliikuntaohjauksista, pt-asiakkaista ja verkkovalmennuksista 5000€ kuukaudessa, niin mulle jäisi käteen n. 2300€. Tosta ei oo kuitenkaan vielä poistettu esim. kirjanpitäjän kk-maksua, kuvausstudioiden vuokria markkinointia varten jne yllättäviä kuluja. Eli jos saisin laskutettua 5000€ kuukaudessa, niin en pystyisi maksamaan itselleni edes 2000€:n palkkaa.

En tarvitse miljoonia, mutta olis kiva elää vapaana rahahuolista

Mä en tavoittele miljoonia. Mutta olis ihanaa, jos voisi elää niin ettei tarvitsisi koko ajan olla huolissaan seuraavasta kuukaudesta. Mun haave olis, että saisin kuukausittain laskuttaa 10 000€. Se olis sellainen ultimaattinen unelma. 🙂 Siitä voisin maksaa itselleni palkkaa X-määrän ja sijoittaa + laittaa säästöön rahaa.

Eikö se niin mene, että unelmat pitää sanoa ääneen?

***

Monna <3

Ps. Tuu seuraa mua intagramiin @monnapursiainen

Pps. Tän postauksen ei oo tarkoitus olla yrittäjä vs. palkansaaja -asettelua, että kummalla menee paremmin. Tässä vaan kerron omat ajatukseni ja kokemukseni.

Milloin musta tuli keski-ikäinen?

Milloin se tapahtui? Tapahtuiko se jo ennen kuin itse tajusin? 😀 Vai oonko edes sitä? Mitä jos vaan kuvittelen? Ja kuka tästä oikein päätti?

Olikohan se silloin, kun palautuminen ei enää hoitunut “yksillä hyvillä yöunilla”?
Vai silloin, kun tajusin suunnittelevani treenit sen mukaan, milloin jaksan – en sen mukaan, milloin pitäisi?
Vai ehkä silloin, kun huomasin keskivartaloon kertyvän kiloja vaikka kuinka söin samalla tavalla terveellisesti kuin ennen?

En muista. Ja väliäkö sillä toisaalta! 🙂
Mutta jossain kohtaa mä tajusin: tää keho ja mieli ei muuten enää toimi samalla logiikalla kuin ennen.
Eikä se ole huono asia. Se on vain… totta. 😉

Keski-ikä tuli huomaamatta – MUTTA on jo opettanut hyvällä

Keski-ikä ei tullu kriisinä. (ehkä) Se tuli arjen keskellä, hiljaa ja yllättäen. 😀

Mä oon huomannut sen mm. lisääntyneenä tarpeena palautua. Olla yksin ja saada omaa aikaa.
Ehkä vähän syvempänä väsymyksenä, joka ei ratkea tahdonvoimalla.
Ja samalla kummallisena vahvuutena: tiedän kuka olen, mitä haluan ja mihin en enää lähde mukaan.

Oon mieleltäni vahvempi kuin koskaan, enkä enää rajaton. 🩷

Vanhat keinot EI enää toimi (eikä niiden kuulukaan)

Jossain vaiheessa mun oli pakko myöntää:
ne keinot, joilla ennen “pärjäsi”, ei enää kanna.

Keski-iässä ei voi enää:

• vetää viikkoja vajailla unilla

• treenata kovaa ilman lepopäiviä

• syödä miten sattuu ja ihmetellä miksi olo on sumuinen ja kiloja kertyy

Keski-ikä vaatii uudenlaista otetta:
vähemmän repimistä, enemmän ymmärrystä.
Vähemmän ääripäitä, enemmän jatkuvuutta. Ja se jatkuvuus on se juttu, mistä mä puhun myös mun asiakkaiden kanssa.

Ja tässä välissä on mun on pakko sanoa, että mä en oikeasti tykkää sanasta keski-ikä ja silti oon kirjoittanut sen tässä postauksessa jo varmaan 20 kertaa.. 😀

Lempeys ei ole luovuttamista

Tää on ehkä tärkein asia, jonka oon itse oppinut:
lempeys ei tarkoita, ettei tavoitteita olisi.

Voi treenata tavoitteellisesti ja silti kuunnella kehoa.
Voi tehdä muutoksia ilman, että elää jatkuvassa suorittamisen tilassa.
Voi haluta kehittyä – ilman että koko elämä pyörii sen ympärillä.

Tästä ajatuksesta on syntynyt myös mun uus valmennus.

MINÄ – takaisin itseeni

Mä halusin tehdä jotain vähän erilaista. Juttelin paljon mun nykyisten asiakkaiden kanssa ja somessa mun seuraajien kanssa.

“En jaksa enää aloittaa alusta.”
“Haluan voida paremmin, mutta en hinnalla millä hyvänsä.”
“Tarvitsen selkeyttä, en lisää vaatimuksia.”

Tällaisia ajatuksia monilta tuli.

Keski-ikä ei oo oikeasti mikään loppusuora!! Parhaassa tapauksessa se voi olla hetki, jolloin alat tehdä asioita oikeasti itseäsi varten. Ja siitä sä päätät itse.

***

Jos tää blogiteksti herätti sussa hymyn, nyökkäyksen tai ajatuksen “tää kuulostaa tutulta” – et ole yksin.

Ja jos kaipaat rinnalle ohjausta tähän elämänvaiheeseen, tiedät mistä mut löydät 💛➡️ @monnapursiainen