Hae
Monna Pursiainen

Super hektinen viikko

Kuka muistaa niitä blogipostauksia jostain sieltä vuodelta 2014 tai 2013, kun kirjoitin päivittäin blogia ja pidin vähän kuin päiväkirjaa?

Kerroin melkeinpä kaiken mitä tein. 😀 Siis en IHAN kaikkea, mutta päivien ns. isoimmat tapahtumat melkein aina. Kirjoittaakohan kukaan enää sellaista blogia? Ehkä ei, koska on instagram, josta on tullut enemmän sellainen ”My day” -kanava.

Vuosi 2014

Vuosi 2018

Kirjoitus-ikävä

Välillä tulee sellainen ikävä kirjoittamiseen. Mutta sitten aika tulee eteen ja en ehdi. Tavallaan olis jotenkin ihana palata juurilleen ja höpötellä niitä juttuja blogipostaukset täyteen, mitä silloin joskus 10 vuotta sitten, kun blogin aloitin.

Muistan, kun kirjoitin postauksia siitäkin, kun oltiin käyty Geren kanssa koirapuistossa. 😀 😀 😀

Mun ja Tuukan New Yorkin matkalta, 2015.

Kesä 2018, ehkä Turusta tämä. 😀

Kesä 2018

Tämä viikko

No, mutta siis alkuperäiseen otsikkoon! 😀 Piti tulla kirjoittamaan siitä, että oli pitkästä aikaa jotenkin super hektinen viikko! Joka päivä montakin eri tapaamista ja sovittua palaveria ympäriinsä.

Tosi paljon on tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana tullut istuttua koneella ja täällä omassa kodissa itsekseen. Nyt kun erilaisia tapahtumia taas järkätään ja palavereita halutaan pitää ihan kasvotusten, eikä enää pelkästään Teamsin tai Zoomin välityksellä, tuntui kuin olis ollut hullun kiireinen viikko. 😀

Tämän viikon lauantaina Vaikuttajamedian koulutuksen jälkeen.

Mutta olihan se työntäyteinen ja joka päivä jotain!

Huomaan usein, että tällaisen viikon jälkeen kaipaan taas sellaista viikkoa, kun oon enemmän kotitoimistolla yksin. 😀
Ehkä tää korona-aika on tehnyt sen, että on alkanut nauttimaan entistä enemmän hiljaisuudesta ja yksinolosta työpäivien aikana.


Tänään vielä hyvän ystävän lapsen ristiäiset ja illalla tanssitreenit. Sitten on tämä viikko taputeltu ja katse kohti ensi viikkoa! <3

– Monna

Lue TÄSTÄ missä kävin tällä viikolla myös! 😉

Kaupallinen yhteistyö

Lumikuningatar -jääshow tulee!

Kaupallinen yhteistyö: Lumikuningatar

Lumikuningatar on H. C. Andersenin kirjoittama satu, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1844. Suomen Lappiin sijoittuva satu on pisimpiä Andersenin satuja, josta on tehty lukuisia elokuva-, tv- ja teatterisovituksia.

lumikuningatar

Muisto lapsuudesta

Muistan edelleen super hyvin, kun Lumikuningatar -elokuva tuli Suomessa valkokankaalle. Silloin oli vuosi 1986 ja olin tasan Emman ikäinen, kuin hän tulee olemaan tammikuussa, kun nähdään tämä Jääshow! Eli pikkaisen vajaa 6-vuotias.

Lumikuningatar oli varmaan ensimmäisiä elokuvia, mitä mä lapsena olin katsomassa ihan elokuvateatterissa. Siitä on jäänyt mieleenpainuva muisto.

Nyt saan tarjota omalle tytölleni vielä mielettömämmän muiston; Lumikuningatar -jääshowna! <3 Se on ensimmäinen jääshow, minkä Emma näkee ja keskiviikkoisen pressitilaisuuden perusteella niin upea kokonaisuus, että on elämys ihan kaikenikäisille!

lumikuningatar

Spektaakkeli!

Tämän tulevan jääshown tuotannossa on mukana huikeita taiteilijoita, urheilijoita ja myös tekninen tuotanto on huikea! Jääshow on kokonaisuudessaan super uniikki, upea ja ensimmäinen laatuaan Suomessa – varmasti mieletön spektaakkeli.

Lumikuningattaren roolissa tulee olemaan taitoluistelun viisinkertainen suomenmestari ja kolminkertainen EM-mitalisti Kiira Korpi. 

Kiira sanoi lehdistötilaisuudessa, että hän on todella innoissaan, kun saa esittää ”pahiksen” roolia. Oli tosi kiva kuunnella mm. Niklas Hagmanin, Pekka Saravon, Kiira Korven ja Mila Kajaksen ajatuksia tulevasta showsta. Ja ihania oli myös lapsitähdet, joita tullaan näkemään!

Uskon, että Emma tulee tykkäämään tästä tosi paljon!

Liput jo myynnissä!

Lumikuningatar-jääshow järjestetään UROS LIVE -areenalla Tampereella 1.-3.1.2022. Liput on jo myynnissä ja ne varmasti myös myydään loppuun aika pian! Lippuja voi ostaa lumikuningatar.fi -sivulta ja sieltä näkee muutenkin lisää tuosta showsta.

Tästä alta voitte katsoa myös trailerin:


Onpa hauskaa, kun on jo jotain odotettavaa ensi vuodelle! Ja vielä ihan ensimmäisille päiville! <3

Tuun kertomaan sitten fiiliksiä, kun mennään katsomaan! <3 Mutta ehdottomasti suosittelen varaamaan itselleen paikat, koska eihän se sama ole katsoa mun storyistä tunnelmaa. 😉

– Monna <3