Hae
Monna Treenaa
Kaupallinen yhteistyö

Lapselle säästäminen

Kaupallinen yhteistyö: Nordea

Miten ja miksi?

Lapselle säästäminen, miten ja miksi? Aikaisemmin me säästettiin Emmalle rahaa tavalliselle säästötilille, mutta nyt avattiin rahasto, jonka kautta säästämme Emmalle tulevaisuuteen pientä pesämunaa. Tämän rahastosäästämisen kautta Emmalle säästettävät rahat kasvavat korkoa, joten potista tulee isompi kuin ”vain säästötilillä” säästämisellä. Myös säästötilillä rahat kasvaa korkoa, mutta rahaston kautta usein isompaa korkoa. 🙂

Mitä varten lapselle säästetään?

Meillä on pieni toive Emmalle siitä, että nämä rahat hän käyttäisi ensiasunnon ostamiseen. Säästää voi myös vaikka ajokorttia varten tai opiskelua varten. Mikä ikinä se toive onkaan, mihin lapsi säästöt sitten täysi-ikäisenä käyttää. <3

Lapselle säästetyt rahat on aina lapsen omia. Niitä ei voi vanhemmat käyttää ilman lapsen lupaa. Tietysti lasta voi kauniisti ohjata käyttämään rahat järkevästi. 😉 Mutta kannattaa muistaa, että myös itselleen voi aloittaa rahastosäästämisen.

Lapselle (tai kenelle tahansa) voi lahjoittaa verottomasti enintään 4 999 euroa kolmen vuoden aikana. Suositellaan, että joka tapauksessa tekee lahjaveroilmoituksen, ettei lahjaa tulkita myöhemmin ennakkoperinnöksi. Molemmat vanhemmat voi tehdä tämän suuruisen lahjoituksen. Jos lapsen varallisuus ylittää 20 000 euroa, huoltajien tulee tehdä lapsen varoista ilmoitus digi- ja väestötietovirastolle. Vinkkinä vain tämä! 🙂

lapselle säästäminen

Rahastosäästäminen on helppoa!

Mulla ei ole ollut aiemmin rahastosäästämisestä kokemusta. Mulla on kyllä ollut säästötili, mutta ei rahastoa. Ajattelin ennen, että rahastosäästäminen on varmaan jotenkin tosi vaikeaa! Mutta ei tarvitse olla mikään sijoitusguru, että voi aloittaa! 😀 Ajattelin myös, että siihen liittyy riskejä!

Sanotaan, että mitä aiemmin säästämisen aloittaa, sitä enemmän voi ottaa harkittua riskiä ja sitä kautta saada mahdollisesti suurempaa tuottoa, sillä vuosien kuluessa ajoittaisten markkinaheilahtelujen vaikutus sijoituksiin tasaantuu. Toisin sanoen: pitkän aikavälin sijoituksissa säästöjen menettämisen riski on todella pieni.

Säästämisen voi aloittaa vain pienelläkin summalla alkuun. 10€/kk riittää aloitukseen! Mitä aiemmin aloitat, sen paremman potin tietysti kasvatat. 🙂

Nordealla on menossa nyt Säästä!-haaste ja lokakuussa teemana onkin lapselle säästäminen. Lapselle säästämistä kannattaa miettiä juurikin siltä kannalta, että kun sen aloittaa varhain niin aikuisikään mennessä lapselle on voinut kertyä isommatkin säästöt. Vaikka laittaisitkin myöhemmin vähän isomman summan säästöön, se ei ehdi kasvaa yhtä paljon korkoa kuin pienempi summa, joka on sijoitettu aiemmin.Tämän takia kuukausisäästäminen kannattaa aina. Voit lukea Säästä!-haasteesta lisää täältä.

lapselle säästäminen


Mäkin osasin tän jutun, niin säkin osaat! 😉

Tsekkaa Nordean Säästä!-haaste ja ota haaste vastaan!

– Monna <3

7 asiaa, joista pidän -haaste

Riia heitti mulle haasteen – 7 asiaa, joista pidän! No, täähän oli hauska haaste, joten otin sen vastaan!

Nää asiat ei tuu missään tärkeysjärjestyksessä. 🙂

1. Tanssi!

On ollut ihan super ihanaa, kun tänä syksynä on päässyt nauttimaan tanssista taas oikein super paljon! Mulla on kaksi kertaa viikossa tanssitreenit; sunnuntaisin normitanssitunti + kisaryhmän tunti ja sitten tiistaisin kisaryhmän tunti.

Te, jotka mua IG:ssä seuraatte, niin muistattekin varmasti, kun kerroin, että mut on valittu kisaryhmään. Tää on ollut mulle super iso juttu ja tykkään meiän ryhmästä ihan tosi paljon, meiän opettajasta ihan super paljon ja meiän koreografiasta ihan tosi paljon! 🙂

Kuva: Hanna Malmsteb

2. Valokuvaaminen ja kuvattavana oleminen

Mä harrastan valokuvaamista. Se on tullut mulle vähän kuin tässä työn ohella harrastukseksi. Mä tykkään tosi paljon kuvata ja katsoa sitten mun kuvausjälkeä koneelta. Oon kuvannut ystäviä ja heidän lapsiaan mm. 🙂

Mä myös tykkään olla kuvattavana. Siitä oon alkanut pitämään lähivuosina. Joskus aiemmin en tykännyt, en ollut ollenkaan varma itsestäni ja ajattelin, että kuvatkin on rumia, joita musta otetaan.

Kuva: Petri Mast

3. Värittäminen!

Siis mun mielestä on ihanaa värittää Emman kanssa värityskuvia. Me aina tulostetaan muutama kuva ja sitten väritetään yhdessä. Kuunnellaan jotain kivoja lauluja samalla tai ihan vaan jutellaan. <3 Se on jotenkin tosi rauhoittavaa ja ihan sellaista ”aivoille lepoa” -hommaa.

4. siivoaminen

Vanhemmiten oon alkanut oikeasti pitämään siivoamisesta!! <3 Varsinkin jos saan tehdä sitä yksinäni. 😀 Tai siis voi Tuukka ja Emmakin olla kotona ja auttaa, sekin on kivaa! Mutta jotenkin sellainen rauhassa siivoaminen on jopa mulle rauhoittavaa puuhaa.

5. Sisustaminen

Jos ei ois ekologisesti tyhmää ostaa uusia huonekaluja kerran vuodessa, niin haluaisin about kerran vuodessa vaihtaa sisustuksen. 😀 Mä tykkään tosi paljon sisustaa ja miettiä kaikkia värejä ja tavaroiden paikkoja jne..
Aiemmin oisin saattanutkin ostaa uuden sohvan tai pöydän, vaikka vanhakin vielä toimii, mutta nykyään ei siihen enää oma ”ympäristömieli” anna periksi.

Kierrätyskeskuksessa tai Tori.fi:ssä vois tietysti käydä… 😉

Viime vuoden joulusisustusta. <3

6. lukeminen

Tykkään tosi paljon lukea kirjoja. Ennen äidiksi tuloa luin tosi paljon kirjoja. Sitten se jäi, kun ei väsyneenä oikein jaksanut keskittyä. Nyt taas oon päässyt lukemisen makuun. <3

7. Leipominen

Mä en tykkää niin hirveästi ruuanlaitosta, mutta leipomisesta tykkään! <3 Jos ois enemmän aikaa, leipoisin varmasti enemmän. 🙂 Paitsi, että en kyllä haluais ehkä ihan joka päivä syödä sitten niitä leipomiani herkkuja. 😀


Haasteen saa vastaanottaa kuka vain! 😉

Monna <3