Hae
Monna Pursiainen

Tulee sitten kun on valmis..

..ota rauhassa nyt vain.

Ja kuusisataaneljäkymmentätuhatta huutomerkkiä!!!!! Ei, en jaksa enää odottaa tai ottaa rauhassa. Olen ottanut niin rauhassa, että pinna on ihan kireällä siitä kaikesta rauhassa ottamisesta. Eikö se vauva ole jo valmis, kun se laskettukin meni jo?! Ja tähän väliin pieni toive, älkää lukeko tästä eteenpäin jos ette halua lukea negatiivista, kyllästynyttä, turhautunutta ja väsynyttä tekstiä. En nimittäin vastaa tässä mielentilassa siitä, miten tulen reagoimaan paasaaviin kommentteihin. 😉

img_2583

Olen tehnyt niin paljon kaikkea muuta, kuin odottanut. Siivonnut, käynyt shoppailemassa, tehnyt porrastreeniä, tehnyt jopa töitä, katsonut elokuvia, tavannut ystäviä jne.. Paljon asioita, joita tehdessä en ole hetkeäkään miettinyt koska vauva syntyy. Olen jo luovuttanut ajatuksesta, että ensi yönä. Tai huomenna. Nyt mietin vain, että ensi viikolla on aika yliaikaiskontrolliin ja en aio lähteä sieltä kotiin muuta kuin vauva sylissä.

Kaiken tämän viime päivien odottamisen aikana olen nimittäin alkanut taas uudelleen pelkäämään synnytystä. Olen alkanut pelkäämään sitä, että vauva vaan kasvaa ja kasvaa kohdussa ja pian on yli viisikiloinen mötkäle. Eikä muuten tunnu enää yhtään niin helpolta ajatukselta mennä synnyttämään viisikiloinen versus reilu kolmikiloinen.

Huomenna on neuvola. Taidan puhua siellä uudestaan synnytyspeloista. On ristiriitainen olo, kun toivoo enemmän kuin mitään muuta, että synnytys käynnistyisi. Mutta silti pelko on alkanut hiipiä takaisin ja varsinkin iltaisin tulee se olo, että mitä jos en selviäkään synnytyksestä.

Olen äkäinen ja pinna on tiukalla. Kuten Huutokauppakeisari sanoisi, hermo on pinnassa. Ja ihan perkuleen pinnassa onkin. Tänään oikein kihisen kiukusta. Tekisi mieli mennä tuonne kadulle huutelemaan ihmisille, että mitä sinäkin siinä toljotat. Ja polkea jalkaa. Itkettääkin vielä.

Ja sitten nämä ”vauva tulee kun on valmis” -kommentit. Tai, että ”vielä voi mennä kolme viikkoakin”. NIINPÄ!!!! Kyllä minä nämä asiat tiedän, mutta eipä niiden kuuleminen tässä vaiheessa kyllä helpota ei sitten niin yhtään. Ja tiedän juu, että ei näiden kommenttien takana ole ilkeyttä tai pahantahtoisuutta, siellä on realismia. Mutta kun nyt ei sitä realismia kaipaa! Se ei helpota! Ainoa mikä helpottaa on se synnytys.

Ja toinen mikä helpottaa on vertaistuki! Ihana päästä vähän purkamaan näitä samoja fiiliksiä odottajien kanssa meidän fb-ryhmässä. Ei meitä siitä reilusta kolmestasadasta lokakuun odottajasta ole jäljellä enää montaa, joilla on vauva vielä masussa. Mutta me keillä tämä tilanne on, ollaan kyllä niin ihana vertaistuki nyt toisillemme.

Niin ja ei muuten auta mitkään kikkakolmosetkaan. Ei porrastreenit tai muutkaan vippaskonstit. Vauva tulee sitten kun on valmis. Ei prkle…

fullsizerender

Laskettuna päivänä..

..istun olohuoneen sohvalla ja mietin, että niin se vaan on kulunut 280 päivää raskautta ja vielä vauva pysyttelee masun suojissa. Mietin, että oma ajatukseni vauvan ennenaikaisuudesta oli väärä. Niin myös muutaman lääkärin. Mietin tämän väsymyksen rinnalla nyt kuitenkin, että näin  on hyvä. Vauva on päättänyt kasvaa ja vankistua kohdussa niin kauan kuin mahdollista.

Mietin, että moni asia on mennyt raskaudessa toisin kuin olin ajatellut. Mutta sekään ei haittaa enää. Niihin asioihin olen suhtautunut itsellenikin yllättävän lempeästi.
Olin ajatellut, että minulle ei tule raskausarpia, koska rasvaan niin säännöllisesti ja hyvin. Olin tästä hyvin varma, koska vielä kuukausi sitten mahani oli sileä, kuin vauvan peppu. Kuitenkin nyt parin viimeisen viikon aikana vatsan laskeutuessa alas, on alamahani täynnä arpia. Ne ei kuitenkaan haittaa minua. Olin ajatellut, että ne on kauhistus minulle. Niinpä.

Mietin, että olin myös kovin innoissani kertyneiden kilojen vähyydestä vielä kesällä. Nyt kuitenkin puntari huitelee lukemissa, jota en ole omalla kohdallani nähnyt ikinä. Lähtöpainosta lisää on tullut 20kg. Mutta sekään ei häiritse. Tiedän, että kilot lähtevät pois sitten kun on lähteäkseen. Tiedän myös, että paino ei ole edelleenkään mikään mittari – peili on. Ja se olo siellä kropassa.

Iltaisin mietin, että alkaakohan synnytys ensi yönä. Useimmiten toivon sitä, mutta välillä myös alan jännittämään sitä. Eilen jopa hieman pelotti pitkästä aikaa. Mitä jos epiduraali ei autakaan kohdallani kipuihin? Mitä jos vauvasta kasvaa yli nelikiloinen masussani, onko synnytys sitten kivuliaampi kuin reilun kolmikiloisen synnyttäminen?

Mietin, että lähteeköhän turvotus pois jo sairaalassa. Mietin, että sillä ei ole muuten mitään merkitystä, mutta haluaisin niin kovasti jo takaisin sormeni, jotka eivät ole puuduksissa 24/7. Mietin, että auttaako se synnytys myös pakarakipuihin. Lähteekö lonkan loitontajien öinen viiltävä kipu pois synnytyksen jälkeen?

Mietin, miten ihana äiti minulla on. Hän huolehtii ja on apuna. Mietin kuinka ihanaa on, kun hän tekee ja puuhastelee niin paljon kaikenlaista niin itsekseen kuin ystäviensä kanssa eläkepäivillään. Eilen hän kirjamessuilla käydessään päätti ex tempore jäädä jonottamaan kymmenien teinityttöjen kanssa Cheekin omistuskirjoitusta ostamaansa Musta lammas-kirjaan, minulle.

Mietin, että käynnistyyköhän synnytys itsestään vai käynnistämällä. Ja miltä se käynnistäminen tuntuu, jos siihen asti vauva masussa pysyy. Mietin, että miten pitkälle hän siellä kohdussa makoilisi, jos synnytystä ei käynnistettäisi? Mietin koko ajan, että kunpa vauva kuitenkin pian tulisi ulos, koska väsyneenä ajatukset harhailevat kovinkin usein kohtukuoleman pelkoon. Mietin, että pelkäävätkö kaikki näin paljon.

Usein mietin, että miltä vauva näyttää. Kun saamme sen ensimmäisen kerran syliimme, miltä se tuntuu. Näemmekö hänessä heti joko minun tai Tuukan piirteitä? Mietin, että millainen tyyppi hän on. Onko hän yhtään sen nimen näköinen ja oloinen, joka on muodostunut nyt loppusuoralla suosikiksemme? Ja jos ei, keksimmekö hänelle sopivan nimen.

Mietin nyt, että on vajaa kaksi viikkoa käynnistämiseen. Silloin viimeistään näemme hänet. Tänään on raskausviikko 40+0 ja väsymyksen lisäksi ei ole minkäänlaisia tuntemuksia siitä, että hän olisi tulossa maailmaan lähiaikoina.

Mietin, että on ihanaa kuinka moni laittaa tsemppiviestejä niin instagramin, facebookin kuin snapchatin kautta. Niin tutut kuin tuntemattomat. Mietin, että meillä on ihania ihmisiä elämässämme. Mietin myös, että kuinka monella tulee jo ulos korvista nämä pohdintani vauvan saapumisesta maailmaan.

maha

1.10 / 27.10

Mietin, että nyt väsyttää ja haluaisin vain nukkua. Mutta pakarat on niin kipeät etten oikein saa unta. Mietin, että olenkohan viimeinen mamma meidän lokakuun fb-ryhmässä, jolla on vauva vielä vatsassa. Ja mietin, että tuleekohan meidän lokakuisesta marraskuinen.

fullsizerender