Hae
Monna Pursiainen

Ikäkriisi?

Ikäkriisi? Sitäkö tää on? Mä en kokenut ikäkriisiä 30-vuotiaana. Vietin elämäni synttäreitä ison ystäväporukan kanssa 35-vuotiaana. 40-vuotispäivälle olin suunnitellut isoja juhlia, mutta korona ja rajoitukset esti niiden järjestämisen. Vietin sen sijaan ihanan illan mun rakkaimpien ystävien kanssa. Kaikki nämä ”ikävirstanpylväät” ilman mitään tietoa mistään ikäkriisistä.

Tänä syksynä täytin 42-vuotta. Tää syksy on ollut yhtä mielen myllerrystä. Oon kokenut ekaa kertaa olevani jossain risteyksessä mm. työmaailman suhteen. Elokuussa tuli täyteen 10 vuotta yrittäjänä, nyt oon sinä aikana ekaa kertaa jollain ulkopuolisella töissä. Toki myös oma yritykseni on edelleen käynnissä ja niitä töitä teen samalla.

ikäkriisi

Mitä on ikäkriisi?

En tiedä! Mulla ei oo sellaista ollut, mutta pari päivää sitten aloin miettimään olisko tää sitä?!
Oon esim. alkanut miettimään, että oonko mä jo ”liian vanha” someen? Samaan aikaan, kun mietin tätä, ymmärrän ettei se niin oo. Tiedän, että esim. somevaikuttajina on mua kymmenen-viistoista vuotta vanhempia ja menestyviä sellaisia.

Silti mietin, että onko mun aikani ohi somessa. Menikö se mun juna jo ja nyt kannattais suunnata ajatukset ja ihan kaikki somen ulkopuolelle?

Ekaa kertaa mä myös oon huomannut miettiväni, että voinko mä vielä yli nelikymppisenä värjätä hiukset vaaleanpunaiseksi näyttämättä hölmöltä? Tai käyttää jotain Disney-paitaa olematta jotenkin aivan naurunalainen? Kulkea jossain kuvauksissa yksisarvispanta päässä ja tyllihame päällä naureskellen positiivisuudesta? Voinko mä enää tehdä sellaista, vai menikö se jo? Pitäiskö mun jotenkin rauhoittua ja asettua? Olla vakavasti otettava. Vihdoinkin.

Ihan typerää!

Tää on niin outoa, että yhtä aikaa kun mä kirjoitan näitä juttuja tänne suoraan ajatuksen virtana, mietin miten hölmöltä mä kuulostan!! Puhun itseäni vastaan! Sanoisin kelle tahansa 42-vuotiaalle tyypille, että todellakaan et oo liian vanha mihinkään! Ei oo mitään ikärajoja pukeutumisessa tms.. MUTTA!! Perkule, ihan typerää, mutta silti niin totta: suutarin lapsella ei oo kenkiä!

Aina ei oo helppoa sisäistää näitä ajatuksia ja oppeja, joita muille osaan antaa ja opettaa.

En tiedä onko se tää maailmantilanne, koronapandemia ja sen jälkeen hetiperään Ukrainan kamala hätä ja tämän sodan myötä ainakin lähes koko Euroopan hätä. Sähkökriisi ja pelko tulevasta lama-ajasta. En tiedä johtuuko tää munkin mielen myllerrys tästä ajasta vai onko mulla ikäkriisi?!

No niin tai näin, tää on aika raskasta tällaiselle erityisherkälle ihmislapselle. Pää käy koko ajan ylikierroksilla ja sitä myöten kroppakin ylikuormittuu.

Mietin vaan koko ajan, että kyllä tää tästä. Jossain vaiheessa tulee vastaus, että mitä mä teen isona. Jossain vaiheessa tulee selkeä fiilis oman somen tulevaisuudesta. Jossain vaiheessa maailmassakin on taas edes jonkinlainen rauha. Mun voima-ajatus on ollut usein se, että kyllä asiat aina jotenkin järjestyy. Tavalla tai toisella.

Niin se on uskottava tälläkin kertaa! <3


Monna <3

Lue myös: Kuntokuuri