Hae
Monna Pursiainen

Vastauksia!

Kiitos kaikille kysymyksistä! 🙂 Hauskoja sellaisia! Tässä kysymykset ja niihin vastauksia!

Oletko syntyperäinen suomalainen? Mikä on syntymäpaikkasi? Entäs tyttönimesi (eli alkuperäinen sukunimesi)?

Olen kyllä syntyperäinen suomalainen. Olen syntynyt Helsingissä ja olen itse asiassa paljasjalkainen helsinkiläinen kolmannessa sukupolvessa. Tyttönimeni olenkin joskus täällä kertonut, se on Dyrendahl-Nyblin. 🙂

Semmonen kysymys tuli mieleen, että mitä sellaista urheilulajia haluaisit kokeilla, mitä et ole vielä koskaan kokeillut?

Taitoluistelua! Se olisi mahtavaa! Joskus pienenä tyttönä haaveilinkin taitoluistelun tai baletin harrastamisesta.

Mikä oli haaveammattisi lapsena? Entäs teini- iässä?

Kampaaja! 🙂 Se oli haaveammatti lapsena ja myös vähän vanhempana. Mietin ennen liikunta-alalle suuntaamistani vahvasti myös kampaajakoulutusta. Teini-iässä taisin haaveilla toimittajan työstä, muotilehdessä. 😉

Oletteko miettineet Emmalle sisarusta? Ja kuinka kauan suositeltiin uutta raskautta sektion jälkeen?

Ollaan me sitä mietitty. Vielä ei ole kuitenkaan tehty mitään ratkaisua suuntaan tai toiseen. 🙂 Sektion jälkeen muistaakseni suositeltiin vähintään puolta vuotta ennen uutta raskautumista. Vai olisiko ollut jopa vuotta. En muista. 😀

Haaveiletko hankkivasi pianon taas jälleen, jos ja kun isompaan asuntoon pääsette muuttamaan?

No siis sehän olisi aivan ihana! Mietin jo, että olisi niin ihana opettaa Emmalle pianonsoittoa ja sitten yhdessä soittaa ja laulaa. 🙂 Vaikka mieheni onkin tuosta pianon kantamisesta muutoissa vähän eri mieltä.. 😉 niin voi silti olla, että piano vielä joskus meille rantautuu.

Oletko suomenruotsalainen tai siis kaksikielinen?

En ole. Isäni oli kaksikielisestä perheestä, mutta meillä ei koskaan puhuttu ruotsia kotona. Suomella siis mennään! 😉

Mitä mieltä olette Emman/taaperoiden sokerinsaannista? Sallitteko esim. Emmalla sokerillisia tuotteita, vai onko kaikki sokerittomia?

Olen sitä mieltä, että alle 1-vuotiaalle ei tarvitse sokeria antaa. Siitä eteenpäin taasen ajattelen niin, että karkkia ja pullaa sun muita ei todellakaan tarvitse antaa, mutta jos jossain tuotteessa on vähän lisättyä sokeria (esim. joku jugurtti) ei se maailmaa kaada jos pikkuinen syö sitä lusikallisen tai pari. Toki järki päässä, ei tuotteita jossa on sokeria tarvitse tuputtaa lapselle. 🙂 Ehdottomuus ihan kaikessa on asia, jota koitan välttää niin kasvatuksessa kuin kaikessa muussakin. Esimerkiksi jäätelöä on Emma saanut maistaa, kuten omaa synttärikakkuaankin lusikallisen verran. 😉 Mutta jokainen tekee sokerin ja/tai suolan kanssa omat valintansa.

Mikä on sun paras kauneudenhoito niksi?

Kyllä mä sanon, että paras on se, kun pesee iltaisin meikit pois naamalta ennen nukkumaanmenoa. Ja varmaankin se, että löytää juuri omalle iholle sopivat tuotteet. Tarpeeksi kosteuttava tai jotain muuta, riippuen siitä millainen iho on omissa kasvoissa.

***

Vauhti sen kun kiihtyy!

Emma alkoi nousta seisomaan kahdeksan kuukauden iässä, tukea vasten. Sitten tuli ensimmäiset askeleet tukea vasten ja kärryn tai meidän käsien avulla kävelytahti kiihtyi. Pääasiallinen etenemistapa oli kuitenkin konttaaminen vielä vuoden ikään saakka.

Huomasin joskus lokakuussa, että Emma astuu ”linttaan” oikealla jalalla. Kysyin osteopaatti-ystävältäni, että voiko se olla syy miksei Emma ota askelia ilman tukea. Hän katsoi jalkaa ja huomasi siinä olevan niin paljon kireyttä ettei se oikein pääse oikeaan asentoon. Kaksi osteopatiahoitokertaa ja Emma otti ensiaskeleet ilman tukea! 🙂 Ensiaskeleet tuli mummulassa, mun äidin luona! 😀

Marraskuun alussa tosiaan köpöteltiin jo muutamia askelia ilman tukea ja se vasta oli hauskaa! Niin mun ja Tuukan mielestä, kuin Emmankin! 😉 Taputettiin hurjana käsiämme yhteen ja kehuttiin Emmaa, kun hän tepsutteli menemään. Rohkaistiin aina vähän pidemmälle ja siitä se sitten lähti.

Fuerteventurassa oikeastaan vauhti alkoi kiihtymään ihan todenteolla! 😀 Kun mun äitini laittoi viestiä loman aikana, että konttaako Emma enää ollenkaan – tajusin ettei se tosiaan niin enää tee. Koko ajan on päästävä ylös jos humpsahtaa pepulleen ja etenemistapa on nykyään vain kävely. Vaunuissa istuminen ei enää nappaa ja jos kävelyn kesken Emma sinne yritetään laittaa, näyttää hän taivaan merkit! 😀

On niin mahtavaa, kun toinen oppii näin isoja asioita. Kävelyhän mullistaa Emman oman maailman täysin, hän pääsee itse sinne minne haluaa ja koska haluaa. Se on myös tässä vaiheessa vähän haaste! 😉 Omatahtoinen tyttö kun on, hän itse myös päättää suunnan mihin haluaa mennä. Usein sinne, minne me ei mennä tai sinne minne ei saa mennä (kuten portaat tai jyrkkä alamäki).  Nyt kävelyhuuman alkumetreillä ei ainakaan ujous paina, koska Emma painelee yksin eteenpäin katsomatta taakseen.

Välillä ollaan yritetty huijata häntä kääntymään takaisin päin sillä, että jäädään itse seisomaan paikalleen tai kävellään vähän eri suuntaan, hän pysähtyy ja katsoo, että me ollaan jossain pidemmällä ja jatkaa omaan suuntaansa. 😀 Sitten tulee meille kiire perään. 😉

Voi tätä riemua! 🙂

***

Nyt sitä sitten mennään eikä meinata! Katsotaan miten me pysytään perässä ja mitä tuumaa koirat! 😀