Hae
Monna Treenaa

Tavallinen perhe

”Teitä on niin ihana seurata, kun te ootte niin ihanan tavallinen perhe.”  Tää on lause, jota sekä minä, että Tuukka kuullaan monesti. <3 Eikä se haittaa meitä yhtään. Sellainen me ollaan.

Prismaperhe

Luin muutama vuosi sitten jutun Helsingin Sanomista ”Prismaperheistä”. Siinä kerrottiin, että alle kolmekymppiset ahdistuu ajatuksesta, että vanhemmuuden myötä vapaus katoaa ja sitten sitä käydään viikonloppuisin ostamassa jauhelihaa alennuksesta, nuhjuiset vaatteet päällä ja hiukset viimeksi viikko sitten pestyinä. Moni nainen ajattelee ja pelkää myös, että äitiysloman tuoma tauko työelämästä olisi haitaksi työelämässä menestymiselle.

Mua naurattaa, koska mä oon itse ajatellut samoin. Sekä ”prismaperheestä”, että työelämässä pärjäämisestä. Rivitalo, farmariauto, perjantaisauna, hypermarketin kassajonot ja sekamelskainen koti = APUA!  Niin ajattelin vielä jopa raskaana ollessa! Siihen samaan liittyi se, että kovaan ääneen pauhasin ettei musta tuu mitään ”äityliä”. ? Haha!

henkivakuutus

tavallisuus kirosana?

Kun mä ekan kerran sain viestiä joltain mun seuraajalta, että ”Sä oot Monna niin ihana seurattava, kun oot vaan niin ihanan tavallinen tyyppi.” – Mä mietin, että voi perse! En mä halua olla tavallinen, mä en oo koskaan ajatellut itsestäni, että olisin kovin tavallinen. Oon aina ajatellut, että mä oon erilainen, siis hyvällä tavalla.

Mun yks hyvä ystävä, jonka oon tuntenut yläasteelta saakka, sanoi mulle tässä yks päivä, että ”Se siinä just onkin hassua! Sä oot Monna tosi tavallinen ja samaistuttava, mutta sitten et kuitenkaan yhtään tavallinen”! 😀

Nykyään ajattelen, että en mä halua olla mitään muuta. Tai siis se tavallisuus ei tunnu enää pahalta sanalta. Mä oon mitä oon ja meiän perhe on mitä on. Ollaan me sitten jonkun mielestä tavallisia tai jotain super outoja.

samaistuttava vai ihailtava?

Sanotaan, että vaikuttaja tai julkisuuden henkilö menestyy jos hän on joko samaistuttava tai ihailtava. Sanotaan esim. että Britney Spears löi läpi sen vuoksi, että oli se ”tavallinen naapurin tyttö”, samanlainen kuin kuka tahansa meistä. Kun taas mietitään vaikkapa Jennifer Lopezia, on hän aina ollut kaikkea muuta kuin tavallinen – hän on ollut ihailtava.

Noi ei mun mielestä kuitenkaan kumoa toinen toistaan. Myös samaistuttava, tavallinen tyyppi voi olla ihailtava.

Ei jalustalle

En oo koskaan halunnut nostaa itseäni jalustalle. Pari viikkoa sitten tanssitunnilla meiän opettaja kehui, että ”Jes, hienosti Monna.” Hymyilin ja hykertelin itsekseni. <3 Kun opettaja kehui toisen kerran saman tunnin aikana, mua alkoi hävettää. Tuli sellainen olo, että apua, älä kehu enempää ettei huomio kiinnity muhun tai ettei joku koe mun ajattelevan olevani jotenkin jalustalla.

Kukaan tuskin noin ajatteli, mutta tuo esimerkki on kuvaava. Oon tykännyt aina esiintyä, mua ei koskaan oo haitannut saada huomiota tai kiitosta jostain, mutta jos sitä on tullut yhtäkkiä tosi paljon, oon vaivaantunut.

Se, että meitä sanotaan tavalliseksi perheeksi tuntuu jopa kunnialta. Se, että me ollaan joidenkin mielestä sellainen lämmin ja turvallinen, tavallinen perhe, jolla on se farmariauto, asuu rivitalossa, käy Pristamassa (tai oikeastaan useimmiten CityMarketissa), on koirat, on sauna ja syödään makaronilaatikkoa. Sitä me ollaan, eikä muuta halutakaan. Se tuntuu hyvältä.


Monna <3

Pelko

Kun Life Coach -koulu alkoi viime vuoden syyskuussa, tehtiin ensimmäisinä päivinä harjoitus, jonka nimi oli Irti päästäminen. Meidän jokaisen menneisyydessä on asioita, joista me pidetään tiedostamatta tai tiedostaen kiinni. Ne asiat ei aina ole eteenpäin vieviä. Ne voi olla asioita, jotka estää meitä pääsemästä elämässä eteenpäin. Ne voi olla asioita, joiden kanssa me eletään päivittäin ja ne asiat ohjaa meidän tekemisiä.

Tuo harjoitus on jäänyt mulle yhtenä vahvimpina kokemuksina mieleen koko vuodesta. Koko vuosi on opettanut mulle todella paljon niin itsestäni, kuin muidenkin ihmisten käytöksestä.

Mitä harjoituksessa näkyi?

Irti päästämisen harjoituksessa suljetaan silmät ja annetaan intuition kertoa. Kuunnellaan omaa kehoa ja mieltä. Kaikki harjoitousvalmennettavat joille oon tämän harjoituksen tehnyt ja kaikki koulukaverini, jotka teki harjoituksen samaa aikaa kanssani, sai vastauksen. Usein siellä näkyy jotain, joka saa tunteet pintaan.

Tulee sellainen olo, että miten oon antanut tämän asian pitää mua otteessaan näin kauan. Helposti tulee jopa syyllistettyä itseään. Se ei oo harjoituksen tarkoitus. Harjoituksen tarkoitus on nähdä sinne omaan sisimpään, jota ei aina todellakaan elämän ja arjen ja töiden jne ohella näe tai kuule.

Pelko – Se oli asia, jonka mä näin tässä harjoituksessa. Kun aloin miettimään, että mitä mä pelkään ja miksi pelko on hallinnut mun elämää niin monessa asiassa, ei se mietintä ollut ihan kevyttä.

Mikä on tärkein oppi, jonka koulutuksessa sait?

Sain tällaisen kysymyksen seuraajaltani. Ehdottomasti tärkein oppi on ollut luopua pelosta. Se liittyy todella moneen asiaan. Vahvimmin oon tuntenut pelon häipymisen itseni ja muiden ihmisten välillä.

Kun tuossa harjoituksessa esiin tuli pelko, se tuntui isona möykkynä mun rintakehällä ja kurkussa. Mua alkoi itkettää ja itse asiassa nytkin nousee kyyneleet silmiin, kun kirjoitan tätä ja mietin sitä tunnetta mikä mulle tuli, kun käsitin sen.

Oon pitkälti koko elämäni pelännyt hylätyksi tulemista, sitä etten sovi tai kuulu joukkoon. Tämän pelon vuoksi oon hakenut hyväksyntää mielettömästi. Halunnut, että kaikki tykkää musta. Oon janonnut sitä, että kuuluisin johonkin porukkaan, enkä olis vaan yksi Monna, joka tulee ulkopuolisena jengiin sekaan aina käymään.

pettymyksiä ja menetyksiä

Mun isäni oli alkoholisti. Hän oli rakastava perheenisä, joka ei ikinä tehnyt kellekään mitään pahaa. Ainoastaan itselleen juomalla lopulta henkensä. 2003 isäni kuoli alkoholismin aiheuttaneiden syiden vuoksi (mm. maksakirroosi). Samaan aikaan pitkäaikainen parisuhteeni päättyi. Tuntui, että jäin tosi yksin, vaikka mun äitini ja veljeni oli koko ajan vieressä. (ei siis fyysisesti, mutta lähellä) En muista tosta ajasta paljoakaan.

Mulla on päättynyt pari läheistä ystävyyssuhdetta tavalla, jota en toivoisi kellekään. Ystäviä ei voi tavallaan ”jättää”, mutta näiden ystävien kanssa mulle kävi niin. Varsinkin toisen kanssa, joka oli vuosia mun paras ystäväni, kaasoni jne. Hän lopetti ystävyytemme kertomatta syytä.

Kun menettää, yrittää saada lisää tilalle.

Ajattelen itse niin, että kun ihminen menettää, hän haluaa saada lisää tilalle. Täyttääkseen tyhjän tilan. Tätä mä yritin ja paljon. Vasta viime vuosina oon alkanut ymmärtämään sen. Oon puhunut itselleni ja somessa siitä, että muiden mielipiteet ei saisi merkitä niin paljon. Varsinkaan tuntemattomien, ei yhtään!

Mutta vasta tän Life Coaching -koulutuksen aikana, kun oon joutunut uppoutumaan harjoitusten kautta itseeni ja omiin uskomuksiin, pelkoihin ja ajatuksiin, oon ymmärtänyt sen todella. Vasta nyt mulle on viimeisen vuoden aikana tullut oikeasti se ymmärrys sydämeeni, että kaikkia ei voi, eikä tarvitse miellyttää. Kaikkien ei pidä tykätä minusta, eikä mun tarvi pitää kaikista.


Pelko on kaikonnut.

<3 Monna