Hae
Monna Treenaa

Mielipäivä – mielelle hyvää.

Olen monesti kirjoittanut siitä, kuinka henkinen hyvinvointi on mun mielestä todella tärkeä osa kokonaista hyvinvointia.

On niin hirmuisen tärkeä pysähtyä välillä miettimään, mitä itse tahtoo, mitä kroppa vaatii, mitä mieli vaatii.
Jos koko ajan vaan touhottaa tuhatta ja sataa menemään tai suorittaa elämää jollain tietyllä, ehkä toisten odotusten asettamalla tavalla, voi se tärkein unohtua. Itsensä kuunteleminen.

 

mieli

Me Tuukan kanssa ollaan päätetty järjestää ihana päivä yhdessä Onnenrummun tyttöjen, Pauliinan ja Annan kanssa.

Ravinto ja liikunta on tärkeitä hyvinvointimme osa-alueita, mutta myös se, miten hengitämme ja ajattelemme sekä mitä sanomme vaikuttavat terveyteemme.
Mielipäivänä on tarkoitus harjoitella nauramista itsellemme. Avaamme ja hellimme lukkiutunutta kehoamme rentoutus- ja liikkuuvusharjoituksilla. Opimme asettamaan tavoitteita, mielikuvaharjoittelemaan ja olemaan kiitollisia siitä, mihin kaikkeen upeat kroppamme kykenevät.

Hyvinvointimme perustana on aina riittävä lepo. Levossa olevalla keholla on kyky parantaa itse itsensä. Suoritusyhteiskunnassamme lepotilaan pääsy voi kuitenkin olla hankalaa. Stressi pistää mielemme lisäksi suolistomme kramppiin, jolloin verenkiertomme häiriintyy eivätkä elintärkeät ravintoaineet pääse imeytymään. Myös liikunta on keholle aina pieni stressitila. Mielipäivä on jaksamisen apuväline, joka säännöllisesti käytettynä auttaa kaikkien fyysiseen ja henkiseen terveyteen liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa.

Kuinka moni teistä tunnistaa itsessään sen, että lepoa tulee liian vähän?
Mä näen omissa asiakkaissani paljon sitä, että kehoa ei kuunnella. Kun keho ei saa lepoa, se ei voi myöskään kehittyä.

20141129_123947
Tämä ihana päivä me järjestetään taas Kaisankodilla, Espoossa.
Ilmoittautuminen on käynnissä, tapahtuma löytyy Facebookista. Ja sitovia ilmoittautumisia otetaan vastaan osoitteeseen:
asiakaspalvelu@onnenrumpu.fi

Mielipäivä sisältää:
• Mielikuva- & rentoutusharjoituksia
• Hiljaisuus- & mindfulness-kävelyä
• Itsetunto- & kehonkuvaharjoituksia
• Rakkausjoogaa & kehon avaamista

Päivän hinta on 69€ ja se sisältää kattavan lounaan Kaisankodin kartanossa.

20141129_192430

Paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa toimia pian. 🙂
Tämä on myös ihana joululahjaidea. Joko itselle tai jollekin rakkaalle. <3

Nyt on mieli levännyt muutaman päivän mökillä ja tänään lähdemme kotia kohti ajelemaan. Ensin kuitenkin odotetaan, että kello lyö 11.00 ja käännetään telkkari kanavalle 4. 😉
Sieltä tulee Elixir, jossa saattaa näkyä joku tuttu pt.. 😀

Ihanaa sunnuntaipäivää! <3
Nauttikaa ja rentoutukaa.

IMG_20141120_120758

 

Mökkijuttuja ja tahtomista! ♥

36h sisällä on tapahtunut ihania juttuja. ♥

Multa toivotaan välillä ”päiväni kuvina” postausta. Nyt laitan teille kuvien muodossa, mitä kaikkea on tapahtunut 1,5 vuorokauden sisällä?! 🙂

IMG_20141127_090502

Torstaina aamulla lähdettiin eväiden kera kohti Pohjois-Karjalaa.

 

IMG_20141127_161634

Pysähdyttiin mm. Mikkelissä, syötiin siellä lounasta. Ja käytiin me Punnarissakin. 😉 Hihi… Punnitse & Säästä = aivan super!

 

IMG_20141127_192607

Mökille saavuttiin klo 17 aikoihin, täällä metsän keskellä oli silloin jo aivan sysimustaa. Äkkiä ulkovalot ja pari ulkotulta tulille ja susia karkuun sisälle mökkiin.

 

IMG_20141128_074448

Aamulla herättiin jo ennen kuutta. Gere tahtoi ulos ja me kammettiin ylös lämpimästä sängystä koko konkkaronkka. Ulkona oli edelleen niin pimeetä, että hyvä kun metriä pidemmällle näki ilman taskulamppua. Sitten aamiainen hiljaisuudessa AkuAnkkoja lukien. ♥

 

IMG_3886 IMG_3903 IMG_3909 IMG_3924-001

Aamupalan jälkeen olla möllötettiin. Minä kuvasin ja Tuukka loikoili. 🙂

 

IMG_3955 IMG_3957 IMG_3968 IMG_4004 IMG_4029 IMG_4042 IMG_4081 IMG_4086 IMG_4090 IMG_4097 IMG_20141128_112228

Leikittiin koirien kanssa pihalla kun oli valoisaa. Eikä tarvinut pelätä susia.
Täällä on siis näkynyt susia mökin pihalla viimeksi pari viikkoa sitten ja parin vuoden sisällä tässä 10km säteellä on sudet vieneet useita koiria. Joten pelko ei oo ihan aiheeton.

 

IMG_4067 IMG_4077

Käytiin kaupassa Nurmeksen keskustassa.

 

IMG_3934

Tultiin takaisin mökille ja tehtiin hetki töitä.

 

IMG_4122 IMG_4126 IMG_4135

Tehtiin ruokaa ja tehtiin vähän lisää töitä.

Ihana tunnelma, ihana rauha. ♥
Ollaan oltu paljon ilman koneita ja kännyköitä, silti ollaan ehditty tekemään myös töitä. On ollut ihana tehdä töitä täällä. Ei häiriötekijöitä. Hiljaista. Kahvia kupissa ja luonto lähellä.

 

2014-11-28 17.05.45

Ja iltapäivällä me saatiin lukea aivan super mahtava uutinen!!! Tämä on niin hienoa! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ Olen oikeasti niin iloinen tästä!! Näin tämän asian kuuluukin olla. Tasa-arvo, se löytyy nyt Suomesta. ♥ Uskomattoman hienoa!! ♥

Nyt me lähdetään koirien kanssa ulos, tuonne pimeyteen. Pistetään kuomat jalkaan ja lamput päähän. 🙂 Karhukellot ranteeseen ja maglitet käteen. Ja lohi-makaronilaatikko uuniin.

pus ♥

IMG_20141126_230218