Hae
Monna Pursiainen

Uskomattoman taitava kroppa.

Taas jäin kiinni itseni aliarvioimisesta. Olen jäänyt siitä itselleni kiinni tänä vuonna monta kertaa. Toki aiemminkin joskus, mutta varsinkin tänä vuonna.

Olimme kuvaamassa viime viikolla taas ensi keväänä ilmestyvän kirjamme kuvia. Suunnitelmissa oli kuvata muutama liike, jotka olen osannut helposti ennen raskautta. Epäilin, että en osaa / pysty niihin tällä hetkellä. Usutin Tuukan kokeilemaan tai tekemään niitä puolestani. Tuukka kuitenkin sanoi, että kokeile nyt vain ainakin ensin itse.

Hymy oli melkoinen, kun sen ihmeempiä jännittämättä tein pistoolikyykyn. Ensin yhden kerran ja sitten toisen. Olin aivan varma, että jaloistani ei todellakaan löydy samaa voimaa enää, eikä ainakaan liikkuvuus anna periksi. Mutta olin väärässä. Tein myös L-asennossa punnerruksen, sekin ihmetytti. Pystyin hallitsemaan keskivartaloani ja koukistamaan kyynärpäistä ja vielä työntämään ne takaisin suoraksi. 😉

On ihan uskomatonta, miten taitava ihmisvartalo on! Miten se osaa palautua raskaudesta, synnytyksestä, isoista leikkauksista, murtumista jne. Tahdonvoima on iso tekijä taustalla ja tietysti oikeanlainen kuntoutuminen. Jos kuitenkaan ei usko pystyvänsä johonkin, ei se tule varmasti onnistumaan.

Lupasin viime viikolla tämän kuvauspäivän jälkeen itselleni, että en enää aliarvio itseäni. En minä ole mitenkään huonompi fyysisesti nyt kuin silloin joskus ennen.

Oletteko te saaneet hämmästyä jostakin taidosta, minkä olettekin osanneet vaikka ette ole aluksi niin uskoneet? Tuleeko helposti aliarvioitua itseään? Miksi? Muistakaa, että meidän vartalot on uskomattoman taitavia! ❤️

Kasvojen kuntosali

Iho kasvoillani on ollut aina hyvä. En ole kärsinyt aknesta tai muistakaan kasvojen iho-ongelmista. Nyt 10kk-ikäisen tytön äitinä, olen huomannut eron kasvoissa. Rypyt on lisääntyneet ja muutenkin iho näyttänyt harmaammalta. Olen huomannut esimerkiksi silmien olevan ”laiskemman” näköiset.

Pääsin testaamaan Guinotin Hydradermie Lift -kauneushoitoa. Kyseessä oli lifting-kasvohoito, joka kiinteyttää ihoa ja stimuloi kasvojen lihaksia. Hoidosta sanotaan, että se on kasvoille kuin kuntosalitreeni vartalolle. Syvällä sijaitsevat iholihakset jäntevöityvät ja ihosolujen toiminta aktivoituu, erikoishoidon kasvoja kohottava vaikutus näkyy ja tuntuu. Hoito muotoilee kasvonpiirteitä kiinteyttäen lihaksia ja palauttaen nuorekkaan ulkonäön. Hoidon jälkeen kasvot näyttävät tasaisemmilta ja kiinteämmiltä.

En useinkaan ole huomannut kasvohoidon jälkeen mitään sen suurempaa muutosta kasvoissa. Koska iho tosiaan on ollut aina suhteellisen hyvä, ei hoidon tuoma vaikutus ole ollut silmiinpistävä. Iho on toki tuntunut pehmeämmältä, kuin yleensä – mutta peilistä en ole koskaan nähnyt eroa. Tämän Hydradermie lift -hoidon jälkeen huomasin oikeasti eron! Silmäkulmat kohosivat varmasti pari milliä, koska esimerkiksi ripsipidennykset eivät ”osu” niihin.

Hoidon aikana kasvojen lihakset tekevät hallitsemattomia liikkeitä, kun lihakset stimuloituvat.

Hoito oli aluksi tosi hassun tuntuinen! 😀 Minua kertakaikkiaan nauratti, kun hoitoelektrodeja siirreltiin kasvoilla ja lihakset nykivät ihan miten sattuu. Se oli ihan outoa, mutta samalla hauskan tuntuista. Oikeasti huomasi, että ne lihakset todellakin stimuloituvat!!

Kasvojen kuntosalitreenin jälkeen sain vielä Hydra Peeling -hoidon. Se on ihoa uudistava erikoiskasvohoito – lempeämpi vaihtoehto kemialliselle kuorinnalle.

Guinot´n uusin keksintö on ainutlaatuinen ihoa uudistava erikoiskasvohoito. Se sopii kaikille ihotyypeille ja on tosiaan pehmeämpi vaihtoehto medikaalisille kuorintahoidoille (ilman pitkää toipumisaikaa ja riskejä). Hoito vähentää ikääntymisen merkkejä, kirkastaa ihon sävyä ja vähentää liikapigmentoitumista. Minullahan tuota ihon pigmenttiä on näkynyt ihoanalyyseissa, se on siis sellaista mikä ei näy vielä, mutta tulee näkymään kolmenkymmenen vuoden päästä, ellen tee asialle jotain.

Tämä hoito siis:

  • vähentää ikääntymisen näkyviä merkkejä
  • palauttaa ihon hehkun
  • vaalentaa pigmenttiläiskiä
  • kirkastaa  ihon sävyä

Minulle tehtiin Hydra pH-versio, jossa tehokas, mutta hellävarainen hedelmähappokuorinta (sis. Fytiinihappo (AHA)  ja biolaktone (PHA)), joka irrottaa tehokkaasti kuolleen solukon ihon pinnalta, mutta vaikuttaa myös syvällä ihossa, vähentäen melaniinin  ylituotantoa. Kuorinta on myös voimakkaasti tulehdusta rauhoittava.

Kuorinnan jälkeen kasvot, kaula ja decoltee hierottiin ihon normaalin pH:n palauttavalla, uudistavalla ja solutoimintaa aktivoivalla hieronta-aineella ja lopuksi iholle levitettiin vielä rauhoittava, kosteuttava ja viilentävä naamio. Naamio päässä myös nukahdin hoitopöydälle ja heräsin säpsähtäen, että mikä päivä, mitä kello ja missä olen. 😀

***

Tuosta ”kasvojen kuntosalihoidosta” sanotaan, että se kannattaa aloittaa kokeilemalla kolmen kerran hoitosarjaa. Ja parhaisiin tuloksiin päästään kymmenen kerran hoitojaksolla. Tykkään näistä Guinotin hoitomenetelmistä erityisesti siksi, että mitään pistoksia ja piikkejä ei kasvoihin laiteta, ihon alle ei pistetä mitään mikä sinne ei ns.”kuulu”. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Guinotin hoitoihin ja hoitotuotteisiin! Hoitoja tehdään ympäri Suomen eri kauneushoitoloissa, listan löydät Guinotin sivuilta. Guinot on ranskalainen brändi ja tuotteiden tuotanto toimii farmaseuttisten standardien mukaisessa tehtaassa.

 

 

* Hoidot saatu yhteistyössä Guinotin kanssa.