Laskettuna päivänä..
25
..istun olohuoneen sohvalla ja mietin, että niin se vaan on kulunut 280 päivää raskautta ja vielä vauva pysyttelee masun suojissa. Mietin, että oma ajatukseni vauvan ennenaikaisuudesta oli väärä. Niin myös muutaman lääkärin. Mietin tämän väsymyksen rinnalla nyt kuitenkin, että näin on hyvä. Vauva on päättänyt kasvaa ja vankistua kohdussa niin kauan kuin mahdollista.
Mietin, että moni asia on mennyt raskaudessa toisin kuin olin ajatellut. Mutta sekään ei haittaa enää. Niihin asioihin olen suhtautunut itsellenikin yllättävän lempeästi.
Olin ajatellut, että minulle ei tule raskausarpia, koska rasvaan niin säännöllisesti ja hyvin. Olin tästä hyvin varma, koska vielä kuukausi sitten mahani oli sileä, kuin vauvan peppu. Kuitenkin nyt parin viimeisen viikon aikana vatsan laskeutuessa alas, on alamahani täynnä arpia. Ne ei kuitenkaan haittaa minua. Olin ajatellut, että ne on kauhistus minulle. Niinpä.
Mietin, että olin myös kovin innoissani kertyneiden kilojen vähyydestä vielä kesällä. Nyt kuitenkin puntari huitelee lukemissa, jota en ole omalla kohdallani nähnyt ikinä. Lähtöpainosta lisää on tullut 20kg. Mutta sekään ei häiritse. Tiedän, että kilot lähtevät pois sitten kun on lähteäkseen. Tiedän myös, että paino ei ole edelleenkään mikään mittari – peili on. Ja se olo siellä kropassa.
Iltaisin mietin, että alkaakohan synnytys ensi yönä. Useimmiten toivon sitä, mutta välillä myös alan jännittämään sitä. Eilen jopa hieman pelotti pitkästä aikaa. Mitä jos epiduraali ei autakaan kohdallani kipuihin? Mitä jos vauvasta kasvaa yli nelikiloinen masussani, onko synnytys sitten kivuliaampi kuin reilun kolmikiloisen synnyttäminen?
Mietin, että lähteeköhän turvotus pois jo sairaalassa. Mietin, että sillä ei ole muuten mitään merkitystä, mutta haluaisin niin kovasti jo takaisin sormeni, jotka eivät ole puuduksissa 24/7. Mietin, että auttaako se synnytys myös pakarakipuihin. Lähteekö lonkan loitontajien öinen viiltävä kipu pois synnytyksen jälkeen?
Mietin, miten ihana äiti minulla on. Hän huolehtii ja on apuna. Mietin kuinka ihanaa on, kun hän tekee ja puuhastelee niin paljon kaikenlaista niin itsekseen kuin ystäviensä kanssa eläkepäivillään. Eilen hän kirjamessuilla käydessään päätti ex tempore jäädä jonottamaan kymmenien teinityttöjen kanssa Cheekin omistuskirjoitusta ostamaansa Musta lammas-kirjaan, minulle.
Mietin, että käynnistyyköhän synnytys itsestään vai käynnistämällä. Ja miltä se käynnistäminen tuntuu, jos siihen asti vauva masussa pysyy. Mietin, että miten pitkälle hän siellä kohdussa makoilisi, jos synnytystä ei käynnistettäisi? Mietin koko ajan, että kunpa vauva kuitenkin pian tulisi ulos, koska väsyneenä ajatukset harhailevat kovinkin usein kohtukuoleman pelkoon. Mietin, että pelkäävätkö kaikki näin paljon.
Usein mietin, että miltä vauva näyttää. Kun saamme sen ensimmäisen kerran syliimme, miltä se tuntuu. Näemmekö hänessä heti joko minun tai Tuukan piirteitä? Mietin, että millainen tyyppi hän on. Onko hän yhtään sen nimen näköinen ja oloinen, joka on muodostunut nyt loppusuoralla suosikiksemme? Ja jos ei, keksimmekö hänelle sopivan nimen.
Mietin nyt, että on vajaa kaksi viikkoa käynnistämiseen. Silloin viimeistään näemme hänet. Tänään on raskausviikko 40+0 ja väsymyksen lisäksi ei ole minkäänlaisia tuntemuksia siitä, että hän olisi tulossa maailmaan lähiaikoina.
Mietin, että on ihanaa kuinka moni laittaa tsemppiviestejä niin instagramin, facebookin kuin snapchatin kautta. Niin tutut kuin tuntemattomat. Mietin, että meillä on ihania ihmisiä elämässämme. Mietin myös, että kuinka monella tulee jo ulos korvista nämä pohdintani vauvan saapumisesta maailmaan.
1.10 / 27.10
Mietin, että nyt väsyttää ja haluaisin vain nukkua. Mutta pakarat on niin kipeät etten oikein saa unta. Mietin, että olenkohan viimeinen mamma meidän lokakuun fb-ryhmässä, jolla on vauva vielä vatsassa. Ja mietin, että tuleekohan meidän lokakuisesta marraskuinen.
25 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Miten tää aika on menny näin nopeasti! Ihan pianhan pikkuinen on täällä. ?
N 9 v sitten meillä oltiin yhtä jännässä tilanteessa. ? Olin ihan varma, että poika syntyisi etuajassa, mutta niin vaan meni yli. Mutta ei se oikeastaan haitannut.
Kun synnytys sitten alkoi, en edes tajunnut sitä. Laitoin hyvälle ystävälle yöllä viestin, että en varmaan jaksa lähteä aamupäivällä kävelylle, kun en saa nukuttua. En lähtenyt enkä myöskään joululahjaostoksille vanhempieni kanssa, vaikka maailman paras lahja saatiinkin. ?
Niinpä, toisaalta hullun nopeasti ja toisaalta tuntuu kuin ois raskaus kestänyt jo kaks vuotta. 😀
Toivotaan, että pian pikkuinen sieltä pulpahtaa ulos maailmaan! <3
Monna hyvä❤ Jokainen synnytys on erilainen voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sen kertoa, esikoisen synnytys pitkä ja kivulias epiduraalista huolimatta. Vauva painoi vain 3,5 kg ja 49 cm pitkä. Kuopus oli karvan yli 4 kg ja 50cm pitkä jonka ponnistelin pelkän ilokaasun voimin ulos. Olet hyvä kuntoinen nainen tiedät että pärjäät hienosti synnytyksen vaikka synnytyspelkoa sinulla on ollut. Sekä sinulla on kaikkein paras tuki synnytyksessä mukana Tuukka, olette yhdessä oikein voima tiimi? Onnea loppu odotukseen ja synnytykseen?
Kiitos <3
Samoja ajatuksia käydään täällä läpi…vauvan liikkeitä lasken vähän koko ajan…suurin huoli on että onhan kaikki hyvin??viikko 41+1 menossa eikä mitään merkkejä synnytyksestä.voin hyvin,ei mitään raskausvaivoja..eilen kävelin 1,5h reippaan lenkin muka vauhdittaakseni vauvan tuloa.ei mitään hyötyä!nauroin ystävälleni että jospa en olekkaan oikeasti raskaana!!!?usko loppuu!että samat on fiilikset täällä mutta tsemppiä MEILLE kaikille odottaville?
Hahaha! 😀 Joo, se tästä vielä puuttuis ettei ookkaan oikeesti raskaana vaan on vaan 9kk lihonnut! 😉 😀 ?
Voi vitsi, mä niin pystyn samaistumaan noihin fiiliksiin, muistan kuin eilisen 😀 eikä siitä olekkaan kun tänään tasan 11vkoa kun tähän aikaan kärvistelin supistuksissa 🙂 Se loppuaika tosiaan oli inhottavaa, kun pelkkä oleminen oli hankalaa, missään ei saanut hyvää asentoa ja pelkkä makaaminen oli vaikeaa. Mä olin myös sanonut etten usko vauvan pysyvän masussa loppuun asti, mutta kahta päivää vaille lasketun ajan oltiin. Mullakaan ei ollut tuntemuksia lähestyvästä synnytyksestä, olin käynyt kävelyllä, saunassakin muistaakseni ja limatulppaa irtoillut mutta mitään selkeää olotilassa ei ollut. Edeltävä päivä oli jotenkin hankala, kaupassakin tavallaan vaikea olla, muttei kuitenkaan supistuksia tai mistä olis voinut sanoa että nyt alkaa tapahtumaan vaikka seuraavana yönä supistukset sitten alkoikin. 🙂 Jollain tavalla ajattelen haikeudella sitä sairaala-aikaa. Monet ei siellä viihdy, mut mä tykkäsin. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja apu oli kokoajan lähellä. Olin ajatellut, että olis varmasti inhottavaa olla ilman miestä yöt muttei sitä ”ehtinyt” ajattelemaan kun oli väsy ja vauva kainalossa. Vaikka ihanahan se oli koko perheen voimin kotiin päästä. 🙂 Kannattaa malttaa olla sairaalassa niin kauan kun vaan tarve vaatii ja siihen asti että itsellä on varma olo lähteä kotiin. Kotona odottaa se arki.. pyykit, ruuanlaitot jne, siellä ehtii kyllä olla. 🙂 Itselläkin oli paljon kysymyksiä ja jännityksiä ennen synnytystä, mutta sen käynnistyessä unohtui kaikki ja sitä keskittyi vain siihen. Teillä menee varmasti kaikki hienosti, harva varmaan voi sanoa ettei yhtään sattuisi tms, mutta eiköhän jokainen vanno että se kaikki kipu on sen arvoista, pidät sen mielessä! Tässähän meinaa ihan herkistyä itsekkin. 🙂 Lepää aina kun siltä tuntuu, lähtö voi olla lähellä 🙂 Paljon tsemppiä, pian te tapaatte, varmasti! 😉 <3
Aika ihana kuulla positiivista fiilistä sairaala-ajasta! 🙂 Tosi moni kun sanoo tosiaan vaan, että halusi mahdollisimman pian pois sieltä.
Mä oon kanssa miettinyt sitä, että jos ei saadakaan perhehuonetta, ni oonkohan ihan huonona aina sitten iltaisin kun Tuukka joutuu lähtemään kotiin. Mutta toisaalta, onhan siellä se henkilökunta tukena ja apuna. 🙂
Meitä on täällä aika monta, jotka odottaa joka hetki uutista vauvan syntymästä. ?
Turvotus helpottaa kyllä sitten, kun pääsee vähän paremmin liikkeelle synnytyksen jälkeen. Se tuntuu hyvältä, kun päivä päivältä olo kevenee ja pöhötykset sulaa samalla kun kroppa toipuu raskauden ja synnytyksen rasituksista. Muistan itsekin tuon kohtukuoleman pelon, pelkäsin juuri sitä, että aivan viime metreillä tai synnytyksessä tapahtuu jotain ikävää. No, lopulta en tuollaisiin raskausviikkoihin edes päässyt, vaan molemmat lapseni on syntyneet ennen rv 38 ja syntymäpäivistä on päättänyt lääkäri.
Käynnistämisessä on ikävintä ne väkisin väännetyt supistukset, jotka sitten omalla kohdallani aina laantui useiden tuntien kärvistelyn jälkeen. Kroppa vissiin taisteli pakkosynnytystä vastaan. ? Hyvä silti, että käynnistämisen mahdollisuuskin on keksitty.
Kohta pääset viettämään maidonhuuruista arkea. Vauva on ihana, hurjan pieni, söpö ja parasta koko maailmassa. Vasta oman lapsen saatuaan tietää, miltä tuntuu oikeasti, kun jotakin on valmis suojelemaan ja puolustamaan tiikeriemon lailla. Arki on välillä maatakaatavan väsyttävää, joten pitäkää toisistaan huolta ja ottakaa apu vastaan, kun väsyttää liikaa.
Hymyä ja luottamusta, hyvin se menee. ❤
Ihana kuulla. ❤ Siis, että siellä on tukijoukkoja iso liuta. 🙂
Vauva tulee kun on valmis! ♡ Itsellä ei ainakaan auttanut mitkään keinot, mutta hän päätti tulla 42+0 ilman käynnistystä. Meidän lokakuisesta tuli marraskuinen, joka kohta täyttää vuoden! ♡ Muistan, että itse myös ehdin miettiä ja kelailla vaikka mitä ennen synnytystä. Se on varmasti aika luonnollista, että mielessä pyörii kaikenlaista. Tsemppiä! ♡
Tulee tulee.. Se ei vaan helpota yhtään se tieto tässä vaiheessa. Vaikka tiedänkin sen olevan fakta. 🙂
Kiitos Karoliina! ❤
Tsemppiä odotukseen! <3 kuulostaa hyvin samoilta ajatuksilta mitä itellä pyöri esikoisen odotuksen loppumetreillä 🙂 nyt olen taas raskaana, puoliväli juuri ylitetty ja äkkiä se on tuo hetki itelläkin edessä 🙂
Toivon sulle mahdollisimman ihanaa synnytystä, jos näin voi sanoa 😀 omani ainakin oli hyvä kokemus vaikka kivulias toki olikin, kiitän hyviä kätilöitä! Toivottavasti sinullekin sattuu hyvä henkilökunta hoivaamaan sinua ja vauvaa 🙂
Kiitos kovasti. 🙂 <3
Nyt on pakko kommentoida! Minä mietin juuri nyt että sinä olet ihana ihminen. Kiitos siitä että kirjoitat aidosta elämästä aidosti! ❤ 11 lasta itse odottaneena ja synnyttäneenä tiedän,tai luulen tietäväni, mitä aikoja nyt elät. Voimia! Saatte ihanan pienen ihan pian. ❤
Voi ihana! ❤ Kiitos! Tämä piristi!
Ihanaa aikaa toi odottaminen että joko tänään? ! Olen siitä ”erilainen” äiti että en oo yhdenkään lapsen synnytyksessä itkenyt. Olen ollut vain helpottunut että se on ohi. Esikoisen kohdalla muistan että ensimmäinen ajatus oli tytöstä että voi ei… Ei oo kaunis 😀 olihan se tyttö kaunis, tunnin päästä, kun oma pää oli vähän selvinnyt erinäisten synnytyshommeleiden vuoksi. Ja ihan kohta tyttö on 18v ja on edelleen kaunis <3
Apua! 😀 Haha! Siinä synnytyksen jälkeen on varmaan tunteet niin sekaisin, että eihän sitä tiedä mitä siinä tulee ajateltua. 😀
Ei tule korvista ulos vaan mielenkiinnolla seuraan raskauden etenemistä ja tuntemuksiasi 🙂
Itsellä meni viisi päivää yli ja supistukset alkoivat yhtäkkiä ja kuusi tuntia myöhemmin oli poika sylissä. Tunnustelin koko aika kroppaa ja mietin että olikohan tuo synnytystuntemus mutta ei.. ja sitten kun olin ajattelematta niin synnytys käynnistyi. Nauti niin paljon kun mahdollista vielä, pian tyttö on sylissä ja elämä aivan toisenlaista 🙂 luota omaan kehoosi, se kertoo miten toimia. Ja luota myös siihen että naisen keho palautuu myös, se on aivan käsittämätöntä miten naisen keho toimii ja kestää. Tsemppiä vikoihin päiviin!
Kiva tietää, että ei tule korvista. 🙂
Ja siis joo, vaikka kuinka yritän miettiä ja tehdä muita juttuja – niin sitä omaa kroppaa tulee koko ajan kuunneltua ja mietittyä just, että onkohan tämä nyt joku synnytystuntemus.. 😀
Kiitos!
Samoja ajatuksia pyöri päässä, vauva nyt 9 päivää vanha. Hassua, että just mietin noita ja nyt on olo kun synnytyksestä olisi paljon enemmän aikaa 🙂 lapsi syntyi 40+1 päivänä.
Puhut useasti tuosta fb ryhmästä, onko se suljettu ryhmä?
Tsemppiä sinne ?
Juu on suljettu! Mutta kandee liittyä. 🙂 Se on ”Lokakuiset 2016” 🙂
Ja kiitos!
Siltä varalta ettet vielä ole synnyttämässä: pakaran ulkosivun kipu lähti ainakin mulla synnytyksessä. Samoin raskas olo 🙂 siitä huolimatta että synnytykseni oli 40-tuntinen maraton. Synnytys muuttaa kropan ihan käsittämättömällä taikaiskulla kohti sitä, mitä se oli ennen raskautta. Toki palautumiseen menee aikaa, mutta moni asia muuttuu ihan heti.
Paljon tsemppiä viimeisiin odotuksen hetkiin, kuulostaa niin tutulta 3 kuukauden takaa ja kirjoitat siitä kutkuttavalla tavalla. Kirjoita niin paljon kun ehdit ja jaksat raskaudesta, synnytyksestä ja ensihetkistä vauvan kanssa! 🙂
Ihana kuulla!! Toi kipu nimittäin on ihan viiltävä!!
Kiitos tsempeistä! Täällä vielä sinnitellään.. 😉
Minen myöskään enää jaksa?siis ootella teiän vauvelia. Käyn joka aamu tsekkaa, että joko pienet varpaat täällä tirkistää. Niin ei?. Taidan siirtää muutamilla päivillä tätä lukemista. Ja kun mä ens kerran kurkkaan tänne niin Pursiaisen prinsessa olethan saapunut maailmaan ?täällä kuule tuntemattomat tätit jo tuuletteloo sun puolesta!