Liikkuva yrittäjä lomailee! …tai ainakin yrittää.. ;)

Yrittäjän arki on mulla vasta ihan alkumetreillä. Mutta silti huomaan jo löytäväni juttuja mun arjesta, mistä kuuluu aina puhuttavan yrittäjyyteen liittyen. Se, että tekee itselleen töitä ja se miten paljon tekee tulee näkymään suoraan omassa tilipussissa. Myös innostus tätä ammattia kohtaan on niin suuri, että päässä liikkuu koko ajan noin tuhat uutta ideaa mitä voisi jollekin asiakkaalle kokeilla, tai millä voisi haalia uusia asiakkaita tai laajentaa toimintaa.
Aion myös ottaa läppärin mukaan mökille (tai niille kolmelle missä aion loman aikana aikaa viettää) , jotta voin edes kerran päivässä tsekata työsähköpostin ja vastata asiakkaille, jos jotain tärkeetä on tullut.
Eilen kävin päivällä veljeni kanssa Porvoossa.
Käppäiltiin siellä ympäriinsä muutama tunti.
Porvoo on ihana kaupunki. Siellä voi käydä monta kertaa ja aina on yhtä ihana fiilis.
Eilen pidin myös välipäivän. Töitä oli illalla vielä, mutta omat treenit jäi eilen pois.
Tänään lähden lenkille ja sen lisäksi teen jonkinlaisen pyörälenkin.
Illalla mökille ja sinne mukaan lenkkarit ja vesijuoksuvyö. 🙂 Järvessä vesijuoksua ja maantiellä lenkkeilyä, siinä mun treenejä viikonlopulle.
Niin ja toki ruohonleikkausta ja kaikenlaista savottaa riittää, joten hyötyliikuntaa tulee viikonlopun aikana rutkasti! 🙂 Tosi kivaa mennä puuhastelemaan sinne!
Tykkäätekö te olla mökillä? Kuuluko teiän kesään aina mökkeilyä? Onko omaa vai kavereiden/perheen mökillä?
Meillä ei oo omaa mökkiä, mutta mieheni vanhempien mökillä käydään paljon, äitini miesystävän mökillä käydään ja sitten tietysti kavereiden mökeillä.
Mä oon vähän sellanen ”pelkuri”. Mä viihdyn aina mökillä jos siellä on vähän enemmän porukkaa. Ei siis tarvi ollu kun vaikka kolme tai neljä tyyppiä, mut kuitenkin. 🙂 Mulla mielikuvitus lähtee muuten laukkaamaan ja oon ihan varma, että joku murhamies tai joku hullu tulee mökille ja pistää tuulemaan. 😀
Pystyttekö te jättämään työasiat mielestä kesäloman ajaksi? Vai onko joku teistä myös yrittäjä, joka ei tosiaan taida ihan täyttä 100% lomaa nähdä? 😉
Mutta ei mua ainakaan nyt näin alkutaipaleella haittaa tää, on kivaa kun energiaa ja halua tehdä tätä työtä riittää niin paljon, ettei meinaa lomaakaan malttaa pitää. 🙂
![]() |
| Lounaalla Porvoossa |
2 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


2






Mistä toi sun ihana asu on? Rakastuin!
Hih <3 Joo mä kyllä oon siihen kans ite rakastunu! 😉 Se on H&M:stä, ostin kylläkin jo viime kesänä. Oli kumma kyllä alerekissä… ;D Mä aina teen parhaat löydöt sieltä. 😀