Bärse on kasvanu!
Mittasin tänään aamulla pitkästä aikaa mittanauhalla itseäni. Tuloshan oli itse asiassa aika kiva! (verrattuna viimeiseen InBodyyn..) Niin oli käynyt että pebani oli kasvanut 1,5cm, vyötärö kaventunut 2cm ja rintojen ympärys kaventunut 4CM!! Tästä voisi päätellä, että askelkyykyt, tanssi ja muu jalka/pakaratreeniä vaativa työskentely on tuottanut tulosta ja pebalihakset on kasvaneet! Kivaa! Ja uskokaa tai älkää, mutta mun mielestä siisteintä on se, että rinnanympärys on pienentynyt!!
Myös sokeriton näyttää tuottavan jonkinlaista tulosta, tämän aamun paino versus lauantain paino -1,7kg! Tietysti suurin osa nesteitä.. Mutta ihanaa kun turvotus laskee, eikä tämä sokeriton (ja aspartaamiton) elämä oo tuottanut vielä ensimmäistäkään vaikeuden fiilistä!
![]() |
| Ohjaaja-Monna 😉 |
Eilen laitoin vain kuvia putkeen, joten maanantain treenivuodatus jäi kirjoittamatta. Siispä kirjoitan nyt sekä maanantain, että tiistain treeneistä.
Maanantaina kävin ohjaamassa Unisportilla pari tuntia, itse ei niissä ohjauksissa varsinaisesti treeniä saa, mutta kyllä kahvakuulatunnilla vähän vatsoja ja punnerruksia ainakin joutuu itsekin mukana pumppailemaan.. Sen jälkeen lähdin taas tanssiryhmän treeneihin. Siellä vedettiin show-burleskia korkkareilla. Mahtavaa oli ja pohkeet oli vähän kyllä kipeenä eilen aamulla.
Eilen lähdin tapaamaan ihanaa Lauraa päivällä. Käytiin lounas-salaatilla Cafe Esplanadissa ja rupateltiin. Laura opiskelee urheiluhierojaksi ja oli mahtava jutella kaikista treenaamiseen ym liittyvistä asioista. Todettiin myös, että turhan usein terveydenhuollon ammattilaiset suosittelee täyslepoa ja särkylääkkeittä, kun oikeanlainen treeni auttaisi paremmin!
![]() |
| Lohi-Mozzarella-salaatti |
![]() |
| Mitä luulette, tekikö näitä mieli? |
Lounaan jälkeen lähdin kohti salia. Tällä kertaa Töölön Urheilutalolle FIX:n tiloihin. Tein siellä ekan kerran nyt uuden jalkatreenini ja ai että! Kyllä teki kutaa!!
![]() |
| Alkulämppä |
![]() |
| Jalkaprässin painot |
Oli jalkaprässiä, askelkyykkyä isolla tangolla, normikyykkyä isolla tangolla + lisäpainoilla, etureittä ja takareittä. Tämän jälkeen menin ihanan ystäväni Saran body&core-tunnille. Ajattelin, että siellä tehdään enempi käsiä ja tosiaan tuota keskivartaloa.. Noooh.. Tehtiinhän siellä tosiaan niitäkin, mutta myös paljon reiden lähentäjiä, kyykkyjä, kyykkyhyppyjä, pakaraliikkeitä jne.. Askelkyykkyjen + muun salilla tehdyn jalkatreenin jälkeen voin kertoa, että oli jalat hiukan väsyneet.
Mammat ja mummot tunnilla katteli mua silmät suurina, kun ähelsin siellä ja heillä jalka nousi niin kepeästi.. 😀 Teki mieli sanoa, että A: Joko et tee liikettä oikein ja siksi ei tunnu. Tai B: Käy itse ensin tekemässä 1h jalkatreeni salilla ja tee sitten nämä päälle! 😀 😀 Hahaha!!
Tunnin jälkeen olinkin sitten niin pyörällä päästäni (ja jaloistani), että menin vahingossa miesten pukkariin naisten pukkarin sijaan… 😀 Hahahaha!! No onneksi siellä ei ollut ketään ja huomasin virheen pian. Sitten vaan nopeesti häntä koipien välissä livohkaan. ;D
Toisessa kuvassa poseeraan rakkaan ystäväni Saran kanssa! ♥ Joka siis kirjaimellisesti kyykytti mua (ja muita naikkosia) tunnin ajan.
Tein yhteistyödiilin firmani MT Personal Trainingin ja Fitness First:in välillä. Tilasin juuri hyvällä hinnalla pari erilaista nestemäistä Steviaa (aidosta Stevian lehdestä) kokeiluun. Voin sitten teille kertoa niistä. Myöskin Annan blogista voi lukea Steviasta! Ootteko te sitä jo kokeillut? Onko mielipiteitä? Ja nyt mulla on myös pieni ylläripylläri teille!! 🙂
Te arvoisat lukijat saatte nyt tilata Fitness Firstiltä tuotteita -10%!! Käyttäkää alennuskoodia: MTPT kun tilaatte! www.fitnessfirst.fi
18 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


18












Moikka moi, kiitos pirteestä blgoista, tätä on kiva lukee. Blogissani on tunnustus sulle. =)
Kiitos Jaanaba!! 🙂 Kiva, että tykkäät!Ja kiitos myös tunnustuksesta! <3
Onnittelut bärseesi puolesta :-)Kuvailemasi jalkakidutustreeni polttelee etänä tänne asti. Huh huh, hatunnosto!
Hahaha! 😀 Kiitos bärse-onnitteluista! ;DJuu, katotaan kuinka kipeet on jalat huomenna.. Yleensä siinä aina menee se yks päivä välissä ja sit vasta kipu hyökkää. ;D
Taas jotain jaettavaa kanssasi. Siitä, kun aloin treenaa salilla ja pyöräilemään päivittäin niin mun äässi on vain kasvanut. En todellakaan ole tyytyväinen! Mulla olisi muutenkin tätä pebaa vaikka muille jakaa (Kardashian style). Mietin jo välillä et parempi olis pienempi ja läskinen peppu kuin iso ja lihaksikas. Jotenkin nää rasvat pitäisi saada sulamaan tästä lihaksen päältä.. Kamalaa, mulla ei jopa parit farkut mennyt enää kunnolla jalkaan. Ei oo kivaa 🙁 😀 XD
Mulla on sama keissi. Mutta yritän ajatella, että jos nyt lopetan niin tämäkin lihas muuttuu rasvaksi ja se on vielä isompi rasvapeba sitte kohta. Ja jos vaan jatkan ja tsekkailen ruokapuolta samalla, sen on pakko jossain kohtaa pienentyäkin. Ja Monnalle: ihana blogi sulla.
Voi ei! Mun mielestä on aina ja iankaikkisesti parempi, että on iso ja lihaksikas peba kun ei pebaa ja se vähäinenkin rasvaa.. ;DPitkiä sarjoja ja vähän painoja, lihas kiinteytyy muttei kasva!Ja Ninni, kiitos! <3
Mun on kyllä pakko tulla vielä fiilistelemään.. Huomasin, että selluliitti on kyllä reilusti vähentynyt \o/ Sitä on mulla ollut aika runsaasti, mutta näin jos jatkuu, niin kesällä voin vetää jo shortsit jalkaan! Tää voittaa jo pienen peban kasvun 😀 Kunhan pääsis vielä siihen kehon mittaukseen. Harmittaa mielettömästi, kun en päässyt silloin sinne 🙁
Sinä ikiliikkuja oot taas paljon reippaillut :).Mulle on käynyt päinvastoin, eli vyötärö suurentunut ja perC pienentynyt >:/. Housut kiristää vyötäröltä ja lököttää persiistä. Flunssailun takia tuli melkein parin viikon tauko liikuntaan ja sen kyllä heti tuntee! Vasta eilen sitä tunsi olonsa kyllin terveeksi ja uskalsi power -tunnille rehkimään.Stevia on tuttu makeuttaja kyllä! Ostin puolitoista vuotta sitten 50g pussukan steviajauhetta, ja sitä on edelleenkin 1/3 jäljellä, huolimatta siitä että on ainut makeuttaja mitä oon pussukan hankkimisen jälkeen käyttänyt. On siis erittäin riittoisaa tavaraa makeutensa vuoksi! Mm. IHerbistä saa erilaisia aromatisoituja nestemäisiä stevioita. Ostin tumman suklaan makusta: muutama tippa maitolasilliseen niin maistuu ihan kaakaolle :p.
Hehe! Ikiliikkuja.. ;DSulla on sit sixpäkki vaan kasvanu! ;)Onneksi oot pitänyt treenitaukoa flunssaillessa! Liian ajoissa treenaaminen kun ei sitten tuota mitään hyvää. :(Joo tota suklaan makuista mäkin tilasin tuolta Fitness Firstiltä! <3 Slurps! Odotan saavani sen pian! Hih
Oi mäkin haluun bärsiiseen vähän senttejä lisää! Peppu kun on vaan niiiin pop! Ja ihanat treenihousut sulla ollut jalkoja reenaillessa, mistäs ne on?;) (ihankun mulla ei tarpeeksi treenipökiä ois..)Steviaa oon kokeillut, uusi tuttavuus ja hyvä semmonen. Ei tee edes mieli herkkuja, kun laittaa steviaa esim chili- tai kaakaoteehen! (yogiteet <3)
Hahaha 😀 Bärse on hyvä ja pop!! Treenipökät on Stadiumista, niiden sitä omaa mallistoa. Ihastuin itekin väriin ja hyvät on muutenkin! 😉
Onnea mittaustuloksista ja yhteistyödiilistä! 🙂 Ainut vaan et arvaa ärsyttääkö, kun en tietenkään ite saanut tuota alennusta 😀 Jotakin diiliä voisin kyllä itekin FF:lle, ehdottaa; meneehän miulla kuitenkin useita satasia vuodessa heidän tuotteisiinsa! :D…niin ja meidän jalkatreenitKIN kuulostaa lähes identtisiltä :DD
Kiitos! Ja ehdota ihmeessä jotain diiliä! Sano, että sä kulutat KAIKKI rahas niiden tuotteisiin.. ;D Ei mutta oikeesti, aina yhteistyöjuttuja kannattaa kysellä.Ja nyt tulee vaan entistä enemmän selväksi se, että sun pt ja mun mies tekee yhteistyötä! ;D
Siis joo mä ymmärrän niin hyvin, että oot ilosin tosta rinnanympäryksen pienenemisestä!! Tää on mun ikuinen ongelma, et vaikka kuinka hoikistuisin, ni rinnanympärys on ja pysyy ja voi kuinka vihaankaan sitä. Tosin viime aikoina oon vaan yrittäny oppia elämään asian kanssa… 🙂
I KNOW!! Mutta mä en oikeestaan niinkään inhoa rinnanympärystäni. Ihanaa se on, että se vähän pienenee, mutta ei mullakaan laihtuessa yleensä sentit siitä kohtaa lähde. Eniten tää asia vaivaa treenatessa! Muuten ei niinkään. 🙂
Tulin vaan kommentoimaan, että törmäsin suhun Espan kahvilassa tiistaina. 🙂
Hih 🙂 Oisit tullu nykäsee hihasta! <3