Mittasin tänään aamulla pitkästä aikaa mittanauhalla itseäni. Tuloshan oli itse asiassa aika kiva! (verrattuna viimeiseen InBodyyn..) Niin oli käynyt että pebani oli kasvanut 1,5cm, vyötärö kaventunut 2cm ja rintojen ympärys kaventunut 4CM!! Tästä voisi päätellä, että askelkyykyt, tanssi ja muu jalka/pakaratreeniä vaativa työskentely on tuottanut tulosta ja pebalihakset on kasvaneet! Kivaa! Ja uskokaa tai älkää, mutta mun mielestä siisteintä on se, että rinnanympärys on pienentynyt!!
Myös sokeriton näyttää tuottavan jonkinlaista tulosta, tämän aamun paino versus lauantain paino -1,7kg! Tietysti suurin osa nesteitä.. Mutta ihanaa kun turvotus laskee, eikä tämä sokeriton (ja aspartaamiton) elämä oo tuottanut vielä ensimmäistäkään vaikeuden fiilistä!
 |
| Ohjaaja-Monna 😉 |
Eilen laitoin vain kuvia putkeen, joten maanantain treenivuodatus jäi kirjoittamatta. Siispä kirjoitan nyt sekä maanantain, että tiistain treeneistä.
Maanantaina kävin ohjaamassa Unisportilla pari tuntia, itse ei niissä ohjauksissa varsinaisesti treeniä saa, mutta kyllä kahvakuulatunnilla vähän vatsoja ja punnerruksia ainakin joutuu itsekin mukana pumppailemaan.. Sen jälkeen lähdin taas tanssiryhmän treeneihin. Siellä vedettiin show-burleskia korkkareilla. Mahtavaa oli ja pohkeet oli vähän kyllä kipeenä eilen aamulla.
Eilen lähdin tapaamaan ihanaa Lauraa päivällä. Käytiin lounas-salaatilla Cafe Esplanadissa ja rupateltiin. Laura opiskelee urheiluhierojaksi ja oli mahtava jutella kaikista treenaamiseen ym liittyvistä asioista. Todettiin myös, että turhan usein terveydenhuollon ammattilaiset suosittelee täyslepoa ja särkylääkkeittä, kun oikeanlainen treeni auttaisi paremmin!
 |
| Lohi-Mozzarella-salaatti |
 |
| Mitä luulette, tekikö näitä mieli? |
Lounaan jälkeen lähdin kohti salia. Tällä kertaa Töölön Urheilutalolle FIX:n tiloihin. Tein siellä ekan kerran nyt uuden jalkatreenini ja ai että! Kyllä teki kutaa!!
 |
| Alkulämppä |
 |
| Jalkaprässin painot |
Oli jalkaprässiä, askelkyykkyä isolla tangolla, normikyykkyä isolla tangolla + lisäpainoilla, etureittä ja takareittä. Tämän jälkeen menin ihanan ystäväni Saran body&core-tunnille. Ajattelin, että siellä tehdään enempi käsiä ja tosiaan tuota keskivartaloa.. Noooh.. Tehtiinhän siellä tosiaan niitäkin, mutta myös paljon reiden lähentäjiä, kyykkyjä, kyykkyhyppyjä, pakaraliikkeitä jne.. Askelkyykkyjen + muun salilla tehdyn jalkatreenin jälkeen voin kertoa, että oli jalat hiukan väsyneet.
Mammat ja mummot tunnilla katteli mua silmät suurina, kun ähelsin siellä ja heillä jalka nousi niin kepeästi.. 😀 Teki mieli sanoa, että A: Joko et tee liikettä oikein ja siksi ei tunnu. Tai B: Käy itse ensin tekemässä 1h jalkatreeni salilla ja tee sitten nämä päälle! 😀 😀 Hahaha!!
Tunnin jälkeen olinkin sitten niin pyörällä päästäni (ja jaloistani), että menin vahingossa miesten pukkariin naisten pukkarin sijaan… 😀 Hahahaha!! No onneksi siellä ei ollut ketään ja huomasin virheen pian. Sitten vaan nopeesti häntä koipien välissä livohkaan. ;D
Toisessa kuvassa poseeraan rakkaan ystäväni Saran kanssa! ♥ Joka siis kirjaimellisesti kyykytti mua (ja muita naikkosia) tunnin ajan.
Tein yhteistyödiilin firmani MT Personal Trainingin ja Fitness First:in välillä. Tilasin juuri hyvällä hinnalla pari erilaista nestemäistä Steviaa (aidosta Stevian lehdestä) kokeiluun. Voin sitten teille kertoa niistä. Myöskin Annan blogista voi lukea Steviasta! Ootteko te sitä jo kokeillut? Onko mielipiteitä? Ja nyt mulla on myös pieni ylläripylläri teille!! 🙂
Te arvoisat lukijat saatte nyt tilata Fitness Firstiltä tuotteita -10%!! Käyttäkää alennuskoodia: MTPT kun tilaatte! www.fitnessfirst.fi