Hae
Monna Pursiainen

Pakarat piukeeks, saatana!

Oi että. Mä olin tänään taas 1,5h salilla! Olipa aivan mahtava treeni taas. Vuorossa oli tuo alakerta. 😉 Eli jalat ja pakarat. Keskityin pikkasen enemmän tänään vielä pakaraosastoon.
Ennen salille menoa kävin Stadiumista ostamassa itselleni joululahjan. 😀 Firman piikkiin.. Täytyyhän sitä joululahja työnantajalta saada. Hehe. 😉

Siniset trikoot 9,90€, oranssi toppi 9,90€ ja urheilurintsikat 9,90€. Noi rindet ei ollu kyllä mitkään parhaimmat, mutta kyllä ne menettelee.
Salilla aloitin treenin taas (nyt ihan tavaksi tulleella aloituksella) hoovereilla. Ja 10kg:n levypaino taas selän päälle. Oijoi, kyllä teki kutaa. Sitten pallo jalkojen alle ja pakaroita pumppaamaan. Ensin molemmat jalat pallon päällä, lantiota ylös alas pakarat tiukkana ja sitten yksi jalka pallon päällä ja toinen suorana (tuntuu muuten ihan hiton hyvin takareidessä) ja lantiota ylös alas.
Näitä tein pari sarjaa tuossa ja toistin nämä vielä ihan lopputreenistä niin, että otin 10kg:n levypainon vielä tuohon alavatsan päälle lisähaasteeksi. Kyllä poltteli voin kertoo.
Sitten siirryin salille jalkaprässin kimppuun. Siinä tein ensin kolme sarjaa leveällä haaralla, jalkaterät hiukan ulospäin ja kantapäillä suurin ponnistusvoima. (painot: 80kg, 90kg ja 100kg) Sen jälkeen kolme sarjaa samaisessa laitteessa, mutta jalat yhdessä. Samat painot kolmessa sarjassa kuin tuossa aiemmassakin. Sitten vielä jatkoin kyseisessä laitteessa yhden jalan jalkaprässit ja siinä painot meni 60kg, 70kg, 80kg.
Ja en oo muuten ikinä saanut sykettä niin ylös salilla. 178 oli maksimisyke jalkaprässissä tänään!! 😀
Jalkaprässin jälkeen siirryin tekemään etureidet laitteessa ja sen jälkeen takareidet laitteessa. Näiden jälkeen ”takapotku” taljassa. Pakaraliike siis, nilkkaremmi kiinni taljan alaosaan ja taljasta tukeva ote. Ja sitten vaan potkitaan jalkaa suoraan ylös päin. Itsestäni ei kuvaa nyt sitä liikettä tehdessä valitettavasti ole. 😉 Mutta yhdestä ohjelmasta jota käytän kuntosaliohjelmien teossa otin pari kuvaa.
Tässä kuvassa kädet on lantiolla, mutta itse pidän taljasta kiinni.
Ensin tätä liikettä kolme sarjaa per jalka. Ihan noin eteen en jalkaa palauta, mutta varmasti moni tästä kuvasta liikkeen tunnistaa. Sitten vielä kaksi sarjaa ”sivupotkuilla”.
Näiden jälkeen tosiaan vielä toiseen otteeseen pari sarjaa pallolla ja levypainon lisäpotkulla lantion nostoja. Sitten alkoikin riittämään. Mutta vielä muutamat liikkuvat askelkyykyt uimahallin katsomossa, parit vatsalihasliikkeet ja pari hooveria päälle. Nälkä kasvaa syödessä.. 😉
Ja sitten jos joku sanoo, että salilla ei kalorit kulu, niin voi katsoa tätä:
1h23min ja yhteensä 658kcal! Ei perkele! Jos menee salille heiluttelemaan painoja ja ”lukemaan naisten lehtiä”, niin joo, ei varmaan pala kalorit. Mutta kyllä kunnon treenissä saa ihan sitäkin puolta.
Bärse (mun ilme ;D )
Tällaisten treenien jälkeen luen ilolla tällaista palautetta teiltä ihanilta lukijoiltani:

Se että joku teistä pitää kroppaani toivekroppana tai kadehdittavan hyvässä kunnossa olevana, niin voi kuulkaa. Se on todella suuri kunnia! Kiitos siis tällaisista sanoista!! (noita kommentteja klikkaamalla saa niistä isommat ja selkeämmin luettavat)
Nyt on maha täynnä pastaa ja vähän juustoja ja vähän suklaatakin ja kokistölkillinen! 😀 Koska nyt alkoi virallisesti mun joululoma! Nyt en mieti muutamaan päivään syömisiäni lainkaan!! Huomenna lepuuttelen 550km ajomatkan vuoksi, mutta sunnuntaina haluaisin joko hiihtämään tai lumikenkäilemään ainakin. Eli siis, huomenna aamusta suuntaan mieheni ja veljeni kanssa kohti Pohjois-Karjalaa appivanhempien mökille joulun viettoon. 🙂 Sunnuntaina teille vielä vähän kirjottelen ja sitten vasta joulutoivotukset. 😉
Loppuun vielä tämän päivän ruokakuvat. Ensin se ”virallinen”, jolla oisin voinut teitä huijata.. ;D Mutta haluan olla rehellinen ja otinkin toisen kuvan koko annoksesta.

Nyt toivottelen kivaa perjantai-iltaa teille hanipööt! 😉 Ja menen itse pakkaamaan tonttulakin ja muut tärkeät jutut kassiin mukaan. puspus

27 kommenttia

  1. Pia kirjoitti:

    Ite kattelin Stadiumista tollasia mustia treenihousuja, mut ne oli takapuolesta läpinäkyvät, ois pitänyt sit kans sovittaa noita sinisiä, ku jätin ne sovittamatta ku ajattelin et niistäkin näkyy läpi..

  2. Anonymous kirjoitti:

    ihan pakko kysyy, koska mielestäni tiedän, että sun bosat on luomut, niin jos sä oot laihtunu ja rasvamassa muuttunu lihasmassaks, niin miten hitossa noi daisarit pysyy kuosissa? nimim. kateellinen…

    • Monna kirjoitti:

      No voi kuule sinua kateellinen. 😀 Mä itse kovasti toivoisin että näistä ”daisareistakin” se rasvamassa tai mikä tahansa massa vähän pienenisi, mutta tainnut tulla ihan verenperintönä tämä koko.. ;D

  3. Anonymous kirjoitti:

    Aika useasti olen miettinyt, ja naisen näkökulmasta ajatellen. Miten perustelet jalkaprässiä leveällä? ….. Miksi ei pelkkä kapea jalat yhdessä? Itselläni on tästä selkeä näkökanta, olisi mielenkiintoista kuulla. Erittäin mielelläni keskustelisin asiasta ihan nimen kanssa, mutta valitettavasti itselläni ei ole tunnusta/blogia. =O

    • Monna kirjoitti:

      Jalkaprässiä eri asennoilla tehdessä saa kohdistettua sitä itse lihastyötä hiukan eri lihaksille. Ei siis ole oikeaa tai väärää jalkojen leveys-asentoa prässissä. Itse haluan jalkapäivänä tehdä mahdollisimman monipuolisen treenin jaloille, joten siksi teen parilla eri asennolla prässiä, tai jos tilaa on niin kyykkyjä.Jalat leveämmällä, hiukan jalkaterät ulospäin suunnattuna jalkojen sisäsyrjä, eli reiden lähentäjät tekevät työtä. Mutta mitä ylempänä askellaudan yläreunaa jalat ovat, sitä enemmän myös iso pakaralihas ja takareisi osallistuu toimintaan. :)Pakaralihaksia ihmisellä on kolme paria: isot pakaralihakset, keskimmäiset pakaralihakset ja pienet pakaralihakset. Isojen pakaralihasten tehtävänä on lonkan ojennus (esim. takapotku taakse taljassa), keskikokoisten ja pienten pakaralihasten taas reisien loitonnus (esim. jalkaprässi jalat yhdessä ja reisienloitonnus/sivupotku taljassa tai reisienloitonnuslaitteella).

  4. Tea kirjoitti:

    Voi Monna! <3 Ei tähän oikeen muuta osaa sanoa…Kivaa perjantaita sullekin ja hyvää joulua! 🙂

  5. Jonna1983 kirjoitti:

    Hihihii, hauska toi ruokakuvahuijaus :DMä kyllä tykkään sikapaljon sun tyylistä! Pidät just semmoisia vaatteita joista tykkään itekin ylipaljon. Täytyykin käydä huomenna stadiumissa pällistelemässä.. Onko socin noi housut?

  6. Janna kirjoitti:

    Tuo takapotku on kyllä huippu liike, tosin mä en tee taljassa sitä lainkaan vaan ihan erillisessä laitteessa 🙂 sama liike ilman painoa pumpaten maksimiin asti – ah mikä polte!! <3kivaa perjantaita sullekin! <3

  7. Rahkamuija kirjoitti:

    Mmmm, noi juustot tossa lautasella herättää himoja!

  8. pikkulikka kirjoitti:

    Bongasin sun blogis ku yritin ettii itelleni treenivaatteita, ja onneks löysin tän! Hirveen selkeesti kirjotettu kaikki ja itelle tulee hirvee motivaatio lähtä salille treenailee. Liityin lukijaksi!Jos haluut käydä kurkkailee mun blogia nii se ois täs: http://juoksemista-ala-lopeta.blogspot.fi/

  9. Nana kirjoitti:

    Ihanan pirteet housut! Rauhallista joulua sulle Monna <3

  10. Jaanaba kirjoitti:

    Noi trikoot on hienot, oon kattellut niitä Stadiumissa. Sekä sinisiä että punaisia ja ehkä tarttee kans hakee.Hei entä ne sun Lorna Jane -trikoot, ovatko pysyneet moitteettomina? Ne on kans tosi hienot ja tekis mieli tilata. Muutenkin mulle kelpais kaikki sun treenivaatteet, tykkään kans käyttää samoja värejä mitä sullakin näkyy. Arvon vielä Ton Lorna janen ja Better bodies -trikoiden välillä.

  11. Anonymous kirjoitti:

    Nyt on ihan pakko kommentoida (vissiin ensimmäistä kertaa?), että ihanaa kun jaksat kirjoitella näin joulun aikanakin! Oot niin värikäs ja räiskyvä, että saan sulta niin paljon motivaatiota omaan treeniin vaikka mulla onkin vähän erilaiset tarvoitteet. 🙂 Ihanaa joulua sinne! <3

  12. Anonymous kirjoitti:

    moikka monna :), oot ihan oikeessa tosta salilla käymisestä kyllä siel kannattaa itteensä ennemmin rasittaa ku sitä lehteä ;). en malta oottaa että pääsen itekki takas terveen kirjoihin ja trenaamaan :)Ihanaa joulua sinne!!t hannapainoprojekti2013.blogspot.com

  13. Emilia kirjoitti:

    Hyvää joululomaa ja joulunodotusta! 🙂

Vastaa