Hae
Monna Pursiainen

Muutoksia!

Tavoistani poiketen, tänään kaksi postausta. Koska en MALTA olla kirjoittamatta!! 😀 Tänään siis mahtava rinta-ojentaja treeni salilla. Tein rintaprässiä ennätyspainoilla, vikan sarjan toistot meni 40kg:lla! Uu mama! 😉 Olen tyytyväinen. Tyytyväinen olen myös InBody-tuloksiin, tein illalla vielä mittauksen itselleni. Salitreenin jälkeen pari tuntia töitä välissä ja sitten Ruoholahteen mittailemaan. (heti treenin jälkeen ei koskaan kannata mittausta muuten tehdä, silloin heittää arvot häränpyllyä) Muutama ystävä kävi mittauksessa ja tein samalla myös itselleni.
YARRRR!!
Ihan pienen ajan sisällä on tapahtunut kehossa paljon muutoksia. Parempaan suuntaan luojan kiitos. 😉 Salilla saa ottaa koko ajan isompia painoja, vatsa litistyy, peppu kasvaa.. ;D Ja kun taas tein mittauksen itselleni, oli 2,5kg lähtenyt rasvamassaa reilussa kuukaudessa!! Ihan mahtavaa! Eniten rasvamassaa oli lähtenyt vatsan seudulta ja jaloista.
Syyskuusta tähän päivään rasvamassaa lähtenyt 5,6kg!! Ja lihasmassaa tullut 1,7kg sinä aikana.
Tähän alle laitan nyt kuvan syyskuulta, olin silloin mittaamassa edellisen kerran Erican. Ja tänään Erica taas kävi mittauksessa. Toinen kuva sitten tältä päivältä. Erican mittaustuloksista lisää voitte lukea hänen blogistaan, mutta sen verran kerron, että mulla rasvamassan pudotus näiden kahden kuvan välillä oli siis sen 5,6kg ja Ericalla 5,8kg!! Eli ihan hitsin samoissa luvuissa ollaan massaamme muutettu. Meillä molemmilla on myös lihasmassaa tällä hetkellä 30kg.
Syyskyy 2012
Joulukuu 2012
Että eipä tässä voi oikein mitään muuta kun olla ihan pirun tyytyväinen!! Hassuinta tässä on vaan se, että jo syyskuussa ajattelin olevani ihan hyvässä kunnossa. Mutta vasta nyt kun on entistä paremmassa kunnossa, ymmärtää todellisuuden.
Eilen salille lähtiessäni kaivoin (tuon näissä kuvissa päälläni olevan) Niken vanhan treenitopin kaapin perukoilta. Tuntui nimittäin, että kaikki muut paidat oli liian isoja! Voi jumansaatana!! 😀 Tässähän pitää siis kohta oikeasti tajuta, että M-koon vaatteet muuttuvat S-kokoon. Ei hitto!! Anteeksi nyt vaan tämä hehkutus, mutta oikeasti fiilis on vaan ihan älyttömän hyvä! Mä en oo turhaan sitä peppuani pyörittäny tanssisaleilla, enkä punttia nostanu kuntosaleilla.
Mutta olen itse todella hyvä esimerkki myös omille asiakkailleni. Muutos ei tapahdu kuukaudessa tai kahdessa. Tammikuusta alkaen olen harrastanut enemmän urheilua kuin vuosiin, kesäkuusta lähtien olen kiinnittänyt vielä enemmän huomiota salitreeniin ja sen säännöllisyyteen, elokuusta lähtien olen ottanut proteiinijauheet sun muut mukaan ruokavaliooni ja tässä on nyt tulos! JOULUKUUSSA näyttää vähän paremmalta! 😉
Nyt voin hymyssä suin mennä nukkumaan ja miettiä, että jee: huomenna pääsen taas treenamaan!!! 🙂
Puspus kaikille ja kauniita unia!!

Vilinää

Saanhan tehdä taas sekametelipostauksen, saanhan? 😉 No teen joka tapauksessa.. 😀 Viikonloppu on ollut yhtä vilinää ja siksipä on siitä kertova postauskin.
Lauantaina aamupäivällä pakkasin laukun täyteen kaikenlaista. Oli talvijuoksuromppeita ja tanssikenkää sun muuta. Koko päiväksi tiedossa hommia ja illalla vielä ihaniin Konstan humppiin vikaa kertaa tänä vuonna, pikkujouluteemalla. ♥ Ensin kuitenkin auton nokka kohti Lahtea ja asiakkaan luokse.
Lahteen päästessäni vaihdoin autossa lenkkikamppeet päälle ja Sorellin saappaat pois jaloista, tilalle Niken lenkkarit ja päälle sellaiset lumisuojat, jotka sain lainaksi mieheltäni. Voi piru, että oli muuten hyvät! Ei tullu yhen yhtä lumihiutalettakaan kenkiin sisään. Lenkki itsessään oli hien nostattava suuren lumimäärän vuoksi. Kyllä lumessa eteenpäin rämpiminen tehostaa lenkkiä ainakin 50%. Siis jos ei ole aurattua polkua.
 Talvijuoksusta ja noista lumisuojista lisää vinkkejä ja kaikkea TÄÄLLÄ. 🙂
Lahdesta taas nokka kohti Helsinkiä ja muihin hommiin. Illalla vielä ihana 2,5h tanssisessio Aleksanterin Teatterilla. Oli taas niin ihanaa. Konsta on ihan huippu! 🙂 Meillä oli humpissa pikkujouluteema ja piti laittaa tonttulakki päähän tai jotain jouluista päälle. Mähän laitoin tonttulakin ja jo ensimmäisen samban jälkeen oli kyllä se heivattava pois, kun ihan hiukan hiosti.. 😀
Humpissa meitä olikin iso porukka ja ystäviäkin monta paikalla. Ihanat rakkaani Sara ja Päkä, sekä ”blogiystäväni” Asta. Niin sitä vaan blogimaailmankin kautta saa tutustua uusiin ihmisiin. 🙂
Tanssitunnilla vedettiin sambaa, salsaa, chachaata, jiveä ja bachataa. Mä tykkään kyllä hirveesti myös tosta bachatasta. Se on jotenkin niin tunnelmallista ja sensuellia. ♥ Siihen oli ihana lopettaa. Päälle vielä melkein 30min pituiset venyttelyt ja loppurentoutus. Oli kyllä ihanan seesteinen olo kun ajelin vihdoin kotia kohti.

Sunnuntaina oli vapaapäivä, niin töistä kuin treeneistäkin. Mutta oli se silti taas täynnä ohjelmaa. 😉 Jouluostoksia, tanssiesityksiä, syöminkejä jne. Päivä alkoi ihanalla joululounaalla mieheni kanssa Espoon Kartanokylpylä Kaisankodilla, jossa veljeni on töissä. (ja jossa blogipäivä piti järjestää)

Buffet-pöytä oli täynnä kaikkea herkullista! Jouluna voi kuitenkin syödä myös suht terveellisesti. Jos ei mätä kaksin käsin suklaata eikä lisää laatikoihin kermaa. 😉 Kinkku, kalat, rosolli (ilman kastiketta), laatikot (ilman kermaa) ja salaatteja. No mikäs niissä olis kovin epäterveellistä? Mutta sitten kun lisää päälle kaikenmaailman kastikkeet ja sörsselit ja syö jälkkäriksi 5 piparia ja kaksi kourallista suklaata, niin onhan siinä taas rasvaa, kermaa, suolaa ja sokeria kerrakseen.

Mutta pitääkö joulunakin pingottaa? Mä en ainakaan aio! Ja niin kun näkyy, eilinen lautanenkin oli kohtalaisen täynnä. ;D Nyt meinaan vetää vähän rennommalla otteella Tapaninpäivään asti. Liikuntaa en vähennä, enkä aio syödä herkkuja ennen jouluaattoa. Tai no oikeestaan en mä tässä viikolla taida kauheesti höllätä, mutta jouluna meinaan.
Mahat täynnä sapuskaa ja jälkkäriä lähdettiin jouluostoksille. Hitosti oli porukkaa liikkeellä, mutta kun itse lähti sillä asenteella ettei ole kiire ja rento fiilis japadapaduu, niin ei tullut stressiä missään välissä.
Jouluostosten jälkeen pääsin nauttimaan taas tanssin maailmasta. Tällä kertaa yleisössä. Ihanaa oli. Olin katsomassa serkkutyttöni tanssiesitystä SYK:ssä, Helsingin Tanssiopiston joulunäytöstä. Siellä samaisessa koulussa on ollut myös itselläni näytös joskus Tanssivintti-aikoinani Mindyn ryhmän kanssa. Herätti oikein muistoja koko paikka.
Suloinen serkkuni Minni 🙂
Ja tässä kuva minusta ja ystävästäni Maijasta silloin joskus vuonna 1990 samaisessa paikassa ennen omaa tanssiesitystä! 😀 Itse oltiin tehty noi esiintymisasut.. ;D
Noniin, nyt mä rupean lopettelemaan tätä mun megagigapostausta ja alan tekemään töitä.  Sen vielä mainitsen, että KIITOS  Annie ja Freya tunnustuksista! ♥ Kaikki nämä merkkaavat tosi paljon mulle!! Nyt en itse sitä jaa eteenpäin, koska olen sen jo tehnyt aiemmin.

Meinaatteko te höllätä jouluna? Vai pysyykö tiukka kuri herkkujen ja muiden suhteen myös silloin?
Puspus ja ihanaa maanantaipäivää!