Eilen illalla jatkui taas vakkaritunnit Unisportilla kahvakuulailun merkeissä. Ihana oli nähdä syyskauden tunneilta tuttuja naamoja ja pari asiakasta oikein tuli hihkumaan ennen tunnin alkua, et kuinka ”siistii ku taas pääsee kahvailee sun tunnille”! 😀
Tänään aamulla kello soi klo 05.15!! Siis apua!! Keskellä yötä! Täysin unenpöpperössä sängystä ylös ja jumppatrikoot jalkaan. Tie kävi taas kohti Mäkelänrinnettä ja siellä odottivat hydrospinning-asiakkaat reippaina. Kaksi ohjausta siinä ennen kello kasia ja rapeet 890kcal sujahti kaloreita.
Valmiina vetämään yks kaks koli neli..
 |
| Rapeet kalorit |
Välissä pieni huikka itsetekemääni smoothieta (rahka, bulgariajugurtti, banaani, omena, mandariini, mantelijauhe) huiviin ja pikkusen yhteistyöjutustelua, josta myöhemmin kuulette lisää. Sitten tän päivän ekalle omalle asiakkaalle vetämään treenit. Josta juoksujalkaa Kamppiin tapaamaan uutta asiakasta ja tekemään soppari, josta Kallion Virastotalon salille vetämään asiakkaalle treeni, josta takaisin Märskyyn vetämään vesijumppa vanhuksille.
Kaikkien näiden ohjausten jälkeen mulla oman kalenterin mukaan oli vielä yhdet treenit päivän vikalle omalle asiakkaalle, mutta olin merkannut väärin eikä niitä ollutkaan. Energiaa jostain ihmeellisestä raosta vielä vedin sen verran, että ajattelin mennä tekemään hartiatreenin salille.
Ajatelkaapa muuten, että mä jo hetken harkitsin olla menemättä salille sen vuoksi, ettei mulla ollut heraa, maltoa ja L-glutamiinia purkissa mukana!! Hullu tämä ihmisen mieli.
Vähän eväsleipää napaan ja pari kuvaa pukkarin peilissä ja sit vääntämään rautaa! 😉
Tein tosiaan 30min seniorivesijumpan päälle n.30min hartiatreenin ja siihen lisäksi vielä vatsoja. Sellaisia nopeita ja tehokkaita pumppauksia vatsoille. Hartialiikkeinä oli taas tuttu ja ihana arnold press, kahvakuulalla pystysoutu, viparit sivulle käsipainoilla ja pystypunnerrus laitteessa.
Itselaukasukuvien pääsensori toimi tänään taas ihan kympillä, joten minulla ei ole päätä näissä kuvissa. ;D
Kauhee jätkä!
Ja sitten vielä viimeinen kuva samaisesta liikkeestä, ja tää vika kuva on mun mielestä jotenki kauhee. Mä en tykkää mun käsistä tossa, ne näyttää ihan joltain äijäkäsiltä. YÄK! Toivottavasti toi oli vaan huono kuvakulma!
Seniorivesijumpan ohjauksessa, eli ”alkulämpässä” meni 200kcal ja salilla 202, joten yhteensä meni 402kcal.Koko päivän treenikulutus siis 1292kcal.
Hell Yeah! 😉
Nyt oon ihan poikki ja haluaisin maata sohvalla vaan ja kattoa telkkaria loppuillan. Mutta ainakin yks asiakastrreeni on vielä pakko kirjoittaa puhtaaksi.
Miten teillä on sujunut tiistaipäivä? 🙂 Entä terveellisen tammikuun toisen viikon alku?
Vikassa kuvassa houkutuksia tänään Kampin Johto Cafesta, mutta enpä sortunut! 🙂
Hyvin sujuu herkuton. Koulussa kahvitunnilla vaan kuolavaluen katselin kun muut veti suklaaleivoksia. 😀 Mut omatpa ovat valintani!Ei noi oo mitkään äijäkädet. Treenatut naisen käsivarret. Höpö <3
Hyvä kun sujuu hyvin! 🙂 <3
Täällä alkoi tiistai tosiaan telinevoimistellen… OMG :DKuulehan sie, nuo kädet on just sellaiset joista pitää olla ihan törkeen ylpee!! 🙂
Hihi, kiitos Annanen <3Ja telinevoimistelu: my worst nightmare!!
Heti ekana tietty pakko kommentoida kuinka IHANAN pinkkejä cupcakesejä! 😀 Itellä ois tossa tiskillä tehny huonoo ihan vaan sen takia ku on nii söpöjä 😀 Mullakin oli tänää houkutuksia töissä herkkuja notkuva pöytä, joista vielä joulukuussa oli tapana napsia yks sieltä toinen täältä. Vähän nauratti siinä sit että hahaa enpäs otakkaan enää :)Hei mut onneks sulla on niin isot youknow ni tuskin kukaan kuitenkaan mieheks erehtyy luuleen ;D Ja joo tosiaankin kuvakulmasta johtuu! Sitten kun on koko kroppaa näkyvissä, ni sulla on ihan nätit naisen käsivarret 🙂 eikä näytä miehisiltä. Mut se on hyvä että heitit tollasen kommentin ite ku oishan sitä joku arska löytynyt taas huuteleen varmasti! Veit vähä niinku jauhot suusta tai jotai 😀
Haha! Joo siis mäkin taisin kiinnittää noihin ekana huomiota ton värin vuoksi! 😉
Oot kyllä niin upee! Ihailen sua 🙂 Jouduin tänään töiden puolesta leipomaan pullaa, vieläpä korvapuusteja, mutta ei edes tehnyt mieli ottaa yhtäkään, vaan mietin kokoajan herkkueväsrahkaani, joka odotti jääkaapissa. Siinä muiden puputtaessa pullia minä vedin oman rahkani ja olin pirun ylpeä etten sortunut! :)Ja noi sun jalat! NIIIIN upeat!!
Oih! <3 Kiitos!Hienoa kun olet ollut vahvana, etkä sortunut!
höpönlöpöt 🙂 minä oon ollu töissä jo klo.5.15 😉
😀
Kuuluispa tuollaiset hauberit jo salijäsenyyden kylkiäisiksi 😉 Onneks ei, parastahan se on että tuollaiset on oikeasti ansainnut kovalla työllä! Että unohdas ne äijä-puheet 😛 Oot kyllä nyt kokenu jonkun kunnon timmeytymisen (sana? kiinteytymisen siis..) entisestään syksystä, oot ihan huikean näköinen!
Hahaha! 😀 Joo se ois hyvä, ”vaihdetaanpas tästä nyt sitten sulle nämä isommat hauikset kun otit tämän salijäsenyyden.” ;DJa kiitos! <3 Ahkera työ palkitaan ja palkkarit päälle!
Mä kyllä tykkään sun käsistä(kin)! <3 Heh, mä muistan joskus monta kuukautta sitten kun näin jonkun kuvan itsestäni ja haboistani ja huusin jo ääneen, että nyt on kyllä liikaa, ei kelpaa enää hei!! Hyi!Ja sitten niitä on silti vaan kasvatellut monta kuukautta siitäkin eteenpäin ja vieläkään ei oo tarpeeksi. 😉 😀
<3Joo mulle tuli siis just toi reaktio eilen!! Mutta eiköhän se tästä taas laannu! 😉
voi apua tää vika kuva,just kirjotin motivaatiopostauksen ja miten yritän vältellä herkkuja 😀
Voih! 😀 No ehkä tää kuva vaan auttoi sua! 😉
Joo no ei tosiaan näytä miltään miehen käsiltä noilla tisseillä vaan vahvan naisen käsiltä!
Jep..
Jep, siirryin dieettiviikolle nro 8 ja nyt näemmä alkaa tuntua, että miinuksilla ollaan. Mut sisulla (ja palkkarin voimalla) edetään! Hyvältä näyttää muuten treenikuviosi ja hauberit! 🙂
Jeejee sisua ja palkkaria! Kyllä niillä jo pitkälle pääsee! ;)Tsemppiä dieetille!!
Vähän ohi aiheen, mutta tuli tässä mieleen liittyen tähän sinun unelmavatsan hankintaprojektiin 🙂 Oletko kokeillut tehdä vatsoja vähemmän? Tiedän kuulostaa vähän pöljältä 😀 Itsekin hinkkasin aikaisemmin vatsoja jokaisen treenin perään, kunnes viime vuonna yksi kokenut PT kehotti tekemään vatsoja vain kerran viikossa. Ihan niin kuin muitakin lihasryhmiä. Ja ihme ja kumma, on alkaneet vatsalihasten ääriviivat (ei tokikaan vielä vatsapalat) piirtymään rasvan alta. Treenaan siis vatsoja kerran viikossa, painoja apuna käyttäen, melko lyhyitä sarjoja (n.8-15 toistoa). Lempparina vatsat taljassa narulla! En tiedä miksi tämä toimii paremmin, kun olen aivan amatööri aiheessa, mutta eikös lihaskasvu edellytä lepoakin…
Kiitos vinkistä! Näissä(kin) asioissa on aina mielipide eroja. Se on toki aina oikein, että lepoa lihas tarvitsee kasvaakseen. Mutta enhän mä joka päivä vatsoja teekkään! 🙂 Itselleni vatsalihaksien teon lisääminen on toiminut paremmin. Nyt vasta rupeaa jotain viivaa jostain kulmasta näkymään kun olen lisännyt vatsojen tekoa. Aiemmin n.kerran kaksi viikossa tehty vatsatreeni ei tuottanut tulosta. Mutta tässäkin asiassa tosiaan on monta näkökulmaa ja erilaisia kroppia, jollekin joku toinen toimii paremmin kuin toiselle. 🙂