Tanssien kuvaamaan hauberitreeniä videolle!
Morjensta pöytään! Viikot rullailee niin perkeleellistä vauhtia, ettei meinaa pysyä perässä. Nyt on taas jo keskiviikko ja kun huomenna meen ohjaamaan vakkaritunteja Töölöön, niin mietin että ihanaa nyt onkin jo loppuviikko.
Pitäisköhän vähän kiukutella?
Tänään aamulla olisin saanut nukkua vähän pidempään, mutta naapurin ihana Simo-koira herätti niin kauniilla äänellään mut 6.30. 🙁 Ensin mietin, että voi saatana kun kiukuttaa ja paska päivä tulee koko päivästä, mutta päätin nousta ylös ja ottaa iloisen asenteen päivään.
Kympiltä piti olla Märskyssä asiakasta treenauttamassa, jonka jälkeen oli tanssitreenit Päkän kanssa ja sitten vielä salille hauishauberilaisia treenaamaan. Jesjesboom!! 😉
Tanssitreenit meni kivasti, paremmin kuin eilen. Ehkä. 😀 Nyt muistettiin sentään koko koreografia. Aika hiton nopeesti sitä osaakin unohtaa asioita. Meillä oli kolmen viikon treenitauko tansseista ja hyvä kun eilen muistettiin, että mikä askel tuli minkäkin jälkeen. Tänään muistettiin jo paremmin.
Sitten kun kroppa oli kivasti tanssitreeneissä lämmennyt, kävin vaihtamassa lenkkarit jalkaan ja lähdin punnertamaan.
Tanssi takana, hauberi edessä.
Punnerrusten sun muiden jälkeen salille tekemään hauisliikkeitä, hauis taljassa köydellä, keskitettynä scott:ssa, vasaraotteella käsipainoilla + nopeet vuorokäännöt perään.
Ai saatana.
Jes, tehty!
Hauis taljassa köydellä
Hauberien jälkeen vielä vatsatreeniä katsomossa jee! Nyt en ollukkaan tehnyt vatsatreeniä muutamaan päivään, ni olipa oikein IHANA tehä kaikenlaisia liikkeitä. Oli hooveria ja venäläistä kiertoa, lantion nostoja kierrolla ja nopeita perusrutistuksia, ja vaikka mitä.
Treeni tehty!
Treenin jälkeen kävin tilaamassa mulle ja mun veljelleni kahvilasta lounaat ja sitten kurvasin veljeni luokse syömään. Omalla lautasellani oli ”Kahden kalan pasta”, lohta ja siikaa + salaattia. Aika hitonmoinen oli annos, en kyllä jaksanut kaikkea. Mutta makoisaa oli. Slurps! 🙂
Kiltti pikkusisko vie veljelleen ruokaa.. 😉
Sellaistapa tänne tänään.
Mitenkäs teillä on terveelliset tammikuut rullaileet etiäpäin? Vieläkö tiukka kuri pitää? Hope so!! 😉
Se on moro!
25 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


25













Ihan mahtava treenilook! Vitsi mie haluisin itekin joskus treenata pitkähihaisessa, mutta tulee niin älyttömän kuuma jo pelkässä topissakin! Ja joo, tiedän että tää kuulostaa tosi ristiriitaiselta koska yleensä valitan sitä miten salilla ei irtoo kunnon hiki kuin jalkatreenissä 😀 Mutta kuumuus ja hiki on näköjään miun kropalle kaksi ihan eri asiaa 😀
Kiitos Anna! 🙂 Toi paita on siis ihan tosi ohutta trikoota, en mäkään kyllä esim. jalkatreeniä tossa tekis, mutta hauispäivään sopii mainiosti! 😀
Jäi häiritteen, miten pystyt treenaan pitkähihainen paita päällä? Mulla tuntuu samantien, että tukehdun hiestä siihen paikkaan :’) Oot ihana!
Se on niin ohutta materiaalia. 🙂 Siks pystyn.Hihi. Kiitos <3
Oon aika uusi lukija ja harvoin kommentoin mihinkään blogiin, mut nyt on pakko kommentoida 🙂 Näitä sun postauksia on aina ihana lukea kun oot niin pirteä, että se ihan tarttuu! Vaikka oma päivä on mennyt ihan hanurilleen niin viimeistään nyt hymyilyttää kun luki tämän 🙂 Puhumattakaan siitä, miten paljon oot kasvattanut mun treenimotivaatiota! :)btw. Mistä noi pöksyt on? Pakko saada värikkäät treenipökät!
Voi miten ihana kuulla Inta!! Ihan mahtavaa jos saan treenimotivaatiota kasvatettua teille lukijoille!! 🙂 <3Treenipökät on Stadiumista! 🙂
Aaaahhh.. Siellä soi Springsteeniä videolla.. Oih. <3Terveisin,Bruce -tatskalainen
Oih! 🙂 Mä en ees huomannu, ku kuuntelin omia musia! 😀
Joskus on ihana treenata kun on kunnolla kuuma ja hiki. Jalkatreeneissä ei 😀 kyllä mäkin oidän pitkähihaisen päällä vähintään treenin puoleen väliin saakka. Jos on ärtin murrin päivä niin huppari pysyy visusti niskassa alusta loppuun, oli miten kuuma tahansa.Mä totesin ettei noita sinisiä pökiä voi käyttää kuin stringien kans. Kaikki näkyy läpi..
Nouuuu, en kai mää oo tartuttanu tätä? :DD
Jonna, joo en mäkään tosiaan huppari päällä pystyis treenamaan. 😀 Mutta toi on niin ohutta materiaalia toi paita. Ja juu, stringit kyllä pitää olla noissa sinisissä pökissä. :DMinna, mitä tartuttanut? 😀
Ainiin, sulla oli Minna se leggarien läpinäkyvyyspostaus! 😀 Hihih! 🙂 <3
Mun terveellinen tammikuu on vasta viime viikolla alkanu :’D mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.. Huomaa kyllä olosta että oon syöny viikon kunnollista ruokaa ja kasviksia 🙂 paljo paremmin jaksan nyt! Tää jatkuu varmasti tammikuun yli 🙂
Ihan mahtavaa!! Siis nimenomaan, terveellinen ruokavalio kun tuo sitä energiaa ja jaksamista päivään niin paljon enempi!! :)TSEMMPIÄ!
Ei noista kommenteista kannata välittää tai lähteä puolustelemaan. Antaa olla vaan! 🙂 Veikkaan et lukijat joita ärsyttää jotkun asiat niin ne vaan innostuu enemmän jos lähtee siihen mukaan (liittyen kuvankäsittelyasiaan).Oot muuten ihan hurjan kapea jo! Ei olla taas nähty aikoihin ja sä kiinteydyt ihan silmissä! Vautsi vau! 🙂 Oisko loppuviikosta tyhjää kalenterissa..? Laita viestiä jos on 🙂
Joo ei niistä kannatakkaan välittää.
Voi että tota sun keskikroppaa! Se nyt ainakin on motivoi tekeen päätöksiä fiksusti! :O Tollasen mäkin tahdon 🙂 Voisin mä tietty noi kaikki muutkin muodot haluta! Ja superihanat vaatteetkin 🙂 ahh! Pakko saada! Noh, pikkuhiljaa 🙂
Hihi 🙂 Joan, kiitos! 😀
Tää on kyllä kiva blogi! Ja oot ihanan persoonallinen tyyppi. :)Monelta menet nukkumaan arkisin entä viikonloppuisin?
Se kyllä vähän vaihtelee, mutta arkisin yritän mennä viimeistään klo 23, tietysti jos on esim. jo klo 07.00 ohjauksia tai treenejä, niin yritän mennä aiemmin. Viikonloppuisin myös vaihtelee tuo nukkumaanmenoaika, mutta yleensä silloinkin puoleen yöhön mennessä. Ellei oo joku spessuviikonloppua ja jotkut juhlat esim. 🙂
Kiitos loistavasta blogista,on ollut hauskaa luettavaa,kerrassaan! On täällä ollut jotain asiaa liikunnastakin,vaikka välillä tuntuu nuo tissit nousevan etualalle! Onko uimapukukuva aivan liikaa pyydetty? 🙂
Eihän täällä blogissa itse asiassa ole mun tisseistä puhuttu.. Taidat olla joku mun facebook-kaveri.. 😀 Uimapukukuva löytyy vanhemmista postauksista.
se tunne kun huomaat tuijottavasi toisen naiseihmisen povea internetissä 😀 ei juma.. toi sun kroppa on ihan uskomaton… mun on ihan pakko kysyä ja toivottavasti et loukkaannu tai pahastu, mutta onko povi luomu.. ei sen sinänsä väliä mut toi sun kroppa on vaan uskomaton :)… t hannapainoprojekti2013.blogspot.fi
Hahahaha! 😀 En pahastu, ihan luomua on. Ja antaisin ihan koska tahansa vähän tosta povesta pois..
Tiäks tiiän kyllä tonkin tunteen kun itellekki on suht kookaas povi luotu :D… tällä hetkellä vähän liiankin kookas että toivon et laihdutuksen myötä ees osa katoais :D… mut toi sun kropan sivuprofiili on oikeesti vaan todella hätkähdyttävä :).. aivan upeeta..