Ihanimmat asiakkaat ja ihanin työ! ♥
Mulla ei oo teille tänään mitään treenijuttuja kerrottavana. Koska mun vasen polvi on kipee ja oikea olkapää, niin en voinut mennä salille tänään. 🙁 Itku! Mutta lyhyet tanssitreenit oli ja kolme jumppaohjausta, että eiköhän se tämäkin ”välipäivä” ihan treenistä käy.. ;D
Ajattelin kertoa teille muutaman sanan mun ihanasta työstä ja ihanista asiakkaista. 🙂
Niin kuin teistä jo moni varmasti on ymmärtänyt, mä rakastani työtäni ja olen todella onnellinen siitä, että saan tehdä näin ihanaa työtä. On myös ihan mahtavaa, että (vihdoin 32-vuotiaana) oon löytänyt sen mun oman jutun. Tää on se mun unelma-ammatti. Miks mä en oo tätä aiemmin tajunnut?! ;D
![]() |
| Tämän päivän aamupeilailuja |
Palaute työstä on aina tärkeää. Eihän sitä muuten tietäis miten onnistuu missäkin. Omat luulot ja ajatukset voi olla ihan eri leveliltä, mitä ne todellisuudessa on.
Mulle palautteen antaa asiakkaat, koska mulla ei ole esimiestä (buahahah). Ryhmäliikuntatunneilla hiestämärät ja punanaamaiset läähättäjät kertoo, että tunti on ollut tiukka ja treeni on mennyt perille. Nää samat ulkoisesti nähtävät asiat on tietysti myös toimiva palaute omilta pt-asiakkailta. 😉 Kun mun vakkariryhmäliikuntatunneille tulee viikosta toiseen samoja naamoja, niin sekin on palautetta. Vaikkei asiakkaat sitä suoranaisesti niin ajattele. Mutta jos he eivät tulisi, tietäisin että ohjaus on ollut huono.
![]() |
| Tämän päivän spinningiä ja muita ohjauksia vetämään. |
Sitten kun mä olen omien pt-asiakkaiden kanssa, niin mä annan itsestäni ehkä vielä vähän enemmän kuin ryhmäliikuntatunneilla. Mä keskityn asiakkaaseen 100% ja asiakkaan kunnosta sekä tavoitteista riippuen pyrin tekemään mahdollisimman rasittavia, erilaisia, haastavia, tavoitteellisia treenejä. Välillä tapaaminen voi olla pelkkää jutteluakin. Ruoka-asioista tai motivaatioasioista. Silloin mä kuuntelen mitä asiakkaalla on sanottavana ja yritän kaivaa motivaation takaisin tai antaa uusia ideoita/virikkeitä esim. ravintopuolella.
![]() |
| Tanssitreeneihin |
Välillä tottakai mietin, että olenko onnistunut työssäni ja jääkö asiakkaille hyvä fiilis treenien jälkeen ja saavathan he varmasti kaiken sen mitä tarvitsevat jne…
Sitten saan pitkän päivän jälkeen yhdeltä asiakkaaltani tällaisen tekstiviestin:
”Kiitos taas tästä euforisesta tilasta – ihanaa kun luottaa ja arvostaa toista niin paljon että voi vaan keskittyä 110prosenttisesti treeniin ja tekemiseen, kiitos Monna!”
Voiko parempaa palautetta saada?!
Tai se, että yksi asiakkaani on yhtä tapaamista vaille ”valmis” minun kanssani ja pari viikkoa sitten puntarissa kilahti se kilolukema mikä oli tavoitteena puolen vuoden rutistuksella. Sekin on mulle aivan suunnattoman ihanaa palautetta. Tiedän onnistuneeni tsemppaamaan, motivoimaan, ja rääkkäämään oikealla tavalla. Silti tietysti asiakas on tehnyt isoimman työn, mutta sitoutuminen tavoitteisiin ja mun ohjeiden noudattamiseen on tuottanut toivotun tuloksen, niin tottahan toki se on palautetta mulle.
Yksi asiakkaistani on alkanut kirjoittamaan blogia, jossa hän tänään kirjoitti aivan mieletöntä palautetta minulle. Vaikka ei tämäkään ollut suoranaista palautetta mulle, mutta kyllähän tuon tekstin luettua voin taas huokaista, että kyllä mä oikeasti taidan jotenkin osata tän mun duunin… 😉
Blogikirjoituksen voi lukea TÄÄLTÄ.
On myös ihanaa kun asiakkaat tulevat välillä vähän huonolla fiiliksellä tapaamisiin, on jomotusta, särkyä, väsymystä jne.. Mutta 100% joka kerta kun treenit on ohi asiakas lähtee hymyillen pois ja kiittää treenistä. Liikunnan ilon jakaminen ja sen tuottaman euforian ja endorfiiniryöpyn aikaansaaminen asiakkailleni on ihan mahtavaa. Työpäivien jälkeen kun istun autossa tai bussissa kohti kotia, monesti hymyilen. Yksinäni. ;D Jotkut varmasti katsoo, että mikä helvetin hullu tossa yksinään hymyilee, mutta ne ei tiedä sitä että mä rakastan työtäni ja hymyilen siksi, että mulla on ihan maailman ihanimpia asiakkaita. ♥
Tällä kaikella hehkutuksella (mikä on 100% aitoa) yritän ehkä teillekin rakkaat lukijani viestittää sitä, että välillä riskin ottaminen kannattaa ja tyhjän päälle jääminen. Mä lähdin 1,5 vuotta sitten työpaikasta, jossa itkin päivittäin koska siellä oli niin hirveetä. Lähdin pois vaikkei mulla ollut mitään uutta työtä tiedossa. Kaksi kuukautta elelin tyhjän päällä ja annoin itselleni aikaa miettiä, että mitä työtä mä oikeasti haluan tehdä. En rynnännyt saman tien vaan johonkin seuraavaan työpaikkaan vaan tosissani mietin. Ja se kannatti. Nyt mä olen yksityisyrittäjä, vaikka siihen ryhtymisestä monet mua pelotteli. Mutta mä halusin ottaa riskin ja se kannatti. Ehkei se leipä tule niin ”helposti” pöytään kuin jollain muulla, eikä Suomessa yksityisyrittäjänä pääse rikastumaan, mutta ainakin mä olen perkele SATAKYMMENENPROSENTTISESTI ONNELLINEN TYÖSSÄNI!!!! ♥ ♥ ♥
Ja se varmasti heijastuu tähän mun muuhunkin elämääni.
Hymyä riittää ja niitä kierosilmäkuvia tulee yleisön pyynnöstä taas joku päivä lisää! ;D
pus! ♥
p.s. Sporttipäivälle on luotu nyt Facebook-event.
Käykää klikkailemassa OSALLISTUN-nappia siellä! 😉
Sinne pääsee TÄSTÄ!
24 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


24







Kiva postaus! Ja vaikka en sinua tunnekaan,niin siusta huokuu aito innostus ja halu tehdä tuota työtä! Jatka samaan malliin Monna,huippua!! 🙂
Kiitos Jenna! 🙂 Ihanaa jos motivaatio työhöni välittyy täällä bloginkin kautta. 🙂
Ihana Monna !! 😀
😀
Ihanaa että pääsin vihdoin sun kanssa treenaamaan ja hyvä olo on kestänyt ihan koko päivän! En mennyt sinne tanssitunnille kun sain peruutusajan pentu-uintiin illalle, mutta ehdin aikaisemmalle body-tunnille 😀
Ihanaa Ritu! 🙂 Hyvin vedit treenin!!
Ihana postaus ja super Monna ! <3 Jos mulla Bikini Challengin jälkeen tai myöhemminkin tulee tarve miettiä pt:n hankkimista niin sä oot kyllä ihan ykkösvaihtoehto!
Ihana iinu! 🙂 <3
Hyvä postaus ja tekstistä todellakin välittyy sinun omistautuminen työlle ja siihen, että asiakas on tärkeä.
Kiitos 🙂 Hienoa jos välittyy. 🙂
Ihana postaus 🙂 Ja mieletöntä, että olet löytänyt uskalluksen lähteä sieltä vanhasta duunista ja seurannut tunteitasi ja toteuttanut unelmasi, olet upea esimerkki näitä samoja asioita pohtiville nuorille naisille!
Upeelta ja mahtavaa! ;D
Tulipa sellanen fiilis että haluaisin niin paljon sut mun treenaajaksi! Olet ihanan aito ja positiivinen ihminen! 🙂
No sitten vaan yhteyttä ottamaan.. 😉
Olet kyllä huipun ihanan aurinkoinen persoona. Ja kyllä sen huomaa, että rakastat työtäsi. :)Itsellänikin on vuoden päivät ollut Pt liikuntakeskuksen kautta. Faktahan on, että PT ei puolestasi voi yhtään toistoa tehdä tai ruoka-annosta syödä. PT voi oikealla motivoinnilla ja ohjeilla saada ihmiset löytämään liikunnan riemu ja terveelliset elämäntavat. :)Liikuntakärpänen on puraissut, mutta suurinta päänvaivaa itselleni aiheuttaa ruokapuoli. :(Kun on enemmän tai vähemmän ollut koko elämänsä ylipainoinen, niin henkinen kamppailu itsensä kanssa ei ole helppoa.Kaiken maailman dieetit kokeilleena, viimeisimpänä SD ruokavalio, jolla kuukaudessakiloja lähti mutta valitettavasti ne ei lähteneet pysyvästi. Kun jokin aika sitten kirjoittelit omasta ruokavaliostasi, jolla olet tuloksia saanut aikaan, niin teksti oikealla tavalla herätteli. Nyt koitan terveellisillä peruskotiruoalla saada kiloja alas. Puntarin olen heittänyt keittiöstäni jorpakkoon ja koitan nauttia ruuasta jota syön (oli se sitten vaikka puurolautanen) hyvällä omalla tunnolla. Kiitos siis herätyksestä. :)Tulipas tästä nyt romaani. Piti vain kehua miten huippu motivaattori olet. Keep up the excellent work! :)Emppu
Heippa Emppu ja kiitos viisaista ja mielenkiintoisista ajatuksista! :)Oot ihan oikeassa siinä, ettei PT voi asiakkaan pulesta tehdä asioita, pitää vaan osata motivoida ja antaa oikeat ohjeet. :)Ruokapuoli on aina kaikilla vaikein. Melkeinpä 99% asiakkaista taistelee ruokailun kanssa enemmän kuin treenien.Ihanaa, että oon saanut sulle hyviä ajatuksia ja motivointia aikaiseks! 🙂
Mahtavaa, Monna! Tuo siun positiivinen asenne tarttuu varmasti myös asiakkaisiisi, joten ei ihme kun hienoja tuloksia syntyy 🙂 Kuten oon joskus ennemminkin sanonut, niin onnellisia ne, joiden pt olet! Mie niin ihailen siun rohkeutta; just noin pitäis meidän jokaisen elää että ei pelättäisi riskien ottamista, koska joskus se voi olla avain onneen 🙂 Jos tulee mokattua niin sitten tulee, mutta eipähän ainakaan jättänyt koittamatta 🙂 Jatka samaan malliin <3
Kiitos rakas.Kyllä se riskin ottaminen silloin pelotti, mutta päätin vaan ottaa askeleen. Ja onneksi otin! :)<3
Se on maailman tärkeintä että viihtyy työssään. Sen parissa kun tulee vietettyä niin iso osa elämästä. En voisi kuvitellakaan tekeväni työtä josta en pidä. Mä olin myös pari vuotta sitten työssä jossa itse työ oli ihanaa, mutta yrityksen omistajan käytös ja kiusaaminen sai mut myös useasti itkemään matkalla kotiin. Oli niin ahdistavaa. Lähdin myös aika nopealla aikataululla pois sieltä. Sain uuden työpaikan melkein heti ja vaikka palkka oli huono niin työ oli ihanaa. Pari vuotta tein sitä kunnes mua pyydettiin tähän nykyiseen työhön joka on kyllä kaikin puolin lottovoiton arvoinen työ, jossa on kohdillaan työtehtävät, työmatka, palkka ja työtoverit! Ei voi valittaa =)
Niinpä se on, työaikaa ihmisillä on kuitenkin hereilläoloajasta yli puolet. Eli luksustahan se on, että työssään viihtyy! :)Ihanaa kun säkin olet lähtenyt paskasta pois ja löytänyt paremman, tai siis oikeammin parhaimman työpaikan! 🙂
Moikka,Olisin kysellyt hieman tuosta Sporttipäivän kuntosali osuudesta. Itse en käy kuntosalilla tällä hetkellä lainkaan, vaikka suunnitelmia onkin, joten onko kuntosali osuudella annettavaa minulle vai minkälaista suunnitelmaa oli tuolle pätkälle?Ja Monna! Oot ihan super! Kadehtien luen aina postauksiasi päivät toimistolla viettäen. Olisi se niin huisia kun pystyisi liikkumalla elättämään itsensä. Pidä toi!
Heippa ja pahoittelut näin myöhäisestä vastauksesta. Kiire on, niin en ole ehtinyt vastaamaan. :(Sporttipäivään voi osallistua kaiken kuntoiset ja enemmän tai vähemmän salilla käyneet. Mitään ”yhteistreeniä” salilla ei pidetä, vaan jokainen saa kysellä omia juttuja ja näytetään erilaisia liikkeitä, katsotaan ihmisten tekniikoita ja neuvotaan. :)Kannattaa siis ilmoittautua pian mukaan! :)Kiitos kovasti. <3
Ihana Monna! <3 Jotenkin pystyn samaistumaan tähän sun kirjotukseen aika hyvin! Itselläkin vihdoin tuntuu siltä, että olen alkanut löytämään paikkaani työelämässä… duunia kuntosalilla ja huomenna alkava ravintovalmentaja-koulutus vaan tuntuvat hyvältä. Odotan jo innolla sitä hetkeä kun saan omia asiakkaita ja pääsen heidän kanssaan "asioissa eteenpäin". 🙂 Aurinkoista viikonloppua.
Ihanan kuuloista Tea! 🙂 Ja sullakin aivan suunnaton palo näyttää tulevaan hommaasi olevan! 🙂