Kun mä täällä kotona nyt sairastelen jo kolmatta päivää, enkä pääse treenaamaan (ITKU!!!) niin kirjoittelen jostain muusta. En tiedä kuinka fiksua tästä aiheesta on kirjoittaa, kun ns. ”pöly on jo laskenut”, mutta kuten tähänkin asti olen kirjoittanut aina siitä mistä haluan, niin kirjoitan nytkin.

Paljon tekstiä luvassa tänään ja toivonkin, että luette ajatuksen kanssa, koska nyt avaan teille yhden henkilökohtaisimman asian omien tuntemuksien kautta. Te keitä asia kiinnostaa.

Aloitetaanpa siis pohjustus asialle rasvaprosentista.

TÄSSÄ postauksessa kerroin viimeisimpiä InBody-tuloksia. Ihan mahtava fiilis on noista tuloksista ja kyllähän sen peilin ja mittausten lisäksi ihan käsinkin tuntee, että kroppa tuntuu rasvattomammalta ja kiinteämmältä. Rahkamuija kommentoi mahtavasti tuohon postaukseen näin: ”Huikeeta settiä! Rasvaprosenttihan on tullut alas prosenttiyksikköinä 11,4 prossaa, mutta jos laskee kuinka monta prosenttia rasvaprossa on laskenu vuodessa, niin tuloshan on 34 prossaa (oot jättänyt kolmanneksen läskista pois kyydistä :D), eli aika käsittämättömän huikeeta, ellen sanois!”

Mä en itse edes hoksannut laskea tuota vuoden aikana tapahtunutta prosentuaalista rasvaprosentin tippumista. Joten kiitos vaan Rahkamuijalle tästä oivalluksesta! 🙂

Rasvaprosentin tippumisen myötä kehossa tosiaan on tapahtunut muutoksia moneen hyvää suuntaan. Ja yksi niistä on tissit! 😀 Siis todellakin, tänään aion kirjoittaa teille tisseistä!!

Anteeks!! 😀 Mun oli pakko laittaa tää kuva tähän.

Kuva googlesta.

Noin pari kuukautta sitten oli erilaisilla keskustelupalstoilla asti keskustelua siitä onko mun rinnat silikonia vai aidot. Ihan tarkalleen en ymmärrä miten MUN TISSIT voi kiinnostaa TUNTEMATTOMIA ihmisiä niin paljon, että siitä jaksetaan puhua keskustelupalstoilla asti.

Tällöin pari mun ystävää ja esim. Onnenpäivä-blogin A.Sinivaara kehotti mua kirjoittamaan aiheesta ihan rehellisen postauksen. Silloin jotenkin tuntui siltä, etten halua lisätä vettä myllyyn ja jätin aiheen sikseen.

Siitä asti kuitenkin oon miettinyt ihan huumorismielessä kirjoittavani joku päivä aiheesta postauksen. Luettuani A.Sinivaaran oman postauksen samaisesta aiheesta, päätin nyt kirjoittaa itsekin..TÄSTÄ LINKISTÄ pääsette hänen kyseisen postauksen lukemaan. 🙂

Yhden lauseen lainaan häneltä: ”Tuntuu omituiselta, että kansa on valmis kommentoimaan asiaa sen enempää miettimättä, suorasanaisesti ja syytellen.”

Näin juuri. On todella outoa, miten ihmeessä kenelläkään on lupaa tai oikeutta arvostella kenenkään rintoja mistään tietämättä tai muutenkaan. On ne rinnat sitten ihan luomua tai silikonia, ne on todella henkilökohtainen asia. Ihminen syntyy tietyillä geeneillä, ja rinnat kasvavat tai eivät kasva. Tähän ihmisellä itsellään ei ole mitään vaikutusvaltaa, joten sen asian tuomitseminen tai kommentoiminen on todella mautonta.

Jos rinnat eivät ole sen kokoiset mihin itse olisi tyytyväinen voi niitä sitten suurentaa tai pienentää erilaisilla leikkauksilla.

Jokainen joka on ottanut silikonit tai pienentänyt rintansa, tietää ettei kyseessä ole mikään hetken mielijohde tai ex tempore-päätös. Tämä tekee asiasta vieläkin henkilökohtaisemman.

Omat rintani on mietityttäneet keskustelupalstojen kävijöiden lisäksi myös minua itseäni. Oikeastaan koko elämäni ajan.

Pienenä tyttönä (ala-asteella) olin luokkani ensimmäisiä tyttöjä joille rinnat alkoivat kasvaa. Sehän tietysti merkitsi pientä kiusaamista luokan muilta tytöiltä ja ”rakkaudesta se hevonenkin potkii”-tyyppistä piikittelyä pojilta.

Muistan edelleen kirkkaasti sen hetken kun meillä oli yhdistetty liikuntatunti vuotta vanhempien tyttöjen kanssa. Liikuntatunnin alkua odotellessa pukuhuoneessa vanhempi tyttö osoitti sormella minua ja luokkatoveriani ja sanoi: ”Monnalla on tollaset vesimelonit ja *piip*:llä on viinirypäleet.”

Murrosiässä rintani olivat edelleen muita ikäisiäni tyttöjä ”edellä” kehityksessä. Ja toinen epämiellyttävä muisto pulpahtaa mieleeni. Vanhemmillani oli isot juhlat meillä kotona ja siellä eräs isäni työkaveri sanoi isääni kyynärpäällä kylkeen tönäisten: ”Ai teiän Monnallahan on jo ihan naisen muodot.” Ja hörötti päälle. Isäni meni vaikeaksi ja kommentoimatta lausetta käänsi puheen äkkiä johonkin muuhun.

Noin parikymppisenä sain kuulla todella inhottavan kommentin tädiltäni (johon en enää pidä minkäänlaista yhteyttä). Tämäkin lause on jäänyt elävästi mieleen. Oli isäni tädin perunkirjoitus, tilaisuudessa sanoin jotain ”eihän sillä rahalla ole merkitystä tällaisessa tilanteessa kun rakas sukulainen on kuollut”. Tähän tätini kommentoi: ”Monna, sulla on tainnut valahtaa kaikki järki aivoista noihin sun tisseihin.”

Näitä erittäin viisaita ja kivoja kommentteja olen saanut kuulla pitkin ikääni. Isot rinnat ovat monen mielestä ”yhtä kuin” tyhmyys.. Itse olen sitä mieltä, että henkilöt jotka yhdistävät isot rinnat tyhmyyteen ovat itse hyvin vähä-älyisiä.

Ehkäpä jo tekstistä tähän asti on tullut ilmi siis rintojeni luomuus. Olen todella monesti harkinnut vakavasti rintojen pienennysleikkausta. Ihan senkin vuoksi, että isorintaisen on paljon vaikeampi urheilla. Tai löytää sopivia vaatteita; tisseistä kinnaa ja mahasta on löysä. Myös niskavaivat ovat vaivana.

Siitä mistä aloitin tämän postauksen, eli rasvaprosentin pienemisestä, on ollut tähänkin asiaan iloinen vaikutus. Rintani ovat vihdoin pienentyneet, enkä tällä hetkellä harkitse enää pienennysleikkausta.

TÄSSÄ postauksessa laitoin ojentajapunnerrus-kuvan teille näkyville (alla kuva uudelleen). Ja kysyinkin teiltä, että ”mitä muuta muutosta te kuvassa näette kuin ehkä hiukan kasvaneet lihakset”. Moni jäi ihmettelemään ja arvuuttelemaan, yksi tiesi mitä tarkoitin. 😀

Rintani (joista ei ikinä ole rasvamassa pienentynyt vaikka olen ollut hoikempikin) ovat vihdoin heränneet ja tajunneet luovuttaa osan massasta pois!! 😀

Nyt pistän taas pään tyynyyn ja toivon, että olen huomenna voittanut flunssan kokonaan!

Toivon myös, että älykääpiöt jättävät kommentoimatta jotain pirun fiksua tähän todella henkilökohtaiseen kirjoitukseeni.

Tänään ja eilen joudun tahtomattani pitämään välipäivän treenaamisesta. Koska se flunssapahoilainen yrittää edelleen ottaa vallan mussa. 🙁 Ja on itse asiassa jo ottanutkin ja lämpökin nousi, mutta nyt toivon vaan kovasti ettei se leviä pahemmaksi, esim. korvatulehdukseksi tai poskiontelontulehdukseksi.

Luvassa tänään siis PALJON kuvia, mm.: herkullisia kakkukuvia, kuvia koiranpennuista ja pohdintaa treenaamisesta.

Ja pakko ihan vähän kehuskella, vaikka itse teinkin. OLI IHAN HEMMETIN HYVÄÄ!!!

Mieheni ruuanvalmisteluhommissa.

Kakun sain tehtyä ja sitten heittäydyin itse sohvalle niiskuttelemaan ja mieheni hoiti loput valmistelut ja syötävät vieraita varten.

Me sikailtiin oikein kunnolla eilen, kun oon kipeenä ja toiseksi meillä molemmilla alkaa ensi viikosta taas vähän tiukempi ruokavalio. Joten illalla tilattiin vielä perhepizza. 🙂

Vaikka tänään on ollutkin vielä kipeämpi olo kun eilen (ja koko ajan pahenee), niin käytiin katsomassa meiän ystävien koiranpentuja. Voi sydän sydän sydän sentään!! ♥ ♥ Kuinka suloisia voi pienet labradorinnoutajan pennut olla!? Ja kuinka paljon olis tehnyt mieli napata yks niistä kainaloon ja tuoda kotiin!? 😀 ♥
(varoitus: paljon hellyyttäviä kuvia 😉 )

Sitten mä haluaisin vähän kirjoittaa treenaamisesta. Mä oon jo jonkin aikaa miettinyt ja puhunut erinäisten ihmisten kanssa treenaamisen laadusta, sen määrästä ja siihen liittyvistä uskomuksista ja oletuksista.

On tosi hassua kuinka paljon ihmisillä on erilaisia oletuksia ja uskomuksia omassa pienessä pääkopassa liittyen urheilemiseen ja treenaamiseen. Valitettavan monesti ihmiset yhdistävät ”paljon treenaamisen” johonkin psyykkiseen tai muuten vaan epäterveeseen.
Jos normaalipainoinen ja jopa urheilullisen kropan omaava ihminen haluaa treenata paljon on sellaista ihmistä oikeus muilla arvostella ja kertoa viisaita neuvoja.
NRJ:n aamupoikien Renne taannoin sanoi hyvin, tähän tyyliin: ”Jos jossain lehden kannessa on treenattu hyvinkin lihaksikas ihminen, on häntä oikeus arvostella siitä mitä hän on vartalolleen tehnyt. Mutta jos lehden kannessa on ylipainoinen ihminen, häntä säälitään ja häntä kohtaan tunnetaan empatiaa. Miksi toinen on saanut kasvattaa läskiä, mutta toinen ei saa kasvattaa lihasta?”
Toki aika karrikoidusti sanottu, mutta silti ymmärrän pointin. Työni kautta olen tekemisissä sekä ylipainoisten, että treenattujen ihmisten kanssa. Ja minä olen sitä mieltä, että MOLEMMILLA on oikeus treenata täysillä.

 Miksi normaalipainoisen treenaamiseen liitetään monesti joku uskomus, että ”se vaan treenaa niin paljon koska sillä menee kotona huonosti” tai ”se on niin itserakas, että haluaa vaan koko ajan näyttää paremmalta ja paremmalta” tai ”no se nyt varmaan treenaa johonkin kisoihin”… JNE JNE!!
Miksei normaalipainoinen ihminen voi treenata pelkästään treenaamisen ilosta?!

Näihin pohdintoihin on hyvä päättää. Nyt mä painan pään tyynyyn ja toivon, että huomenna olisin jo terve.