Hae
Monna Pursiainen

Vähän rennommin. ♥

Mä oon ottanut nyt vähän rennommin tässä reilun viikon. Niin syömisissä kuin treenaamisessakin. Huomenna meinaan taas palata mun normiviikkorytmiin treenaamisen kanssa ja jättää karkit ja suklaat kaupan hyllyille.
En oo syönyt päivittäin herkkuja nytkään, mutta jos mun on tehnyt mieli jäätelöä niin olen sellaisen käynyt ostamassa. En oo myöskään jaksanut ihan niin paljon viettää aikaa salilla kun on ollut näin kauniit ilmat. Ja muutenkin, on hyvä ottaa rennompia ajanjaksoja elämässä. Eikös vaan? 🙂 Varsinkin kun on tässä vuoden verran tikistelly ja nipistelly kaikesta.

Tämän viikon liikunnat

Tämän viikon liikunnat

Voi olla, että tänään illalla käyn salilla. Mutta voi myös olla että en käy. 😀

Perjantai-illan illallinen

Perjantai-illan illallinen

20130607_211309 Monna treenaa34Perjantaina käytiin illalla käppäilemässä Lauttasaaren rannassa. Meri on mulle jotenkin tosi rauhottava elementti.
Tuukalla oli kassissa mukana pyyhe, josko olis käynyt uimassa. Mä en viittinyt, kun on ollut tosiaan sitä kesäflunssaa. Mutta eipä mennyt Tuukkakaan tällä reissulla, koska tämä ranta oli hänen mielestään koirien uimaranta. 😀

Eilen vietin vapaapäivää oikein olan takaa . 🙂 En avannut työmeiliä kertaakaan, en lähtenyt salille. En tehnyt mitään tiukkoja aikatauluja.
Ja voi että kun teki gutaa!
Tuukalla oli työpäivä ja mä olin ihan oman onneni nojassa.. 😀
Söin rauhassa aamupalan ja sitten pistin kimpsut ja kampsut kasaan, hyppäsin pyörän satulaan ja poljin Munkkiniemen rantaan.

Aamupala

Aamupala

20130608_085951 IMG_20130608_090729 IMG_20130608_091157 Biksut päälle, shortsit jalkaan ja aurinkorasva kassiin ja menoks! 🙂
20130608_09452620130608_101050Munkan rannassa makoilin tunnin verran ja sitten hyppäsin taas pyörän satulaan ja polkasin Stadikalle. Rakas ystäväni Katri oli tyttärensä kanssa viettämässä vapaapäivää ja päätettiin yhdistää remmimme. 🙂
20130608_122353 IMG_20130608_014159Ihana Kapa oli tehnyt meille myös eväitä. Oli lohta, kikherne/papu-salaattia ja vichyä. ♥
20130608_115935

Stadikalta poljin kotiin suihkuun ja värjäämään hiukset. Ajattelin kokeilla liukuvärjäysjuttua kotona ja ihan kiva tuli. 🙂 Sen jälkeen hyppäsin taas pyörän satulaan ja poljin Torpparinmäkeen ystäväni luokse ripsienlaittoon!! 🙂
IMG_8189Olen Lindan luona käynyt aina laittamassa ripset. Linda tekee tosi hyvää työtä ja hinnat on myös suht edullisia. Mun mielestä sellaisia, että sopii hyvin aika monenkin kukkarolle.
Normaalit ripsipidennykset maksaa Lindalla 45€ ja liukuvärjätyt 50€. Eilen kokeilin näitä jälkimmäisiä. Ja tuli aivan sika makeet!!!! Tykkään!
IMG_20130609_104830Eikö oo hienot!?!?!? Ihan super makeet!!
Ja niinku tossa kuvassa, auringonvalossa toi liukuväri erottuu selkeemmin, mutta sisällä ne näyttää aika lailla ihan vaan mustilta.
Oon aivan super tyytyväinen tulokseen ja suosittelen kaikille!!
Ripsipidennykset on kesällä myös ihanan helpot ja aina kauniit!

Ystäväni Linda tekee nyt kesällä tosiaan liukuvärjättyjä hinnalla 50€ ja normipidennyksiä hinnalla 45€. Hinnat kallistuvat syksyllä vähän, joten kannattaa käyttää hyödyksi nyt tämä hinta! 😉
Laitan tähän vielä linkin Facebookin ripsipidennys-ryhmään, sieltä voi kysellä vapaita aikoja!
Ja jos ette oo Facebookissa, niin aikoja voi kysellä Lindalta nrosta: 050 549 9047

Ihanat koirakaverit <3

Ihanat koirakaverit <3

Uusilla ihanilla ripsillä olikin kiva lähteä vähän illanviettoon ystävien kanssa.
Illalla oli tiedossa rakkaan ystäväni Sannan synttärit + rakas veljeni oli kaverien kanssa Kalliossa ja päivällä oltiin vielä keksitty Stadikalla Kapan kanssa, että jos pari siideriä otettais.
Siispä yhdistin nämä kaikki. 🙂
IMG_20130608_065325 IMG_20130608_065409Siinä mun illan asua ja uudet ripset ja liukuvärjätyt hiukset. 🙂 Mitäs tykkäätte?

O'ou.. Onks PT:illä viinakaappi?!

O’ou.. Onks PT:illä viinakaappi?!

 

Sit tuli kiirus bussiin..

Sit tuli kiirus bussiin.. Vähän tais tyttö palaa Stadikalla.

20130608_184520 20130608_18453520130608_184729Bussilla taivalsin Kallioon ja siellä tavattiin taas Kapan kanssa ja vietettiin muutama tunti veljeni ja ystävien kesken ja sitten vielä käymään Siltasessa ystäväni synttäreillä.
Kotona olin jo ennen puolta yötä, joten tänäänkin olen pystynyt nauttimaan tästä ihanasta ilmasta. 🙂
IMG_20130608_083550 20130608_192351Koiraystäviäkin eiliseen mahtui. 🙂 Hih <3

Tänäänkin tullut vietettyä melkein täys vapaapäivä, mutta illalla olis vielä töitä ja ehkä salitreeni jos jaksaisin vääntäytyä. 😉
Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa!

Tämän päivän päivällinen

Tämän päivän päivällinen

 

Kuusijärvellä tänään

Kuusijärvellä tänään

18 kommenttia

  1. A kirjoitti:

    Voi kun oot aina niin ihanan hymyilevä ja pirteä, hehkut oikee energiaa

  2. Ev kirjoitti:

    En oo ennen kommentoinut mut n oli pakko tulla ku Hyvä ettei lauantaina aamulla pyörillä törmätty kun viiletettiin vastakkaisista suunnista pyörillä tolla munkassa turunväylän kohilla. Ehdin tajuta et sehän oli bloggari-monna:) kiva blogi sulla ja upeita tuloksia oot saanut aikaan kropassas! Tsemppiä:)

  3. endorfiinikoukussa kirjoitti:

    Ihanan kesäistä ja pirteää! 🙂 Toivottavasti kesä jatkuu vielä, kun mä palaan maisemiin. 🙂

    Sulla on just oikea asenne, aina ei tarvitse nipottaa. Mukavampaahan se elämä on niin, kun siitä oikeasti nauttii! 🙂

  4. Adelheid kirjoitti:

    Ihana viikonloppu sulla ollut ja niin hehkeänä liikenteessä! =)

  5. Tiina Katariina kirjoitti:

    ”Voi olla, että tänään illalla käyn salilla. Mutta voi myös olla että en käy.” Oikein! myös mulla tämä asenne on toiminut paljon paremmin kuin ”tänään pitää käydä salilla. samoin huomenna. pakko mennä”

    niin ihanan pirtsakoita kuvia taas <3 ja toi kukkamekko! niin hieno ja sopii sulle!

    ps. on tälläkin peeteellä viinakaappi, tosin siellä on vain yksi viinipullo joka kestää ja kestää ja kestää… ;D

  6. anna kirjoitti:

    Oot liukuväriä koko nainen 😉 Mutta hyvältä näyttää, kuten aina ja kaikki siulla, olipa kyse sitten hiuksista, ripsistä, vaatteista… 🙂

    Hienoa, että oot päässyt ottamaan rennommin 🙂 Oikeasti vähän huolestuin, kun tähän liittyvistä asioista taannoin puhuttiin. Jos miusta jo tää viikonlopun kahden päivän lepo tuntui tosi hyvältä, niin mitenköhän sitten edes vähän pidempi jakso; tekisi varmasti entistä parempa. Mutkun ei sitä vain osaa… 😀

    Ihana sie! <3

  7. Joan kirjoitti:

    Ihanat ripset! Tekis mieli kyllä itellekin! En tiiä vaan miten toimii kun on silmälasit kun meinaa omatkin välillä osua niihin 🙂 Ja ihanat on hiuksetkin! Kiva että rentoilet välillä 🙂 Ihanan näköstä toi jauhelihakastike 😀 Oon iha heikkona jauhelihaan :DD hahah

    • Monna kirjoitti:

      Nää on kyllä ihanat. Nii, en tiiä tosiaan jos sit inhottavasti ”tarttuu” laseihin.. Kysy Lindalta, hänellä on varmasti tietoa siitä. 🙂

      Ps. Mäkin oon heikkona jauhelihaan! 😀

  8. Merja P kirjoitti:

    Voi että miten ihania kesäisiä kuvia! Varsinkin toi pyörän kilikello, ihan mahtava 🙂

  9. vierailija kirjoitti:

    Pirtee blogi, mutta mekko ja lenkkarit, kääk! nou,nou,nou vaikka kuinka sporttimimmi oletkin!

Vastaa