Hae
Monna Pursiainen

Mitä aiemmin, mitä nyt ja mitä sit? ;)

vanha minäVuonna 2004. Siinä istun hattu päässä Studio51:n VIP:ssä. Siellä tuli vietettyä monia iltoja.
Eilen kun olin Märskyssä taas vetämässä treenejä sekä itselleni, että asiakkaille, näin ystäväni Villen, joka työskentelee siellä uinninvalvojana.
Hän huikkasi, että ”Monna, sä oot taas kutistunut entisestään.” Menin jopa vähän hämilleni, koska en ollut käynyt hetkeen puntarilla ja olin viettänyt vähän löysemmän viikon.
Jäätiin siinä hetkeksi juttelemaan menneistä. Ville oli löytänyt jostain vanhoja kuvia, joissa ”Monna ja muut jätkät” olivat taas kerran viettämässä alkoholin huuruista iltaa ja vetämässä lärvilautasia. 😀 Hauskaa aikaahan se oli. Minä ja hyvä ystäväni Noora, Annukka tai Anna (tbtbm), sekä minä ja pojat oltiin lähes joka viikonloppu jossain menossa. Ja jos ei Anna, Annukka tai Noora päässyt mukaan, niin minähän lähdin poikien kanssa yksin.

Taas yhtenä monista illoista Märskystä suoraan baariin.

Taas yhtenä monista illoista Märskystä suoraan baariin.

Ja ei, siis en missään nimessä tarkoita etteikö tuollaista elämää saisi viettää. Sehän tekee vaan ehdottomasti hyvää, että nuorena ja sinkkuna mennä viipottaa. Voi sitten vanhempana vähän rauhoittua.. 😉

Ja taas baariin.. ;)

Ja taas baariin.. 😉

 

Ja krapulapäivänä töissä kahvilasta lihis nakeilla.. :D

Ja krapulapäivänä töissä kahvilasta lihis nakeilla.. 😀

Mutta välillä toki mietin, että mites tässä näin kävikään? Biletystä rakastava Monna onkin nyt treenausta rakastava Monna. Tänään aamulla kun kävin puntarilla, oli taas uusi luku näkyvillä.
Paino oli jälleen tippunut 400g ja nyt ollaan jo alle 67kg:ssa.

Kesäkuu 2012 / Kesäkuu 2013

Kesäkuu 2012 / Kesäkuu 2013

Pyysin miestäni ottamaan kuvan tänään aamulla ja pistin sen rinnakkain tuon viime kesäkuussa otetun kanssa. Taas tuli hämmästeltyä sitä, että miten sitä jo viime kesänä ajatteli olevansa paremmassa kunnossa mitä oikeasti olikaan.. Ja vieläkin on paljon muokattavaa. Silti olen todella tyytyväinen nykyiseen kroppaani. Se mihin itse oon ehkä jopa tyytyväisin on se, että peppu on vähän pienentynyt ja saanut muotoa oikeeseen kohtaan. ”Noussut”.. 😀

Miten tähän on tultu? On kovempia treeniviikkoja ja löysempiä. Enemmän tietysti niitä kovempia. Ja kun yksi teistä lukijoistani pyysi vähän viikkokatsausta treenimääriin taas, niin tässäpä nyt sitten vähän katsausta HeiaHeiasta.
Ensin laitan tähän viime viikon. Joka oli mulle ”löysä viikko”.
viikkoSiinä näkyy myös eilinen jalkapuntti.
Tässä seuraavaksi sitten kuva yhdestä kevään pisimmästä putkesta. Tällaisia mulla oli aika paljon keväällä, vähän ehkä liikaakin.
hurja viikkoSiinä tuli 17 treeniä 12 päivän sisällä. Eikä 12 päivän aikana yhtään lepopäivää. Näitä tällaisia tai tämäntyyppisiä putkia tuli tosiaan ehkä vähän liiaksi kevään aikana.
Tässä alla sitten esimerkkiä mun normaalimmasta viikosta.
normi7-10 treeniä viikossa mulla tulee aika helposti.
Eilen aloitin viikkoni jalkatreenillä. Käytiin ystävieni Impun ja Diten kanssa salilla tekemässä kolmistaan kunnon jalkarääkki.
Alkulämpän jälkeen tehtiin yhden jalan askelluksia boxille ja ylhäällä jalan ojennus persusta käyttäen.

Ponnistus boxille

Ponnistus boxille

 

Ylöstyöntö etureiskaa käyttäen

Ylöstyöntö etureiskaa käyttäen

 

Jalan ojennus taakse persusta käytttäen

Jalan ojennus taakse persusta käytttäen

Sitten salin puolelle tekemään peruskyykkyä ja takapotkua taljassa ja luistelykyykkyä ja prässiä kapeella asennolla ja ja ja…
20130617_144317 20130617_144322Tein muuten kyykkyä 60kg:lla vikat 10 toistoa. En oo tainnut aiemmin laittaa niin ”paljoa”. Enkä kyllä tiiä miks. Pienemmillä toistoilla ois varmasti mennyt helposti 80kg. Mutta jotenkin sitä jännittää tota peruskyykkyä, kun se ei oo niin tuttu liike. Ja kun pitää miettiä selän asentoa ja peppua ja kantapäille painoa ja kaikenlaista.. Mutta hitaasti sitä tässäkin kehittyy ja hyvä tulee 😉

Hikipirkot

Hikipirkot 😀

20130617_151147
Treenin jälkeen nopeesti pukkariin vetämään vähän Scitecin herkullista valkosuklaaheraa ja yksi banaani. Sitten oli vielä kahdet treenit asiakkaille.

Treeni tehty! :)

Treeni tehty! 🙂

IMG_20130617_180431Toiselle asiakkaista mulla oli viimeinen treeniveto ja sainkin häneltä ihan super ihanan yllätyksen.
Lahjakortin luonnonkosmetiikkakauppaan Jolieen. Kiitos vielä Saara <3
IMG_2541

Illalla kotona tehtiin mieheni kanssa lihapullia, kasviksia ja papukastiketta. Slurps! Tehtiin muuten ekan kerran lihapullat pannulla. Yleensä aina tehdään uunissa. Mutta tosi hyviä tuli näistäkin. Ja sitten keitettiin tuoreita ihania vihanneksia; porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia ja uusia pottuja pari.
IMG_2482IMG_2474 IMG_2478Ja valmis ateria näytti tältä:
IMG_2486
Sitten loppuun vielä yksi kiva kilpailu teille! 🙂
Kuinka monelle on tuttua kinesioteippaus? Tai kuinka monelle teistä on sitä tehty?
Me käytiin mieheni kanssa noin vuos sitten sellainen pikakoulutus kinesioteipin käytöstä. Osataan nyt teipata ns. tavallisia pieniä juttuja. Mutta ei mitään spessuja. Itse oon silloin tällöin käyttänyt esim. hartiakivuissa epäkäslihaksen teippausta.
Nyt minä arvon kaksi kinesioteippirullaa (yhden arvo 14,95€) Monna treenaan Facebook-sivuilla. Siellä on kinesioteippikuva, jota kommentoimalla voi osallistua kilpailuun. Arvonta suoritetaan tämän viikon sunnuntaina 23.6. Arpaonni osuu vain yhdelle, yksi saa siis nämä molemmat rullat. 😀
Kinesioteippiä voi ostaa myös esimerkiksi Kinesioteippishopista netistä. Löytyy tuon linkin takaa.
IMG_2485 IMG_2487 IMG_2519 IMG_2532

Nyt se on moro! Kivaa tiistai-illan jatkoa! 🙂 Jatketaan harjoituksia ja pidetään tavoitteet kirkkaana mielessä!
puspus <3

 

10 kommenttia

  1. Emma Ahonen kirjoitti:

    Ei vitsit mitkä reisilihakset sulla !! :OO Näkyy hyvin tossa peilikuvassa 😀 Vitsit kun asuisin helsingissä päin edes niin olisit jo mun pt!! 🙂

  2. LOTTA kirjoitti:

    TSIISUS mitkä reidet tossa pukkari-kuvassa! 😉 Upeeta duunia oot tehnyt, onnittelut!

  3. Erika kirjoitti:

    Mä käytän työssäni kinesioteippiä (fysioterapeutti) ja se on kyllä aivan loistava apu moneen vaivaan! 🙂 Ihan huippu keksintö (tämäkin) tuolta idän suunnasta 🙂

    Ja on muuten tosiaan mahtavat reidet! Siin o sitä jerkkua!! 😀

  4. lasienkuli kirjoitti:

    Valmistuin nyt keväällä hierojaks ja hierojan koulutuksessa oli myös kinesioteippauksen opettelua, mutta todella vähän. Todella paljon käytiin läpi tuon kirjan mukaan.
    Mua kiinnostaa kinesioteippaus todella paljon ja heinäkuussa pääsenki kinesioteippauskurssille, jossa pääsen oppimaan vähän enemmän teippauksesta ja haastavammista jutuista. 🙂

  5. anna kirjoitti:

    Hahah, jotenkin arvasin noi reisikommentit 😉 Ei sillä, etteikö ittenikin tekis mieli niistä sanoa mut tiedätkin jo 😉 <3

Vastaa