Koirakoulua ja herkkuhimoa
Nyt on jotenkin sanat vähissä ja ajatus aika stop.
Vähän on ollut surullista mieltä tässä vuorokauden sisällä erään asian vuoksi ja se on pistänyt niin ajatukset kuin herkkuhimotkin jylläämään.
Lyhyestä virsi kaunis ja kuvapaljoudesta vielä kauniimpi. 😉
Joten pikainen päivitys kuulumisten osalta teille vielä sunnuntai-iltaan.
Lauantaipäivä starttasi Geren ensimmäisellä pentukoulutuksella.
Siellä Gere sai nähdä omat siskot ja veljet, sekä emon. Gerehän ahneena poikana käveli ensimmäisenä emon nisälle. 😀
Vilske oli kova. Kahdeksan pentua ja emo ja me kaikki hoitoperheet.
Koiria vähän tutkittiin niin lääkärin kuin kouluttajien osalta.
Kaikki meni hienosti. Gere oli soveltuvuustestissä vähän säikky koville äänille, mutta muuten oikein kunnon kaveri. 😉
Iltapäivä me vietettiin Geren kanssa ihan kaksistaan, mieheni lähti saunailtaan ja me otettiin rennosti koiran kanssa.
Ruokailun jälkeen otettiin koiruuden kanssa ihanat päikkärit.
Päikkärien jälkeen mulla iski aivan jumalaton karkkihimo!! Ihan sairas.
Mulla piti olla välipäivä eilen treenistä, mutta himot oli niin kovat ettei mikään muu auttanut kun lähteä treenaamaan.
Otin koiran kyytiin mukaan ja ajettiin Kaisankodille Espooseen. Olin menossa sieltä joka tapauksessa hakemaan veljeäni ja päätin näyttää pyllyä herkkuhimoille ja mennä vääntämään rautaa.
Koiruuden kanssa pieni lenkki Kaisankodin maastossa ja sitten salille.
Sekä kuntosali, että jumppasali oli ihan tyhjinä. Pari pikkuista poikaa kävi vähän ravaamassa jumppasalin puolella, mutta yksin sain treenin tehdä. 🙂
Hauista ja hartiaa treenasin.
Tein mahdollisimman isoilla painoilla lyhyitä sarjoja.
Jesjes! Hauis pumpissa ja hartiat kans!
Treenin jälkeen koiruus autosta ja pikku kävelyn kautta hakemaan veljeä kartanon puolelta.
Ja Gerelle iltaruoka. 🙂
Tänään oon tehnyt aika paljon töitä koneella, mutta saanut myös nauttia ystävien ja sukulaisten seurasta Ravintolapäivässä.
Leopardihousut ja AirMaxit jalkaan ja kohti Kalliota Geren ja Tuukan kanssa.
Siellä meitä odotteli veljeni, serkkuni ja tätini. Ja myöhemmin seuraan liittyi myös ystävämme Suvi. 🙂
Se on jälleen yksi viikko takana ja seuraava edessä.
Hyvää mieltä teille ja itselleni parempaa mieltä kuin nyt.
Pidetään herkkuhimot kurissa ja treenit mielessä! 😉
6 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


6












Rutkasti hyvää mieltä sinnekin!
Oi, miten hienosti selätetty tuo herkkuhimo! 😉 Toimisipa täälläkin yhtä hyvin! 🙂
Kiitos Merja <3
Ja juu, kyllä se koville otti tuo herkkuhimon selättäminen..
Ihana hauispumppikuva! Tuo mielessäni meen ja vedän selkä-haukkaritreenin vielä tänään salilla. Täytyy tunnustaa, että mä oon niiiiin ulkona elokuun kondis -projektista. 🙁 Mulla oli kyllä tiedossa alunperinkin pari herkkupäivää tälle kuulle, mutta oli tarkoitus jättää yksiin pakollisiin kakkupaloihin ja niihin tiettyihin päiviin. No, ei jääny. 🙁
*tanan *ttu kun ottaa nyt päähän!!!! Vedin kakkua koko viikonlopun.
Hihi! 🙂 Kiitos Katri!
No nyt sitten kakkupalat pois mielestä ja loppukuu kunnolla! 😉
Tsemppiä!
Mulla herkkulakkoa aka ”aikaa loman jälkeen” takana nyt viikko ja päivä. Pullia leivoin perjantaina, joten taikinaa piti maistaa, mutta muuten on mennyt yllättävän hyvin. Mutta niin se eka viikko aina. Se on ne seuraavat, kun alkaa tuskastuttaa! Tsemppiä sulle!
Joo niinhän se on. Eka viikko menee hemmetin hyvällä draivilla ja asenteella! 😀
Mutta sitten ne ”vieroitusoireet” alkaa.. 😉
Tsemppiä sullekin!