Kärrynpyöriä ja messulippujen arvontaa! :)
I love me-messut lähenee! Noin tasan kuukaus on niihin aikaa.
Tästä eteenpäin kerron teille muutamia vinkkejä (n.kerran viikossa) että mihin puljuun siellä kannattaa mennä ja miksi. Tai mihin minä menisin. 😉
Olen saanut muutamia tuotteita testiin näytteilleasettajilta ja tulen kertomaan myös niistä teille mielipiteitäni. 🙂
Itse olen paikalla Blogger’s Loungessa perjantaina ja lauantaina.
Tänään pistän myös arvonnan käyntiin I love me-messujen lipuista!!
Arvon 6kpl lippuja messuille!! (yhden arvo on 16€)
Mutta ensin vähän kuulumisiani.
Eilen aamulla tein pari tuntia töitä kotona ja sitten lähdin Mäkelänrinteeseen tapaamaan rakasta ystävääni Saraa. <3 Sitä ennen päätin käydä parilla vesitunnilla hakemassa vähän ideoita omille tunneille ja toki samalla treeniä.
Että ei se oo se vedessä jumppailu mitään mummojumppaa. 😉 Jos vaan tekee liikkeet täysillä niin kyllä syke nousee.
Toinen tunneista oli Saran vetämä ja sen jälkeen sitten vatsa kurniten syömään.
Lounaalle jäätiin Märskyn kahvila Uppopullaan. Nam!
Pari tuntia vierähti kuin siivillä höpötellessä. Ja voi miten sitä saakaan paljon hyvää energiaa ihanista ystävistä. <3
Illan suussa lähdettiin sitten vielä Tuukan ja Geren kanssa lenkille Keskuspuistoon.
Otettiin mukaan Tuukan uus leikkikalu GoPro-videokamera. Ihan super makee!!
Sitten vähän temppuiltiin. Juostiin ja tehtiin kärrynpyöriä ja kamera otti videokuvaa sekä still-kuvia 1sek välein.
Tällaista kuvasatoa sieltä tuli:

Kyllä sitä pitää aikuisellakin olla jotain leikkikaluja! 😀 Haha!
Tänään alkoi aamu asiakkaan treeneillä Märskyssä klo 7.30. En tiedä kumpi oli väsyneempi minä vai asiakas.. Mutta äkkiäkös siitä molemmat herättiin.
Leopardit päälle ja jes vaan! 😉
Asiakkaan jälkeen jäin hetkeksi VENYTTELEMÄÄN!! Siis minä! Venyttelemään!! 😀 Haha!
Ensin vähän Skyrriä napaan ja sitten n.30min venyttelyitä.

Märskystä lähdin sitten ysin pintaan kohti Aleksanterinkatua. Siellä mulla oli sovittu tapaaminen PR-toimisto WHY NOT:ssa.
WHY NOT PR:ssä mua odotti ihana Heidi.
Ja ihania juttuja.. 🙂 Hihi! Kaikkea kivaa tiedossa syksyn mittaan.
Myös teille tulossa tosi hyviä ja huippu kivoja juttuja! En melkein malta odottaa, että saan kertoa kilpailuista mitä syksy tuo tullessaan!! Mutta yritän nyt kuitenkin malttaa. 😀
Heidi pakkasi mulle tänään mukaan Louis Widmerin ihonhoito-tuotteita. Kauhistui kuullessaan mun ihonhoitomenetelmistä (eli siis niistä olemattomista) ja sainkin nyt oikein arsenaalin käyttööni. Kerron niistä tarkemmin lähipäivinä.
Kotiin tullessani tein itselleni vähän lounasta ja sitten olenkin keskittynyt työsähköposteihini ja blogin kirjoittamiseen. 🙂 Ja toki Geren lenkittämiseen.

Nyt pistän messulippujen arvonnan käyntiin!
Arvon 6kpl pääsylippuja I love me-messuille!
Arvonta-aikaa on tämän viikon sunnuntaihin. (22.9) klo 12 asti!
Kilpailun säännöt ovat seuraavat:
1. Kommentoi tähän postaukseen mihin sinä haluaisit messuilla tutustua?
2. Pistä peukut pystyyn ja odottele onnetarta 😉
Tässä minun ensimmäinen tippini messuille:
Rento-Designin meikkipussukat ja kaikenlaiset laukut ja lompakot!
Read it ’n’ wear it-mallistossa on ihan tosi makeita tuotteita!
Ja tosiaan tuotteet valmistetaan vanhoista muotilehdistä. 🙂
Itselläni käytössä meikkipussukka, joka on mun mielestä ihan tosi makee!!
Sekä ulkopuolet (molemmat tietysti erilaisia sivuja), että sisäpuolella pussukkaa on siis erilaiset kuvat.
Käykää tutustumassa tuotteisiin jo etukäteen netissä ja sitten messuille heidän pisteeseen pyörimään! 😉
www.rentodesign.fi
Nyt mä toivottelen teille aurinkoa alkuviikkoon ja lähden itse tästä vetämään kahvakuulatunnin ja sitten kahdet treenit Jätemäen portaisiin! Huh! 😉
Tallinnaa ja treeniä!
Heipähei lauantai-iltaan!
Nyt pukkaa kuulkaa vähän stressiä.
Blogin kirjoittaminen on aika aikaa vievää hommaa, ajattelen sen myös osittain työnä sen lisäksi, että se on harrastus. Sitten pitäisi ehtiä tehdä kaikkien töiden lisäksi omaa treeniä, haluaisi nähdä ystäviä ja perhettä, olla vaan ja tehdä toisaalta kaikkea kivaa.
On jotenkin kauheeta, että ottaa stressiä siitä, että ehtii nähdä ystäviä. Ja se mistä en hirveesti tykkää on se, että joudun katsomaan kalenterista aikaa yleensä viikon-kaks eteenpäin ja sopia sinne kahvittelut.. 🙁
Toisaalta pitää olla iloinen ja kiitollinen, että töitä riittää. Mutta silti koko ajan pelkään, että riittääkö niitä tulevaisuudessakin kun nyt tämä Suomen tilanne on vähän mikä on..
No nyt yritän hengitellä rauhassa sisään ja ulos ja teen pintaraapaisun viime päivän kuulumisista.
Eikö se vähän niin oo, että stressin jokainen kehittää itse itselleen? Joskus vähän turhistakin asioista..

Torstaina mulla oli taas omat ohjaukset Töölössä ja jumppajien seassa tuttuja kasvoja. On aina hauskaa kun on tuttuja tunnilla mukana. Se tuo oman ripauksen tunnille mukaan.
Eilen mulla oli sitten ansaittu vapaapäivä. Oltiin jo jokunen aika sitten varattu päiväristeily Tallinnaan äitini ja veljeni kanssa.
Päivä meni nautiskellen hyvästä ruuasta, kävelystä kauniissa Tallinnan vanhankaupungin maisemissa ja nauttiessa parhaasta seurasta. <3
Jotain muuta päälle kuin trikoot ja sitten kohti satamaa.
Laivalla me mentiin ensimmäiseksi aamiaisbuffet:iin. Ai että mä oikein odotin sitä!!
Ennen en oikein välittänyt aamiaisista, siis missään. Mutta nyt kun olen ”oppinut” syömään aamiaisen, niin se on kyllä yksi päivän parhaimmista aterioista.
Aamiaisen jälkeen mä kävin ottamassa hytissä pienet päikkärit. Ihanuutta! <3
Tallinnassa oli kaunis ja todella lämmin ilma.
Käveltiin vähän eri reittejä ja ihasteltiin vanhaakaupunkia. Sellaiset talot ja maisemat puuttuu kyllä Suomesta.


Syömässä käytiin ihan super hyvässä ravintolassa BOCCA-nimeltään. Suosittelen!!! Mun ateriakokonaisuus maksoi vaivaiset 20,80€ ja siihen kuului pääruoka, jälkiruoka, cappucino ja limu. Ja oli niin hyvää ruokaa, että huh!!

Illalla käytiin hakemassa mieheni kanssa Gere kotiin hoidosta. Gere oli saanut perjantain riehua kahden koirakaverinsa kanssa ja unta riittikin sitten aivan mahtavan paljon seuraavana yönä. 🙂

Tänään olen tehnyt töitä, treeniä ja ollut vain.
Jotenkin vaan tuntuu, että tunnit ei päivässä riitä ja yrittää sitten nipistää sieltä yöunista. Ja sehän ei oo yhtään hyvä ratkaisu.
Treeninä mulla oli tänään jalat. Näin ”pitkästä” aikaa ihanaa ystävääni Inaria. (viikko voi olla rakkaan ystävän näkemisessä pitkä tauko 😉 )
Ja tehtiin hirmu hyvä treeni taas yhdessä. Ensin toki höpötettiin kuumimmat kuulumiset ja sitten hommiin.
Ensin lämmiteltiin juosten ja sitten otettiin askelluksia boxille.
Erittäin hyvä liike koko jalalle. Tässä pieni pitkä..
Tällä kertaa me tehtiin koko treeni taas katsomon kuumuudessa ja hiki virtas.
Tehtiin seuraavaksi askelkyykkykävelyt toiseen suuntaan (n.50m) ja takaisin päin takaperin askelkyykkykävelyt. Loistava!
Sitten vähän ”koirapissaa”-liikkeitä ja kaikenlaista.

Ihan vikana liikkeenä tehtiin vielä tällaista mittarimato-punnerrus-alaspäinkatsovakoira-sammakkohyppy-liikettä koko katsomon pituudelta. Kyllä vähän toivoin siellä loppupäässä, etten olisi itse ehdottanut Inarille, että ”tehdääks tääkin ihan tonne lasioville asti?” 😀
Treenin jälkeen maistoin Fitnessgurulta taas uutta makua. Olin jättänyt tän maun vähän niinku ”vikaks”, koska vähän epäilin makua. Mutta se olikin itse asiassa tosi hyvää sekin.
Täytyypä siis tehdä seuraava heratilaus Tuolta FG:ltä. 🙂
Päivällä kotona tehtiin kasvissosekeittoa.
Kasvisliemikuutio veteen ja perään porkkanoita, lanttua, purjoa ja pari perunaa.
Ja sitten vähän pekonia ja pari siivua vuohenjuustoa. Ja kaikki sekaisin sauvasekoittimella.
Ja pannulla paistettiin vähän tofua ja pekonia. Aika erikoinen yhdistelmä?! 😀 Mutta meiän makuun.
Ja valmiin annoksen päälle sitten vielä pari basilikan lehteä ja avot! Olipas hyvää!!
Nyt mä meen pistää saunan lämpiämään ja rentoutumaan sinne.
Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! <3
puspus 😉


84















