Selkätreeniä ja rintsikoita!
Ihana oli aloittaa taas treeniviikko Saran kanssa yhteistreenillä.
Meillä on tullut tästä nyt ihan jokaviikkoinen tapa, viikon eka treeni maanantai-aamuna yhdessä. 🙂
Selkä ja takaolkapäät oli tänään treenin kohteena.
Houkuttelin Saran mun kanssa lämmittelemään yläkropan lihakset soutu-hoover-tabatalla.
Eli 8x20sek työtä ja 10sek levot välissä. Yhteensä lämmittely kesti 4min.

Lämmittelyn jälkeen siirryttiin tekemään ylätaljaa lapiokahvalla.
Jeah! 😀 Ihan mahti fiilis pärähti heti päälle.
Tää viikko taas treenataan täysillä ja hyvä pössis päällä. Ei mitään kanelipullia tällä viikolla! 😉
Ylätaljasta siirryttiin alataljaan. Siinä kapealla otteella sarjat.

Alataljan jälkeen oli vielä yks selkäliike ja päätettiin tehdä pitkästä aikaa kulmasoutua taljassa.
Monesti kulmasoutu tulee tehtyä joko käsipainoilla yksi käsi kerrallaan tai sitten levytangolla. Kivaa vaihtelua oli tämä siis.
Ja siinä pieni videopätkä liikkeestä. 🙂
Sitten olikin hartioiden vuoro. Mentiin tekemään laitteeseen ensin yksi liike.

Ja vika liike tehtiin levypainolla. Pelkästään takaolkapäille tämä vika liike ei ole. Mutta kun levypainon vie tarpeeksi taakse ylhäällä, niin saa pienen rutistuksen sinne takaolkapäihinkin.

Treeni paketissa ja viikko startattu ihanasti! 🙂
Sporttikujalta mä suuntasin matkani kohti Shock Absorberin toimistoa.
Siellä ihana Karoliina oli mua vastassa. 🙂
Shock Absorber on yksi iLoveMe-messujen näytteilleasettelijoista nyt tulevana viikonloppuna 11.-13.lokakuuta.
Mähän kirjoitin teille vähän aikaa sitten toivepostauksen siitä mitä urheilurintsikoita mä käytän. Ja oisittepa nähneet SA:n Karoliinan ilmeen tänään kun mä otin paidan pois ja mulla oli nilmeltämainitsemattoman vaateketjun urheilutoppi päällä. 😀

Shock Absorberin idea on tuoda paljon tukea urheiluun ja nostaa/tukea povi treenin ajaksi ja muutenkin (aion käyttää näitä nyt myös vapaa-ajalla) niin ettei kaikki paino ole hartioilla.
Messuilla heidän osastollaan siis kannattaa käydä mittauttamassa se OIKEA rintsikkakoko ja saada oikeesti ammattitaitoista apua urheilurintsikoiden kanssa. SUOSITTELEN ihan jokaiselle naiselle!!!
Karoliina pisti mut sovittamaan kolmet erilaiset liivit.
* Run – S5044
* Gym & Fitness – S002Z
* Multi Sports – S4490
Ja voi kiitos Karoliina ja Shock Absorber!!
Tulin kotiin kassissani kolmet uudet rintsikat!
Kaikki ihania, mutta ehkä suosiksi jo tässä vaiheessa nousi toi Run-malli. Ihan super hyvä ja niin tukeva, että ei saakeli tissit heilu mihinkään suuntaan. 😀
(puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä)
Myös tuo Gym & Fitness-liivi ihan huippu. Siinä mun makuun ehkä kaikkein parhain tuki. Ihan kun olis panssariliivit laittanut päälle. 😀 Odotan innolla jo torstain spinning-ohjausta, kun pääsen tätä liiviä testaamaan.
Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä tuo Multi Sports-liivi. Nelostason tuki myös tässä, mutta selkeästi vähempitukinen. (onko toi sana?! 😉 ) Tätä vikaa tuun käyttämään salilla ja myös vapaa-ajalla.

Nyt on salaatit masussa ja lähden töitä paiskomaan illaksi.
Ihanaa viikon starttia kaikille!! 🙂
Mökkeilyä, elektroniikkaa ja synttärikakkua ♥
Hei vaan hei sunnuntaipäivään! 🙂 JA mun SYNTTÄRIPÄIVÄÄN!! 😉 😀 Hihii!!
Tänään on tiedossa vähän maratonpostausta.
Ollaan oltu mökillä torstaista asti ja ollut aivan ihanan rentouttavaa. ♥
Perjantai vaan olla möllötettiin. Rentouduttiin eikä mietitty työjuttuja.
Ja Tuukka valmistautui jo henkisesti lauantain Vaarojen maratonille.
Perjantaina avasin myös aivan ihanan paketin, minkä sain torstaina aamulla postimieheltä. 🙂
Lux-Case:lta saapui paketti, missä oli kaksi ihanaa tuotetta tällaiselle elektroniikkarakastajalle kuin minä! 😀 Mähän oon aiemminkin kertonut teille, että oon aina rakastanut kaikenlaista elektroniikkaa ja jos taloudellisesti voisin, niin ostaisin uusia älypuhelimia lisää ja lisää eri merkeiltä ja tabletteja ja kaikkia. 😀
No mutta siis, paketin sisältöön sitten.. 😉 Sain valita kaksi tuotetta Lux-Caselta.
Valitsin makeet suojakuoret mun Samsungiin ja zoomin + jalustan, jossa on KAHDEKSAN kertainen zoomi!! Vähänkö se on siisti! 😀 Ja muuten nyt alennuksessa!
Välihuomautus: Eikö tullu aika makeita kuvia? Musta vois tulla mainoskuvaaja.. 😉 Haha!
Ei mutta oikeesti, ihana taas kun järkkäri mukana niin sai super makeita kuvia ulkoota ja just nää kuvat kännykästä + uudesta kuoresta ja sit myös seuraavat kuvat, missä se zoomi + jalusta.
Zoomia varten paketissa mukana mustat suojakuoret, mihin zoomi ”ruuvataan” kiinni.
Seuraavissa kuvassa näkyy hyvin zoomin tehokkuuden kun katotte kännykän ruutua.
No arvaatte varmaan kuinka ihana leikkikalu toi on mulle? Varsinkin kun rakastan vielä valokuvaamistakin niin paljon! 🙂
Lux-Case tarjoaakin nyt teille mun lukijoille -10% kaikista tuotteistaa lokakuun loppuun asti.
Tarjous koskee myös jo alennettuja tuotteita. Ja alennuskoodi on: MonnaTreenaa
Käykää ihmeessä myös katsomassa heidän Facebook-sivut! 🙂
Lauantaina aamusta meillä soi kello 05.50. Täällä oli ihan pilkkopimeetä ulkona.
Appiukko pisti kahvit porisemaan ja me Tuukan kanssa silmät ristissä koitettiin saada vaatteet päälle ja aamiainen syöytä.
Sitten startattiin matka kohti Kolia ja Vaarojen maratonia.
Tuukka on siis juossut tavallisia maratoneja Tukholmassa kolme kertaa ja Helsingissä pari kertaa. Plus monia puolikkaita. Tämä Vaarojen maraton oli ensimmäinen laatuaan tällaisia ”extreme-maratoneja”.
Vaarojen maraton juostaan aina vuosittain Kolin karuissa maisemissa. Todella raskasta maastoa, metsässä suurin osa. Paljon jyrkkiä nousuja, kallioita jnejne. Viimeinen 3km koko matkasta on pelkkää nousua kohti Ukko-Kolin huippua.
Koko matka on 43km, eli hiukan pidempi kuin normaali maraton.
Lähtöalueelle päästiin kulkemaan hiihtohissillä, mun eka kerta ja pelotti! 😀
Meillä kivan mustat silmänaluset muuten molemmilla.. 😉
Sinne se lähti klo 9.20 painelemaan.
Lisää matkasta voitte lukea hänen blogistaan.
Tässä vielä ”pari” kuvaa matkan varrelta ja mun seikkailusta Kolilla maratonin aikana. 😀
Kannustuspisteeltä lähdin sitten vielä talsimaan Ukko-Kolille ja ihan huikeita kyllä nuo maisemat siellä. Ei sitä vaan saa jotenkin kuviin sitä samaa upeutta.
Ja sitten se mun sankari juoksi maaliin!! 🙂
23min nopeammalla ajalla mikä oli tavoite. Kuus tuntia oli ensimmäiselle reissulle tavoite ja Tuukan lopullinen maaliintuloaika oli 5h37min! Että voi ristus!! Kyllä on hieno!!
Maratonin jälkeen tultiin mökille takaisin ja saunottiin ja syötiin.
Ja leikittiin vähän kameroilla. 😉

Ja sitten illalla mä sain vielä ihanan yllätyksen.
Tuukka, Tuukan vanhemmat ja Gere tuli yhtäkkiä laulamaan mulle ”paljon onneaa vaaaan..”
Ja kehottivat pyödän ääreen. Siellä odotti kuohuviinipullo ja anopin tekemä ihana täytekakku. ♥
Gerellä oli synttärikortti kaulassa ja pöydällä odotti vielä ihanaa hömppälukemista ja karkkia.

Eilen oli siis ”pre”-synttärit, tänään on oikea päivä ja ensi viikonloppuna juhlitaan rakkaiden ystävien kera! 🙂 Aikas kivaa!! 😀
Nyt päätän tämän piiitkän postauksen ja nautin synttäripäivästäni täysin rinnoin. 😀
puspus kaikille! 😉 ♥


35










































