Hae
Monna Pursiainen

Wallclimbeja ja mittarimatoja

Hui kun on vierähtänyt nopeasti alkuviikko!!
Ja postaustakaan en ole ehtinyt kirjoitella. 🙁
Mitä teille kuuluu? Vieläkö pimeys saa väsymystä aikaan vai onko ajatukset jo siellä puolella, että kohta se päivä alkaa taas pitenemään? 😀

Mä olen ollut erittäin virkeä ja energinen alkuviikon.
Oon ottanut taas spirulinan käyttöön ja saan siitä kyllä oikeasti energiaa ja virtaa.
Ollaan tehty mieheni kanssa supertehosmoothieta ja juotu sitä nyt joka päivä.
Sen reseptiä tuossa vähän alempana. 🙂

Eilen tein pikaisen käsivarsitreenin. En oikein uskaltanut vielä tatuoinnin vuoksi tehdä kovin pitkää ja ”hikoiluttavaa” treeniä.
Mutta pumppasin hauikset, ojentajat ja hartiat muutamalla liikkeellä kivaan pumppiin.
20131112_112700_94158 PhotoGrid_1384249942143
Tänään kuitenkin pääsin tekemään jo ihan kunnon treenin.
Jalat oli vuorossa.

Aamulla oli  ensin vähän töitä ennen omaa treeniä. Ja aamupalan ohella tuli naukattua taas pari shottia superjuomaa. 😉
PhotoGrid_1384325294933Shottiin laitettiin spirulinaa, macaa, acai-marjaa, kaakaonibsejä, puolukoita, banaania, mandariinia, soijamaitoa, riisiproteiinia ja mustikkapellavarouhetta.
Että aikasmoinen pommi! 😀 Mitään tarkempaa reseptiä ei ole antaa, koska kaikkea laitettiin vähän ja sit vielä vähän ja tota vielä tosta vähän ja laitetaanko vielä tota-tyylillä!
Mutta suosittelen silti kokeilemaan omaa versiota! Nam ja voihan energiat!! Lisää virtaa vielä tähän tyyppiin! 😉

Sitten jalkatreeniin.
Tein ensin askelkyykkyjä liikkuvana. Ihan ensin ilman lisäpainoja ja tokalla kierroksella kahvakuula mukaan.
Monna treenaa65Sitten levytanko mukaan.
Lisää askelkyykkyjä ja väleissä myös valakyykkyjä.

DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO
Näiden jälkeen tein kaksi toiminnallisempaa liikettä. Vähän koko kropalle työtä.
Ensin mittarimatokävely-punnerrus-alaspäinkatsovakoira-hyppy! 😀

Valmiina

Valmiina


Mittarimatto lähtee..

Mittarimatto lähtee..


Punnerrus

Punnerrus


Alaspäin katsova koira

Alaspäin katsova koira


Hyppy

Hyppy


Eka "toisto" valmis..

Eka ”toisto” valmis..


..ja sit uudestaan mittarimadosta alkaen.

..ja sit uudestaan mittarimadosta alkaen.

Seuraavaksi oli vuorossa wallclimb. Ihan jotenki rakastunu tohon liikkeeseen.
Hyvää kehonhallintatreeniä ja ihana huomata edistystä. Nyt menee nenä jo melkein seinään kiinni. 🙂

Liikkeelle

Liikkeelle..


Välissä alas..

Välissä alas..


..ja sit ihan perille asti.

..ja sit ihan perille asti.

Inarikin tuli morjenstaa katsomon puolelle salilta tullessaan.

Ensin se vaan lepäili oman treenin jälkeen..

Ensin se vaan lepäili oman treenin jälkeen..


..ja sit se olikin jo ylhäällä mun kanssa :D

..ja sit se olikin jo ylhäällä mun kanssa 😀

Näiden liikkeiden jälkeen takas jalkojen pariin.
Vielä oli pari pakaroille ja takareisille suunnattua liikettä.
Luistelukyykky potkulla ja ilman sekä lantionnostot.
DCIM100GOPRO DCIM100GOPROLuistelukyykyssä mulla oli kahvakuula niskan takana ja tein tosiaan niitä sivupotkun kanssa ja ilman. Jalkatreenissä mun suosikkiliike varmaan. En saa millään muulla liikkeellä niin hyvin pakarassa tuntumaan poltetta.

Lantionnostot vielä ja sitten vatsat loppuun.

Tanko valmiiksi..

Tanko valmiiksi..


Jalat penkille ja nostoja ja laskuja

Jalat penkille ja nostoja ja laskuja.


Uuh.. ;)

Uuh.. 😉


Toinen jalka toisen päälle koukkuun ja vielä lisää poltetta..

Toinen jalka toisen päälle koukkuun ja vielä lisää poltetta..


Jumaliste!!

Jumaliste!!

Kyllä! Oli ihan pirun hyvä treeni ja hiki taas virtas. Ai vitsit mä tykkään!!
Mulla on ollu ihana päivä taas tänään. Ja endorfiini kropassa jyllää vieläkin jo tunteja sitten loppuneen treenin jäljiltä. 🙂
Odotan jo huomista ja sitä, että saan pistää taas kroppaani peliin!

IMG_20131113_190734Iltapalaksi tein tänään mössöä. Ihan sika hyvää mössöä!!
Kikhreneitä, miniluumutomaatteja, kurkkua, avokadoa, kananmunia, kurpitsansiemeniä ja hampunsiemeniä.

DCIM100GOPROKauniita unia ja ihania ajatuksia torstaipäivälle! <3
puspus

9 kommenttia

  1. anna kirjoitti:

    Hei ihan superhyvä vinkki toi jalka toisen päälle koukkuun lantionnostossa! Pakko testata! Kiitos Monna 🙂

  2. Sonja / Move2Flow kirjoitti:

    Ihan huikee toi mittarimatohässäkkä! 😀 Vitsi mua harmittaa kun omalla salilla ei ole kunnon tilaa tehdä edes askelkyykkyjä. :/ Pitää poukkoilla laitteiden välistä. Joku viikonloppu kun ei ole jumppia salissa niin täytyy mennä matoilee. 😉

  3. dorothea kirjoitti:

    Voisit tehdä postauksen siitä millaisia reisiä oikein tavoittelet,koska muskelia ne ei tarvtse enempää ellet halua olla mies.
    yks kaveri totes;”hei toihan on ihan mies mutta jalkovälissä taitaa olla mulkun tilalla jotain muuta.
    Ja mietinpähän vaan että mitenkähä tällaisenkin kommentin tulkitset?

    • Monna kirjoitti:

      No mutta kiitos dorothea hyvästä aiheesta! 😀
      Oletko sinä tai kaverisi koskaan kuullut ylläpitämisestä?

      • Kata kirjoitti:

        Moi!

        No olipas siinä tökerösti esitetty postausaihe 🙂
        Mutta ei tosiaan huono aihe. Rupesin itsekin miettimään että minkälaisia liikkeitä voisin tehdä jaloille pitääkseni yllä jalkojen lihaksistoa mutta niin että lisää ei tarvitsisi tulla? Oon samanlaisilla kreisireisillä varustettu kuin sinä ja mulla jalat muokkaantuu hirmu ”helposti”. En halua näistä enää yhtään miehekkäämpiä…
        Rasvaa pitäisi hieman saada pois ja siihen tiedän ettei auta kuin ruokavalio. Mutta että riittääkö reisiliikkeitä tehdessä pelkkä oman vartalon paino? Pakaraosastolle saisi tulla kyllä vielä lisää tavaraa lihaksen muodossa.
        Pyysin muuten joku aika sitten sinulta että laittaisit vartalon mittoja (kiinnostaa etenkin tuo reisi-osasto 🙂
        Et ole tainnut vielä ehtiä/muistaa laittaa?
        Mahtava blogi ja ihana valoisa persoona olet! Tykkään!

        • Monna kirjoitti:

          Hei Kata! 🙂
          Mä teen tosiaan jalkatreeniä aika pienillä painoilla nykyään. Suht pientä painoa ja pitkiä toistoja. Se on hyvä! Rasva palaa ja lihas pysyy! 😉 Toki ruokavalio ja monipuolinen treeni salitreenin päälle muokkaa reisistä kivan näköiset.
          Ja hei apua! Mä mittasin jo aiemmin reiteni, varmaankin heti sun kommentin jälkeen, mutta unohdin sen julkaista.
          Se on siis 55cm. Eilen mitattu. 😀

          • Kata kirjoitti:

            Kiitti vinkeistä! Tulee aina ladattua sitä painoa tankoon vähän liikaa. Vaikee ymmärtää että jossain asioissa vähempi on parempi.. jatkan nyt sinun neuvoilla josko sitä rasvaa sais tosta pois sen 4 cm verran mitä on matkaa sun reisiin 🙂 Oon vaan huomannut että rasva palaa yläkropasta ja vatsasta ensin ja viimeisenä on mun ikuiset sisäreisilöllykät! Eli on tosiaan vielä matkaa. Mutta hyvän motivaattorin avulla pääsen kyllä tavoitteeseeni. Viekööt se aikaa kuinka paljon tahansa.

Vastaa