Scandic Paasi ja ihanat hetket! ♡
Viikonloppuna minulla oli ihana tilaisuus päästä viettämään yö mahtavassa hotellissa
Scandic Paasissa.
Hotelli on valmistunut vuonna 2012 ja tykkäsin todella paljon teemoista millä hotelli on sisustettu.
Huoneet on sisustettu eri lukujen teemoilla. Meillä oli 1920-luvun teemalla sisustettu huone. Tämä kyseinen teema on hotellissa yksi pääteemoista.
Toimiessani iLoveMe-messujen yhtenä virallisena bloggarina lokakuussa, tutustuin Scandic Hotellien edustajaan.
Jo silloin heillä oli ehdottaa muutamia yhteistyöjuttuja kanssani ja nyt päästiin starttaamaan tämä uusi yhteistyö ihanalla yöllä SuperiorExtra-huoneessa Helsingin ytimessä. 🙂
Me pistettiin mieheni kanssa laukut täyteen romppeita mitä hotellissa käyttäisimme, reput täyttyivät urheiluvetimistä ja yökkäreistä. 😀
Koiruus hoitoon ja viettämään ihana ilta kahdestaan Scandic Paasiin.
Jokaisen huoneen nron kohdalla oli joku ihana sirkushahmo. Meillä oli rokkari! 😀

Huone oli todella kaunis!!
Rehellisesti yks makeimmista missä oon käynyt. Vähän muistutti meidän huonettamme Barcelonassa häämatkallamme. 🙂 Hihi!
Tuli jotenkin ylellinen olo. 🙂
Ja aivan loistava pieni ”paussi” arkeen. Meillä kun tosiaan mieheni kanssa hommia riittää, niin työmaalla kuin vapaa-ajallakin, niin tällainen hetken tauko kaikesta teki ihan älyttömän hyvää.
Makoiltiin sängyssä ja katottiin telkkaria, luettiin ja oltiin vaan.

Sunnuntaille laitettiin kello soimaan kahdeksalta. Se tuntui ihan ”myöhäiseltä” herätykseltä. Ja oli myös aika luxusta kävellä valmiiseen aamiaispöytään.
Ilman koiranpissatusta ensin, ilman aamiaisen valmistamista jne.. 😉
Ihanan näköinen oli myös sali, missä aamiainen oli katettu.
Todella runsas ja hyvä aamupalapöytä!! Paljon luomua, erilaisia vaihtoehtoja löytyi paljon, oli epäterveellisempiä juttuja ja erittäin terveellisiä.
Mä itse arvostan sitä todella paljon, että hotellia kiinnostaa laittaa buffetiin muutakin kuin pekonia ja munakokkelia ja vaaleeta paahtoleipää.
Oli ihanaa kerätä tuoreita kasviksia, tummaa luomuleipää, marjoja, luomupuuroa (joka oli tehty VETEEN, eli sopi mun maidottomaankin)…
Luomupuuron ja marjojen päälle sain ripotella erilaisia siemeniä ja pähkinöitä, joita niitäkin oli todella kattava valikoima.

Yksi hauska yksityiskohta oli myös juomapiste. Se oli iPadiin tehty!! 😀
Näytöltä sai valita veden ja mehun ym väliltä! 😉 Mä en ollut nähnyt tuollaista aiemmin. Hauska!
Mun lautaselle ei tähtitorttuja ja marenkeja osunut, täysjyvä sämpylä, päällisiä ja banaani ja kananmuna. Ja toiseen kippoon sitä luomupuuroa ja marjoja.
Aamiaisen jälkeen kierreltiin vähän aulassa ja hotellia ympäri, jotta ruoka vähän ehti laskeutua ennen treeniä.
Aulasta löytyi ihana oleskelunurkkaus, siellä vähän aikaa istuskeltiin ja luettiin päivän lehtiä. (lue: lehti oli kädessä vain kuvaushetken, sitten molemmat suuntas facebookkiin ja instagrammiin 😉 )
Usutin myös mieheni ottamaan itselleen Instagram-profiilin. 😀
Instassa siis lisää kuvia hotellilta molempien profiileissa: TUUKKA ja MINÄ
Hetken aikaa kun oltiin sulateltu ruokia, niin lähdettiin hotellin salille. Eli kuntohuoneeseen.
Erittäin hyvätasoinen kuntohuone löytyi Paasista.
Lämmittelylaitteina crosstraineria ja juoksumattoa. Talja, mistä löytyi myös ristikkäismahdollisuus, sekä leuanveto-tapit. 😀
Sekä penkki, jonka sai säädettyä vinoon tai suoraksi. Ja tietysti käsipainot. Näiden lisäksi löytyi vielä iso jumppapallo ja mattoja.
Tuima ilme askelkyykyissä! 😉
Päätin itse tehdä pitkästä aikaa koko kropalle treeniä kerralla.
Erilaista kuvakulmaa.. :

Treenin päätin vielä matolla tehtäviin kolmeen liikkeeseen.
Perusrutistuksiin selälle, punnerruksiin ja vatsalihaksille istumaannousut.
Istumaannousuissa tein liikkeen toisinpäin, eli lähdin liikkeelle istuma-asennosta ja siitä rauhallisesti jarruttaen alaselkä lattiaan ja takaisin ylös.

Kädet voi pitää myös korvien vieressä, mutta ei takaraivon takana.
Viimeisten toistojen jälkeen ote herpaantui.. 😉 😀
Tällaiseen koko kropan treeniin menee aikaa n.30-45min. Ja saa todella hyvin tehtyä vain muutamalla välineellä. Joten kaikki Scandic hotelleissa vierailevat asiakkaat, käykää tutustumassa hotellien kuntohuoneisiin! Helposti ja nopeasti saa hyvän treenin tehtyä ja lisää taas energiaa ja virtaa vaikkapa palavereissa istumiseen! 🙂
Kiitos vielä Scandic Paasi ja ihana ammattitaitoinen henkilökunta! 🙂
Seuraava yhteistyöproggis ensi vuoden alkupuolella kokonaan eri kaupungissa. 😉
Eli jatkoa seuraa.. 😀
-Monna <3


14
















