Tanssin taikaa ♡
Mä olen aloittanut tanssiharrastuksen 6-vuotiaana. Ensimmäinen lajini oli show-jazz. Tanssin sitä pari vuotta Tanssivintillä Mindyn opeissa. Sitten siirryin johonkin ”räyheempään” ja aloitin Marco Bjurströmin opeissa disco-tunnit ja hiphopin.
Myös Tino Singh ehti olla mun opettaja showtanssissa. 😉
Nyt vanhemmalla iällä mukaan on tullut myös lattarit. Oon jopa kisaillut niissä. 🙂
Tanssimassa oon käynyt nyt lähivuosina High Heelsillä, Dance.fi:llä, Etnofitneksellä ja StepUpilla. Sen lisäksi aina kun vain pääsen käyn ihanan Konstan tanssitreeneissä, jotka on aina sellaisia reilu kahden tunnin sessioita. 🙂
Eilen pääsin pitkästä aikaa Konstan tunnille.

Konstan tunneilla on ihan huikee tunnelma aina. Sieltä saa hulluna energiaa ja iloa.
Eilen meillä oli lajeina locking, hiphop, salsa, son ja jive.
Ensin kuitenkin lämmiteltiin ja venyteltiin vähän.

Sitten siirryttiin eri lajien pariin. Ensin hoppia ja salsaa.

Sitten sonia, lockingia ja vikaksi vielä jiveä.
Twistaamista opeteltiin myös lattian poikki. Oli äijämäistä ja neitimäistä twistausta. 🙂
Voitte ehkä päätellä kumpi oli kumpaa. 😉
Mulla heräs taas niin kova tanssikuume eilisestä!!
Nyt mä haluan ottaa kyllä tanssin taas mun jokaviikkoiseen elämääni. Tekis mieli aloittaa ehkä joku uus laji..
Onko teillä ideoita? 😉
Harrastaako teistä joku tanssia?
Loistavaa maanantaita!
Puspus ♡
22 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


22


Mä oon kans pienenä harrastanu erilaisia tanssilajeja ja sit cheerleadingiä jossa kans oli se tanssi osuus. Sit olin amiksen tanssiryhmässä sen yhden vuoden. Mulla tässä parin vuoden aikana teki ihan hirveesti alottaa joku tanssi, mut en koskaan saanu aikaseks, kunnes nyt sit vuoden alussa alotin tanssiopiskolla katutanssin! Siis se on ihan huikeeta ja rakastan tanssimista, siitä tulee mahti fiilis ;D nyt on kesätauko, mutta aion kyllä syksyllä jatkaa ehdottomasti!
Tanssista tulee todellakin mahtifiilis!! Noi katutanssit kiinnostaa kanssa! 🙂
Ihanaa, että tanssi on sun elämässäs!
Moi Monna!
Ensimmäistä kertaa taidan kommentoida, vaikka aina blogiasi luenkin. Oot niin ihanan pirteä, että aina tulee siun blogista hyvälle tuulelle 🙂
Kommentoin nimittäin siksi, että kiinnostaisi tietää, että miten näillä ryhmätunneilla (esim. tanssi, tankotanssi) hoidat tuon kuvaamisen? Pitääkö siun ilmottaa tai kysyä lupaa kanssatreenaajilta, että saatko pistää kuvauksen pyörimään koko treenin ajaksi? Etenkin tuommoisilla tunneilla kun ei varmaan ole sitä ”kiinteää” porukkaa, että aina olisi vain samat tyypit siellä, niin jotenkin hassu ajatus miusta että joka kerta erikseen joutuu pitämään ilmoituksen että huomio huomio, kuvaan itseäni tunnin ajan, toivottavasti ei haittaa! Ei siis sillä että kuvaamisessa jotain pahaa olisi, mutta vain tuo itse siitä ilmoittaminen (jos sen siis joudut tekemään) kuulostaa miun korvaan jännältä 🙂
Ihanaa kesän jatkoa siulle ja perheellesi, Gerelle rapsutuksia <3
Kiitos kommentista Elsa! 🙂
Noi Konstan treenit on sellasia, missä ihmiset tietää, että kirjotan treeniblogia ja GoPro nappailee kuvia. Sumennan ihmisten naamat jos he haluavat niin.
Myös tankotanssitunneilla on näin.
Mutta sit jos mä meen johonkin missä en yleensä käy ja haluan tuntia kuvata, niin ilmotan siinä tunnin alussa, että onhan kaikille ok ja että kenenkään muun naama ei tuu olemaan tunnistettavissa. 🙂
Ihanaa kesää sulle myös! 🙂
Tanssi on kyllä mukavan rentouttavaa. Itse olen tanssinut lattareita 5 vuotta. Keväällä kokeilin rumbita fuertea, siinä kyllä sai keskivartalon lihakset treeniä. Muitakin rumbita tunteja haluaisin kokeilla kun niitä vaan tulisi tarjolle lähialueelle.
http://www.rumbita.fi
Kiitos, mukavasta blogista!
Kun lukee sun blogia näin iltapäivällä niin kahvikin tulee juotua ilman suklaata. 😉
Oi, kiitos vinkistä Henriikka! 🙂
Menin heti kattomaan noita sivuja!
Ja ihanaa, kiitos! 🙂 Hihi! Hyvä että menee kahvi ilman suklaata tätä lukiessa! 😉
Oooojeeee tanssipostaus!!!! 🙂 Mä alotin showjazzilla kans joskus ysärin puolivälissä ja sitä veivaan edelleen 🙂 . Ei kyllä nouse jalka yhtä keposasti kuin ennen vanhaan, mutta se ei menoa haittaa!
Sun iloiselle ja menevälle luonteelle voisin suositella kokeiltavaksi rock’n’swing-tansseja esim. Boogie woogie. Nimi on vähän hassu kuten on tanssikin 😛 Siinä tanssitaan parin kanssa, mutta tunnille voi mennä myös ilman paria koska ne kierrättää jengiä sillai jänskästi. Jalat viuhtoo niin maan pirskuleesti että kaipa siinä hikikin voi tulla (tai tulee!) 😉 Mä oon vaan kokeillut ko.lajia joskus vuonna nakki ja kirves, mutta mun veli on maan parhaimmistoa tässä lajissa..Voin antaa yhteystietoja jos kiinnostaa 🙂
Ohessa linkki miltä laji parhaimmillaan näyttää : https://www.youtube.com/watch?v=cjt7hUNgtr8
Sit mä jotenki niin näkisin sut just hiphoppaamassa tai vetämässä vogueta 🙂 Mut jeee likelikelike tämä postaus 🙂
Jeee!! 😀 😉
Voi vitsi, toi boogie woogie vois olla ihan sika hauskaa!! Me ollaan joskus tanssittu sitä pätkä tuolla Konstan treeneissä. Hyvin samanlaista kuin jive. Mutta vielä hauskempaa.
Hiphop on kyllä alkanu kutkuttaa muakin nyt uudelleen! Ja vogueta oon kokeillu kerran, sekin ois aika siisti ottaa ihan harrastukseksi!! 🙂
En harrasta, mutta tykkään kyllä ja haaveissa olisi, että miehen kanssa päästäisiin joskus jollekin paritanssikurssille 🙂 Tanssia pääsen onneksi harrastamaan parin viikon päästä kun järkkään rakkaalle ystävälleni polttarit, joissa on tunnin verran tanssia tiedossa sillä morsmaikku on joskus tanssahdellut show -jazzin tahtiin 😉
Oi menkää paritanssikurssille! 🙂 Se on kivaa!!
Tanssiminen on parasta mitä tiedän! Aina kun käy kattomassa jotain tanssia tai esim. leffoissa on jotain hyviä kohtauksia niin mulla tulee ihan kylmiä väreitä ja tekis heti mieli mennä tanssimaan. Ah, tulipa taas himo mullekkin <3
Mullakin!! Mä kanssa oon aina ihan kylmiä väreitä täynnä kun jossain joku tanssii upeasti! 🙂
Mennään joskus yhessä kattomaan jotain tanssiesitystä! 🙂
Vitsit, sata vuotta sitten olen minäkin Mindyn tunneilla käynyt joskin Step Upin puolella ja nyt aloin ihmettelemään että mihin se tanssiminen silloin aikanaan jäi..? Siis ihan parasta oli jokunen vuosi sitten (no okei, ehkä viisi) oli ihan huippua aloittaa viikonloppu perjantai-iltana Motivuksen Groove-tunnilla, jonka ohjaaja oli ihan paras. Vaikkei se todellista tanssia tietenkään ollut mutta kaikista tanssillisista jumppatunneista se kaikkein paras käymäni eikä vähiten osaavan (ammattitanssija-ohjaajan) ansiosta. Niin, ja arvaa heräsikö mulla nyt tanssikuume näistä kuvista? Niinpä!!
Oho!! Aika hyvä sattuma! 🙂 Mindy oli ihana opettaja! <3
Ja hei tanssia on kaikki tanssi, noi Motivuksen Groove-tunnit on ollu varmasti ihan huippujuttu! 🙂
Nyt taas tanssi uudestaan sullekin elämään!
Missä tunnilla olit vai oliko jonkinlainen kurssijuttu? Kuulostaa niin kivalta!
Kävin tänään ensimmäistä kertaa step upilla kertamaksulla ja harmitti hieman kun tunti oli niin täynnä, että hyvä kun mahtui liikkumaan ollenkaan. Tunnilla muutenkin tahti oli todella kova, tai tuntui kokoajan, että oli hirveä kiire eikä oikein päässyt kunnolla nauttimaan. :/ onkohan näin yleensäkin step upilla? Teksteistäsi olen kyllä saanut hyvän kuvan tunneista, voi olla että satuin vaan hieman väärälle tunnille 🙂
Toi on sellainen tanssiryhmä, jolle Konsta (opettajamme) vetää treenejä aina n. pari kertaa kuussa. Treenit on aina joko StepUpilla tai Aleksanterin Teatterilla.
Se on harmi jos tanssitunnit on liian täynnä, kun ei mahdu sitten liikkumaan. En osaa sanoa miten on StepUpin tunneilla yleensä, mutta kyllä se tahti ja opetustyyli ihan riippuu lajista ja opettajasta. 🙂 Ja tasostakin tietysti. Että onko ihan alkeistunti vai jo vähän kokeneemmille.
Onnea 2-vuotiaalle blogille! Asiaan mitenkään liittymättä, mitkä nuo on nuo housut jotka sulla on ollu Konstan tunnilla päällä??? Kertakaikkisen ihanat 🙂 -nadjamaatuska-
Kiitos! 🙂 Ne on Gina Tricosta, mutta oon ostanut ne jo viime vuonna. :/
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan taitouintia!! Siuna yhdistyy tosi vahvasti voima, notkeus ja tanssillisten piirteet! Taitouintia pääsee aikuiset harrastamaan ainakin Espoon uimaseura Cetuksessa aikuisten alkeissa taas heti syksyllä 🙂
T. Taitouinnin vielä itsekin uiva valmentaja 🙂
OIH!! 🙂 Ihanaa!! Voi että, tää oli kyllä niin erikoinen lajiehdotus, että pitää oikeesti miettiä jos jossain pääsisin kokeilemaan! 🙂
Moikka!
Olen seurannnut blogiasi siitä asti kun fitfashion tuli ja Sun rohkeus on kyl ihanaa seurattavaa. Värikäs persoona ja se näkyy ihanasti vaatteissa ja kaikessa tekemisessä. Itsekin pari vuotta sitten päätin muuttaa elämän suuntaa ja nyt pikkuhiljaa alkaa tulla tulosta. Sun rohkeus ja reippaus on niin inspiroivaa et jos siis saa ees murusen näitä juttuja lukemalla niin JESS!!! Tarttuvaa toi positiivisuus eikä itsekkään jaksa ajatella enää kaikesta tai kaikista mitään ikävää.
Iso Kiitos inspiroivasta blogista! Huippu juttuja!
Kiitos Saara. <3
Ihanaa, että oot saanut inspiraatiota täältä. Se on mielettömän hienoa kuulla! 🙂