Viime viikolla ihana Nana otti muhun yhteyttä ja pyysi mua mukaan heidän tiimiinsä yhteen juoksutapahtumaan. (kerron siitä lisää myöhemmin)
Mun eka reaktio oli, että kiitos mutta ei kiitos. Vastasin, että kiitos kutsusta, mutta mä en tykkää juosta, eikä se oo yhtään mun juttu. Valitettavasti. Mutta hetken mietittyäni laitoinkin viestiä uudemman kerran ja sanoin, että no piru vie, kyllähän mä lähen mukaan. 🙂

Mä en oo oikeesti ikinä tykännyt juoksemisesta!!
Se on ollu aina vähän jotenkin vaivalloista ja hankalaa. Sekään ei oo helpottanut, ettei oo ollu kunnon tukevia urheiluliivejä.

Viime keväänä mä juoksin Lorna Janen tiimissä ExtremeRunin. Matka oli 8km (tai 9km) ja maasto oli tosi mäkistä. Esteet oli helppoja, mutta varsinkin loppureitistä oli tosi paljon pitkiä ja jyrkkiä mäkiä. Mä olin aivan piipussa ja hyvin kiitollinen siitä, että oltiin sovittu että juostaan vaan yksi kierros. (jutun kirjoitin täällä)

Jokunen hetki tuon juoksutapahtuman jälkeen päätin, että juoksu ei vaan oo mun juttu ja mä en sitä enää aio harrastaa. Miksi väkisin sellaista mistä ei tykkää?!

No tää Nanan kutsu sai mut kuitenkin nyt sitten tänään aamulla lenkkipolulle vuoden tauon jälkeen.
Pistin Samsungin GearFitin päälle ja lähdin lenkille. 5km:n lenkki oli taivallettavana.
Mä mietin, että mä juoksen niin pitkään kun jaksan, sitten kävelen vähän ja sitten taas juoksen.
Juoksu tuntui kevyeltä ja askel rullasi kivasti.
Syke pysyi alhaalla ja se teki lenkistä ihanan. Mulla on ollut keskisyke viime vuonna lenkeillä jotain 165-paikkeilla. Joten ei oo ihme, että on tuntunut raskaalta.
Ensimmäinen missä alkoi tänään tuntumaan oli pohkeet. Koska yritän juosta Tuukan opeilla, askel ei ikinä tuu kantapää edellä maahan jnejne.. niin pohkeet on eri tavalla koetuksella päkiäaskeleessa. Mutta tällä tyylillä askel ja koko keho tuntuu kevyemmältä. Juoksin muutamat metrit ihan kokeilumielessä kanta-askeleella, tuntui inhottavalta ihan mahassa asti.

Lenkin jälkeen pomppufiilis 😉

Juoksu tuntu niin hyvältä, että mun ei tarttenut kävellä yhtään metriä välissä. 🙂
Eli koko viisi kilsaa taittui juosten. Hihi!
Ehkä se juoksu ei oikeesti ookkaan enää ikuinen perkele mulle! Ja sitten kun kotona katoin GearFitista tiedot, niin tuntui vielä paremmalta.
Siis keskinopeus ja keskisyke oli mulle ne kivoimmat luvut. Ne mitkä yllätti!
Keskinopeusvauhti yllätti oikeesti. Mä mietin lenkin aikana, että tässä sitä mennä törötetään. Varmaan oon joskus vähän ennen kymmentä kotona. (lähdin ysiltä)
Mutta sittenpä pihassa katsoin GearFittiä ja yllätyin kun kello olikin vasta puol kymmenen. 🙂
Muistan, että viime kevään lenkkien keskinopeus oli jotain 7km/h-vauhtia. Ja silloin kyllä myös kävelin välissä.

Keskisyke oli tosiaan sen 137 ja maksimi 185. Tuon maksimikohdan tunnistin lenkin aikana, vähän pidempi ylämäki.  Mutta keskisykkeeseen oon tosi tyytyväinen. Ja vielä jos kerran käyttäisin sanaa yllättynyt! 😉

Mä en katellut tapani mukaan, sykettä ollenkaan lenkin aikana. Enkä myöskään matkaa. En itse asiassa katsonut ollenkaan ranteeseen. Menin vaan. Kuuntelin musaa ja otin kaks kuvaa. 😀
Koko lenkin pituudeksi tuli siis 5km, ajalla 30min 40sek.

Nyt tuntuu jaloissa hassulta. Pohkeet, reidet ja peppu tuntuu jännältä. Juoksujännältä! 😀
Eipä muuta kun odottelemaan tän viikon seuraavaa lenkkiä…

Lenkin jälkeen tehtiin lounaaksi tomaattikeittoa.
Helppoa, yksinkertaista, mutta pirun hyvää.
Monen monta tomaattia kiehumaan kattilaan kasvisliemeen -> tomaatit tehosekottimeen -> surrur -> ruokalusikallinen creme bonjouria sekaan -> valmis!

Hei mainostan tässä meiän toiminnallisen treenin kurssia!
Kerroinkin jo pari viikkoa sitten tästä. Nyt olis vielä muutama paikka vapaana. Kurssi pidetään tämän viikon lauantaina! 🙂

Personal trainer Tuukka ja Crossfittaaja Lasse pitivät n.kuukausi sitten paljon osallistujia keränneen kyykkykurssin.
Nyt olisi vuorossa toiminnallisen harjoittelun kurssi.
Kurssi on kertaluontoinen ja se pidetään Väinämöisen urheilukentällä Helsingin keskustan läheisyydessä Mechelininkadun ja Hietsun välissä.
Tapahtuma on lauantaina 28.6 klo 10.
Kurssin osallistumismaksu on 15€/hlö.
Ilmoittatutumisia otetaan vastaan: info@mtpersonaltraining.fi

Harjoituksissa tutustutaan kuinka monipuolisesti voi treenata omaa kehoa hyväksikäyttäen. Mukana treeneissä myös kahvakuulia, hyppynaruja ja ennen kaikkea erittäin iloinen ja positiivinen fiilis!
Lisäinfoa harjoituksen sisällöstä voi kysyä tuosta yllämainitsemastani meiliosoitteesta. Kundit hiovat sisältöä jo ihan tohkeissaan, niin kuin kuvista näkyy. 😉

Iloista ja energistä viikon alkua! 🙂
puspus <3

* GearFit saatu yhteistyössä Samsungin kanssa

Kirjoitin juhannuspäivänä Facebookissa näin:

”Ei tullu avattua sitä uhoamaani kossua eilen. Eikä liioin skumppapulloakaan. Klo 13-23 välillä join huimat 5 Garagea ( lonkerotyyppistä ) ja sitten nukkumaan. Nyt mietin noin vartin välein, että riipaisisko pienet päiväkännit vai ei. Minä entinen kossuhirmu olen ihan hämilläni kun pikkusen enemmän sen päiväkännin sijaan koko ajan tekis mieli kaivaa auton takakontista kahvakuulat ja tehdä pieni juhannustreeni.”

Perjantaina, juhannusaattoaamuna kun Gere oli jo onnellisesti Itä-Suomessa mökillä, me lähdettiin kavereiden kanssa Tammelaan eräälle vuokramökille.

Mä olin jotenkin ihan täpinöissäni, että nyt juhlitaan pitkästä aikaa ja meinasin että otan sokan irti ihan kunnolla. 😉
Ostin Alkosta kuoharipullon ja otin kaapista mukaan vodkapullon, jonka olin ostanut Tunisian matkalta keväällä.

Oltiin perillä jo joskus yhden maissa ja aluksi tehtiin vähän lounasta ja oltiin vaan. Otettiin pari erää rantalentistä ja sitten taas chillailtiin.
Meitä oli 11 henkilöä mukana matkassa, loistavia tyyppejä, ihania ystäviä ja nauraa sai ihan reissun ekoilta minuuteilta vikoille minuuteille asti.

Pelattiin mölkkyä, käytiin soutelemassa, saunottiin, uitiin, syötiin.

Mutta jostain syystä mulla ei auennu se kuohari, eikä se vodka.
Mä join juhannusaaton aikana viis pulloa Garagea aikavälillä 13-23.30. Mä en humaltunut missään vaiheessa, mutta mulla oli tosi rento ja kiva fiilis.

Juhannusaattona mietin koko ajan, että jokohan sitä pitäis aukaista tuo kuohari tai tehdä joku drinkki vodkasta ja karpalomehusta. Mutta heti perään mietin, että en mä vielä. Mulla on hyvä näin. Mulla on kivaa just nyt näin.

Mitä enemmän kello oli, sitä vähemmän mun teki mieli avata kumpaakaan pulloista. Mietin vaan, että no enpä nyt sitten tänään ottanu sitä sokkaa irti ja saanpahan herätä huomenna aamulla ilman krapulaa.

Juhannuspäivänä aamusta mietin heti, että hitto vieköön, tänään mä kyllä vedän jotkut pienet päiväkännit. Että kyllähän sitä nyt pitää vähän ottaa juhannuksena. Oonhan mä vanha kunnon bilettäjä. En mä nyt voi tällee sluibailla juhannuksena. Nössöillä. Piru vie.

Mitä pidemmälle päivä jatkui, sitä vähemmän teki taaskaan mieli avata kuoharia tai vodkaa.
Mulla oli edelleen tosi kivaa ja hyvä just niin. Mä oon ihan samalla tavalla mukana näissä geimeissä kun muutkin. En jää yksin, vaikken dokaa. Eikä toki muutkaan ollu ottanut kovin montaa kuppia siinä vaiheessa päivää. Tunnelma oli leppoisa ja rento.

Menin päikkäreille joskus iltapäivällä ja siinä mökin sängyllä maatessani mietin tätä alkoholiasiaa.
Kirjoitin pari kuukautta sitten alkoholista kirjoituksen täällä. Ne samat ajatukset pyöri päässä, mutta tällä kertaa oli jotenkin taas yksi askel eteenpäin-fiilis tän asian kanssa.
Nyt mulla oli samaan aikaan rauha ja hämmennys päässä.
Rauha tuli siitä, että mä tiesin ettei mun tarvi juoda saavuttaakseni hauskan juhannuksen ja kivan fiiliksen. Hämmennys tuli siitä, että mä en osannut/uskaltanut myöntää, että ehkä se kossumonna on nyt oikeasti historiaa.

Laitoin mun hyvän ystävän kanssa viestiä siinä samalla tästä aiheesta. Hänkään ei juo kovinkaan usein, pari kertaa vuodessa. Silti mä oon aina ajatellut, että hän on super hauskaa ja ihanaa seuraa illanvietoissa riippumatta siitä juoko hän vai ei.
Mutta… Kuitenkin omalla kohdalla tän asian hyväksyminen tuntuukin isolta asialta. Oikeasti.
Pitääkö mun uskaltaa irrottaa kossumonnan roolista nyt vihdoin ja viimein?! Vaikka mä en olekaan enää käyttänyt alkoholia juuri lainkaan, oon silti halunnut pitää siitä kossumonnan roolista kiinni. Että hei kyllä mä oon edelleen hauska ja kivaa seuraa myös bilettäessä.
Mitä jos jätän sen kossuminän pois, niin oonko mä vielä yhtä hauska ja spontaani? Vai pidetäänkö mua kuivana niuhona?

Nää ajatukset tulee ihan tajunnanvirtana tähän kirjoitukseen. Mä haluan rehellisesti kertoa jokaisen fiiliksen. Ja toivonkin, ettei sieltä tule kuraa niskaan taas olan takaa.

Kuitenkin siinä asiaa pohdittuani ja vielä tänään kotimatkalla Tuukan kanssa asiasta puhuttuani ymmärsin täysin sen, että ei. Enhän mä oo kuiva niuho. Eli miksi ihmeessä joku mua sellaisena pitäis. Mä oon muutenkin spontaani luonne, niin miks mä en olis sitä juhlissa ja illanvietoissa? Niinpä. Kyllähän mä olen.
Kuitenkin yhden elämänvaiheen taaksejättäminen tuntuu isolta jutulta. Vaikka pikkuhiljaa oonkin koko ajan astellut poispäin kossuminästä, niin silti näin konkreettisesti asia ei oo tullut mulle esiin kuin vasta nyt.

Mä päätin, että mä en enää tee alkoholista asiaa. Mä juon silloin kuin juon. En suunnittele etukäteen, että niissä ja niissä juhlissa mä vedän perseet olalle, koska mun oletetaan tekevän niin. Mä lähden elokuussa Tampereella Block-festeille, katon siellä sitten miltä se siideri maistuu. Ja jos se maistuu hyvältä, niin totta pirussa otan sen sokan irti silloin. Mutta jos se siideri ei tunnu uppoavan silloinkaan ja mulla on muutenkin hauskaa, niin mä vedän sitten vaikka vichyä. Enkä tee asiasta numeroa.

Välillä on tosi hyvä kattoa peiliin ja miettiä juttuja.
Mä oon tosi usein ”syyttänyt” mun vanhoja kavereita täällä blogissakin siitä, että ne on hylännyt mut kun en enää dokaa… Mutta hitto vieköön, mähän olen ite ihan yhtälailla hylännyt ne. Jokaisessa asiassa on aina kaks puolta. Oikeasti. Ihan jokaisessa.

Tänä juhannuksena mä en irrottanut sokkaa, lähdin kahden pullon kanssa viettämään juhannusta, mutta palasin kolmen kanssa.
Ehkä ens viikonloppuna on jotkut huikeat bileet ja sokka irtoo. Tai sitten ei.

Tästä alkoholiasiasta mä olen tainnut itse tehdä isomman jutun mitä se oikeasti on kellekkään mun ystävistä tai kavereista. Niin nykyisistä kuin entisistä.
Nyt kun mä olen katsonut peiliin, niin mun on hyvä olla tämänkin asian kanssa.
Ehkä mä olen nyt taas askeleen lähempänä aikuisuutta. 😉 Ja se sisäisen hyvinvoinnin ympyrä vaan täyttyy pala palalta hyvistä asioista. Mun on hyvä olla. Näin.