Hae
Monna Pursiainen

Motivaation viisi tähteä!

Multa pyydettiin postausta siitä, että miten sais hankittua kadoksissa olevan treenimotivaation takaisin.
Mun täytyi ihan miettiä, että mitä mä tähän teille rustaan, koska normaalisti mun postaukset tulee ihan vaan tajunnanvirtana.. 😉
20140610_110340Mä ajattelin nyt sitten niin, että mä kerään teille tähän viisi asiaa, jotka mun mielestä on tärkeimpiä ja parhaita apukeinoja motivaation kaivamiseen esille tai sen ylläpitoon.

1. Tavoite!
Aseta itsellesi tavoite. Se voi olla mikä tahansa, sen ei tarvitse olla esim. tavoite johonkin kisoihin tms. Vaan se voi olla vaikkapa parempi energiataso, pirteämpi olo, paremmat yöunet, hyvinvoivampi vartalo ja mieli. Se voi olla myös jokin konkreettinen tavoite.
-5kg painoa pois, 10 punnerrusta suorin vartaloin, 1 leuanveto puhtaalla tekniikalla, puolimaraton, käsilläseisonta, penkkipunnerruksessa oma paino, tms tms.. Tavoitteita on paljon! 🙂 Jos ajatellaan pelkästään treenimotivaatiota, niin suosittelen hyvänolon lisäämisen lisäksi asettamaan myös konkreettisen tavoitteen.
Aseta isompi tavoite ja väleihin välitavoitteita. Esim.:
PÄÄTAVOITE: Kokonainen maraton
VÄLITAVOITE nro 1: 5km juoksulenkki
VÄLITAVOITE nro 2: 10km juoksulenkki

Päätavoite kannattaa asettaa pidemmälle aikavälille ja välitavoitteet siihen matkan varrelle. Ensimmäinen tavoite voi olla hyvinkin pieni tavoite. Sellainen jonka oikeasti tulet saavuttamaan aika nopeastikin. Kun onnistut, motivaatio lisääntyy ja on helpompi puskea kohti tokaa välitavoitetta.

IMG_20140612_195301 IMG_20140612_200632
2. Palkitse!
Kun olet asettanut itsellesi konkreettisia tavoitteita, mieti niiden saavuttamisesta tuleva palkinto jo valmiiksi. Esim.
Kun mä osaan seistä päälläni, mä saan ostaa itelleni uudet treenipökät. Jos tavoitteesi on painonpudotus, mieti palkinto mielummin jonain muuna kuin herkkuina. Tee palkinnosta itsellesi tarpeeksi houkutteleva. Esim. mun kohdalla toi treenipökä-juttu ei toimis, mä ostan muutenkin treenivaatteita paljon kun ne on myös mun työvaatteita. Mä voisin asettaa itelleni palkinnoksi esim. uudet korkkarit vaikkapa Biancosta. 🙂
Silloin kun mä pudotin painoa, mä asetin mulle tietyn kilopudotuksen saavuttamisen palkinnoksi uudet Niken AirMaxit. Ja vieläkin muistan sen hetken kun tulin kotiin se uusi kenkälaatikko kädessä 5kg kevyempänä. 😉 Kyllä oli motivaatio korkealla jatkamaan eteenpäin!

Documents1
3. Kerro muille!
Vaikka se tuntuisi hankalalta, niin kerro muille tavoitteistasi.
Läheisten ihmisten on hyvä tietää, jos sinulla on vaikkapa painonpudotus tavoitteena, että he osaavat tukea sinua eikä tuputtaa pullaa kahvipöydässä. Kerro asiasta päättäväisin mielin, seiso sanojesi takana, kun uskot itse tavoitteisiisi niin muutkin uskovat. Ja saat sitä kautta tukea ja voimaa myös ympäriltäsi. Mitä useammalle kerrot, sitä julkisemmaksi tavoite tulee ja sitä myötä sitoutuminen omaan tavoitteeseen kasvaa. Halu onnistua, koska muutkin tietää, on suurempi.
Samalla saatat myös houkutella muitakin mukaan liikkumaan ja ehkä muuttamaan omia elämäntapojaan terveellisemmäksi.

Screenshot_2014-06-13-08-59-44
4. Nauti palautteesta!
Kun ystävät ja läheiset huomaavat muutoksia tapahtuneen kehossasi tai näkevät kun punnerrat yhdellä kädellä ja vedät seitsemän leukaa, nauti siitä kun he antavat sinulle kaunista palautetta. Ota ilo irti hyvästä palautteesta ja anna palautetta myös itsellesi. Pidä peiliä parhaana kaverina, ei vihollisena. 🙂
Ole vilpittömästi iloinen jokaisesta pienestäkin edistymisaskeleesta!

IMG_20140613_104758
5. Ole itsellesi armollinen ja anna anteeksi!
Muista antaa itsellesi aikaa ja olla armollinen.
Älä aseta liian kovia tavoitteita ja muista, että tarvitset myös lepoa.  Jos kehosi vaatii lepoa, kuuntele sitä ja anna sille lepoa. Älä anna omatunnon vaivata jos välillä lepäät.
Jo tavotteita laatiessasi anna itsellesi anteeksi. Tiedosta, että alamäkiä tulee, on kyse sitten painonpudotuksesta tai vaikkapa sen päälläseisonnan opettelemisesta.
Kun jo alussa tiedostat sen, että joku pieni takapakki saattaa tulla, ei sen kohdatessa tunnu niin pahalta eikä motivaatio lähde niin jyrkkään laskuun epäonnistumisen vuoksi.
Jos tavoitepolulta astuu välissä vinoon, voi nopeasti palata takaisin eikä kokonaan antaa periksi pienen virheaskeleen vuoksi.

Tässä mun mielestä viisi tärkeintä seikkaa! 🙂
Kertokaa ihmeessä jos teillä on jotain hyviä kikkoja pitää motivaatiota yllä!
pus 😉
20140613_084843

Samsungin kesälounas, Fit-lehden kuvaukset ja BjörnBorg-arvonta!!

Moi! 🙂

Parin päivän aikana on ollut tapahtumaa taas kerrakseen!
Silti oon molempina päivinä ehtinyt käydä tekemässä hyvät treenit. Tiistaina tein selkä-hauis-hartian ja eilen jalat ystäväni Inarin kanssa. 🙂
Jotenkin hassusti huomaan, että kun on paljon kaikkea ja aikataulua toisen perään, niin sysään usein sellaisiin päiviin myös omat treenit. Tykkään kyllä treenata myös vapaapäivinä ja vähän väljemmällä aikataululla, mutta jotenkin sitä huomaa että tällaisia tehopäiviä on kiva välillä olla. 🙂

Tänään on siis paljon asiaa! Malttakaa lukea loppuun asti, sillä postauksessa on tiedossa arvonta ja infoa toiminnalisesta yhteistreenistä! 🙂
20140610_115915Tiistaina aamupäivällä kävin Samsungin kesälounaalla ystäväni Anun kanssa.
Samsung kutsui ravintola Maxineen tutustumaan kesän uutuuksiin ja pyysin Anua mukaan. 🙂

20140610_115907
Tarjolla oli lounasta ja kesäisiä drinkkejä, me Anun kanssa päädyttiin ottamaan alkoholitonta drinksua. 😉
20140610_115507 20140610_121216Mä ihastelin tapahtumassa Samsungin kameroita ja niissä olevaa wi-fi-juttua, siis kameran ja kännykän väliin pystyy tekemään yhteyden ja laukaisemaan kameran kännykästä jnejne.. Kamerasta lähettämään suoraan kuvia someen tai meiliin jne. Huh!! Joulupukin lahjalistaan taitaa mennä Samsungin kamera! 😉

20140610_123340 20140610_122851
Kokeiltiin myös Samsungin kuulokkeita ja kaikenlaisia oheistuotteita. Mä myös pudotin mun uuden Galaxy S 5:n tossa kuulokekuvassa näkyvään vesikippoon. Tarkoituksella! 😀 Vähän jopa pelotti, mutta kun mulle vakuuteltiin, että se oikeasti kestää vettä niin uskaltauduin. Ja niinhän se kestää!! Ihan hullua! Muistaako kuinka moni tiputtaneensa puhelimen järveen, vessanpönttöön, lavuaariin tms.. ja siinä meni puhelin!? No toi puhelin kestää nyt sitten senkin! Hullua tämä elektroniikan ihmeellinen maailma! 😉

Lisää kuvia tapahtumasta voi käydä katsomassa TÄÄLTÄ. Kuvat ottanut Veikko Kähkönen.

Tiistaina kävin myös tutustumassa BjörnBorgin uutuuksiin Kampin kauppakeskuksessa sijaitsevassa myymälässä.
En ollu aiemmin kokeillut BjörnBorgin treenivaatteita. Enemmänkin mulle tuttuja heiltä olivat alusvaatteet. Mutta nyt pääsin testailemaan uutuuksia. 🙂 Ihastuin raidallisiin trikoisiin ja superhyper makeeseen reppuun!!!

Tämä asukokokonaisuus saatu yhteistyössä BjörnBorgin kanssa.

Tämä asukokokonaisuus saatu yhteistyössä BjörnBorgin kanssa.

PhotoGrid_1402401191168BjörnBorgiin liittyen myöhemmin tässä postauksessa arvonta… 😉

Eilen mulla oli myös ihana päivä.
Aamusta tavattiin taas Anun kanssa ja mentiin yhdessä käymään Republic Showroomin pressipäivässä.
Ennen sinne lähtöä pistin itteni vähän parempaan kuosiin. 😀 Päivällä oli nimittäin tiedossa kuvaukset. Tällä kertaa en mennyt meikkiin tai kampaukseen, vaan laitoin itse meikin ja hiukset tiukalle (vähän siistimmälle kuin yleensä 😉 ) nutturalle ja avot!
20140611_083421-001
20140611_083909Siitä sitten reppu selässä kohti keskustaa. 🙂

Oli ihana aloittaa aurinkoinen päivä aamupalalla hyvässä seurassa ja taas kerran myös uusiin ihmisiin tutustuen. 🙂
On nää jutut vaan mahtavia! Olen oikeasti ihan vilpittömästi kiitollinen ja iloinen jokaisesta tapahtumasta ja tilaisuudesta, jossa saan vierailla ja tavata uusia ihmisiä. <3

20140611_094741 20140611_094841
Showroomilta mä suuntasin sitten matkani Aller Median toimistolle Punavuoreen. Siellä mua odotti huippukuvaaja Mika Pollari ja toimittaja Jenny Belitz-Henriksson. 🙂
20140611_115129Ei muuta kun ekat kuvausvaatteet päälle ja hommiin.
Kuvattiin siis neljään Fit-lehden numeroon erilaisia jumppajuttuja. Näette sitten! 😉
Oli tosi hauskaa olla mukana ja kakstuntinen kuvaussessio kuumien valojen alla kahvakuulaa heilutellen, siltoja ja punnerruksia tehden kävi myös treenistä! 😀

20140611_123055 20140611_134055
Hihii! 🙂 Ihan innolla odotan noita juttuja. Tiedän ekan jutun sisällön jo, mutta muiden julkaisujärjestystä en tiedä.

20140611_185908 20140611_204934
Sitten infoa toiminnallisesta yhteistreenistä!
Personal trainer Tuukka ja crossfittaaja Lasse pitivät n.kuukausi sitten paljon kiinnostusta herättäneen kyykkykurssin.
Nyt olisi vuorossa toiminnallisen treenin kurssi.
Kurssi on kertaluontoinen ja se pidetään Väinämöisen urheilukentällä Helsingin keskustassa.
Tapahtuma on lauantaina 28.6 klo 10.
Kurssin osallistumismaksu on 15€/hlö.
Ilmoittatutumisia otetaan vastaan: info@mtpersonaltraining.fi

Varatessa kannattaa ollaa vikkelä, kyykkykurssi täyttyi parissa päivässä! 🙂
Harjoituksissa tutustutaan kuinka monipuolisesti voi treenata omaa kehoa hyväksikäyttäen. Mukana treeneissä myös kahvakuulia, hyppynaruja ja ennen kaikkea erittäin iloinen ja positiivinen fiilis! 🙂
Lisäinfoa harjoituksen sisällöstä voi kysyä tuosta yllämainitsemastani meiliosoitteesta.

BB_logo_2011_Redtext_CMYK

Nyt olis mahdollisuus voittaa 50€:n arvoinen lahjakortti Björn Borg Concept storeen (Kamppi & Forum) !!
Kilpailu starttaa heti ja se päättyy nyt sunnuntaina (15.6) klo 20.
Kilpailuun pääset osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen, kertomalla että
miksi värikkäät BjörnBorgin tuotteet sopisi just sulle? 🙂

Tällä kertaa en arvo satunnaisesti voittajaa kommenttien joukosta, vaan palkinnon voittaa PARAS syy. 😉 😀 Joten mielikuvitusta kehiin!

Puspus, onnea kisaan ja iloista torstaita!
IMG_20140611_221522Kaikki postauksen kuvat otettu ihan huipulla Samsung Galaxy S 5:n kameralla.
Ihan paras kännykässä oleva kamera mitä mulla on ikinä ollut!! Tarkentaa nopeasti, tekee syvyyttä kuviin. Ottaa tarkkoja kuvia myös liikkeessä, siinä siis huippunopee tarkennus -> 0,3sekunnissa reagoi.
Mun mielestä yks huippuesimerkki tosta tarkkuudesta on tuolla ylhäällä oleva kuva Samsungin kesälounaalta, missä on mun salaattilautanen ja drinksu. 🙂 Tai toi aamupalakuva Republic Showroomilta.
Kamera on 16 megapikselin ja se ottaa siis todella tarkkoja kuvia. Siinä on valikoiva tarkennus, hdr ja vaikka mitä. Vielä toistamiseen; ihan ehdottomasti paras kamera mikä mulla on missään kännykässä ollut!! 🙂