Hae
Monna Pursiainen

2v synttärit – Monna treenaa!

Hahaa! 😀
Tasan kaksi vuotta sitten kirjoitin ekan postauksen blogissa nimeltä Monna treenaa!
Perustin blogini silloin blogger-alustalle.
TÄSSÄ ihan ensimmäinen juttuni.
Noin vuosi sitten siirryin bloggaamaan tänne FitFashionin puolelle. Kun portaalia oltiin perustamassa sain kutsun alkaa kirjoittamaan täällä, ensimmäisten joukossa. 🙂

Mä oon kyllä niin ihmeissäni edelleen tästä kaikesta blogihommasta! 😀 Kaikesta siitä mitä tää bloggaaminen mulle on tuonut. En oikeasti osannut silloin tasan pari vuotta sitten odottaa mitään mitä olen tätä kautta saanut.
Oon tavannut ihan hurjan määrän uusia ihania ihmisiä, saanut heistä osan jopa elämääni ihan pysyvästi. Saanut kokea ja kokeilla uusia juttuja ja saanut ihania yhteistyökumppaneita.

Vasen kuva otettu n.vuosi ennen kun aloitin treeniblogin.

Vasen kuva otettu n.vuosi ennen kun aloitin treeniblogin.

Pääosin bloggaaminen on tuonut pelkkää hyvää!! 🙂
On matkaan silti mahtunut myös vähän huonojakin juttuja..
Mä haluan teille ihan listata asioita mitä olen saanut teiltä lukijoilta ja mitä kaikkea tän blogin kirjoittaminen on mulle antanut, mutta samalla myös ehkä vähän ottanut.

1. Ihan ensimmäiseksi haluan listaan laittaa ihmiset. Mä olen näiden kahden vuoden aikana saanut tutustua uskomattoman ihaniin ihmisiin. Saanut uusia ystäviä. Ja uusia kavereita. Osan kanssa olen tutustunut blogien välityksellä ja pääosin somessa, mutta suurimman osan kanssa ihan irl. Ja olen niin vilpittömän iloinen jokaisesta. <3
Olen myös menettänyt ystäviä. Yhden läheisen ystävän kanssa meni totaalisesti välit, muutamia kavereita pikkuhiljaa kaikonnut mun elämästä. Edelleenkään en kaikkien kaikkoamista ymmärrä. Mutta näillä mennään ja oon tällä hetkellä sellaisten ihmisten ympäröimä kenen seurassa mulla on hyvä olla.

Blogin alkuajoilta, tanssitreeneistä.

Blogin alkuajoilta, tanssitreeneistä.

2. Toiseksi listaan hyvän olon. Henkisen ja fyysisen. Blogin aloittamisen aikaan olin juuri lopettanut edellisessä kauheassa työpaikassa, joka ajoi mut ihan loppuunpalamisen rajalle. Alkoholia kului helvetisti ja kroppa voi todella huonosti. Myös pää.
Kun pari vuotta sitten päätin, että nyt loppuu tämä oman vartalon tuhoaminen ja oman elämän ”lusiminen”, pistin blogin pystyyn, otin ekat kuvat hiukan löysemmästä ulkomuodostani ja aloin treenaamaan. Mikäpäs sen parempi blogin nimi, kuin Monna treenaa! 😉
Välillä on ollu niitä hetkiä kun ei oo meinannu jaksaa lähteä treenaamaan ja ois tehnyt mieli ostaa Juissi-mehua ja lihapiirakkaa, kuten ennen vanhaa. Mutta tavallaan ”lupaus” niin teille lukijoille kuin itselleni piti mut ruodussa. Kaikkein tiukimpina hetkinä mä ajattelin, että perkele nyt et Monna anna tän luisua väärään suuntaan, sun pitää näyttää itelles ja niille lukijoille että pystyt tähän. Ehkä halusin vähän myös näyttää niille kaikille epäilijöille, joita mun elämässä sitä ennen oli ollut.

479702_10151536559425351_1215557293_n 559726_10151501527675351_1265860260_n 734264_10151381009025351_1473662670_n 922968_10151626183495351_888186293_nParit hikipisarat on vuodatettu. Myös aika monet epätoivon pisarat..

3. Kolmanneksi haluan nostaa negatiiviset asiat. Varsinkin alkuun sain aika paljon paskaa, niin anonyymeiltä kuin tutuiltakin. Kuulin liian usein kuinka joku puolituttu oli jollekin ystävälleni sanonut, että ”kuinka se kehtaa laittaa itestään tollasia kuvia nettiin sen mahasta” ”eihän se oo ees hyvässä kunnossa” ”ei toi tuu kestämään”….jnejne.
Niinpä. En ollut silloin tässä kunnossa kuin nyt. Se oli matkan alku. Ja se kesti. Ja kestää edelleen.
Mä oon oikeasti itkenyt monta kertaa kun oon kuullut niin ilkeitä juttuja itestäni. Ja vain sen vuoksi, että mä halusin treenata ja voida paremmin.

374995_10151654796655351_1575541479_n 998962_10151875730915351_1786033258_n 1173831_10151861159725351_1808177644_n 1185620_10151861158410351_210889214_n 1526473_10152167355725351_1097259933_n
4. Neljänneksi listaan voisin laittaa kokemukset. Oon saanut kokea ja kokeilla ihan hulluna kaikenlaista uutta tän parin vuoden aikana. Oon kokeillut vaikka mitä lajeja ja päässyt vaikka minkälaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Ne on kaikki olleet niin ihania juttuja! Messuilla virallisena bloggarina, Aussie Blog Awardseissa gaalavieraana, SUP-tuntia, rengastrapetsia, laitepilatesta, crossfitiä, erilaisia tanssitunteja, lehdistötilaisuuksia, hyvinvointi-iltoja jnejnejne..
Alussa moniin tapahtumiin meneminen jännitti, nyt odotan niitä aina innolla. Jee, lisää uusia kokemuksia! 🙂
1380115_10151938093700351_987640366_n 1461243_10152081546825351_996305684_n 1544327_10152332340115351_8534941919926404587_n 20140515_185459
5. Viidenneksi listaan tulee tottakai myös ihanat yhteistyökumppanit.
Kyllä mä olen onnekas kun olen saanut niin hienoja yhteistyökumppaneita, osa pysyvinä ja osa kertaluontoisina. Jokaisesta yhteistyöjutusta olen todella kiitollinen ja ylpeä.
Haluan tässä välissä myös mainita sen, että jokaisen yhteistyökumppanin tai yhteistyön eteen olen kyllä vuodattanut hikeä ja kyyneliä. 😉 En siis konkreettisesti tapauskohtaisesti, mutta olen antanut tälle blogille paljon ja sen vuoksi näitä saanut. Koen etten ole ”tyhjästä” saanut yhtäkään yhteistyötä. Ja tottakai kertoohan se paljon, että teitä lukijoita on kuukaudessa monia kymmeniä tuhansia, silloin myös yhteistyökumppaneita kiinnostaa markkinointi. Paljon on myös tullut ehdotuksia niin seksileluista siivousvälineisiin, mutta niille oon sanonut ei. 😉

181182_10151414511510351_1529911342_n 400701_10151654796370351_1270545603_n 485330_10151469088460351_2057177645_n 541781_10151584717485351_1405275362_n 575463_10151626183425351_695578007_n 1013182_10151731884895351_682918827_n 1148841_10151804456820351_304126195_n 1607054_10152439851400351_5492984240687867507_n DCIM100GOPRO
Voisin listata vielä vaikka kuinka monta asiaa. Mutta tiivistän loput lyhyeen. 😉
Se minkälaista positiivista palautetta olen teiltä lukijoilta saanut on yksi isoin syy siihen, että blogini tie on kulkenut näinkin pitkään. Ne kaikki paskakommentit ja huonot jutut mitä on bloggaamisen vuoksi tapahtunut on jäänyt unholaan niiden uskomattoman kauniiden kommenttien ja meilien kautta.
Se, että saan kuulla olevani esikuva, että olen omilla höpinöilläni auttanut ihmisiä syömishäiriöstä paranemisessa, että olen antanut voimaa ja uskoa olla oma itsensä. jne… Nää on ihan uskomattomia palautteita!!

Kaikkea jännää on tulossa taas lähitulevaisuudessa. Tänään tapaan pari uutta yhteistyökumppania, huomenna on Fit-lehden kuvaukset, elokuuksi mut on kutsuttu Lahteen Kauppakeskus Karisman Back to School-tapahtumaan jnejnejne.. Tää on ihan uskomatonta!!

Kiitän nöyrästi jokaista lukijaa ja jokaista yhteistyökumppania. Kiitän nöyrästi myös mun rakkaitani, ystäviäni ja kaikkia ketkä on ollut osa tätä matkaa.

Matka jatkukoon tästä eteenpäin vielä pitkän aikaa! 🙂

Onko siellä lukijoissa ketään, joka on seurannut Monna treenaa-blogia alusta asti? Vai ootko hypännyt matkaan mukaan vasta lähiaikoina? Joka tapauksessa kiitos kun luet. <3
pus!
-Monna
IMG_20140609_124003

Tanssin taikaa ♡

Mä olen aloittanut tanssiharrastuksen 6-vuotiaana. Ensimmäinen lajini oli show-jazz. Tanssin sitä pari vuotta Tanssivintillä Mindyn opeissa. Sitten siirryin johonkin ”räyheempään” ja aloitin Marco Bjurströmin opeissa disco-tunnit ja hiphopin.
Myös Tino Singh ehti olla mun opettaja showtanssissa. 😉

Nyt vanhemmalla iällä mukaan on tullut myös lattarit. Oon jopa kisaillut niissä. 🙂
WP_0037771 NWP_130317_0001 NWP_130317_0013 WP_003794Tanssimassa oon käynyt nyt lähivuosina High Heelsillä, Dance.fi:llä, Etnofitneksellä ja StepUpilla. Sen lisäksi aina kun vain pääsen käyn ihanan Konstan tanssitreeneissä, jotka on aina sellaisia reilu kahden tunnin sessioita. 🙂

Eilen pääsin pitkästä aikaa Konstan tunnille.
20140608_174655 20140608_175850 20140608_180204
Konstan tunneilla on ihan huikee tunnelma aina. Sieltä saa hulluna energiaa ja iloa.
Eilen meillä oli lajeina locking, hiphop, salsa, son ja jive.
Ensin kuitenkin lämmiteltiin ja venyteltiin vähän.
DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO
Sitten siirryttiin eri lajien pariin. Ensin hoppia ja salsaa.
DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO
Sitten sonia, lockingia ja vikaksi vielä jiveä.
DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO
Twistaamista opeteltiin myös lattian poikki. Oli äijämäistä ja neitimäistä twistausta. 🙂
DCIM101GOPRO DCIM101GOPROVoitte ehkä päätellä kumpi oli kumpaa. 😉

Mulla heräs taas niin kova tanssikuume eilisestä!!
Nyt mä haluan ottaa kyllä tanssin taas mun jokaviikkoiseen elämääni. Tekis mieli aloittaa ehkä joku uus laji..
Onko teillä ideoita? 😉
Harrastaako teistä joku tanssia?

Loistavaa maanantaita!
Puspus ♡