Hae
Monna Pursiainen

On tärkeää saada kosketusta – 1,5h taivaassa!

Pääsin eilen taas sellaiseen taivaaseen, että huh!
Mulle tehtiin puolentoistatunnin pituinen Ki- energiahieronta (koko kehon Intialainen energiahieronta).

Hoidossa hierotaan rytmisin sively- hierontatekniikoin valikoiduilla öljyllä jalat, selkä, kädet, rinnan ja vatsan alue sekä lopuksi ilman öljyä kasvot ja pää. Hoidon aikana tasapainotetaan chakroja ja marmapisteitä (energiapisteet vrt. akupisteet /kiinalainen lääketiede).
Mulle hoito tehtiin seesamiöljyllä.
20140604_180008 20140604_180118
Ystäväni Jenni on kouluttautunut intialaisiin hoitomuotoihin noin viisi vuotta sitten.
Jenni itse kertoo työhistoriastaan näin:

Oltuani lähes 11-vuotta työssä kaupanalalla eri tehtävissä, huomasin itse kaipaavani jotain työtä, joka ei perustuisi voiton tavoitteluun, tehostavuuteen ja lisämyyntiin. Olen koulutukseltani päivittäistavarakaupan esimies, mutta olin ollut kiinnostunut pitkään luontaistuotteista, homeopatiasta sekä erilaisista hoitomuodoista. Kiinnostuin erityisesti Intialaisista hoidoista ja lopulta kiinnostus veti opiskelemaan hoitoja.
Pidän tästä työstä erityisesti siksi, että Intialaiset hoidot ovat lempeitä, rentouttavia hoitoja ja ne sopii lähes kaikille.
Jokaisen ihmisen ikään, kokoon tai kuntoon katsomatta on tarpeellista saada kosketusta ja rentoutua.

Olen tehnyt hoitoja kohta viisi vuotta, mutta olen ollut niistä kaksi vuotta äitiys- ja hoitovapaalla. Olen edelleen osittain hoitovapaalla. Vastaanotto Kalevankadulla on auki minulla keskiviikkoisin klo: 09:00 – 21:00 välillä. Teen myös räätälöityjä hoitoja yrityksille sekä erilaisiin tilaisuuksiin.
20140604_194903
Jenni työskentelee keskiviikkoisin siis Kalevankadulla sijaitsevassa hoitolassa: Vaaleanpunaisia unelmia.
Hoitolassa on tosi paljon myös muita vähän erilaisia hoitoja, kuten suolahuonehoito, kalapedikyyri, reiki-hoitoja, lymfaterapiaa, osteopatiaa jnejne.. Myös urheiluhieroja toimii samoissa tiloissa. Ja vaikka hoitolan nimi onkin feminiininen, asiakkaina käy myös paljon miehiä. 🙂
20140604_194513 20140604_194529 20140604_194541
Mulle tehty aivan super ihana hoito kesti siis 1.5 tuntia, hoitoa voi ottaa yksittäin tai useamman kerran sarjoina. Ja se on erinomainen lahja/ hemmotteluhoito. Hintakaan ei oo paha, 85€! 🙂
Mä keksin hoidon aikana vaikka kuinka monta ihmistä kenelle haluaisin hoidon ostaa.

Hoidon hyvät vaikutukset:

  • hellittää lihaskipuja
  • parantaa hermoston toimintaa
  • rauhoittaa
  • rentouttaa syvästi
  • vilkastuttaa verenkiertoa
  • tehostaa sairauksista paranemista
  • helpottaa unettomuutta ja päänsärkyjä
  • tehostaa ruuansulatuksen ja ravinnon imeytymistä.

Ja voi kyllä. Todellakin rentoutti. Ja viime yönä nukuin ku pieni possu.
Hoito itsessään oli oikeesti aivan taivaallinen!!
Jenni sanoi ennen hoidon alkua, että on tarkoitus, että rentoudut syvästi. Ja mähän rentouduin. Taisin pari kertaa ihan nukahtaakin, mutta en oo varma. Olin jossain narniassa. 😉

Ensin Jenni hoiti ”takajalat” ja jalkapohjat. Sitten hän siirtyi selän puolelle, alaselkä, yläselkä, hartiat. Sitten käännyin pedillä ympäri ja hoitovuorossa oli etujalat. Tämän jälkeen vatsa.
Koko hoito tähän asti oli tuntunut jo ihan taivalliselta. Kylmiä väreitä n.47 minuutissa ja sitä rataa.
Sitten kun tuli mahan vuoro, niin tuntui ehkä vielä pikkasen paremmalta. Siis se oli ihan outoa, ei kukaan muu koske yleensä mun mahaa kuin minä itse. Vatsa on vähän sellainen seutu, että eihän se nyt ole se paikka mitä kosketaan. 🙂

Vatsalta Jenni siirtyi rintaan, rinta ja kädet ihan sormenpäitä myöten öljyllä hieroen ja erilaisia energiapisteitä käsitellen. Ai että. Käsien hierontakin on kyllä aika taivaallista. 😉
Tähän mennessä olin tosiaan jo vaipunut jonkinlaiseen narniaan ja ihana rentouttava hiljainen musiikki vaan soljui korvissa.

Sitten oli kasvojen ja päänahan vuoro. Kuinka monelta on hierottu kasvot? Kasvoissa on kuulemma äärimmäisen paljon eri hermopisteitä ja kasvon alue on herkkä tuntemaan. Ja kyllä.
Tässä vaiheessa mä viimeistään vaivuin aika syvälle sinne narniaan.

Puolitoista tuntia meni ihan silmänräpäyksessä. Mä olisin voinut maata siinä vielä toiset samanlaiset setit. Ai että. Taisin hymyillä sellaista hölmistynyttä hymyä seuraavat puoli tuntia, meinasin myös kertakaikkiaan nukahtaa ratikkapysäkille. 😉

Jenni halusi tarjota teille, mun lukijoille nyt tätä ihanaa taivasta vähän spesiaalihinnalla:

Intialainen ylävartalohoito 60min. 55€ (norm.65€, hinnat sis.alv. 24%)
Hoidossa hierotaan selkä,niska,hartiat sekä kädet öljyllä.
Lopuksi pää- ja kasvohieronta ilman öljyä.

Varausta tehdessä käyttäkää koodia: monnatreenaa
Lisätietoja hoidoista ja hinnasto:

http://www.akuvire.com/35
Kiitos vielä Jenni!!!
(hoito saatu yhteistyönä)

Eilen aamulla kävin myös tekemässä hyvän treenin. Hiki valui taas silmiin asti, kun hot-alueella pistin menemään trx:llä ja kahvakuulalla tunnin verran.
DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO DCIM101GOPRO
Mulla oli eilen myös yksi toinen ihana juttu, mä nimittäin opin seisomaan päälläni!! 😀 Hihii!!!
IMG_20140604_100358
Oisko teillä muuten jotain toivetta trx- tai kahvakuulapostauksesta? Tai jotain muuta toivetta?
Saa antaa! 🙂

Iloista torstain jatkoa ja puss och kram! 😉 Kosketelkaa toisianne! Hihi!
20140604_092208

Tulevaisuuden ammatti – LIEKITTÄJÄ!!

Hah!
Eilen ajaessani kotiin töistä kuuntelin Jari Sillanpään versiota Cheekin Liekeissä-biisistä.

Kuuntelen aina tosi tarkkaan sanoja ja mietin, että voinko käyttää jotain biisiä omia jumppaohjauksia vetäessäni, ja että mikä on biisin sanoma. Saako se mulle sellasen draivin, että perskeles nyt treenataan!
Sitten jos se saa, niin biisi latautuu mun soittolistalle jota kuuntelen salilla treenatessani.

20140602_092212(0)
Mä myös tajusin jotenkin hirveen selkeenä siinä kotiin ajaessani sen, että mä rakastan sitä porukan liekittämistä!! Mun mielestä on ihan älyttömän siistiä nähdä kun asiakkaat pistää parastaan ja saavat kiksejä siitä kun ne vetää ittensä piippuun ja vähän yli. Siis mulla menee kylmät väreet kun näen ihmisisissä sitä onnen fiilistä. Ittensä ylittämisen tunnetta.

Sekä jumppia ohjatessa, että pt-asiakkaiden kanssa tää sama asia pätee.
Mä tykkään tosi paljon vetää torstaisin spinning-tuntia, koska siinä pistetään menemään ihan täysillä. Reidet hapottaa ja silti vielä mennään. Saan monesti palautetta, että kenenkään muun ohjaajan tunneilla ei oo antanut sitä viimeistä pisaraa mitä mun tunnilla. Tietenkin siinä endorfiinipöllyssä saattaa ladella ihan mitä sylki suuhun tuo! 😉 Mutta uskon kuitenkin, että mulla käy paljon vakkareita tunneilla ihan syystä. 

Sain ite taas hurjan paljon valmentajana irti sunnuntaisesta treenistä TFW Helsingin salilla. (siitä juttua täällä, jos et vielä oo lukenu) Kaksi loistavaa valmentajaa, jotka meille treenin veti, loi muhun ihan hulluna lisää intoa omaan valmennustyöhön. Mä haluan antaa vielä enemmän kun aiemmin. Liekittää vielä enemmän. Saada jokaisen tuntemaan sen mahtavan fiiliksen mikä tulee sen jälkeen kun on treenannut kaikki mehut irti.

Mutta pienellä hymyllä (tai vähän isommallakin) höystettynä!
En oo sellainen valmentaja, että pistän ihmiset itkemään. 😉 Mutta haluan laittaa ihmiset tekemään parhaansa. Löytämään sen oman vahvuutensa ja näyttämään nimenomaan itselleen, että perkele mä pystyin tähän! Ja haluan tehdä sen hymyssä suin, kannustamalla. En syyttämällä tai väheksymällä.

Kuulin joskus ihan oman pt-urani alussa eräältä asiakkaaltani, että hänellä oli aiemmin ollut pt, jonka kanssa pisti pillit pussiin ekan tapaamisen jälkeen.
Pt oli pistänyt asiakkaan tekemään teknisesti vaikeita liikkeitä heti ekalla tapaamisella (kuten kyykky ja maastaveto) sen kummemmin neuvomatta. Kun tämä asiakkaani oli sitten haparoiden vähän yrittänyt, oli pt HUOKAILLUT vieressä ja pyöritellyt päätään. Sanonut, että sun kanssas on vielä paljon tekemistä. Oikeesti!!!!! MITÄ?!
Silloin mä päätin, että mä en ikinä ikinä ikinä syyllistä mun asiakkaita. Tai no olin mä sen jo päättänyt, mutta tää juttu oli vika niitti. Syyllistäminen ei hyödytä.
Kannustamalla ja voimistamalla uskoa omaan tekemiseen saadaan paljon parempia tuloksia.

Sunnuntaina kun me vedetiin sisäiset soturimme esiin TFW-salilla, niin silloin mä päätin, että tää on se juttu. Tästä lähtien mä aion kaivaa vielä syvemmältä jos on tarve, ja auttaa jokaista mun asiakasta löytämään sen sisäisen soturinsa. Kun se löytyy ja usko itseensä on vahva, niin kaikki on mahdollista!!
(ja nyt kun mä kirjoitin tän vikan kappaleen, niin mulle tuli taas se liekittäjä olo 😉 )

Maanantaina kävin ihanan Sara-murun kanssa taas tekemässä yhteistreenin.
Treenattin jalat ja peppu. Nyt on vaikeeta kävellä. 😀
20140602_095253 20140602_095920Tehtiin smithissä pari ihan hullun hyvää takareisi/pakara-liikettä.
Toinen oli toi tuossa ylhäällä, vähän niinku pystyprässi, mutta smithissä. Tossa saa liikkeen vaan siis täysin suoraan ylöspäin ja voima lähtee tasan tarkkaan vaan takareisistä ja pepusta.

20140602_100851 20140602_100855Ja toinen oli takapotku smithissä. Huh! Kylläpä muuten kohdistui pelkkään pebaan! 😉

<3

<3

Eilen me käytiin ihanan Marissan kanssa aamupalalla. Oltiin puhuttu, että mennään aamupalalle joku päivä. Sain aamiaiskutsun Ravintola Helsingin Suomalaiselle Klubille ja päätettiin, että mennään sinne testaamaan aamiainen ja nauttimaan toistemme seurasta samalla. 🙂

Documents9Mun täytyy myöntää, että kun sain kutsun tuonne, niin en kyllä tiennyt yhtään mistä on kyse.
Oisko joku teistä tiennyt? No toisaalta, historia ei ollut mun paras aine koulussa. 😉 😀

Tämä klubi on siis kuitenkin perustettu jo yli 100 vuotta sitten. Siellä on kokoontunut aina valtion päämiehiä ja arvonimiä, Kekkosesta Arvo Ylppöön. 🙂
Siellä on tehty isoja päätöksiä kahvikupposen äärellä.

20140603_080658 20140603_091311 20140603_080900

Ihana Marissa <3

Ihana Marissa <3

Edelleen Klubilla kokoontuu valtiomme päämiehet ja tekee isoja päätöksiä. 😉
Siellä oli sellainen kabinettikin, missä nämä palaverit aina pidetään. Saatiin käydä Marissan kanssa siellä kurkkaamassa, mutta siellä ei saanut ottaa kuvia. Hihi. 🙂

Klubi toimii siis tilausravintolana myös, sieltä voi tilata vaikka minkälaiselle porukalle tilaisuuksia. On häitä ja cocktail-kutsuja. Ja siellä on myös ma-pe kaikille avoin lounaspöytä.
20140603_080606 Documents10Kanelipullat pistettiin vielä napaan aamiaisen päätteeksi. 🙂

20140603_092916

No kuinka kivaa meillä oli?! :D

No kuinka kivaa meillä oli?! 😀

Nyt tää liekittäjä alkaa aamupalan tekoon ja sitten lähtee liekittämään taas yhtä asiakasta parhaaseen suoritukseensa! 😉

puspus ja ihanaa keskiviikkoa kaikille! <3
IMG_20140603_102750