Yläkropan treeniä, pientä tavoitetta ja pientä toivettakin! ;)
Eilen käytiin ystäväni Saran kanssa pitkästä aikaa yhdessä salilla.
Nyt sovittiin, että tästä tulee jokaviikkoinen rutiini. Sovittiin myös kaks yhteistä tavoitetta..
Uskaltaakohan niitä mainita täällä? 😉
No uskaltaa tottakai!! 😀
Tavoite nro 1: Yksi puhdas yhden käden punnerrus jouluun mennessä (tää on ollut mulla joskus aiemminkin tavoitteena, mutta en tehnyt silloin mitään tavoitteen onnistumisen eteen).
Tuossa kuvassa yllä on lähtötilanne. Eli onnistuu kyllä, mutta jalka hyvin pitkällä sivulla.
Tavoite nro 2: Viisi puhdasta leuanvetoa jouluun mennessä.
Lähtötilanne on nolla puhdasta leuanvetoa. 😀 Haha!
No näin on näppylät! Ja teen perskeles kaikkeni, että onnistun. Toi leuanveto varsinkin on mulle ollut aina oikein sellanen kauhu ja akilleen kantapää. Mutta nyt oon päättänyt, että onnistun.
Eilen treenattiin selkää ja käsiä. Ja leuanvetotreenit alkoi myös. Sara saa kertoa itse sitten omasta tavoitteestaan, mutta mä asetin itselleni noi määrät.
Eilen treenasin leukoja kumpparilla ja Saran avustuksella. Hyvin tuntuu selässä nyt. 😉 Ja kyllä se tekniikka sieltä alkaa pikkuhiljaa muokkautumaan esiin.
Leukojen lisäksi ylätaljaa ja sen sellaista. 😀

Selän lisäksi tehtiin hauiksia ja ojentajia.
Ojentajille tehtiin kickback ja hindupunnerrus. Haukkarille käsipainoilla ja mutkatangolla pumppauksia.
Kyllä oli taas osuva treeni! Kiitos rakas Sara! <3 Ens viikolla uusiks!
Treenin jälkeen käytiin toki vähän vielä pullistelemassa, temppuilemassa ja ottamassa kaverikuvia, kuten meiän tyyliin kuuluu. 😉

Sitten taas vähän infoa!!
23.elokuuta lauantaina pidän taas InBody-mittaustapahtuma. Blogin facebook-sivuilta pääset tapahtumaan ilmoittautumaan! 🙂 Vielä mahtuu mukaan! TÄSTÄ sivulle!

Loppuun mulla on teille vielä pieni toive:
Nyt äänestetään nimittäin ensimmäistä kertaa kategoriassa, jossa myös Monna treenaa-blogi voisi olla ehdolla. 😉
Suomen innostavimmille treeni- ja hyvinvointiblogeille annetaan nyt oma palkinto:
Sport & Wellness Blog Awards 2014
Treenaamiseen ja hyvään oloon keskittyneet blogit kasvattavat jatkuvasti osuuttaan Suomen luetuimpien blogien joukossa.
Lokakuussa iLoveMe-messuilla palkitaan ensimmäistä kertaa ansioitueimmat treeni- ja hyvinvointiblogit Sport& Wellness Blog Awardseilla!! 🙂
Nöyrä toive olisi siis teille, jotka pidätte mun blogiani ehkä jompaan kumpaan kategoriaan soveltuvana ja palkinnon arvoisena, käykää äänestämässä: TÄSTÄ LINKISTÄ!
Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 3 kpl Silja Linen Tukholman risteilyjä! 🙂
Isosti kiittäen,
Monna <3
27 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


27


Kävin äänestämässä sua Sportti-kategoriaan. Pyydän kavereitakin käymään äänestämässä. Lykkyä pyttyyn Monna!
Kiitos Minna! 🙂 <3
Leuanvedoissa kyllä kehittyy aika huikean nopsaa, jos niitä treenaa! Itse aloin vuosi sitten raskauden jälkeen taas kohottamaan leuanvetotaitojani ja nopeasti nousi 7 leukaa. Se motivoi kivasti! Nyt olen ollut aika laiska treenaamaan mitään, mutta kymppi on tavoite 😀
Oujee! Mäkin odotan tota kymppiä! 😉
Taisin sulle joskus aikoinani kommentoidakin noista leuanvedoista. Suosittelen ehdottomasti negatiivisia leuanvetoja. Kuukauden harjoittelulla vedin viime vuonna ensimmäisen leuan, kun tein pelkkiä negatiivisia 2-3 krt/vkossa n. 3×5 tai 5×5 sarjoilla. Ja muutamassa kuukaudessa meni jo viisi! Okei, nämä toki myötäotteella, että aika paljon hauiksilla, mutta silti :).
Vai menikös mulla nyt otteet sekaisin.. eli siis vastaotteella, kämmenet kasvoihin päin.
Joo muistan tän neuvon. 🙂 Meinaan tehdä negatiivisiakin, mutta myös ihan ”normitekniikalla” kumpparin kanssa. 🙂
Miten treenaat noita leukoja varten? Itekään en saa VIELÄ yhtään… 🙂
Kumppariavustuksella. 🙂 Voin tehdä tästä juttua joku kerta.
Olinkin äänestänyt sua jo aikaisemmin 😉 Tosin oli hankala valita kumpaan kategoriaan sut laittaisin, sillä sovit minusta molempiin erityisen hyvin!
Oi kiitos! 🙂 <3
Leuanvedoissa tosiaan taitaa kehittyä nopsaan, tai näin ainakin mulle kävi. Leukojen tekeminen on ollu mulle kanssa tosi hankalaa ja vaivalloista- tämän takia varmaan jääny tekemättä. Täällä viikolla mieheni pyyti salilla, että yrittäsin tehdä edes yhden- tottakai ensimmäisenä sanoin, että enhän minä jaksa yhtäkään, onhan se jo nähty.
Olen kuitenkin tietoisesti treenannut avustuksilla leukoja, mutta en ollu uskaltanu vielä yrittää ilman apuja, joten olikin hyvä, että joku vähän potkas takamukselle.
Treenin lopuks vedin kolme leukaa, oli niiiiin voittaja fiilis! Ja todellakin iso yllätys itelle. 🙂
Tuo tukka on niiin siisti ja sopii siulle erinomaisesti. 🙂
Oi miten hienoa!! Mäkin odotan tuota fiilistä, että menee kolme!! Tai edes se yks. 😉
Kiitos Ilona! 🙂
Hei Monna! Mistä tai minkä merkkinen toi sun toppi on? Aiiiivan ihana! 🙂
Se on Niken! 🙂 Ostin sen muistaakseni Stadiumista.
Leuanveto on koukuttavaa puuhaa -ja tehokasta!:) Tsemppiä tavoitteisiin! Leukoja täytyisi vain itsekin muistaa/jaksaa treenata jotta kehitystä tapahtuisi.
Joo koukuttavuudesta oon kuullutkin! 🙂 Ja tehokasta se on piru vie! 😀
Täällä jaetaan leuanvetotavoite! Jouluun mennessä toivoisin edes yhden puhtaan toiston! Useampikaan ei tosin harmittaisi. 😀 Olisi tosiaan hauska kuulla leuanvetotreeniohjelmasta vähän lisää. Muutenkin treeniohjelmat kiinnostaa (ts. treenaatko jonkin kausisuunnitelman mukaan, fiiliksellä vai miten). Mahtava blogi ja aurinkoinen Monna!
Jee! 🙂 Kiva kun jaat!! Ja joo ei se useampikaan toisto haittaa tee! 😉
Mä voisin tehdä jonkinlaisen leuanvetopostauksen. Treeniohjelmia mulla ei oo. Fiiliksen mukaan ja tottakai kaikki lihasryhmät joka viikko.
Onnea tavoitteisiin<3! Mulla on itseasiassa tällä hetkellä toi sama, 5 puhdasta leuanvetoa-tavoite! 😀
http://seidiwashere.blogspot.fi
Jei! 🙂 Hyvä me! Onnea siis sullekin!
Heippa!
Oli hankala valita kumpaan kategoriaan laittaisin sut, niin laitoin molempiin! Eli äänestetty on. 🙂
Mä olen kanssa kesän treenaillut leukoja.. Nollasta lähdettiin ja nyt menee 2-3, päivästä riippuen, toivottavasti jouluun mennessä määrä tuplaantuisi. 😛
Tsempit syksyn treeneihin ja blogiskabaan!
Aurinkoisin terveisin: vakkarilukijasi! 🙂
Kiitos kovasti Elsi! 🙂 <3
Ihanaa, toivottavasti mullakin pian menee jo edes se yksi.
Mä äänestin sua jo ennen tätä pyyntöä 🙂 <3
Oi ihana, kiitos! <3
Hei Monna, hienot tavoitteet :). Tässä yksi itsellä, lukuisilla treenikavereilla tehokkaaksi todettu treeniohjelma leuanvetoon http://verhontakaa.wordpress.com/2013/09/15/leuanveto-ohjelmat-alfasta-omegaan/
Hei huippua! 🙂 Kiitos Maija! <3