Tää on taas näitä juttuja, että mä mietin ettei mun pitäis kirjoittaa tätä, mutta samaan aikaan haluan kirjoittaa.
Monesti mietin myös, että miks mä ajattelen edelleen tätä blogia vähän päiväkirjamaisena, hemmetti jos tuhannet ihmiset päivässä lukee mun päiväkirjaa, niin ehkä pitäis miettiä välillä eikä vaan töräyttää kaikkea ulos mitä päästä näppikselle syntyy.

Joka tapauksessa nyt kirjoitan asiasta, joka on jo pidemmän aikaa mun mieltäni painanut.

Tää ei liity treenaamiseen. Tää on osoitettu niille mun ystäville ja rakkailleni, jotka tätä blogia lukee.

Kun ihanistakin asioista tulee ahdistus. Kun liian moni vapaa-ajallakin tehtävä asia tuntuu velvollisuudelta. Ja kun sydämestä puristaa.

Mitä silloin pitäisi tehdä? Hidastaa tahtia, eikö?

Miksi se sitten tuntuu niin pahalta sanoa ystävälle, että mä en ehdi tai oikeastaan mä en jaksa nyt tavata. Mä tarvin omaa aikaa.

Jos joku ystävä pyytää mua kahville tai lounalle tai treenaamaan yhdessä, mä sanon melkeinpä poikkeuksetta JOO! Tottakai! Mennään. Tehdään. Ollaan.

Miten ihmeessä mä voisin sanoa jollekin rakkaalle ihmiselle, joka varta vasten pyytää mua, haluaa nähdä, jolla on mua ikävä, jota mulla on ikävä, että ei nyt ei käy. Seuraava aika kun ehdin nähdä on kuukauden päästä. Se puristaisi sydäntä. Vaikka tiedän samalla, että sillä tavoin saisin sitä omaa aikaa josta olen täälläkin jo puhunut muutamaan otteeseen.

Eilen puhuin erään ystäväni kanssa siitä, että mistä se kumpuaa se sellainen pelko että ystävä jättää? Meillä molemmilla oli samanlainen kokemus jostain lapsuudesta, varhaisnuoruudesta, että ystävä oli vaan yhtäkkiä lopettanut olemasta ystävä.

Toisaalta mulla tällainen tilanne oli myös nyt aikuisena, ihan tässä vuoden sisällä.

Pelko siitä, että ystävä ei oo enää ystävä, jos en näe sitä tarpeeksi usein. Se on kauhea pelko. Se ahdistaa. Haluaisin nähdä. Mutta jos tuntuu, että maailma romahtaa kohta jos en saa pientä aikaa itselleni.

Entä perhe? Mitä jos mun äiti ja veli ajattelee, että mulla ei oo enää aikaa niille? Jos ne ajattelee, että ”Monna se on niin kiireinen, että hyvä jos soittamaan ehtii välillä”. Se olis kaikkein kauheinta. En halua ikinä, että mun rakkaimmat joutuis ajattelemaan niin. En ikinä.

Ja mitä sitten kun saan kalenterista aikaa muutamalle ystävälle, mutta en kaikille? Ajatteleeko silloin joku toinen ystävä, että ”jaahas tuolla se Monna taas poseeraa ton Saran kanssa salilla vaikkei mua ehtinyt nähdä”. En halua, että mun kukaan ystävä joutuu ajattelemaan niin.

Mutta mistä saan aikaa lisää? Vai pitääkö vaan opetella sanomaan ei ja ehkä sillä tavoin aiheuttaa joskus pahaamieltä tai pettymystä? Mutta saada oma jaksaminen paremmaksi?

Jos mä saisin päättää, mulla olis joka päivä vaan tunti töitä ja loppuajan saisin olla mun rakkaiden ystävieni ja läheisteni kanssa. ♥
Mutta ei se tässä tosielämässä taida ihan onnistua.

Eräs ystäväni sanoi, että laita kalenteriin ”Monna-päivä”, opettele sitä kautta ottamaan aikaa itsellesi. Jos joku pyytää sua silloin johonkin, sano että sulla on jo menoa sille päivälle.
Näin aion tehdä! Valitettavasti tällaista päivää ei vain mahdu kalenteriin vielä muutamaan viikkoon, mutta nyt se on jo suunnitelmissa.

Tämä avoin kirje ei ole tarkoitettu kenelläkään yksin, tämä on kaikille teille mun rakkaille. ♥ Te tiedätte kyllä.
Haluan sanoa, että olette mun mielessä koko ajan. Rakastan teitä jokaista. ♥ En ole unohtanut teistä ketään, enkä arvottanut ketään alemmas tai ylemmäs toista.
Haluan edelleen järjestää aikaa kalenterista teille, mutta älkää pahoittako mieltänne jos joudun kieltäytymään välillä.
On tärkeää nähdä, mutta tärkeää on myös tietää, että mä olen täällä teitä varten. Ihan jokaista. Autan aina jos voin. Rakastan. Kuuntelen. Ja tulen luokse ja olen läsnä.
Mutta välillä tarvitsen myös aikaa itselleni.

Mulla alkoi tämä viikko auringolla.
Vaikka ulkona satoi, sain aloittaa viikon kahden auringon kanssa. 🙂 ♥
Nimittäin Ainon ja Marissan.

Oltiin sovittu tapaaminen klo 7.30 Töölön Cafe TinTin Tangossa.
Sinne me saavuttiin jokainen pirteänä, vaikka olikin maanantai ja vaikka satoi. 😉
Hymyä oli huulilla ja sydämessä, koska tiesi että saa viettää aikaa ihmisten kanssa joista saa hyvää energiaa ja joiden kanssa nauttii niin olostaan, että haluais koko ajan olla heidän kanssaan.
Täytyy muuten tähän väliin mainita, että oli ihan loistavaa palvelua tuolla. Me ei Ainon kanssa kun voida syödä esim. viljoja, niin meille tehtiin omat aamiaiset. Räätälöitiin oma paketti. Upeeta!

Näiden kahden ihanan tytön kanssa aika kului taas kuin siivillä. Niin se ainaa menee hyvässä seurassa.
Ja ajatelkaa, että näihin tyttöihin en ois koskaan saanut tutustua ellen olis aloittaut bloggaamista. 🙂 ♥

Eilen tapasin kaksi ihanaa ystävää niin ikään. He eivät ole ”blogimaailmasta”, mutta heihinkin olen saanut tutustua ihan tässä muutaman vuoden sisällä.
Mun mielestä on älyttömän ihanaa, että aikuisiällä voi vielä solmia sellaisia ystävyyssuhteita, mitkä on ihan kullan arvoisia.
Tällaisten ystävien kanssa on ihan mahtava viettää aikaa. Voi olla juuri sellainen kuin on. Ja joka kerta vähän niinkuin ihastuu näihin ystäviin. Tai en tiedä mikä se tunne on, mutta joka tapauksessa sydän täynnä lämpöä ja iloa kun lähtee tällaisista hetkistä pois, niin kertoohan se jostain hyvästä. ♥

Kiitos ihanat! ♥ ♥

Eilen mä kävin piiiitkästä aikaa tankotanssimassa!! Vitsit että oli siistiä!! Ja vitsit että oli iho koetuksella! 😀 Tauon jälkeen oli iho taas vähän hämillään siitä tangosta ja käsivarret ja sisäreidet punaisena lähdin tunnilta sitten kotiin. Haha. Mutta iloisena ja tyytyväisenä!

Pole4Fitille saavuin vähän ennen kasia. Klo 8 alkoi tunti.

Vähän jännitti, että osaanko mä enää mitään ja pysynkö tangolla lainkaan.
Mutta ihan hyvinhän se meni.
Ensin tietysti lämmiteltiin ja vähän venyteltiin ja pompittiin ja kaikkea. 🙂

Sitten lähdettiin tekemään pyörähdyksiä ja piruettejakin harjoteltiin! 🙂
Olipa kivoja!!

Ja sitten toki tehtiin pitoja tangolla, istumisia ja seisomisia ja kaikenlaisia juttuja. Opettaja sanoi mulle, että mä voisi jo pikkuhiljaa kokeilla tokan tason tunteja. 😀 Mä en vaan jotenkin uskalla! Huiii!! Ehkä tässä nyt lähiviikkoina uskaltaudun!

Tiukka halaus! 😉

Sellasia hommia tällä kertaa! 🙂
Nyt mä lähden töihin ja vetämään leukoja!
Soon moro!

Energiaa ja iloa! 😉 ♥