Ristiriitaista.
25
Ei hitsi vie. Kyllä se on munkin avattava sanainen arkkuni. (taas kerran, mutta ensimmäistä kertaa tästä aiheesta)
Mä en ole puinut fitness-kisoja tai buumia blogissa.
En tiedä siitä tarpeeksi, että haluaisin hirveästi paasata asiasta.
Tai sanotaanko niin, että en tiedä tarpeeksi hyvin kumpaakin näkökulmaa.
Omani tiedän, mutta en tiedä mitä kaikkea niihin kisoihin oikeasti kuuluu hyvän valmentajan opeilla.
Siksi en siis halua lytätä täysin fitnesstä.
Viikonloppuna oli Jyväskylässä IFBB:n Fitness-kilpailut.
Nyt tämä aihe taas varmasti nousee hetkeksi vähän enemmän pintaan.
Mä kerron mun oman fiiliksen.
Mua eilen ekaa kertaa oikein puistatti instagramin kuvavirta omasta mielestään ”ei tarpeeksi tiukka”-vartaloisista tytöistä, jotka eivät olleet menestyneet halutulla tavalla kisoissa. Ne näytti mun silmiin vaan uskomattoman väsyneiltä ja laihoilta.
Toki myös kauniilta, kasvoiltaan.
Kylkiluut sojotti ja silmissä kiilui tyhjä ja nälkäinen katse. Tuli surullinen olo.
Teki mieli tykätä kuvista, joissa poseerasi joku tuttu naama. Ja tykkäsinkin, tukeakseni. Mutta samaan aikaan oli sellainen ajatus, että en voi tykätä tästä. Tää ei tee hyvää kellekään.
Se mikä mua kauhistuttaa tässä on se, että kehonkuva vääristyy.
Miten sellaiset pienet ja laihat tytöt ajattelevat, että en ollut tarpeeksi kireässä kunnossa?! Apua. Toki se on vertausta vain siihen kisakireyteen. Ja TOIVON että suurin osa ei ajattele niin ns. offilla.
Mutta tiedän, että monille se jää päälle. Kisojen jälkeen onkin todella vaikea hyväksyä se että kroppaan alkaa taas kertyä nesteitä ja rasvaprosenttikin (luojan kiitos) nousee taas takaisin normaaliin ja terveeseen.
Mulla on yksi todella hyvä ystävä, joka kisailee. Ja sen lisäksi tiedän monia. Tykkään heistä jokaisesta ja haluan kannustaa ja tsempata. Mutta samalla mulle tulee surullinen olo niistä katseista siellä kisalavojen takahuoneissa. Varsinkin tuttujen ihmisten. Silmät. Ne on ihan väsyneet ja tekis mieli vain ottaa jokainen heistä kainaloon ja paijata. Kertoa, että sä olet ihan älyttömän kaunis ihminen. Nyt syö ja pue jotain päällesi.
Kertoa, että olet tehnyt hienon ja ison työn. Mutta nyt kuuntele taas kehoa hetken ja tee sille hyvin.
On tosi ristiriitaista kun samaan aikaan mun mielestä on hienoa kun jollain on niin älytön itsekuri ja tahdonvoima tehdä jotain niin ”tiukkaa”. Mutta samalla se kaikki on jotain sellaista mitä en täysin ymmärrä. Enkä oikein haluakaan ymmärtää.
En silti arvota ketään ihmistä sen perusteella kisaako hän vai ei.
IFBB:n lisäksi on tämä toinen liitto Suomessa, jossa esim. Else Lautala pyörii. En valitettavasti muista liiton nimeä, eikä se ole nyt olennaista.
Siellä on myös muutama tuttu kisaillut ja yksi vähän läheisempikin kaveri kisailee Pariisissa lokakuussa.
Olen ymmärtänyt, että siellä on vähän ”armollisempi” meininki. Kehoja ei pistetä ihan niin koville kuin tässä toisessa liitossa.
Mutta en arvostele nyt liittoja, koska en niistäkään tiedä sen enempää. Eikä se ole juttuni pointti.
On se liitto mikä hyvänsä on mun mielestä tärkeää, että jokaisen kisailijan takana olisi oikeasti osaava valmentaja. Ja ettei kisoja vedettäisi liian montaa liian lyhyen ajan sisällä. Sitä ei kroppa vaan yksinkertaisesti kestä.
Itse en osaa tässä lajissa valmentaa, enkä haluakaan. Mutta jos valmentaja on ammattilainen, voi kisaaja kisata ilman että kroppa kärsii.
Samaan aikaan kun itse valmennan ihmisiä kuntosalilla ja autan heitä painonpudotuksessa, mietin että on ihan hullua kun rasvaton lihaksikas kroppa on noussut ihan jumalattomiin sfääreihin ihannevartaloissa tai koko elämän sisällössä.
Samaan aikaan kun itse treenaan ja syön terveellisesti, käyn InBody-mittauksissa katsomassa omaa rasvaprosenttiani, mietin että voi kunpa tärkeimmäksi tavoitteeksi ihmiset haluaisivat rasvattoman lihaksikkaan kropan sijaan terveellisen ja hyvinvoivan, normaalipainoisen vartalon.
Aino kirjoitti myös hyvän tekstin aiheesta, milloin on hyväksyttyä dietata.
Ja Marissa kirjoitti myös todella hyvän tekstin aiheesta.
Näissä ristiriitaisissa fiiliksissä haluan kuitenkin onnitella kisoissa menestyneitä. Haluan onnitella myös heitä, jotka yrittivät ja tekivät ison työn. Ja haluan sanoa, että jos JUURI SINÄ haluat kisata fitness-lavoilla joku päivä, etsi ainakin se osaava valmentaja ensin.
Ja haluan sanoa, että jos ehkä vasta harkitset kisalavoja, niin mieti kuitenkin vielä hetki.
Kestääkö kroppasi ja ennen kaikkea, kestääkö pääsi?
Kaikella rakkaudella,
Monna <3
25 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Aikalailla samat ajatukset. Samalla ihailen itsekuria ja kumminkin tuntuu kamalalta. Samalla salilla käy yksi eilisen kisaaja. On hassua, kun ensin näkee hänen kireän ilmeensä salilla ja semmoisen olemuksen, ettei ole vara nähdä eikä kuulla mitään itsen ulkopuolella, kun aikalailla kaikki voima menee siihen olemiseen ja treenaamiseen. Ja sitten illalla sama ihminen postaa ”olemisen sietämättömästä keveydestä” hymy naamallaan. Mutta kukin tavallaan, ja edelleenkin: ihailen sitä, että joku pystyy.
Näin juuri Riitta. Kukin tavallaan. Ja mielipiteitä saa olla. Vahvoja ja sitkeitähän nämä kilpailijat toki ovat! 🙂
Mä haluaisin kovasti ymmärtää niitä kisaajia. Haluaisin ymmärtää miksi joku haluaa sinne lavalle ja miksi joku voi edes kutsua sitä urheiluksi. Mutta en vaan jotenkin kykene. About 10 vuotta sitten tilanne oli vielä ihan hyvä, kun laji oli tosi rajattu. Mutta nyt kun fitness on ns. koko kansan juttu, niin se tuntuu kamalan väärältä. Alaikäiset marssii pt:n juttusille, koska halutaan sali- ja ruokaohjelmat. Kaikilla on tavoitteena joku rasvaton fitnesskroppa ja hitto KAIKKI käy salilla, koska se on ainoa oikea tapa treenata ja KAIKKI syö kuivaa riisiä ja kanaa muovikiposta, koska se osoittaa sun olevan tosissaan ja se osoittaa sulla olevan itsekuria. Jos nautit liikunnasta ja teet niitä asioita, joista tulee hyvä mieli ja sen ohella syöt normaalia ruokaa ilman, että kaikki kulkee vaa’an kautta, oot looseri josta ei oo mihinkään. Ja nuoret, kasvavat tytöt katsoo tätä kaikkea sivusta ja ajattelee, että se fitnesskroppa on se, johon pitäis pyrkiä. Tai muuten et kelpaa. Mikä tässä yhtälössä on oikein? Mä nään vaan kaikkea sairasta, jota en millään tasolla ymmärrä.
Ootte Marissan kanssa upeita, kun uskallatte kirjoittaa oman mielipiteenne <3 You rock!
Joo mäkin haluaisin ymmärtää!! Ehkä vähän ymmärrän, ainakin ne jotka on kunnon valmennuksessa. Ja tarpeeksi pitkällä tähtäimellä menevät kisaamaan.
Mutta juurikin se, että siitä on tullut myös alaikäisille ”SE JUTTU”, mitä kaikki haluaa. Se pelottaa. 🙁
Kiitos <3
Rohkea kirjoitus, Monna 🙂 Musta ihmisellä saa olla unelmia, mutta en oo näiden fitness-juttujen kohdalla täysin varma, onko se kaikki oman terveyden riskeeraamisen arvoista. Toivon myös, etteivät he arvota itseään kisamenestyksen perusteella. Olin joskus kiinnostunut lajista, mutta mun ajatukset on muuttunu aika lailla kriittisemmäksi sen jälkeen, kun oon huomannut, miten paljon ex-syömishäiriöisiä ajautuu lajin pariin ja miten paljon oon kuullut lajista poikakaverilta, joka joskus 10 vuotta sitten treenasi Classic Bodybuildingiin, mutta rikkoi olkapäänsä kisadieetillä. Silloin laji ei ollu ees mitenkään suosittu. En oikeen siedä sitä pinnallisuutta, mikä lajiin liittyy ja pelkään, että ilmiön suosio kertoo meidän yhteiskunnasta aika karua tarinaa 🙁
Kiitos Petra <3
Just näin. Terveyden riskaaminen ei oo koskaan ok.
Eikä se, että syömishäiriö vaihdetaan kisadiettaamiseen ja sitä kautta edelleen syömisen kontrollointiin.
Mutta tässäkin kai on kaksi puolta.. 😉 Mut ei kaikkea tarvi ymmärtää tai olla samaa mieltä.
Olen osittain hyvinkin samaa mieltä.
Itse olen seurannut fitnesslajeja jo monta vuotta ennen niiden nousua ”koko kansan jutuiksi” ja muistan ikuisesti miten elämäniloisena upean fysiikkansa kanssa esim. Eveliina Tistelgren nousi ekoihin kisoihinsa vapari fitness -lavalle. Niinä aikoina vielä niiden harvojen kilpailijoiden kunto oli kutakuinkin jokaista piirua myöten hiotun kireä ja ennenkaikkea LIHAKSIKAS – nyt seuratessani Jyväskylän kisoja, varsinkin juuri siinä ah-niin-ihanassa bikini fitneksessä suurimman osan kunto oli laiha, mutta samalla niin löysän nesteinen ja ennenkaikkea lihakseton. Se oli surullista katsottavaa, onhan kyseessä kuitenkin fysiikkakilpailu ja se ei ilmeisesti ole tullut selväksi näille kaikille nuorille tytöille jotka vajaakuntoisena alle vuoden salitreenitaustalla ovat lähteneet skabailemaan.
Mä tosissaan toivon että nyt kaikki juuri 18 vuotta täyttäneet jotka eivät eläessään ole urheilua harrastaneet, mutta ihastuivat ihanaan bikini fitnekseen ja vuoden niin ja näin -treenitaustalla ovat halunneet sinne lavalle mennä keikistelemään, ovat sen jo tehneet ja todenneet että lavalle ei ole enää mitään asiaa. Koska fitness (jopa se bikini-) on kuitenkin kilpailua siitä kenellä on paras lihaksisto lajinsa kriteereiden mukaisesti, eikä kilpailua siitä kenen kylkiluut pilkottaa parhaiten.
Tosi hyvä kommentti Lotta!
Tuo laihuus ja kylkiluut kaarella kisalavalla seisominen munkin silmään pisti. Erityisesti näissä kisoissa.
Ja juurikin kun sanoit, ehkä nuorimmat tyttöset lavalla ei oo ihan ollut sitten siellä parhaassa valmennuksessa kasvattamassa sitä lihasta. Vaan enemminkin vain dietanneet. 🙁
Kiitos! <3
Niin fiksuja pohdintoja ja kirjoitit tosi hyvin niistä asioista, mistä itse en niin laajasti omassa tekstissä maininnut. Hyvä tuoda vaan eri puolia asioista esiin, ei tyytyä yhteen kantaan. Sain itse tosi paljon rakentavia kommentteja aiheeseen ja oon tyytyväinen, että ihmiset oli valmiita fiksusti puoltamaan kantaansa.
Hyvä teksti monna mun supernainen <3
Kiitos muru! <3
Itse olet supernainen! 🙂
Ihana postaus Monna!
Mun on vaikea kuvitella, että ”tavallinen treenaaja” pystyisi tuohon kuriin mitä fitness vaatii. Tosi monilla taustalla syömishäiriö, josta parantuminen on vaatinut ihan käsittämätöntä tahdonvoimaa. Sitten on niitä ongelmia ja murheita, joista ei julkisesti puhuta. Niistäkin selvinneenä, nämä fitnesskisaajat ovat käyttäneet asiaan ihan hirveästi uskoa ja voimaa. Karkea yleistys ja vain pintaraapaisu ajatuksiin.
Lähinnä itse mietin, ettei minusta olisi kisaamaan, koska en olisi valmis viemään kehoani ja vielä enemmän päätäni tuohon. Että tuo ”kisalavailu” ei anna tarpeeksi verrattuna siihen mitä se ottaa ja vaatii.
Mutta silti nostan hattua kaikille jotka siihen pystyvät, on se vain ihan käsittämätöntä kaikilla asteilla. 🙂
Kiitos Hillamaaria <3
Tää on tosiaan valitettava fakta, että monen kisaajan taustalla on syömishäiriö. Kisaaminen on heille vaan uusi tapa kontrolloida kehoa ja syömistä. 🙁
Totta on myös se, että tahdonvoimaa ja uskoa ja vaikka mitä kisaajilla pitää olla. Ja se on hatunnoston arvoinen juttu!
Ääh kun en tiiä mitä mieltä mää oon kirjotuksesta kun osin oon samaa mieltä ja osin en :). Siis mitä oon muutaman myös tutun kanssa jubaillu on se kisakunto just sillä hetkellä se pääpointti ja välillä siihen ei voi olla tyytyväinen koska esim viimeistelyt onkin menny plörinäks ja kroppa ei toimikaan oikein.. Sitten taas musta on hullua että nykyään verrataan kroppia LAVAKUNTOON, siis ihan nuoret yms aattelee että tolla on hyvä kroppa ja tollaseksi haluan vaikka se kunto kestää tasan päivän. Työ mitä se vaatii on ihan jäätävää ja dieetti on usein aika rankka, eli ei varsinkaan ihan nuorille tarkoitettu ja silti sitä myöden kun massavirtaan tulvii kuvia fitnesskissoista (yleensä niistä bikinilajeista) muuttuu ihanteet hieman vääristyneiksi, siksi arvostan tätä kirjotusta kovasti. ite huomaan jälleen aattelevani että tohon kuntoon kun pääsen niin hyvä SIIS MITÄH 😀 oikeesti ei näin hyvä pääkoppani… toisaalta ois hyvä jos ei tietäis lajista yhtään mitään kukaan muu kuin lajin harrastajat, mutta kun tämä on nyt muotia niin sitähän on jo seiskalehdissäkin yms. Ja paineet jälleen naisväellä kasvaa..
MILLON se terve urheilullinen hyvä kuntonen hyvä rasvanen kroppa tulee muotiin, kysynpähän vaan. Nyt mennään äärilaidasta toiseen…
-hanna-
http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/
Joo siis se on hirveetä, että lavakuntoa jotkut haluavat kokoaikaiseksi kunnoksi.
Eivätkä ymmärrä, että se on vain yhden päivän aikainen kunto. Ei kukaan pysty elämään sellaisessa kunnossa koko ajan. 🙁
Ehkä se vähän terveempi ja urheilullisempi kroppa vielä tulee joku päivä kovemmin muotiin! 😉
”mietin että voi kunpa tärkeimmäksi tavoitteeksi ihmiset haluaisivat rasvattoman lihaksikkaan kropan sijaan terveellisen ja hyvinvoivan, normaalipainoisen vartalon.”
Kiitos Monna tästä lauseesta! Ton lukiessani mulle tuli onnenkyyneleet silmiin ja tajusin et mähän oon just hyvä tällasena kun oon :’) Hyvä että täällä fitfashionissa moni on tän saman mielipiteen kannalla, teidän blogeja on mielekästä lukee. Ootte hyviä esimerkkejä nuorille (ja vähän vanhemmillekin).
Voi ihana! <3 Kiitos.
Ja ihana, että tuli tuollainen tunne!
Hyvä sinä!!
Siinä vaiheessa eräs fitnessmimmi otti esiin vaa’an ja alkoi siihen pilkkoa 100g omenaa, koska nyt on pakko syödä vaikka yhtään ei oo nälkä, ajattelin että apua! Mutta kukin tyylillään.
🙁
Monna mun mielestä sulla oli oikein hyvä kirjoitus tästä aiheesta 🙂
Ymmärrän myös huolen ja se on ajankohtaista ja oikeutettua, buumi on luonut lajiin uusia tuulia paljon ja lajin parissa on paljon huolestuttavaakin tällä hetkellä. Julkisuuten kaivataan kuitenkin myös malliesimerkejä onnistuneista kisaajista jotka näyttävät järkevää ja hyvää mallia ja kertovat miten asioita ei tule tehdä, onneksi heitä on 🙂 Itsekin yritän näyttää hyvää mallia, mutta loppujenlopuksi parempi auktoriteetti on tietysti menestyvillä kisaajilla, he ovat suurin roolimallli lajin parissa.
Kiitos Outi! 🙂
Sulla oli tosi hyvä kirjoitus myös aiheesta!! Ja sä olet ehdottomasti myös yksi hyvä roolimalli tällä saralla! <3
Jatka vaan samaan malliin!
Kiitos <3
Kiitos Monna hienosta kirjoituksestasi! Luettuani postauksesi, mietin miksi ihmeessä haluan niin kovasti sen lihaksikkaan ja kiinteän kropan? Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, tässä vaiheessa kova treeni tekee vain vahinkoa keholleni. Ei minun tarvitse näyttää fitness urheilijalta. Pitäisi tosiaan muistaa, että kehon toimivuus on tärkeintä. Sen olen osittain menettänyt ehkä treenaamalla liian kovaa, en tiedä. Muistutit minua siitä, ettei se ulkonäkö ole tärkeintä, vaan terveys. Osaan olla armollisempi itselleni, kiitos Monna! Sinulla on järkeä päässä ja jalat maassa, ja näytätkin upealta! 🙂
Voi ihanaa! Mahtavaa kuulla, että sain sinut ajattelemaan ja ymmärtämään. Terveys ennen kaikkea ja sitten vasta (tai siinä rinnalla) se ulkonäkö. 🙂
Toi on niin totta. Itse kilpailin vuonnna 2012 ja 2013. Se elämä ei ollut muutakun dieettiä dieetin perään. Vaikka olen nyt ollut vuoden kilpailematta niin kärsin edelleen jonkin sortin aineenvaihdunta häiriöistä. Vaikka vuosi sitten olin ”elämäni” kunnossa niin nyt olen kamalammassa kunnossa kuin koskaan. Minulla on jo kuitenkin ikää ja osaan suhtautua asioihin ja tiedän asioista niinkuin esimerkiksi hormoonitoiminta, mutta kaikki ei tiedä ja valitettavasti suurintaosaa ei vaan kiinnosta. Moni valmentaja on tehnyt tästä bisneksen ja jättää kilpailijat kisojen jälkeen kun nalli kalliolle ja sitten ne ongelmat usein vasta alkaa…. Valmentaahan voi tässä lajissa kuka vaan, mikä on pelottavaa. Suomessa on ihan kourallinen valmentajia, jotka handlaa treenin, ruoka-asiat, hormoonitoiminnan ja osaa yhdistää sen jokaiselle personoidusti. Oon itse kilpaurheillut 6 vuotiaasta asti ja mun onneksi kroppani oli tottunut koviin treeneihin, mutta suurinosa lavalla olijoista on niitä, jotka eivät ole koskaan urheilleet vaan haluavat viettää päivä prinsessana päivää. Harvaa edes kiinnostaa oma terveys. Vaikka kilpaurheilussa usein menestykseen mennään sinne rajalle niin tässä se on jotain ihan muuta. Vaikka maratoonari voi joskus joutua tiputukseen kisan jälkeen niin fitnesskilpailija voi menettää koko terveytensä.
Kiitos Umppu! <3
Ihana kuulla kommentti ihmiseltä, joka on itse kokenut tuon kisaamisen.
Mä olen kanssa ymmärtänyt, että valmentajia kisaajille pursuu ovista ja ikkunoista, mutta vain harva on oikeasti osaava.
Siks esim. AINA itse kieltäydyn jos joku kysyy multa kisavalmennusta, en sitä osaa, niin en siihen halua lähteäkään.
Ja niinpä, tuokin on valitettavasti totta, että niin moni kisaaja ei omaa ollenkaan urheilutaustaa ja siks kroppa meneekin ihan bärsiilleen kovista dieteistä.