Multa kysytään silloin tällöin, että mistä tietää kuka on hyvä personal trainer?
Mä nään erinäisillä saleilla paljon erilaisia trainereita.
Pääosin kaikki keitä mä olen nähnyt on hoitaneet asiakkaitaan ammattitaitoisesti. En tietysti kuule mitä he puhuvat tai jää seuraamaan heitä, olenhan näissä tilanteissa itse juurikin töissä ja keskittyminen on asiakkaassani.

Silti kuulen aika paljon ”kauhukokemuksia” trainereista.
Jotkut pt:t selkeästi ajattelevat, että ainoa oikea keino valmentaa on jumalaton syyllistäminen ja asiakkaan henkinen lyöminen maan rakoon.
Jotkut pt:t tekevät jokaiselle asiakkaalle samanlaisen ruokavalion kaloreineen päivineen, sitten ihmetellään kun tuloksia ei synny.
Jotkut kutsuu itseään pt:ksi, vaikka mitään koulutusta ei  ole. (tämähän on sallittua, koska ammattinimike on ns. vapaasti käytettävissä)
Jotkut ajattelee olevansa maailman cooleimmassa ammatissa ja maailman coolein tyyppi, kävelee rinta rottingilla salia ympäri eikä ole kiinnostunut muusta kuin omasta peilikuvastaan.

Mun silmiin on pari juttua mistä mä kävisin sanomassa trainereille jos vaan kehtaisin.
1. Älä syö purkkaa kun valmennat asiakasta.
2. Älä istu ja ole sen näköinen, kun ei v*ttuakaan kiinnostaisi.
3. Kohtele jokaista asiakasta yksilönä.

Aina kaikkein parhain valmentaja ei ole jo vuosikymmeniä alalla työskennellyt, yhtä hyvä voi olla juuri valmistunut pt, jolla on hyvä tietotaito taskussaan ja intoa täynnä.
Molemmat voivat olla hyviä. 🙂 Hyvä pt myös ylläpitää taitojaan ja opiskelee koko ajan uutta tietoa. Pitää silmät ja korvat auki ja on monipuolinen.

Pari asiaa mitä asiakkaille neuvoisin pt:tä miettiessä.
1. Pyydä alkuhaastattelu, tapaat pt:n kasvokkain ja saat jo vähän enemmän tuntumaa trainerista kuin pelkästään meilien perusteella.
2. Vertaile ja pyydä suosituksia. Puskaradio toimii tässä hommassa aika hyvin. Kyllä ne pt:t, jotka tekee hommansa hyvin saa asiakkaansa kertomaan onnistumisistaan myös kavereilleen.
Jos joku toinen pt on ”täyteen buukattu”, pyydä häneltä suosituksia.

Koska oma kalenterini on tällä hetkellä täynnä, haluaisinkin suositella hyvää personal traineria ja ravintovalmentajaa teille!
Hän on juuri jättänyt päivätyönsä juoksukenkämyymälän myymäläpäällikkönä ja aloittanut kokopäiväisesti yksityisyrittäjänä.
Hän on toiminut personal trainerina saman aikaa kuin minäkin, reilu pari vuotta.
Koska hänen kalenteristaan vapautui juui 37,5h/vko työaikaa, on hänellä vielä muutamalle asiakkaalle tilaa.

Hän on Tuukka Pursiainen.

Haastattelin Tuukkaa hiukan omasta työstään ja tässä teille Tuukan vastauksia! 🙂

1. Mikä on parasta työssäsi?
Parasta työssäni ovat ehdottomasti asiakkaat! On mahtavaa nähdä, kuinka rohkeasti ihmiset tulevat harjoituksiin, vaikka tietävät välillä joutuvansa myös sinne epämukavuusalueella. Myös heidän kehittymistään ja muutoksia on mahtava olla seuraamassa ja rakentamassa. Se on parasta, mitä tässä ammatissa voi kokea!

2. Minkälaisia asiakkaita sinulla on?
Minulla on mahtavia, erilaisia ja ainutlaatuisia asiakkaita. Heidän tavoitteensa poikkeavat paljonkin toisistaan. Osa tähtää maratonille, joku haluaa pudottaa painoaan, kolmas rakentaa lihaksikkaamman vartalon ja neljäs saavuttaa tasapainoisen hyvän olon tunteen ruokavalion ja liikunnan avulla.

3. Minkälainen olet valmentajana? Mitkä ovat vahvuutesi?
Olen valmentajana myötätuntoinen, asiakaslähtöinen ja ehdottomasti asiakkaita, heidän tavoitteitaan ja mielipiteitään kuunteleva. Uskon paljon yksilölliseen valmentamiseen, missä otetaan jokaisen vahvuudet heikkoudet, toiveet, tavoitteet ja muuttuvat elämäntilanteet huomioon. Voisin kiteyttää tämän, että vaadin tuloksia rakkaudella. 🙂

4. Miten treenaat itse?
Pyrin harjoittelemaan mahdollisimman monipuolisesti. Päälajejani ovat juoksu ja kuntosali. Niiden lisäksi pyöräilen paljon. Aina kun aikaa vain liikenee pelaan jalkapalloa, salibandyä ja kaikkia muitakin mahdollisia pallopelejä. Nyt olen viime aikoina innostunut tekemään enemmän myös ns. toiminnallista harjoittelua, mikä voi olla mitä vain kuperkeikkojen ja leuanvedon välistä. 🙂

Tuukkaan yhteyttä voit ottaa:
pttuukka@gmail.com
p. 044 543 94 83

Tuukka kirjoittaa myös blogia, jota voitte käydä lukemassa osoitteesta:
www.missionstockholm.blogspot.com

”Sun persees näyttää hirveeltä noissa housissa.”
”Sä oot lihonnu.”
”Sä näytät mieheltä.”
”Sulla on liian isot reidet.”
”Sulla ei oo persettä.”

Tässä vain muutama mainitakseni.

Kun aloitin bloggaamisen pari vuotta sitten, en arvannut mikä negatiivinen puoli tässä hommassa on.
En arvannut, että tuntemattomat ihmiset arvostelevat mua niin kovilla sanoilla. Tarkkailevat onko mulla jossain kuussa maha vähän turvonnut ja syönkö mä karkkia vaikka oon personal trainer.

En arvannut, että mä tulen itkemään joku kerta kun saan niin ilkeän kommentin.

En arvannut, että mä joudun kovettamaan itseäni sen vuoksi, että halusin alkaa omaksi ilokseni kirjoittamaan treenaamisesta ja hyvinvoinnista.

Kun sain ensimmäiset negatiiviset kommentit, ihan säikähdin. Olin monta päivää ihan tolaltani.
Pikkuhiljaa olen oppinut suodattamaan niitä. Osa menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Osa jää kuitenkin kaivertamaan mieltä.

Mietin aina, että miten ne bloggaajat jotka sanoo ”vain nauravansa” ilkeille kommenteille pystyy siihen. Oikeastiko niitä ei hetkauta? Vai eivätkö vain näytä sitä, että huorittelu, läskiksi haukkuminen ja muut viisaat neuvot sittenkin vähän kirpaisee.

Viisastahan se olisi jos ei näyttäisi. Negatiivisten kommenttien kirjoittajat haluavat vain saada pahan olon bloggaajalle. Edes hetkeksi.

Jotkut sanovat, että negatiiviset kommentit ovat kateellisten panettelua. Osa ehkä on, osa ei. Mutta mitä sen on väliä? Jos joku kateuksissaan haukkuu mua miehen näköiseksi, pitäisikö sen tuntua vähemmän pahalta?

Lihava? Perseetön? Miehen näköinen?

Kuka niitä negatiivisia kommentteja sitten kirjoittaa?
Joskus muistan kuinka joku sanoi mulle, että yleensä ne katkerimmat ja negatiivisimmat kommentoijat on jostain siitä yllättävän läheltä.
Muistan myös kuinka joku negakommentti oli blogin alkutaipaleella sisällöltään sellainen, että kukaan tuntematon ei ois voinut tietää niitä juttuja. En ollut kertonut niistä asioista blogissa.

Myönnän, että mä rupesin epäilemään mun kavereita ja tuttuja. Kuka on mulle niin katkera, että haluaa pahoittaa mun mielen? Poistin kavereita facebookista ja olin ihan varma, että toi ja toi on kommenttien takana. En tiedä osuinko oikeaan vai en. En tule sitä koskaan tietämään.

Oon jutellut bloggaajakollegoiden kanssa näistä negakommenteista. Jotkut saavat osakseen oikeasti aika kauheita ja mun mielestä jopa vähän pelottavia kommentteja.
Missä välissä on aika ilmoittaa nettipoliisille? Eikö huorittelu ja samasta ip-osoitteesta tulevat alituiset kovasanaiset neuvot ja uhkailu tai haukkuminen ole syy ilmoitukseen?
Miten paljon pitää kestää vain sen takia, että ”itsehän olet tämän tien valinnut kun kirjoitat julkista blogia”? Tai sen takia, että ”älä välitä, se on vain kateutta”! Kuinka kovaksi tässä pitää itsensä yrittää kovettaa, ettei haukku pure ja pistä? Onko ihan ok, että jotkut sairaat miehet lähettää kaluistaan kuvia bloggaajille? Onko ihan ok, että joku lukija tietää missä ja monelta joku bloggaaja liikkuu, treenaa, käy kahvilla, asuu?

Toivottavasti sinä, joka kommentoit mun blogiin tai jonkun muun blogiin jotain typeryyksiä ja ilkeyksiä, tunnet edes pienen piston sydämessäsi. Tuliko sulle oikeasti parempi mieli sillä hetkellä kun haukuit jotain bloggaajaa rumaksi? Tai huorittelit? Tuliko itsellesi kaunis olo?

Mä oon päättänyt, että en julkaise enää negatiivisia kommentteja. Mulla on siihen oikeus. Mielipiteitä saa kirjoittaa, eri mieltä asioista saa olla, mutta haukkuminen on niin turhaa, että en halua lisätä negatiivisuutta julkaisemalla niitä kommentteja. Sinä joka niitä jaksat silti kirjoittaa, saat ehkä hetkeksi mieleni harmistumaan. Mutta sitten painan nappia -> siirrä roskakoriin. Ja asia pyyhkiytyy pois verkkokalvoiltani ja pian myös päästäni.

Aurinkoista syysviikkoa!
Minä lepään vielä tämän päivän peiton alla, jotta pääsen sitten huomenna jo treenaamaan. Etten ihan muodottomaksi läskiksi kasva, johon erään lukijani mielestä pelko on..