Monna treenaa nyt Fit-lehden sivuilla!
Heipähei! 🙂
On tullut aika kirjoittaa ensimmäinen postaus Fit.fi-sivustolle!
Ajattelin ensin olla vaan möllöttää aamupäivän, sillä tänään on mun vapaapäivä.
Mutta enhän mä malttanut odottaa. 😀
Koska teitä siellä lukijoissa on nyt varmasti muutama uusi, niin kerron tässä ensimmäisessä postauksessa hieman itsestäni.
Joten istukaa alas ja ottakaa hetki aikaa..

Olen 34-vuotias personal trainer. Minulla on oma yritys MT Personal Training.
Olen naimisissa ja meillä on kaksi koiraa. Toinen koirista on ehkä tuleva näkövammaisen opaskoira.
Mieheni Tuukka on myös personal trainer ja pyöritetään näitä hommia yhdessä. 🙂

On tosi hauskaa tehdä töitä yhdessä. Meidän ”homeofficessa”. Meillä on kuitenkin omat asiakkaat ja ns. omat työt, mutta projekteja tehdään silti yhdessä.
On myös hyvä, että meillä on ne omat asiakkaat ja omat työt.. Eihän ihan kaikkea tarvitse tehdä yhdessä 😉 😀
Pari viikkoa sitten meille tuli toinen koira, russelin ja mäyriksen sekoitus. 🙂 Sen nimeksi me annettiin Pimu.
Meillä on ollut nyt reilu 1,5 vuotta Gere. Aivan maailman ihanin koira.
Joulukuussa selviää, tuleeko Gerestä opaskoira. Joulukuun alussa Gere lähtee opaskoirakoululle testeihin.
Sitä ennen me vietetään täällä vauhdikasta koiruus-elämää. Pimu ja Gere on ihan bestiksiä ja riehuvat yhdessä minkä jaksavat!
Vapaa-aikani kulutan siis Tuukan, koirien, ystävieni ja perheeni kanssa.
Treenaan itse monia eri lajeja. Mutta pääpaino on kuntosalilla, tanssissa ja bodyweight-treenissä.
Tykkään itse siis treenata tosi monipuolisesti.
Tylsistyn aika nopeasti, joten pelkkä peruspunttaaminen salilla ei jaksa kauaa houkuttaa.
Siksipä mulle pelaa parhaiten tällainen treenityyli, vähän salia, vähän tanssia, silloin tällöin tankotanssia, kahvakuulaa ja bodyweight-treeniä.
Omille asiakkailleni suosittelen myös monipuolista treenaamista.
Parhaita tuloksia saa aikaan, kun vaihtelee lajeja välillä ja kokeilee uusia juttuja.
Treenin ohella pidän hyvinvoinnistani huolta syömällä hyvin. 🙂
Tarpeeksi ja monipuolisesti, puhtaita raaka-aineita käyttäen.
Me tehdään kotona todella paljon ruokaa. Tuukka tekee varmaan jopa enemmän kuin minä, mutta molemmat tykätään puuhata keittiössä.
Eineksiä me ei käytetä ja muutenkin halutaan tehdä itse kaikki mahdollisimman alusta alkaen.
Herkutteluun ollaan löydetty lähiaikoina suosikit raakakakuista ja raakasuklaasta.
Toki välillä menee ihan tavallistakin karkkia tai suklaata.
Mutta jos 90% ajasta syö terveellisesti, niin 10% voi ottaa vähän rennommin. 😉 🙂

Perhe merkitsee mulle paljon!
Isäni kuoli kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen äidistäni ja veljestäni on tullut mulle vielä läheisempiä.
Mun perheeseeni kuuluu Tuukka, äiti, veli, appivanhemmat, täti ja serkku. Niin ja koirat. 😀
Viimeisimmän vuoden aikana oon oppinut kuuntelemaan itseäni. Omia tarpeitani.
Olemaan itselleni tärkeä ja rakastamaan itseäni.
Ajattelen niin, että itseään pitää pitää elämänsä tärkeimpänä ihmisenä. Muuten ei pysty olemaan hyvä niille muille rakkaille ja tärkeille.
Jos aina laittaa muut itsensä edelle, se kostautuu jossain välissä.
Olen ennen (koko elämäni) ollut aikamoinen ”joojoo-mies” ja vasta nyt olen oppinut sanomaan ei. Kunnioittamaan itseäni. Ja oppinut, että kaikkia ei tarvitse eikä voi miellyttää.
Ne on ollut tärkeitä asioita ymmärtää ja oppia.
Viikonloppuna olin mukana iLoveMe-messuilla, niistä lisää voi lukea TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.
Sielläkin kiteytyi hyvin moni asia mitä itse pidän tärkeänä.
Hyvinvointi, niin henkisesti kuin fyysisesti. Erilaiset treenit. Superfoodit ja terveelliset ruokavalioasiat. Ja ennen kaikkea koko messujen teema:
”ole tärkeä itsellesi” ja ”rakasta itseäsi”.
Nyt mä jatkan vapaapäivän viettoani ja lähden Tuukan ja koirien kanssa ulos.
Puspus ja ihanaa aloittaa uusi taival täällä Fit-lehden sivuilla!!
<3 Monna
-> blogit.fit.fi/monnatreenaa
On tullut aika sanoa heipat FitFashionille!!

Haikein mielin jätän tämän portaalin taakse ja siirryn innosta kiljuen Fit.fi-sivulle kirjoittamaan!
Tämä on viimeinen postaus tähän osoitteeseen ja seuraavan kerran kirjoitan teille huomenna osoitteesta:
blogit.fit.fi/monnatreenaa
Tallentakaa tämä osoite ylös ja tulkaa mukaani uuteen osoitteeseen!
Nyt kiitän FitFashionia! Kiitän A-lehtiä! Kiitän Aleksia ja Mikkoa, jotka alunperin minut mukaan FitFashionille pyysivät! Kiitän kaikkia teitä ihania bloggaajakollegoja, joihin olen saanut tutustua ja joista osasta on tullut mulle todella tärkeitä ystäviä!
Kiitän teitä lukijoita. Kiitän perhettäni ja ystäviäni.
Matka jatkuu!
Osoitteen vaihtuminen ei teille lukijoille ole suuri asia, mutta minulle se on eräänlaisen aikakauden loppu ja toisen aikakauden alku.
Se on kuin vaihtaisi työpaikkaa.
Samat jutut jatkuu ja tämä Monna ei täältä blogin taustalta mihinkään muutu. 😉



15








