Kyynelvirta ei kuivu.
34
Tasan viikon kuluttua ”pieni” Gere viedään Opaskoirakoululle testeihin.
Gere jää sinne pariksi viikoksi erilaisiin opaskoiratesteihin, soveltuuko se sitten opaskoiraksi vai ei.
Se ahdistaa. Ja tuntuu kamalalta.
Vaikka kuinka tiedettiin tämä jo lähtiessämme hoitokoti-projektiin mukaan. Silti se tuntuu todella pahalta.
Puolitoistavuotta sitten me tultiin hymyssäsuin kotiin Opaskoirakoululta. Meillä oli sylissämme pieni 7-viikkoinen Gere. Tämä suloinen Gere oli ihan hämillään ja läähätti koko automatkan. Se vinkui mun sylissä ja oli ihan, että hei mihis te ootte oikein viemässä mua ja ketä te oikein ootte. Pian Gere kuitenkin otti meistä perheensä ja siitä lähtien se on ollut meille osa meiän perhettä. <3
Kun lähdettiin tähän juttuun mukaan, sitouduttiin hoitamaan Gereä siihen asti kunnes hän (sanon hän eikä se) menee testeihin reilun vuoden ikäisenä. Sitouduttiin kasvattamaan Gereä ihan kuten mitä tahansa koirapentua. Meillä se olisi vain elämässä ensimmäisen vuotensa ja tottumassa ihmisiin, koiriin ja erilaisiin tilanteisiin. Niin kuin mikä tahansa koiranpentu.
Ainoa ero oli se, että se ei olisi meidän oma koiramme.
Ajateltiin, että kun alusta asti tiedämme joutuvamme siitä luopumaan hyvinkin pian, ei se luopuminen sitten tuntuisi niin pahalta. Väärässä oltiin.
Gerestä tuli meille nopeasti todella rakas. Myös äitini, Tuukan vanhemmat ja veljeni rakastuivat Gereen. Äiti halusi heti alkuun selvittää, että eikö sitä Gereä voisi ostaa Opaskoirakouluta kuitenkin. Ei sitä voinut. Emme edes kysyneet, tiesimme että näin on.
Gere opetti meille paljon ja oppi myös itse. Gere on meidän mielestä maailman parhain koira ja niin hirmuisen ihmismäinen. Tuntuu, että se ymmärtää tunteita ja on huolissaan heti jos vähänkin ääni kasvaa talossa.
Kun vajaa vuosi sitten jouduin toisen koiran hampaisiin koirapuistossa ja sormestani irtosi osa pois, Gere tuntui ymmärtävän senkin. Se oli lähellä kun palasin sairaalasta. Oli kiltti ja piti huolta. Kun keväällä koin ison pettymyksen ja olin aika surullinen, Gere aisti senkin. Oli taas lähellä ja piti huolta.
Mua itkettää koko ajan kun kirjoitan tätä.
Miksi ihmeessä me lähdettiin tällaiseen mukaan?! Joo, jos Gere läpäisee testit – se pääsee auttamaan jotakuta joka hänen apuaan tarvitsee. Jotain ihmistä, joka ei näe ja Gere toimii hänen silminään. Auttaa. On tukena.
Mutta kuka lohduttaisi Nyytiä?
Entä miten pieni Pimu pärjää ilman rakasta isoveljeään? Pimu rakastaa Gereä niin kovasti ja haluaa koko ajan olla sen lähellä.
Se katsoo sitä ylöspäin ja oppii kaikki metkut ja hyvät tavat.
Tuntuu ihan lohduttomalta.
Nytkin Gere tuli lähelle, kun kuuli mun itkevän.
Mutta ei auta itku, tämä oli tiedossa.
Silti itkettää. Jos voisin, muuttaisin sääntöjä.
Rehellisesti sanottuna, mä toivon ettei Gere läpäise niitä testejä. Mä toivon, että se jäisi meille. Se on osa meitä.
Mä en ymmärrä kuinka joku voi olla kiintymättä koiraan. Tai kuinka joku voi ottaa kerta toisensa jälkeen uudestaan opaskoiran pennun vuodeksi ja sitten taas joutua luopumaan. Tää on raastavaa ja raskasta. Sellainen jolla ei ole koiraa, ei voi tätä ymmärtää. Ainakaan ihan samalla tavalla.
Lopetan kirjoittamisen. Itkettää niin paljon, että päähän alkaa sattumaan.
Jos jossain on joku joulupukki tai pullonhenki, kuule meidän toiveemme: Anna Geren jäädä meille. Me tarvitsemme häntä. Hän tarvitsee meitä.
34 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Täällä itkettää teidän puolesta! ;(( Teidän koko taivalta tullut sivusta seurattu blogian, instaa ja fb:tä seuraten, että tunnutte jo ihan tutuilta 😀 <3 Voin kuvitella, miltä teistä tuntuu, me jouduttiin luopumaan 3 vuotta sitten juuri Geren näköisestä (sekarotuinen, mutta yks osa labbista) 11-v. koirasta ja etukäteen kun se tiedettiin niin surutyö alkoikin sitten hyvissä ajoissa ja tuntui, ettei koiraa kestänyt edes katsoa kun itku aina pyrki kurkkuun. 🙁 Häätyy kyllä sanoa, että toivon, että Gere ei läpäise testejä ja saa jäädä teille! Ihan hirmuisesti voimia teille, toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Onneksi teillä ihanainen Pimu siellä, mutta eihän se surua millään vie pois, vaikka hieman lohduttaakin. <3<3<3
Voi Monna! :'( <3 <3 <3
Mä niin toivon, että teidän toive toteutuu. Niin kovin sitä toivon!! Pidän peukut pystyssä teille. Kaikille. <3
<3 Voimia ja enkeleitä Gerelle ja teille! <3
Silmät kostui täälläkin kirjoitustasi lukiessa :/ Niin toivon että Gere saisi teille jäädä, ja niin toivoo nämä meidän perheen nelijalkaiset Usko ja Toivokin jotka oli pakko rutistaa tiukasti kainaloon tän tekstin luettuani <3 Jaksuja <3
ihan kamalaa… Olette tietysti ajatelleet vain hyvää kun otitte Geren alunperin. Mielestäni kirjoitin joskus aikaisemmin että nostan teille hattua, itse en olisi pystynyt. Minulla on itsellä 4 koiraa (tai yksi asuu luonani ja loput vanhemmillani) joista jo nyt ajatus luopumisesta kuristaa kurkkua. Vanhimman koiran kohdalla taitaa lähtö olla pian.. Onhan hän jo melkein 11 vuotias vanha herra.
Onko mitään mahdollisuutta päästä näkemään joskus Gereä mitä sille kuuluu? Vai haluatteko edes? Tiedän yhden tapauksen jossa koiran ja (sokean)omistajan suhde ei toiminut ja koissu palautettiin ”kasvattiperheelle”. Toivon teidän puolesta että Gere saisi jäädä teille, tunnen jo teidän tuskan koska minulle koirat ovat henki ja elämä, elämä olisi liian tylsää ilman karvanaamoja. <3 Paljon jaksamista ja halauksia… pidän joka ilta sormet ristissä teidän ja Geren puolesta.
Voimia Monna <3 Koiraan kiintyy todella nopeasti ja voimakkaasti…. Ajatuskin ettei omaa koiraa olisi, tuntuu todella pahalta… 🙁
Mullekin tuli itku tätä lukiessa vaikkei mulla koiraa tai muutakaan lemmikkiä ole. Mutta tottakai niihin kiintyy, kyllä eläimet on persoonia ja monessa asiassa paljon fiksumpia kuin me ihmiset. Ja nimenomaan osa perhettä. Gerellä on ollut hieno alku elämälle teidän kanssa! Ja miettikää miten arvokasta työtä olette tehneet kasvattamalla jollekin apua tarvitsevalle opaskoiran. Jos Gere läpäisee ne testit ja päätyy opaskoiraksi niin varmasti pääsette sitä tapaamaan tai jotenkin seuraamaan hänen elämäänsä. Näin ainakin toivon 🙂
Eläimistä voi tulla niin käsittämättömän rakkaita… Koiraa ei ole, mutta isompia nelijalkaisia kyllä. Reilu vuosi sitten jouduin luopumaan ensimmäisestä omasta ponista, jonka kanssa ehdittiin kulkea melkein viisi vuotta… Sairaus vain pakotti päästämään toisen pois kärsimästä. Tänään on sitten hevosella tuomionpäivä, jolloin kuullaan kuinka pahasta jalkavammasta on kyse, onko edessä rakkaasta luopuminen taas. Eläinrääkkääjäksi, kun ei tahdota alkaa. Jos vamma on niin paha, että hevonen tulisi siitä kärsimään, on tehtävä vaikein päätös. Tämän kanssa on tullut kasvettua jo yhdeksän vuotta yhdessä. Kyynelille ei tule loppua. Luopuminen on aina raskasta, joskus tuntuu että eläimestä luopuminen voi olla vielä raskaampaa kuin ihmisestä. Eläin on ollut se, josta on saanut lohdun, kuka lohduttaa, kun joudut luopumaan lohduttajasta? Jaksamisia teille! Pidetään peukkuja, että saisitte Geren pitää. Kuvista oikein huokuu kuinka rakas se on teille ja kuinka rakkaita te olette sille… Toivotaan parasta ❤
Minuakin alkoi itkettää. Voin aistia teidän ikävänne. Toivotaan, että lopputulos on teille onnellinen.
*Suuren suuri halaus*
Mua itketti lukea tätä, edelleen luettuani koko tekstin ja sun saamat kommentit, nyyhkin ja kyyneleet valuu.
Itse useita valtavan rakkaita lemmikkejäni ikiuneen luovuttamaan joutuneena ymmärrän tän menetyksen tuskan, joka näistä kirjoittamistasi kirjaimista huokuu.
Voimia voimia ja voimia ihan kauheasti, mie sydämestäni toivon että koiruli saisi jäädä teille jollain keinolla ♡♡
Voi ei, voin vain kuvitella miltä teistä tuntuu..
Saimme itsekin juuri suruviestin, että pentumme veli (joka oli sisaruskatraasta kaikista eniten omamme näköinen ja oloinen) on kuollut. Tuntui todella pahalta ajatella, miltä tuollainen kohtalo omalla kohdalla tuntuisi ja omaa pentua tulikin halailtua samana päivänä oikein extra paljon!
Tsemppiä ja jaksamista teille, varmasti todella raskas tilanne! <3
En meinannut kanssa pystyä lukemaan tätä, kun silmiin tulvi kyyneleitä. Niin kauhea paikka ja mä toivon parasta ratkaisua kaikille.
Voi eiiii!! Haleja ja tsemppiä teille molemmille, voin vaan kuvitella mitä luopumisen tuska. Kun välittää, ero tuntuu niin kamalalta sydämessä ja koko kehossa saakka <3
täällä mä itken töissä teidän Geren takia.. Äääk.. Toivottavasti saatte pitää Geren kotona.
Voi, voin niin ymmärtää tuskanne ja surunne. :/
Täytyy sanoa ennenkuin oman koiran olin ottanut etten ymmärtänyt /voinut kuvitellakaan kuinka kovasti nuihin karvapalloihin kiintyy ja kuinka paljon niitä rakastaa. Jo muutamassa päivässä meidän välillemme syntyi aivan erityinen side ja koirat ovat yhtälailla perheenjäseniä kuin toiset ihmisetkin.
Kamalasti tsemppiä ja jaksamista teille! <3
Voi ei! Ihan kamalaa vaikkakin samaan aikaan tosi jaloa. Mä en pystyisi luopumaan omasta koirastani. Mun Remy on maailman tärkein otus. Välillä surettaa jo se ajatus, että se on elänyt elämästään jo puolet ja enää puolet jäljellä. Mä em pystyisi koskaan ottamaan tuollaista pentua kasvatettavaksi, koska mullekin koira on perheenjäsen. Ihan yhtä tärkeä kuin ihmisetkin. Itku tuli teidän puolesta ja täällä on yksi puikkonokka lohduttamassa omassa kainalossa. Koira, ihmisen paras ystävä.
Voi ei, ihan kamalaa joutua luopumaan rakkaasta lemmikistään 🙁 Mulla tuli kyyneleet silmiin kun luin tätä. :/
Koirista tulee niin järjettömän rakkaita.. miten surullista olisi luopua omista koirista, noin lyhyen yhdessäolon jälkeen. Meillä kans yksi koirista huomaa heti, jos itken tai olen surullinen ja tulee antamaan pusuja niin kauan kunnes vähän nauratta.. <3 uskomatonta miten ne aistii ja tuntee meidät ihmiset. koirat ovat niin hyviä olentoja.
Mäkin toivon, että teidän toive toteutuu! <3 Lapsuudenkodin koiran syövälle menettäneenä tiedän yhdellä tavalla, miten pahalta tuntuu menettää koira. Mutta on silti eri asia menettää koira sairaudelle ja tietää, että koiran on parempi kuolla, kuin joutua antamaan iloinen ja hyvinvoiva koira pois 🙁 Ja myönnän, ettei todellakaan olisi sama asia menettää nyt Apolloa kuin oli silloin menettää periaatteessa koko perheen (eli äidin) koira, koska Apollon oon pennusta asti kasvattanut.
http://lungelady.blogspot.fi
Voi Monna ♥
Ymmärrän ja samaistun tuohon tuskaan ja ahdistukseen! Meillä oltiin tosi lähellä tilannetta, että 4 v poika jouduttaisiin hyvästellä ikiajoiksi. Vaikka tilanne on eri, niin se pelko ja ahdistus :C Koira vaan on omistajalleen niin ehdoton ja tuo loputtomasti iloa ja onnea!
Tsemppiä teille ja valtavasti voimia. Vaikka tärkeään työhön Gere menisikin, toivon myös että perheenne pysyy koossa! ♥
Jenna
http://terksulife.blogspot.fi/
Ei olisi kyllä minustakaan moiseen. Nykyinen koira oli ”hankala” pentuna, ei luonteeltaan mutta vatsaltaan. Meni melkein vuosi ennenkuin löydettiin ruoka joka sopi. Olin tosi stressaantunut ja väsynyt enkä sillä hetkellä olisi välittänyt jos pentu olisi saanut kodin jostain muualta. Onneksi en alkanut tekemään asian eteen mitään, koska kun se stressi koiran terveydestä hellitti niin kiintymys jaksoi taas nostaa päätään. Vuosikin on niin pitkä aika ja tunteet ehtii siinä vahvistua, varsinkin kun teillä on ollut melko helppo pentuaika.
Pimusta ei varmaan tarvitse huolehtia, on vielä niin nuori ja sopeutuva. Varsinkin pennut elävät niin hetkessä etteivät jaksa kauaa ikävöidä. Maailmahan on niille täynnä vaikka mitä kivaa 🙂 Kaverin koira etsiskeli vanhempaa lopetettua kaveriaan pari viikkoa joka kerta kun tultiin ulkoa sisälle, mutta sekin sopeutui lopulta eikä masentunut kun elämä jatkui kuitenkin suht entiseen malliin.
Katsotaan mitä viikot tuovat tullessaan. Suru tulee kyllä täälläkin puseroon jos niin käy että Gere valitaan. Vaikka hyvä asia sekin olisi, niin silti tuntuu pahalta 🙁
Voimia kuitenkin paljon!
Voi eiii 🙁 Voin niin samaistua tohon tunteeseen! 🙁 Koirista tulee perheenjäseniä, ja niistä luopuminen (oli se sitten mikä syy tahansa) on aina tosi vaikeaa! Mutta toivottavasti ette joudu siitä luopumaan! <3 Koittakaa jaksaa, ja ajatelkaa positiivisesti. Tsemppiä molemmille!
Voi Monna 🙁 Minä täällä itken ripsarit poskelle teidän vuoksi!!
Toivon kovasti, että Gere saisi teille jäädä!!!
Meillä 1v4kk labbistyttö nukkuu juuri pää nojaten jalkoihin. Sydän vuotaisi verta, jos hänestä joutuisin luopumaan.
Muista silti, että kaikella on tarkoitus. Aina! <3
Ihan hassua.. Mulla ei ole ikinä ollut yhtäkään eläintä, enkä taida oikeasti edes ihan kauheasti tykätä koirista. Mutta koska oon lukenut blogiasi jo pidempään ja nähnyt kuinka paljon tykkäätte koirastanne, sai teksti kyyneleet silmiini.. Tsemppiä ja voimia. <3
Ei voinut olla itkemättä kun luki tätä ;( paljon voimia sinne <3 Koirasta tulee jo lyhyessä ajassa rakas ja korvaamaton. Itsellä vähän päälle 1v bosoninterrieri kotona ja mietin välillä, että mitä teen sitte ku jotai sattuu ja häntä ei olekkaan enään.. Mutta pitää nauttia niistä kaikista hetkistä kun saa olla hänen kanssaan. Pitäkää tekin oikein hauska ja antoisa viikko! Elätte kuin viimeistä päivää! 😉 kaikki kääntyy vielä hyvin.:)
PS. Toivon myös että Gere ei läpäise testejä !
*bostoninterrieri
Voi apua, mikä teksti! Mä ymmärrän teitä, koirasta luopumisen suru on ihan kamalaa. Tuli itselläänkin itku kun luki tätä, teillä on varmaan niin paha olla tällä hetkellä. 🙁 Toivottavasti Gere ei läpäise, sormet ja peukalot ja kaikki mahdolliset ristiin… Onko teillä tietoa kuinka moni koira ei läpäise testejä, onko teillä mitään tsäännsejä? 🙁
Monna ♥
Ihan silmät kostui täälläkin…
Jaksuhali!
Paljon tsemppiä teille Monna ja Tuukka!! <3 Oon jo pitkään lukenu blogiasi ja muistan, kun otitte Geren teille. Ajattelin silloin, että miten voitte siitä mahdollisesti luopua. Tän luettuani sydäntä särkee teidän puolesta ja kyyneleet valuu poskilla. Koira on todellakin perheenjäsen. Omastani en voisi kuvitellakaan luopuvani, onhan hän minun vauva. Toivon koko sydämestäni, että saatte pitää rakkaan Geren kotona ja Pimu ei jää ilman isoveljeä! <3
Jos joku koiraa odottava näkövammainen lukisi tämän, hänestäkin voisi tuntua aika pahalta mutta eri syystä. Jokainen meistä näkevistä voi pohtia millaista elämä olisi ilman näkökykyä. Millaista olisi harrastaa liikuntaa tai ylipäänsä liikkua, kulkea kaupungilla, miten pukeutua, käydä kaupassa, tehdä ruokaa jne. Ymmärrän koiranomistajana miten rakas lemmikistä tulee, sitä rakastaa kuin ihmistä, se on aina iloinen ja täysin vilpitön. Kuitenkin tiedän että opaskoiria on aivan liian vähän tarpeeseen nähden. Koira avaa sokealle ovet elämään jota me näkevät pidämme itsestäänselvänä. Voitte olla ylpeitä jos Gere valitaan koulutukseen, olette silloin tehneet hienoa käytännön hyväntekeväisyyttä ja auttaneet apua tarvitsevaa.
Juu kyllä. Tämä on tiedossa. Tunneryöppy valtasi eilen mielen.
Että sillälailla.
Eiii, mä en ees pysty kuvittelee tota tilannetta. Siinä vaiheessa kun Roksusta aika jättää tuun hajoomaan, ja oikeesti toi ois kauheeta luopua koirasta ’vapaaehtoisesti’. Ihan sama vaikka tietäs mihin on mukaan lähteny, ei ei ei… tulee itku jo teijän puolesta. Kauhiaa. Mää toivon kans nyt kyllä että Gere saa jäähä isoboridiks pikkuselle ja pikkumurmeliksi teille Tuukan kanssa :).
-hanna-
http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/
Meillä on eri tilanne; mies on muuttamassa ulkomaille töihin ja jään kotimaahan kahden koiran ”yksinhuoltajaksi” ennen kun meen perässä. Olin tänään aamulla käymässä miehen töissä ja sen työkaveri kysy että ”No mitäs koirille teette?” vastasin siihen samoin kuin niin monelle muulle jotka on sitä kysyny samalla ”Ei me lapsia myydä, ne tulee mukaan kun mä muutan”.
Siitä alko sitten taukotilassa kiihkee keskustelu josko saan kutsua koiriani lapsiksi vai en. Kysyjä ei tahtonu ymmärtää ollenkaan että koira voi olla jollekin rakas perheenjäsen. ”Eihän se eläkään ku joku kaheksan vuotta” oli perusteluna.
Miks sen pitäis olla keneltäkään pois jos vertaan mun koiria lapsiin (niitä meillä ei ole, eikä ehkä tulekaan)? Tai sä puhut Gerestä hänenä? Eikö se kerro enemmänkin vaan siitä miten rakkaita ne ihanat tuholaiset meille on?
Heippa Monna, ymmärrän sua täysin. meidän Birri lähti myös opaskoirakouluun ja jäi sinne (valitettavasti) mutta yritän aina ajatella tämä koira jota kasvatimme ensimmäisen vuoden on tulevaisuudessa jonkun silmät 🙂 Se on hienoa että on voinut auttaa sellaisessa asiassa ja suoda jollekkin ilo elää suht normaalia elämää koiran kanssa.