Minä uskon, minä pystyn.
177
Pelkäätkö epäonnistumista? Ajatteletko, että en mä tähän pysty. Onko joku ehkä joskus sanonut sulle, että et sä tohon pysty?
Jokunen aika sitten opin tankotanssitunnilla seisomaan päälläni tankoa vasten. Se tuntui hurjalta! Minä!! Minäkö pystyn seisomaan päälläni, ilman että niskat katkee?!
Joskus ajattelin, että en pysty. Enhän minä tuollaista osaa tai ainakaan opi. En edes viitsinyt alkaa opettelemaan uusia juttuja, koska en uskonut itseeni. Pelkäsin vaan mokaavani ja saavani ehkä kuulla jotain tyyliin ”no mitä mä sanoin, ei sun kroppas oo tehty tuota varten, et sä tollasta opi”.
Nykyään ajattelen toisin. Kyllä mä pystyn ja perkules sentään aivan varmana opin. Luotan itseeni ja kehoni vahvuuteen. Ja ainakin yritän, enkä sano heti ei, en mä pysty.
Eilen tapasin ihanan ystäväni Jennin Töölön Kisahallilla. Oltiin sovittu oikein kunnon tempputreenit. Jenni on valmistunut sirkustaiteen ohjaajaksi ja toimi vuosia sirkusopena. Jenni on myös mun todella hyvä ja rakas ystäväni jo lapsuudesta asti. Jennillä on uskomaton voima antaa uskoa itseensä, tuoda iloa ja hyvää oloa.
Jenni oli suunnitellut meille treenin, joka sisältäisi erilaisia hyppyjä, kärrynpyöriä, kuperkeikkoja ja sitten päälläseisontaa sekä käsilläseisontaa.
Olin salaa toivonut, että Jenni opettaisi mulle päälläseisonnan ilman tukea ja käsilläseisontaa hiukan pelkäsin.
Molemmat oli treenisuunnitelmassa.
Sanoin Jennille, että mä en osaa vielä seistä päälläni ilman tukea. Ja että käsilläseisontaa en oo kokeillu sitten lapsuuden, ja se pelottaa.
Jenni sanoi tähän vaan, että juu ei se mitään, tänään sä osaat molemmat.
Hetkeäkään en epäillyt Jennin sanoja.
Lähdettiin lämmittelemään kroppaa ja tekemään erilaisia hyppysarjoja. Ihania sellaisia voimistelijoiden juttuja. <3 Olin ihan fiiliksissä. Kuperkeikat onnistui ja löysin niihin vielä uuden tavan tehdä. Seuraavaksi oli vuoro kärrynpyörien. Sen osasin. Toiselta puolelta. Mutta Jenni sanoi, että tänään tehdään molempia. Kyllä sä Monna osaat. Ja minä osasin. Toiselta puolelta nätimmin ja toiselta puolelta vähän koukkujaloin. Mutta en pelännyt kokeilla.
Jos pari vuotta sitten Jenni olisi vienyt mut Kisahallille, keskelle sinne voimistelumatolle mihin jokainen näkee joka puolelta Kisistä, tekemään kärrynpyöriä koukkujaloin – olisin ollut kauhusta kankeana. Olisin luultavasti jännittänyt niin paljon, että maha olisi ollut sekaisin. Olisin pelännyt epäonnistumista ja ajatellut, että mitähän noi muut tuolla ajattelee tästä mun räpiköinnistä. Nyt en edes huomannut muita. Keskityin tekemiseen, koska olin niin fiiliksissä.
Ja minä opin!! Opin seisomaan päälläni, ilman tankoa tai seinää tukena. Ilman, että Jenni piti kiinni. Opin myös seisomaan käsilläni!! Olin päättänyt, että tänään opin. Jenni uskoi muhun ja mä uskoin itse siten vielä vahvemmin. Käsilläseisonnassa pysyin ehkä 3 sekuntia ja päälläseisonnassa jalat kohti kattoa ehkä 5 sekuntia, mutta silti tein sen! Nyt aion harjoitella lisää ja kohta teen molempia pidemmät pätkät. Uskon ja tiedän, että pystyn siihen.
Iltapäivällä ennen asiakkaitani Märskyssä, mun oli vielä kokeiltava osaisinko ilman Jennin henkistä tukea. Tottakai osaisin. Ja sain tehtyä vielä sellaisen ihanan asennonkin jaloilla. 🙂 Alla video, jossa ensin on epäonnistuminen. Mutta sitten onnistuminen.
Ajattelen niin, että jos haluaa opetella jonkin uuden asian, pitää hyväksyä se ettei taito tule tuosta noin vaan ekalla kerralla. Vaan on ehkä koettava niitä epäonnistumisia, mutta niiden kautta oppii. Uskottava itseensä ja ajateltava heti alusta asti, että KYLLÄ, MÄ PYSTYN!!
Mä yritän opettaa aina myös mun asiakkaille, että itseensä uskomisen kautta oppii paremmin. Jos aina ensin ajattelee, että en mä pysty – se hidastaa varmasti tahtia ja luultavasti ei pystykään. Mutta kun ajattelee, että mä pystyn ja mä osaan – se myös toteutuu!
…
Heitän teille haasteen, johon liittyy palkinto. 🙂
Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 1 palkinto:
Fit-lehden määräaikainen 6 kk tilaus (6 numeroa).
Uskotko sinä itseesi? Onko joku joskus saanut sinut epäilemään omia taitojasi? Kerro miten sinä luot uskoa itseesi? Voit kertoa myös jostain onnistumisesta, jonka olet oppinut kun olet uskonut itseesi vahvasti.
Kilpailu käynnistyy NYT ja on voimassa 3.joulukuuta asti!
USKO ITSEESI! ♥
177 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Puspuspus!!! <3
Mulla on aina ollu itsetunnon kanssa ongelmia, en luota tarpeeks itteeni ja usein huomaan ajattelevani ”en mä tohon ainakaan pysty, ihan turha edes yrittää”. Sillon täytyy havahtua siihen ajatukseen, muuten en varmasti edes yritä! Ja kas kummaa: aina ei voi onnistua, mutta mistä sen tietää, jos ei edes yritä? Pahimpia on tilanteet, jossa joku on katsomassa, silloin on kaikkein hankalinta löytää itsestään sitä voimaa ja tahtoa yrittää. Mutta, jos yrittää, voi myös onnistua!
Näiden mietteiden kanssa edelleen kamppailua käyn, mutta alan pikkuhiljaa oppia 🙂
Instasta: ”Tuo ajatusmalli ”mitähän nuo muut ajattelee” on kyllä ihmeellinen. Todennäköisesti they-don’t-give-a-shit.. Vai katsooko itse halveksuen niitä, jotka yrittävät mutta epäonnistuvat?? Mistähän moinen oikein kumpuaa. Anyways, loistohomma, että oot päässy tekemisen makuun, sun onnistumiset motivoi erityisesti nyt kun oon oman voikkaprojektini alkutaipaleella (koska oon kuvitellu, etten pysty/voi jaksaa). Suurimmat esteet on oman pään sisällä ja itse asettaa itsellensä ne korkeimmat raja-aidat.”
Olen pitänyt jostakin kopioimaani sanontaa ”feel the fear but do it anyway” ohjenuorana jo useamman vuoden. Monessa olen itseeni uskonut ja sen ansiosta saanut kokea paljon kivoja ja jänniä juttuja, mutta fysiikkapuolella olen kuvitellut olevani liian iso ja painava pystymään noihin voimisteluhommiin (”lievät” traumat ala-asteen voimisteluista?) vaikka olenkin aika kovassa kunnossa. Nyt viimein olen päättänyt kaataa asettamani raja-aidat ja alkanut tekemään systemaattisesti töitä yläkehon voiman ja kehonpainoliikkeiden taitojen eteen. Pienetkin edistysasekeleet palkitsee ja kannustaa jatkamaan!
Just kirjoittelin blogiini omasta muutoksestani ja pohdin paljon itseäni nykyään.. Tässä osa mitä sinne kirjoittelin: Parasta tässä kaikessa kuitenkin on itseluottamuksen parantuminen. Pystyn sanoa kiitos jos joku kehuu ja olen ylpeä siitä mitä olen saavuttanut aikaisemman vähättelyn ja epävarmuuden sijasta. Voin olla omaitseni. En häpeä liikkua ulkona, enkä mieti jokaisesta vastaantulijasta että mitä hän miettii ja ajattelee minusta.
Mun usko itseeni on kasvanut todella paljon, mutta tottakai on hetkiä ja päiviä ja jopa viikkoja kun on koetuksella ja tuntuu että mistään ei tuu mitään. Silti tää mun muutos on niiiin iso entiseen verrattuna, että tästä en luovu.
Lisää eilisiä pohdintoja voi lukea tuolta: http://www.millonsiitatuli.blogspot.fi (:
Monna <3
Kun on aina ollut huono itsetunto ja joka suunnalta mitätöity, ylös kiipeäminen on vaikeaa. Oon ollut koululiikunnassa surkea ja hävennyt itseäni koko ikäni. Vasta nyt, kun löysin lajini, itsetuntokin on kasvanut. Olen ultrajuoksija. Uskomaton fiilis, kun aina vaan pidempää ja pidempää lenkkiä juoksee tietäen, että tähän ei moni pysty. Ne entiset haukkujat ja mitätöijät voi nyt miettiä ja tehdä perässä. Tää ex läski laukkaa menemään. =)
Kolmoistutkinnon suorittajana(lähihoitaja, lukion päättötodistus, ylioppilaslakki) on tullut törmättyä kaikenlaiseen suhtautumiseen… Omat ystävät on ollut tosi kannustavia luojan kiitos. Ilman en varmaan olisi pärjännyt. En olisi uskonut pystyväni tähän. Nyt ollaan jo opintojen loppupuolella. Koulun puolelta suhtautuminen on ollut yllättävä, ei lainkaan kannustava. On lytätty maahan niin paljon, kun on vain ehditty. Kummankin koulun käymiseen on ”kannustettu” nimenomaan näillä: ”Et sä jaksa. Se on tosi rankkaa. Mieti tarkkaan pystytkö siihen. Älä vain haukkaa liian suurta palaa. On se hirveä urakka.” Monesti onkin tullut fiilis, että en mä tähän pysty. En jaksa. En pysty olemaan tarpeeksi hyvä kummassakin koulussa. Perfektionistina on epäonnistumisen tunteita joutunut kokemaan oletettavasti, koska et pysty olemaan kaikessa täydellinen. Onneksi luonne ei anna luovuttaa. Mieli potkii persuksille samalla kun huutaa, että luovuta nainen luovuta. Suomalaisella sisulla on sinnitelty. Minähän en luovuta. Näytän itselleni ja epäilijöille, että minä pystyn tähän ja niin pystynkin. Ihmismieli on kyllä ihmeellinen. Miksi epäillä itseä ja muita? Miksi pelätä epäonnistumisia? Jos kaatuu niin entä sitten, sit noustaan vain ylös ja yritetään uudelleen. Ei saisi tuomita itseä eikä toisia, koska ”muutkin mokaa”.
Itse on oman kehityksensä pahin vihollinen jos jää pelkäämään. Mä pelkäsin ennen liikuntaa yleisillä paikoilla kuten salilla koska olin niin ylipainoinen että mietin mitä muut miettii kun lihava ihminen hyppii jossain tanssillisella tunnilla pää hiestä märkänä. Sit yks päivä ajattelin etyä mitä sitten. Kattokoot. Sain laihdutettua ja nyt tutut salilta on tulleet sanomaan ohi mennen kuinka hurjasti oon muuttunu. Se lämmitti mieltä. Kesällä ennen ensimmäistä puolimaratonia oli hetkellinen epävarmuus mutta silloin keksin itselleni iskulauseen ”sinä pystyt kun vaan haluat! ”. Ja minä juoksin puolimaratonin. Nyt tuo lause on tatuoitu iholleni että muistan sen aina jos epävarmuus iskee.
Mahtavaa Monna! Ihana, inspiroiva kirjoitus taas 🙂 On onneksi myös asioita missä uskon itseeni, mutta mm. liikunta on sellainen alue, missä en ole uskonut itseeni. Joku tyyppi on jutellut pääni sisällä säännöllisesti ”et sinä voi olla hyväkuntoinen! ei sun keho voi kestää! johan koulussa sait opelta sellaista palautetta, ni miten voisit muka tällä iällä onnistua ja kehittyä liikkujana!” Koulussa siis jo liikunnan opettaja sai mut ei vaan epäilemään, vaan uskomaan, että ei minusta oo ketteräksi liikkujaksi. Oon käynyt pitkän tien huonon itsetunnon syövereissä ja pikkuhiljaa oon alkanut tietoisesti kääntämään ajatuksia suuntaan ”miksi en voisi onnistua, miksi mun keho ei muka voisi kestää ym.” Tänä syksynä olin valmis muutokseen. Aloin uskoa, että ehkä minäkin pystyn. Usko itseen on pikkuhiljaa kasvanut, jokaisen onnistuneen harjoituskerran, kannustavien kommenttien ja ihanien ammattilaisten tuen myötä. Pienet onnistumiset on tuoneet ihan huippufiiliksiä ja sitä myöten usko on vaan vahvistunut. ”Minähän pystyn ja minä opin ja minä kehityn!! 🙂 ” Yksi esimerkki näistä pienistä (mulle isoista) onnistumisista oli se, kun sain konkreettisesti huomata, että mähän osaan askelkyykyn melkein täydellisesti! Se on ollut sellanen inhokkiliike ja oon uskonut, että oon niin kömpelö ja painava, etten millään pysty siihen. Ja kun se onnistui, oli ihan huippuhyvä fiilis! 🙂 🙂 Kiitos Monna sulle! <3
Mulla on huono itsetunto. Välillä saatan katsoa peiliin ja muutaman sekunnin ajan uskoa ja uskotella itselleni että ”oot ihan hyvä tyyppi” mutta sitten palaan todellisuuteen ja totean että pasan lati. Ihan tavallinen harmaa hiiri kenestä ei kukaan välitä ja ketä ei kukaan arvosta. Jos mua kehutaan, niin en yleensä osaa ottaa kehuja vastaan koska ajattelen että siinä on joku taka-ajatus tai että kuhan lämpimikseen puhuu. Kaikki on lähtenyt varmaan aikanaan koulukiusaamisesta, mistä en ole päässyt yli vaikka muka olen. Vastauksena kysymykseen siis…. en usko itseeni ja kyllä, moni on saanut minut epäilemään itseäni, monta kertaa.
you go girl! Hienoa Monna 🙂 minäkin oon opetellut päälläseisonnan ihan yksinään, löysin netistä videosarjan ja aloin opettelee askeleita, kuinka siihen päälläseisontaan pääsee 🙂 mä tykkään haastaa itseäni ja tykkään tollasista spessummista, hassuista jutuista. Varsinkin tollaset akrobatia-jutut kiinnostaa 🙂 pitäis varmaan mennä johonkin Sirkuskouluun niin se tois vaihtelua saliharjoitteluun. Piia Pajulan instassa on kans hienoja tasapainoilu ym videoita, check it out! Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle 🙂
Mulla on aina ollut todella todella huono itsetunto. Muistan kun ala- asteella minua kiusattiin ulkonäön takia, koska olin vähän pyöreämpi kuin ne luokan suosituimmat tytöt. Yläasteen jälkeen päätin tehdä asialle jotakin ja pudotin painoa 15 kg jolloin sain lisää itseluottamusta! Minulle aina ivailtiin että et sinä sitä painoa paljon saa pois kun et pysty olla erossa herkuista etkä jaksa pitkään treenata samalla lailla. Muistan kun aina kuntosalilla alkuaikoina katselin sivusilmällä muita ja mietin että miksi minä edes yritän, kun en minä koskaan tule näyttämään tuolta. Mutta sitten tapasin poikaystäväni joka jaksaa päivittäin muistuttaa minulle siitä, että näytän hyvältä. Ja huomaa minussa sellaista kehitystä mitä en välttämättä itse ole huomannut ollenkaan :)15 kilon painonpudotuksen jälkeen minulle sanottiin että ei tuo kauaa kestä, olet kohta samoissa mitoissa kuin ennen. Oikeastaan painoltani olen melkein samoissa mitoissa kuin ennen painonpudotus projektia mutta paino ei tule läskistä vaan lihaksesta 😉 Nykyään kun katson itseäni peilistä ajattelen että näytän hyvältä 🙂 Ei minun tarvitse olla samannäköinen kuin muut 🙂 En ole liian hoikka eikä minussa ole yhtään ylimääräistä. Näytän sille että käyn salilla ja salilla käyminen tekee minut onnelliseksi 🙂 Tämä blogi on yksi asia joka tsemppaa eteenpäin ja uskomaan omiin unelmiin!
Mulla on huono itsetunto & varsinkin oman kehon suhteen olen melko skeptinen, että mihin tällainen pullukka muka pystyy.. Elin monta vuotta siinä uskossa etten pääse siltaan. Että liike jonka ”kaikki muut” naiset osaa tuosta vain on minulle mahdoton, koska kädet ovat niin heikot, olen niin painava, tms. Välttelin koko liikkeen kokeilemista, koska pidin sitä niin nolona etten osaa..
Kunnes viime kesänä innostuessamma poikaystävän kanssa temppuilemaan pihassa ajattelin, että hitto nyt kokeilen. Ja osasinhan minä 🙂 Ihana tunne, vieläkin hymyilyttää!
Mullakin treeneissä on suuresti kasvanut usko itseeni! 🙂 Kun ennen näin jonkun tekemään jonkun siistin tempun/korkean hypyn tms., saatoin ajatella, että: ”toi on kyllä mahtava, kun se osaa tollasta, en mä sit vaan ikinä…” Jotenkin nykyään ne onnistumisen kokemukset treenatessa on vahvistaneet itseluottamusta ja ajattelenkin enemmän nykyään jotenkin näin: ”Vau, mikä temppu, se on varmaan treenannut paljon! Ehkä mäkiin onnistun, jos vaan treenaan tarpeeksi!”. Positiivinen asenne ruokkii onnistumista ja muodostuu ”itsensä toteuttavaksi ennusteeksi” eli kun uskon pystyväni > harjoittelen enemmän > onnistun > uskon itseeni taas hieman enemmän! Eli minä tosiaan uskon ja pystyn! :)<3
Nuorempana en koskaan kyseenalaistanut itseäni, pystyin mihin tahansa, mitä halusinkin. Olin oppinut siihen, että kaikki on mahdollista ja se on vain minusta itsestäni kiinni. Jossain vaiheessa kaikki se usko katosi johonkin. Jossain vaiheessa opettelin uskon itseeni uudestaan, kun ymmärsin, ettei kukaan muukaan voi sitä tehdä. Jos et usko itseesi, ei kukaan muukaan usko. Ja itseensä uskominen ei tarkoita täydellisyyttä, vaan sitä, että epäonnistuu ja uskaltaa yrittää uudestaan.
Koko tää vuos on ollu sellasta omaan itseensä uskomiseen luottamista. Vai mitä se nyt oli 😉
Alotin elämäntapamuutoksen jonka ansiosta sain painoa kivasti pois. Tän kaiken oon tehny omineni ja jos miettii aikaa vaikka parikin vuotta taaksepäin, en olis uksonu että tänä päivänä olisin tässä tilanteessa.
Miun ulkonäkö, olemus ja ajattelumaailma, tää kaikki on täysin erilaista. Ja tää kaikki on lähteny miusta itestä. Se, mistä sain voimaa, en tiedä. Ehkä mie vaan päätin.
Vieläkin on päiviä, kun usko horjuu, mutta pohjimmiltaan tiedän, että pystyn kun tarpeeksi haluan. Uskon siihen myös muiden kohdalla.
Me ollaan vaan ihmisiä, joilla väistämättä tulee niitä huonojakin aikoja, Kesti ne sitten päivän tai viikon, mutta hirveen paljon tilanteisiin vaikuttaa juuri se, mitä siun pään sisältä löytyy.
Jos annat kaikelle periks ilman taisteluja niin tää elämä on aika turha.
Alan pikkuhiljaa uskomaan. Pidän valtavasti harjoittelusta oman kehon painolla. Ennen ajattelin aina, että en pysty, enkä kehdannut / halunnut edes yrittää. Nykyään vähät välitän mitä muut ajattelee ja saatan kikkailla ties missä ja ties mitä :D. Ja nyt sitä osaa jo yhtä sun toista ja aina on joku juttu meneillään mikä on seuraavaksi to do-listalla.
Nykyään ajattelen joka liikkeestä, että harjoittelemalla oppii. Eli pystyn jos jaksan harjoitella! Simppeliä mutta totta :).
En ole uskaltanut mennä ryhmäliikuntatunneille aikuisiällä, tuntui että on liian pullukka ja huonokuntoinen edes kokeilemaan. Ja muut varmasti ajattelisivat, että mitähän tuo oikein viitsi edes tulla tunneille. Olin useamman vuoden miettinyt hydrobicin aloittamista, mutta uskallus mennä uimahalliin ei riittänyt.
Viime syksynä kuitenkin mitta tuli täyteen ja päätin aloittaa elämäntapamuutoksen. Ostin kuukausikortin ryhmäliikuntaan ja menin hydrobic-tunneille. Ja jo ensimäisen tunnin jälkeen mietin, että minkä ihmeen takia en ole aiemmin mennyt! Vesi on aina ollut elementeistä omin ja löysin ilon liikkumiseen vuosien jälkeen. Pääsin nauttimaan myös Monnan vetämistä hydroista, iso kiitos siitä 🙂
Olen ottanut vielä isomman askeleen itselleni tänä syksynä, kun olen aloittanut kahvakuulan. Eli enää ei ole veden alla ”piilossa” vaan peilien ympäröimänä. Enää peilitkään eivät häiritse vaan pystyy katsomaan omaa liikkumista, ilman ahdistusta tai miettimistä, että mitä muut miettivät.
Minä uskallan osallistumaan ryhmäliikuntatunneille! Minä olen löytänyt ilon liikumiseen! Tuntuu hassulta edes sanoa tai kirjoittaa nuo sanat!
Kiusaaminen sai mun itsetunnon murtumaan muutamia vuosia taaksepäin. Itsetunnon romahduksen jälkeen epäilin itseäni jatkuvasti pienimmästäkin asiasta sanoen itselleni etten pysty siihen. Nykyään luon itseeni uskon sanalla ”Alive”, olen yhä elossa eikä pienet töyssyt elämässä voi mua estää. Lisäksi positiivinen elämän asenne ja hymy auttavat jaksamaan. Suurimpana onnistumisena lienee kiusaamis- esitelmä luokan edessä. Itkin esityksen aikana eikä tuntunut missään vaan nautin hetkestä ja siitä mitä tein.
Ennen itsetuntoni oli aika matala ja häpesin itseäni ja osaamattomuuttani. Nykyään olen rentounut itseni ja kykyjeni suhteen eikä enää niin hävetä 🙂 Ihan jopa tykkään itsestäni ja itseni haastaminen se vasta hienoa onkin eikä mikään voita onnistumisen tunnetta! Minäkin haluaisin oppia seisomaan päälläni ja käsilläni sekä vielä kävelemäänkin käsilläni. Vaikka se pelottaa! Aion silti opetella enkä epäile yhtään ettenkö siihen kykenisi, tottakai kykenen jos niin haluan! Yksin en uskalla ehkä harjoitella joten täytyy napata joku kaveri harjoitteluapuriksi 😉
On mulla ollu aika paljon ongelmia ton itseensä uskomisen kanssa.. liikunnasta ja niistä onnistumisista on saanu aika paljon apua siihen ja se toimii ihan elämän jokaisella osa-alueella se boosti mitä liikunta tekee itsetunnolle. Käytän apuna just esim. visualisointiharjotuksia jne. 🙂 Pikkuhiljaa…
Olipa puhutteleva teksti. Myös yllä olevista kommenteista olisin voinut itse kirjoittaa useamman. Olen aina pelännyt sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Ekalla luokalla en uskaltanut viitata, kun pelkäsin, että ääneni värisee, jos opettaja pyytää minua vastaamaan. Tai jos vastaankin väärin ja muut huomaavat, että olen tyhmä.. (tätä pelkään edelleen yliopistossa).
Liikunnallisella puolella vasta iän tuoman itsevarmuuden myötä (tunnustan vieläkin sortuvani toisinaan siihen, että tunnen olevani koko maailman katsottavana mennessäni vaikkapa salille -ja kaikki tietysti katsovat kuinka surkeasti nostan oman painoni verran penkistä jne.) olen alkanut antaa periksi ajatukselle, että teen asioita itseäni varten eikä sillä ole väliä katsooko joku vai ei. Vielä on tekemistä sen kanssa, että oppisin sanomaan ääneen, että olen jossain ihan hyvä. Ja kun mä olen ihan hyvä.
On kaksi asiaa johon maailmassa uskon. Rakkaus ja minä itse. Sen verran monia haasteita on ylitetty pelkällä lujalla tahdon voimalla. Mutta suurin haaste, elämäntapojen muuttaminen on vasta edessä, mutta uskon todellakin siihen pystyväni!
Kiitos Monna ihanasta postauksesta!
Olen muuttanut tänä syksynä opiskelemaan ulkomaille ja usko itseen on joutunut tosissaan koetukselle. Rankkaa on ollut ja oon joutunut todenteolla opettelemaan uskomaan itseeni jälleen. Eikä se onnistu vieläkään joka päivä täysin mutkitta. Se kun läheiset uskoo muhun on tuntunut vieraalta sekin, koska ei ole itse pystynyt olemaan tilanteen herra. Ilman läheisiänä tuskin jaksaisin.
WAU ihana postaus! Inspiroit muakin niin valtavasti, että täällä sitä nyt vaan seistään päällään kun ihan innostuin!
Ennen olen ollut todella epävarma, mutta muutaman viime vuoden aikana olen onnistunut nostamaan itseluottamustani muun muassa rakastavan avopuolison tuella. Viime viikolla koin suuren onnistumisen tunteen, kun uskalsin pitää luennolla vaikuttamaan pyrkivän puheen muulle luokalle (olen aina pelännyt julkista esiintymistä) ja se meni hyvin 🙂 Suuressa osassa onnistumista oli se, että uskalsin luottaa itseeni enkä pelännyt epäonnistumista 🙂
Kyllähän se itseen uskominen on aika vaikeaa. Jotenkin sitä pelkää sitä epäonnistumista niin vahvasti. Itse harrastan kahvakuulaa ja aina seuraavaan painoon siirtyminen on haastavaa. Onneksi meillä on hyvä ohjaaja joka aina tsemppaa kokeilemaan isompaa painoa kun näkee kehityksen muissa! Sen jälkeen kun uskaltautuu kokeilemaan on huippu fiilis, vaikka se ei aina ekalla kerralla täysin onnistuisikaan!
Itsensä kehuminen ja arvostaminen on monesti vaikeaa ja ensimmäiseksi huomio tuntuu kiinnittyvän aina niihin epäkohtiin. Mulla on tapana päivittäin tsempata itseäni joko ihan sanallisesti (hoen itselleni ”mä pystyn, mä osaan, mä oon hyvä just näin”) tai tiettyjen biisien avulla boostaan itelleni hyvää fillistä ja sellasta ”tekemisen meininkiä”. Oli siis kyse mistä tahansa puuhasta, urheilusta tai ihan vaan töihin lähtemisestä. Musta on tosi tärkeää luoda itseensä sellasta hyvää fiilistä ja puhtia jokaiseen päivään.
Välillä tuntuu että aika heikolla itsetunnolla olen varustettu ja epäilen omia taitojani liikaa….
Tietysti uskon itseeni ja että pystyn harjoitelulla mihin vain.
Uskon, että ihminen oppii, mitä se haluaa oppia. Toisilta se vie hiukan enemmän aikaa kuin toisilta. Samoinhan se on vieraan kielen oppimisen kanssa. Pakolla ei mielestäni opi mitään vaan siihen tarvitaan oma into ja harjoituksen määrä.
Olemalla määrätietoinen ja antamatta heti periksi. Kun muut pystyy, pystyy itsekin.
Siten on selviynyt monesta haastavasta paikasta ja on onnistunut. Usko itseen
vahvistuu siinä samalla.
Noinhan se menee, että tahtoa on tallattu ja itsetunto henkihieverissä. Mutta mikä ihana tunne, kun löytyykin halu yrittää vastoin omia luutuneita ajatuksia. Itselle on vaikkapa tanssi ollut sellainen apua en osaa -juttu. Ja sitten kuulenkin vuosikymmen häiden jälkeen, että sanoja ei ole koskaan nähnyt niin kaunista häävalssia. Pisti kyllä miettimään omia ajatuksia itsestä! Ehkä täytyy myös ymmärtää sitä lasta ja nuorta itsessään ja miten sitä keskittyi omaan oloihinsa ja pelkoihinsa. Ja todeta, että voi pientä – nyt aikuisena uskallan, ihan uusin voimin.
yleensä uskon kyllä itseeni, joskus tietysti usko horjuu mutta kellepä ei.
Mulla on huono itsetunto; parempi kuin joskus, mutta silti huono. Etukäteen harvoin uskon pystyväni, mutta jostain esimerkiksi kuusi ällää tuli. Onnistumisesta kyllä riemuitsen 🙂
Oikein hyvällä tuulella uskon itseeni, muuten epäilen.
tärkein oppi minkä kotoa olen saanut, on ettei sillä ole paskankaan väliä mitä muut susta ajattelee 🙂
Nykyään uskon, nuorempana en. Perheessäni ei kannustettu vaan pikemminkin asenne oli tyyliä; ”älä luule olevasi mitään tai osaavasi mitään”. Sitkeys ja onnistumiset ovat kasvattaneet itsetuntoa ja nykyisin olen jo melko itsevarma ja tunnen omat vahvuuteni hyvin.
uskon aina itseeni että saavutan päämääräni
Aina ilon kautta
Muistelen lähinnä onnistumisia. Epäonnistumisista ajattelen niitä osia, jotka onnistuivat. Täydellisistä katastrofeista ajattelen, ettei tohonkaan kaikki pysty.
Ex aviopuoliso ei uskonut minun laihdutusprojektini aikana juokseminen sujuvan. Näytin hänelle sitkeyteni.
Itsetunto huono joten ei kovin suuria odotuksia ole.Iloinen yllätys sitten kun jossain hyvin onnistuu.
Omat vanhemmat ovat aikoinaan painaneet itsetunnon niin alas, että hommia tehty sen kohottamiseksi. Liikunta on auttanut tässä kyllä isolla osalla.
Ikä on tuonut itseensä uskomisen helpommaksi.
Moi!
Uskon itseeni pääsääntöisesti mutta joskus usko horjuu. Epäilijöitä on aina mutta tosiystävät tukevat ja pitää keskittyä tekemiseen, ei turhien asioiden ruotimiseen.
Mukavaa Joulun odotusaikaa kaikille!
Uskon itseeni vahvasti. Tietenkin toisten mielipiteet saavat hieman epäilemään omia kykyjä. Olen sellainen tyyppi, että teen kaiken suurella sydämellä ja keskittyneesti. Olen monesti epäonnistunut esim. kuntoilussani, mutta suren sitä vain hetken ja jatkan sitten eteenpäin sisukkaasti! Epäonnistumisistakn oppii jotain: tietämään omat rajansa.
Olin lapsena tosi kömpelö ja vähän pullea. Aikuiset naureskelivat, toiset lapset eivät liikuntatunneilla koskaan ottaneet joukkueeseen kuin pakon edestä. Aloin uskoa että olen vain sellainen, epäliikunnallinen ja motorisesti onneton. Kunnes löysin tanssin! Kokeilin nuorena useita eri tanssilajeja, flamencosta katutanssiin, ja löysin paitsi tanssimisen rajattoman ilon, myös kehoni! Aloin uskoa itseeni liikkujana, aloin uskoa että kehoni osaa ja pystyy. Myös samaan aikaan aloittamani jooga lisäsi uskoa ja luottamusta omaan kroppaan ja sen mahtaviin kykyihin. Myöhemmin tuo usko kantoi muun muassa yli kahden hurjan synnytyksen – selvisin niistä upeasti, koska uskoin että oma kehoni osaa hoitaa homman ja minä pystyn siihen! Usko ja itseluottamus on lahja, jota kukaan toinen ei saisi romuttaa tai vähätellä.
etukyykky tuntui joskus liian epämukavalta mutta sehän on ihan kiva liike
Olin ylipainoinen ja kun polveen tuli nivelrikko päätin ettei jalkani tarvitse kantaa ylimääräisiä kiloja…uskoin itseeni ja paino on jo tippunut 15kg neljässä kuukaudessa….
ex-puoliso päätti ettei hän halua tavata lapsiamme jos otan avioeron. Minä päätin että selviän yksinhuoltajana vaikka lapset ovatkin minulla aina ja koko ajan….hyvin olen selvinnyt!
Asenne ratkaisee aina! Think positive 🙂
Positiivinen asenne ja usko itseen auttaa suoriutumaan uskomattomista asioista.
Yskon että olen aina auttavainen ihminen toisia kohtaan.
kyllä mä aina aluksi epäilen, kun mulle on sanottu pienenä, ”Et sä mitään osaa.” Mutta kokeiltuani nolen onnistunut melkein kaikessa. Joskun vähen pitemmän kaavan mukaan mutta sittenkin.
Jaksaa jaksaa!
Päättäväisyys on minun juttuni! 🙂
Uskon itseeni ajattelemalla menneitä onnistumisia ja läheisten tsempin ansiosta <3
asenne ja ottaa toiset huomioon?
itku pitkästä ilosta on iskostettu jo lapsena joten ei kannata yrittää ku keskinkertasta
yritän uskoa itseeni
En aina jaksa oikein uskoa itseeni,mutta välillä tulee innostuksen puuska,jolloin uskon voittavani kaikki haasteet!
Olen aina ollut sellainen ihminen, että epäilen omia kykyjäni enkä rehvastele kenellekkää, että mäpäs osaan tälläst ja tälläst vaan olen aina ollu aika hissukseen omista osaamisistani. Kokeilen mielelläni kaikkea uutta, mutta pelkään todella paljon epäonnistumista. Pelkään, että tuotan opettajalle pettymyksen jos en osaa jotakin asiaa heti ekalla yrityksellä. Pikku hiljaa olen kuitekin oppinut uskomaan itseeni ja sitä kautta minusta on tullut rohkeampi ja itsetuntoni on vahvistunut.
Pitää uskoa itseensä jos haluaa onnistua jossakin!! 🙂
Pitää aina välillä vain muistuttaa itseään, että kelpaan tällaisena kuin olen.
Itsetuntoni on koulukiusatuksi joutumiseni jäljiltä melko huono. Minulla on haaveita, joita haluaisin saavuttaa, mutta tarvitsisin enemmän uskoa itseeni. Pienet onnistumiset kasvattavat itseluottamustani pikku hiljaa, ja toivon, että joskus vielä voin kokea olevani ylpeä itsestäni.
Ei tartte uskoa itseensä kun tietää että ei onnistu. Joko omista rajoituksista tai muiden asettamista sellaisista johtuen. Simppeliä.
…..matkalla elämän halki oppii sen, että ellei souda omaa venettään, ei etene ollenkaan
Onni ei ole paikka johon saavutaan, vaan tapa matkustaa. Kulje matkasi hymyillen, myös läpi surun ja kyynelten.
Jos koskaan löytää onnen sitä etsimällä, se tapahtuu samalla lailla kuin vanha nainen löysi silmälasinsa, jotka olivat olleet kaiken aikaa hänen nenällään.
Virheitä tekee jokainen. Mutta niistä kannattaa oppia, ei toistaa….
Uskon itseeni, positiivinen asenne auttaa, asioilla on tapana järjestyä.
Usko itseeni on ollut todella heikko lapsesta asti, siihen ajatukseen olen kasvanut, että olen ”huono” ja ”turha.” Päivä päivältä uskon itseeni enemmän. Olen vahva ja olen hyvä ja tärkeä ihminen, niin kun me kaikki olemme! 🙂
Paras motivaattori on ainakin itselle ollut se, kun toiset sanovat että tuohon et kyllä pysty. Sitten on pakko näyttää että minähän pystyn mihin vain. Olen ollut aina kaveriporukkamme ainut tyttö ja näin ollen halunnut näyttää pojille että pystyn kaikkeen mihin hekin. Ja tähän asti olen tämän myös todeksi osoittanut, usko itseensä on tärkeintä, ja niin, tietysti se näyttämisenhalu 😉
Onnistumiset ruokkii uskoa
Koulussa olivat voimistelu- ja urheilutunnit tervan juontia. Jumppaope suoritti joka syksy myös mittauksen ja punnituksen, ja sanoi kaikkien muiden tyttöjen kuullen minunkin painoni kuuluvalla äänellä. Olin tukeva, mutta myös luokan pisin. Pienet hoikat luokkakaverini tirskuivat. Uimahallissa sama juttu, kun olin ensimmäinen jonka rinnat olivat kasvaneet. Voimistelusalissa ope huusi tamburiinia iskien: – Vähän korkeammalle niitä polvia, Ulla!
Inhosin liikuntaa, ja myöhemmin sairastuin syömishäiriöön. Vasta aikuisena löysin omaehtoisen liikunnan ilon, ja nyt olen innokas vesipeto. – Kunpa me naiset malttaisimme olla arvostelematta toistemme ulkonäköä!
Käyn kuntosalilla ja uskon itseeni.
uskoin 10 laihtumiseen
Minä en usko itseeni, vaikka tiedän että pitäisi. Olen aina joutunut kuulemaan etten ole oikein hyvä missään ja alkanut kai liikaa uskomaan siihen. Tiedän, että joissain jutuissa pärjään hyvin ja osaan ne, mutta jotenkin en osaa silti uskoa itseeni tarpeeksi niissä.
Iän myötä uskallusta on tullut lisää 🙂
Hyvin menee
Raivon voimalla valan uskoa itseeni ja sitten vaan kovalla harjoittelulla eteenpäin.
Uskon itseeni, vaikka välillä uskokin on koetuksella… Elämä kantaa ja herkkyys on vahvuutta 🙂
Uskon itseeni kuin kiveen! Joskus toisten mielipiteet saavat hieman epäilemään kuitenkin omia kykyjä ja taitojani. Olen ulospäinsuuhtautunut tyyppi, ja käytän sitä voimavarana kun tähtään päämärätietoiseen toimintana urheilun saralla.Nuoruudessani olen kohdannut arvostelua lapsen pyöreydestäni, mutta kilpaurheilu tausta karisti kilot ja nykyään oman elämäni hallinnointi on johtanut TIKIS-official tyyliseen kuntoon, ja myös kovempiakin liikuntatuloksia uskaltaa ottaa haasteeksi.
T: Nuori salikolli, ja mukavaa vaihtelua fitness-blogeihin Monna =)
No vaihtelevasti. Toisaalta onko meillä vain arvoa, jos olemme taitavia, pystyviä ja täynnä itseluottamusta. Mitäs jos vain rakastaisi itseään, vaikka ei uskalla, ei pysty tai ei edes halua.
Mulle aikoinaan opetti joogakaveri päälläseisonnan. Hän neuvoi laittamaan kyynärvarret auki lattiaan ja kädet ristiin kupiksi, johon takaraivo nojaa. Näin saa turvallisemman ja tukevan tuen, josta on helpompi ponnistaa jalat ylös. Eikä nyrjähdä niska 🙂
Juurikin näin. 🙂 On olemassa joogapäälläseisonta, sekä sirkuspäälläseisonta. 🙂 Hiukan erilaisia asentoja.
Valmistuin metsuriksi vaikka kaikki epäilivät. Nyt on ongelmana päästä alan töihin, koska olen nainen..
Kaikki virtaa, mikään ei ole pysyvää. (Herakleitos)
tietysti uskon itseeni
En pelkää epäonnistumista, ennemminkin paikkojeni kestävyyttä.
uskon itseeni jossainmäärin
Olen vuosia ollut ylipainoinen useista laihdutusyritykaistä huolimatta. 1,5 vuotta sitten aloitin liikunnan vuosien tauon jälkeen. Olen nyt yli 10 kevyempi. Vielä on pudotettavaa mutta uskon, että kun pystyin tähän painonpudotukseen niin pystyn vielä pudottamaan painoani muutama kilon. Ja mikä tärkeinä, jatkamalla säännöllistä liikuntaharrastusta painoni ei lähde uudestaan nousuun.
Mahtavaa!
Uskon vaikka toisinaan saa potkia itseään persiilleen.
2011 aloin uskomaan itseeni ja tavoitteeseeni. Nyt kun katsoo taakse päin, projekti on ollut helpompi kuin ajattelin, vaikkakin hikeä, kyyneliä ja kilometrejä on tuhansia takana.
Sairaanloisen ylipainosena katselin kateellisena ja ihailevasti muotilehtiä ja mietin miltä tuntuisi olla normaali. Ajattelin, että tarvitsen ihmeen, että minä voisin olla sellainen, mutta ajattelin kuitenkin koittaa. Ekana aamuna menin puntarille, se näytti järkyttävät 124,5 kiloa, mutta jostain se on aloitettava. Kerroin ystävävilleni, että alan uuden elämän ja tavoitteeni on painaa joskus 69 kiloa. Kaikki onnittelivat, mutta näin heidän naamastaan, että kaikki epäilivät tätä huimaa tavoitetta ja ”tiesivät” että olen haukannut liian ison palan. Nyt, 3,5 vuotta myöhemmin painan 67,5 kiloa. Tavoite täyttyi tasan kolme vuotta siitä kun aloitin projektini. En tarvinnutkaan ihmettä, tarvitsin vain tavoitteen, itsekurin, järkyttävän määrän motivaatiota ja mikä tärkeintä, uskon itseeni. Usko sinäkin, se kannattaa.
Ikä tuo itsevarmuutta
Uskon itseeni, vaikkei se olekkaan aina helppoa. Onnistumisen kokemukset vahvistavat uskoa ja antavat voimaa.
Usko katoaa joskus. Sen löytäminen vaatii itsetutkiskelua, tahdonvoimaa ja itsekuria.
Pakkohan se on itseensä uskoa, eihän tästä elämästä tuu muuten mittään 🙂
Uskonhan mie. Toiset kieltämättä saa välillä epäilemään itteään, mutta sellaisten ihmisten sanomiset täytyy vaan osata suodattaa eikä antaa niille niin paljon merkitystä.
Kyllähän uudet asia pelottavat ja helposti tulee mentyä siitä, missä aita on matalin eli ”en minä osaa, enpä nyt edes kokeile”. Kiitos hienosta ja innostavasta jutusta, ehkä itsekin päädyn yrittämään vaikka pää edellä hyppyä uima-altaaseen!
Kyllä uskon itseeni. Olen tällä hetkellä huonossa kunnossa ja painokin on noussut. Tiedän kuitenkin, että saan itseni kuntoon kohtuullisessa ajassa, kun teen kovasti töitä. Yritän kuitenkin olla itselleni myös armollinen.
tarpeeksi monta kertaa kun yrittää niin uskoa löytyy vaikka mihin!
Täytyy uskoa itseensä,jos meinaa pärjätä.
Hei aivan mahtava toi sun teksti!! Mä itse oon ollu aina sellane perustyyppi et en oo oikee missää ikinä ollu se paras enkä huonoin kun katotaan liikuntataitoja (eri lajeissa, kestvyydessä, notkeudessa yms.). Sit viime kevääl kävin kattoo yheb sählyjoukkueen pelej ja ne tartti sillo maalivahtia. No mä sit olin normi vaatteil aluks siin mut jossai vaihees ne alko tunkee mulle niitä oikeita kamppeita. Sit tajusin et hei mä oon mokke ku tuli haastepeli et häh oonko mä muka sopiva ja hyvä? Ehk mä sit oon ku emmä muute pelais.
Kyllä uskon,vihdoinkin.
Olen hypännyt pois oravanpyörästä, Uskon että tulen pärjäämään, voimaan paremmin ja viettämään laadukkaampaa aikaa
kyllä sitä väliin on itsetunto hieman kateissa.. varsinkin huono ihmissuhde on tuonut sitä lisää elooni.. mutta täältä noustaan vielä..
Jouluaaaaa..
En usko.
No joo.. Uskon kai, vaikka onhan se hieman hankalaa kun aina niitä vastoinkäymisiäkin matkanvarrelle osuu.. Terkut sinne! 🙂
teen vapaa ajalla mieleisiä juttuja esim käsitöitä. kun saat valmista, tulee hyvä mieli ja onnistumisen ilo. itse myös hoen mielessäni että pystyn tähän ym kannustus puheita
Minä uskon, että pystyn joskus juoksemaan puolimaratonin. Ajalla ei ole silloin väliä, vaan sillä, että todella teen sen ja pääsen maaliin.
Olen iloinen kun olen saanut lapsuudestani hyvän itsetunnon ja itseluottamuksen. uskon, että siihen on vaikuttanut se, kun olin seitsemän vuotta suvun ainoa lapsenlapsi ja tietenkin kaikki mitä tein oli niin ihmeellistä=)
Kuitenkaan en kuvittele osaavani/tietäväni kaikkea, tiedän liiankin hyvin rajoitteeni/puutteeni.
Tärkeintä on mielestäni se, etten stressaa siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat tekemisistäni. Koska kuitenkin, teki niin tai näin, aina ei voi olla kaikille mieliksi.
välillä pistää epäilemään ja joskus ihan aiheestakin
Yrityksen ja erehdyksen kautta tulee onnistumisen fiilis. Pakko vain luottaa itseensä ja antaa mennä.
Välillä muiden puheet saa epäilemään itseään. Siinä on itsetunto koetuksella. Parempi itsetunto ja itseensä uskominen varmasti auttaisivat onnistumaan.
Uskon siihen että jokainen päivä on uusi alku sitä kautta on hyvä jatkaa vaikka välillä jäisikin tavoitteistaan aina on mahdoliisuus aloittaa alusta painonhallinta, urheilu, raittius tai mikä tahansa tavoite ei koskaa ole myöhäistä
Pyrin uskomaan itseeni tilanteessa kuin tilanteessa, mutta välillä se on vaikeampaa.
Opiskeluuni ei ehkä ole uskottu. Onnistumiset ja oman tavoitteen ylittäminen motivoivat ja saavat uskomaan itseeni!
uskon, välillä
Minulla olisi liikunnan suhteen jo iso haaste oppia uudestaan tekemään kuperkeikka tai seisomaan päällään. Uskon, että jos ottaisin haasteen vastaan, oppisin ensi vuonna ainakin muutaman vanhan tempun ja miksei jonkun uudenkin. Muita haasteita olen uskaltanut ottaa vastaa enemmän.
jossain asioissa uskon, jossain taas en!
Pikkuhiljaa uskon itseeni….siihen tarvittiin pitkä aika…..elämä teki minusta tällaisen..juurin minunlaiseni.
Uskotko sinä itseesi? Onko joku joskus saanut sinut epäilemään omia taitojasi? Kerro miten sinä luot uskoa itseesi? Voit kertoa myös jostain onnistumisesta, jonka olet oppinut kun olet uskonut itseesi vahvasti.
Jos jotain päätän, niin sen myös päätän.
Uskon itseeni 100%
Olen alkanut vasta vanhemmiten uskomaan itseeni.
Kukas minuun uskoo ellen itse sitä tee? Välillä tekee hyvää mennä pois mukavuusalueeltaan, vain siellä tapahtuu kehittymistä. Ja kun huomaa että jokin ei onnistu, tulee lisää sisua ja tahtoa treenata niin että saa sen onnistumaan. Parhaat kilpailut käydään oman itsen kanssa!
Uskon itseeni, koska kukaan muu ei voi uskoa minuun kuin minä itse. Omalla uskolla on se suurin merkitys.
Kaksi vuotta sitten kömmin kuntosalille reippaasti ylipainoisena, huonokuntoisena, sokeriarvot ja kolesteroli ja verenpaine huiteli taivaissa. Pikkuhiljaa aloitin liikunnan, uskoa valoi maailman ihanin ohjaaja Riikka, jolta aina kysyin, että voinko tehdä sitä tätä ja tuota. Riikka uskoi minuun, jonka vuoksi uskoin itse itseeni, tein kaikkea mahdollista ja nyt on aika hyvä olla 56 kg kevyempänä, kaiki arvot juuri tarkistettuina aivan huipputuloksin.
Onneksi olen saanut mielettömän hyvän pojan mistä ponnistaa, eli oma lapsuudenperheeni ja sukuni ovat olleet avainasemassa! Vaikka vaikeitakin hetkiä on tullut vastaan, on perusfiilikseni aina luottavainen ja optimistinen!
Tekee oikeita asioita, joka päivä, päivästä toiseen. Tulokset palkitsee ja tuo uskoa.
I believe I can fly…
Aiemmin mulla oli tapana miettiä ihan hirveästi sitä, mitä muut musta ajattelee jos teen tai sanon jotain. Sellainen ajattelu on hirveän kuluttavaa, ja onneksi nykyään osaan olla välittämättä! Kaiken ei kuulukaan olla helppoa mutta kun uskoo itse omaan juttuunsa, voi saavuttaa vaikka mitä!
Uskon itseeni, että pystyn laihduttamaan! Vaikeeta se välillä kuitenki on 😀
Määrätietoisella asenteella, kovalla tsempillä ja päättäväisyydellä ”tähän mä kyllä pystyn” pääsee pitkälle 🙂 Ei saa antaa periksi!! 🙂
Uskoin pystyväni äitinä ihan mihin vain: yösyöttöihin, vessatukseen, sormiruokailuun, vauvamuskareihin, tukiviittomiin, taaperoimetykseen – ja raskauskilojen pudottamiseen! No problem!!! Kaikki onnistui ja onnistuu edelleen 🙂
Olen niin kova jännittämään ja sabotoimaan itseäni jo ennen jotakin mitä pitäisi tehdä, niin olen pyrkinyt nykyään siihen, että en turhaan mieti asiaa, otan ne vaan vastaan sellaisena kuin tulee ja painen täysillä nokka pystyssä kohti uusia tuulia!
Pyrin eroon ajatuksesta, että en osaa. Kokeilen ainakin!
minä itse en ole uskonut itseeni. kaverit ovat olleet hyvä kannustus apu ja voima
Voimaa saa onnistumisista, kun jossakin onnistuu niin voi onnistua toisessakin jutussa….
Nuoruudessa poikaystävä söi itseluottamustani ja sanoi mm. että en koskaan valmistu opinnoistani. Onneksi seitsemän vuoden jälkeen tajusin, että se suhde söi minua ja minun pitää päästä siitä irti. Valmistuin muutama vuosi eromme jälkeen ja olen vielä sen jälkeen lukenut itseni opettajaksi. Ehkä vain kiusallani, sillä hänen vanhempansa olivat opettajia! Olen myös asunut ja työskennellyt ulkomailla aivan omillani vuosia ja oppinut selviämään lähes asiasta kuin asiasta. Ihan vaan siksi, että tämä snobi ex-poikaystävä olisi kuitenkin sanonut, että et sinä sitä osaa tehdä! Lähes kaikkeen pystyy, jos vaan haluaa!
Hommat hoituu omana itsenä.
uskon itseeni, tiedän heikkouteni ja vahvuuteni ja myönnän ne itselleni
läheisten tuki tärkein…
Aina en usko, mutta poikaystävä uskoo. En olisi ikinä kuvitellut että joku toinen voi saada sellaisia tuntemuksia aikaan.
Kuka uskoo, jos ei itse 🙂 Kaikki lähtee omasta itsestä.
Monesti on melko suorasti vihjailtu, että ”eikö sinun kannattaisi keskittyä johonnkin muuhun, tuo ei ole sinun juttusi…” Minulla on kuitenkin aina ollut itsevarmuutta, joten olen vähättelyistä huolimatta yrittänyt kaikenlaista mitä on tehnyt mieli kokeilla. Joskus olen onnistunut ja useasti epäonnistunut. Itsevarmuus ei silti ole hävinnyt, on vaan oppinut tuntemaan itsensä entistä paremmin.
En voi sanoa uskovani itseeni kovinkaan monessa tilanteessa. Vielä. 🙂 Mutta tuon päälläseisonnan opin kaverin opastuksessa myös ja siihen vaadittiin kovaa itseensä uskomista. 😀
Olen vuosien saatossa opetellut uskomaan itseeni ja luottamaan tekemiini valintoihin ja tyyliini toimia. Kuitenkin viime aikoina usko on horjunut useampaan otteeseen. Etsin sille aina selitystä, jotta oppisin tuntemaan itseni läpikotaiseti. Yleensä selitys löytyy, joskus saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Jotenkin sitä silti aina huomaa kehittäneensä jo ne selviytymiskeinot, joiden avulla se usko palaa. Uskon horjumiset eivät siis kestä päivää paria kauempaa, kun ennen ailahtelin laidasta laitaan. Nykyisestä elämästäni ehkä puuttuu haasteita. Lisäksi muutto Helsinkiin on tuonut paljon opeteltavaa itsekseen selviämiseen, kun ei olekaan enää sitä tukiverkostoa ympärillä ja täytyykin ihan itse kehittää ne omat juttunsa. Onneksi silti ovat ne ihanat läheiset ja PERHE, joiden kanssa tulee pidettyä yhteyttä päivittäin. Lisäksi sosiaalisesti olen melko aktiivinen, mikä on helpottanut arjessa selviytymistä. Miksi en onnistuisi, kun olen onnistunut ennenkin? Ongelmani lienee se, että en ole kovin pinnallinen ihminen, vaan haen elämyksiä, tunteita ja äärirajoja. Etsin ja tutkin jatkuvasti, sekä nautin vaihtelusta. Samalla olen kuitenkin onnistunut kääntämään rikkaudeksi, mutta nyt sitä täytyisi taas opetella hyödyntämään kaikessa monipuolisuudessaan ennen kuin hukun omaan ajatteluuni 😛 Pyrin myös pääsemään irti ”pitäisi”-ajattelusta ja keskittymään siihen ”teen”-ajatteluun. Blogeista saan myös hurrrrjan paljon motivaatiota!
En usko itseeni ja motivaatio ei riitä mihinkään, suklaa maistuu liiankin hyvin
Antaa palaa vaan…
Olen oppinut uskomaan itseeni kannustuksen ja hyvän palautteen myötä 🙂
Vuosien saatossa olen enemän ja enemän alkanut uskoa itseeni. Joskus ennen sitä uskoa on horjutettu aika raa´asti. Tänä päivänä minulla on rinnallani on ihminen, joka oikeasti uskoo minuun ja sitä myöten myös minä. Kiitos rakkaalleni <3
Hyvä itsetunto ja positiivinen asenne kantavat pitkälle 🙂
Ajattelin ennen aina et mua ei oo tehty juoksemaan, että en pysty edes hölkkäämään paria minuuttia kauempaa. Aloin harjoitella ja vaikka en usein ehdikään hölkkäämään, niin jaksan jo ainakin 15 kertaa enemmän kuin uskoin 🙂
Aloittaessani erikoistuvana lääkärinä yliopistosairaalan päivystyksessä olin kauhusta kankeana ja ajattelin, etten ikinä osaa hoitaa potilaitani oikein. Pelkäsin todella paljon epäonnistumisia ja sitä, että teen jonkun pahan virheen. Kuten muissakin pelottavissa ja jännittävissä asioissa, tässäkin huomasin, että pelkoon auttaa ainoastaan itselläni se, että menen päin haasteita, vaikka tuntuisikin aluksi kamalalta. Vieläkin päivystäminen jännittää, mutta ei enää niin paljon kuin ennen, kun olen huomannut, että tilanteista selviää aina joko itse tai kysymällä apua. On ollut ihana huomata, että pärjään ja osaan kyllä, ja jos en osaa, se ei haittaa. Kysyvä ei tieltä eksy 🙂
Usko itseeni ei ole kovinkaan vahva – sen sijaan olen yrittänyt luoda vahvaa pohjaa lapsilleni, jotta he uskoisivat itseensä, kykyihinsä ja taitoihinsa. Ja uskaltaisivat opetella uutta.
Olen usein kohdannut ennakkoluuloja sen suhteen, etten voisi osata matematiikkaa, koska olen nainen. No, olenpa osoittanut sen vääräksi ja opiskellut matematiikkaa yliopistossa ja vieläpä ihan hyvin arvosanoin!
Välillä on vaikea uskoa itseensä
yksinhuoltajalla ei ole paljon vaihtoehtoja, joten itseen on uskottava että pärjää
Kun oikein pelkään jotain epäonnistumista, ajan itseni tilanteeseen, jossa en voi enää perääntyä ja joudun kohtaamaan pelkoni, Yleensä käy niin, että jollain tavalla onnistun ainakin pysyvittä traumoitta asian hoitamaan, ja sekös tuo hyvän mielen!
Ikävä on tuonut armollisuutta tsekkaa kohtaan. Koulu vei ilon liikunnasta pitkäksi aikaa. Nyt viimein nautin siitä, että voin harrastaa sitä, mitä haluan. Minulle se laji on uinti. Vedessä olen vapaa ja kahden ajatusteni kanssa.
Usko itseen on usein ollut koetuksella, mutta kyllä tällä hetkellä usko on melko vahva. Olen oppinut paljon itsestäni viimeisen kuukauden aikana. Kaikkein parasta tietysti on se, kun saa kehuja tai tsemppiä joltain muulta. Sen olen oppinut, että ei saa luovuttaa (järjen rajoissa kuitenkin, kaikkeen ei tarvitse pystyä), sillä niitä tilanteita tulee kuitenkin, kun tekisi mieli vaan heittää hanskat tiskiin.
en ole mikään sporttihirmu mutta tykkään vesijumpasta, kävelyistä, sienestyksestä jne
.
Aina jaksan uskoa itseeni, sillä jos en minä usko, ketä muu sen tekisi minun puolestani?
Parhaiten luon uskoa itseeni mantroilla, ja tyylilläni kaikessa mitä teen: pää edellä
Välillä teini-ikäinen tyttäreni saa minut epäilemään taitojani isänä, mutta se tulee todettua usein turhaksi 🙂
Masennuksen voittanut, 4 lapsen äitinä voin todeta, että itsensä epäily on kamalinta mitä voi itselleen tehdä. Parhaiten epäilyksien puuskista pääse joko olemalla täysin yksin ja rauhoittuen tai sitten parhaiden ystävien kanssa.
Minä luon uskoa itseeni joukkuekavereideni avustuksella
Luon uskoa itseeni perheeni kautta
Minulla on huono itsetunto ollut aina ja iän myötä pahentunut. Muut aina tsemppaavat että osaan ja pystyn mutta valitettavasti jostain syvältä sisältä kumpuaa se että minä en pysty, minä en osaa. Muille kaikki on helpompaa. On raskasta elää näiden ajatusten kanssa.. juuri ajattelin että jos hankkisin kuntosalille kortin, en hankikkaan koska muut ovat kuitenkin parempia. Halu olisi kova tehdä kaikenlaista mutta omat ajatukset lyö jarrut päälle.
Pakko se on itse itseensä uskoa, sitten voivat muutkin 🙂
yritän uskoa itseeni, vaikka välillä vastustaakin oikein kunnolla!
Uskon yrittämiseen, uskon kyllä useimmiten onnistumiseenikin. Muiden puheita en paljonkaan kuuntele, en ainakaan tietoisesti, mutta ehkä joskus joku sanominen jää korvan taakse kummittelemaan ei-niin-tietoisesti.
Minua ei ole kovinkaan paljon kehuttu lapsena, joten siitä kai on jäänyt jonkinlainen eäusko omiin kykyihin. Saan kuitenkin hurjasti voimaa ja uskoa itseeni palauttamalla mieleeni kaikki vastoinkäymiset, joista olen hienosti selvinnyt voittajana.
aina ollut itsetunto pohjamudissa, mutta kun saa kehuja toisilta niin usko itseen kohentuu.
Olen potenut pienen ikäni huonoa itsetuntoa , mutta jossain vaiheessa tajusin että kaikki9han on loppujen lopuksi kiinni omasta tahtotilastani 🙂
Kyllä uskon itseeni! : )
Pitää vaan uskaltaa, niin sitä pystyy melkein mihin vaan haluaa…