Aloitetaan perjantaista.
Aamulla kotona läppäri auki, kahvia viereen ja meilejä läpikäymään.
Normaali aamu. Mutta ei normaali päivä.
Klo 12 matka kohti keskustaa.

Olin menossa tapaamaan erästä lukijaani Helsingin keskustaan.
Hän oli tulossa Helsinkiin tapaamaan minua.
Tapasin hänet muutama kuukausi sitten ensimmäistä kertaa. Olin silloin Lahden Zip Jeansissa stailaamassa päivän ajan.
Hän tuli minua sinne moikkaamaan ja kertoi, että on lukenut blogiani jo kauan.

Meni tovi tapaamisestamme Lahdessa ja hän lähestyi minua meilillä.
Voisinko toimia hänelle stailaajana sitten syksyllä kun hän on saavuttanut tietyn etapin painonpudotuksessa. Hän kysyi myös, että paljonko tällainen palvelu tulisi kustantamaan.
Hän kertoi, että haluaisi omaan tavanomaiseen tyyliinsä ripauksen minun styleäni.
Hän kertoi myös, että olen kirjoituksillani motivoinut häntä elämäntapamuutoksessaan hänen oman pt:nsä ohella.

Kun luin meilin, olin otettu.
Ensimmäisenä ajatuksena oli etten missään tapauksessa pyydä tällaisesta rahaa ja tottakai enemmän kuin mielelläni autan stailaushommissa jos joku sellaista minulta haluaa.

Perjantaina sitten tavattiin. Kello 12.30 Forumin pääovien edessä.
Oli tietysti hyvin hassua ja jotenkin absurdia ajatella, että joku on lähtenyt Helsinkiin asti vartavasten mua tapaamaan.
Mutta samalla ajattelin, että jos minä hölmöillä jutuillani ja ehkä vähän erikoisemmalla tyylilläni olen saanut jonkun inspiroitumaan ja motivoitumaan, niin sehän on aivan super hienoa.

Päätin viedä hänet ensin kahville ja raakakakulle. 🙂
Kahvit juotiin BulletProofina ja kakku syötyiin raakakakkuna.

Sen jälkeen lähdettiin kiertelemään kauppoja.
Hän kertoi mulle kahvinjuonnin lomassa, että ei varmaankaan löydetä vaatteita sitten mistään normaalikoon kaupoista.
Minäpä en ajatellut samoin.
Vein hänet kiertelemään kauppoihin kuten Vero Moda, Gina Tricot ja H&M. Myös Monkissa käytiin, sieltä taisin minä löytää enemmän shopattavaa itselleni. 😉

Pari tuntia kierrettyämme seistiin Stockmannin kulmalla ja halattiin.
Hän lähti takaisin kotiinsa kädet täynnä vaatekasseja ja iso hymy huulillaan.
Hän kirjoitti illalla instagramiinsa näin: En olisi uskout, että meikäläisen päälle löytyy Vero Modasta tai Gina Tricotista jotain, mutta onneksi joku uskoi. Kiitos vielä kerran Monna, seurasta, piristyksestä ja asuvalinnoista.

Parhain palkka tästä päivästä mulle oli hänen tyytyväisyytensä. Ja se, että nyt hän myös itse uskoo ja tietää olevansa normaalikokoinen ihana nainen. <3

Sain häneltä vielä kotiinviemisinä hänen itse kutomansa kaulahuivin, käsintehdyt korvikset ja kaulakorun, sekä hänen itse virkkaamansa patalaput.

Kiitos vielä isosti!! Patalaput ovat jo käytössä ja kaulakoru sujahti kaulaan jo ennen kuin pääsin kotiin. <3 🙂

Perjantaina töiden jälkeen vietin myös pitkästä aikaa ihanan illan kahden hyvän ystäväni kanssa.
Ja treenikassistakin löytyi jotain muuta kuin vesipullo ja treenikengät. 😉

Muutama lasi luomuglögiä tuli nautittua ja pipareita syötyä. 🙂

Lauantaina sitten olikin jo toiset hommat mielessä.
Kutsuimme tänä vuonna appivanhempani meille syömään Isänpäivän päivällistä. Isänpäivää vietettiin meillä siis jo päivä etuajassa.
Haluttiin kerrankin kattaa pöytä koreaksi heille, kun yleensä me menemme heille ja istutaan valmiiseen pöytään.

Padat ja kattilat kävi kuumana; uunissa valmistui Tuukan leipomia sämpylöitä, yhdessä kattilassa kiehui tomaatit tomaattikeittoa varten, yhdessä kattilassa kiehui vesi raakasuklaan tekoa varten, minä väänsin jauhelihapihvejä uuniin ja Tuukka leikkasi bataatista ”ranskalaisia”.

Juomat pöytään, lautaset ja muu kattaus. Hiukset kuntoon ja huulipunaa huuliin ja sitten soikin jo ovikello. 🙂

Mahat täynnä keitettiin kaffet ja jälkkäriksi tarjottiin tekemiäni raakasuklaita, sekä ihan Pirkan mudcakea kermavaahdolla ja mansikoilla. Hihi.

Syödessä ja höpötellessä mm. susista, jotka liikkuvat mökin lähellä (kääk!) vierähti monta tuntia.
Mahat entistä enemmän täynnä jäätiin pötköttelemään sohvalle kun appivanhemmat kaarsivat kotiin.

Nyt on vierähtänyt löysin rantein jo muutama kuukausi ja tekee mieli vähän kiristää ennen kuin ihan oikeasti löysäily alkaa näkymään kropassa.
Päätettiinkin tänään Tuukan kanssa, että meillä alkaa huomenna kuukauden kiristely.
Huomenna on aamupunnitus ja me otetaan pieni kisa siitä kumman paino tippuu prosentuaalisesti enemmän Itsenäisyyspäivään mennessä.
Samaiseen kiristelyyn kuuluu päivittäisten raakasuklaiden ja muiden herkkujen poisjättäminen. Ainoastaan lauantaisin saa syödä yhden valitsemansa herkun. (eikä tässä nyt sitten puhuta mistään kilon irtokarkkipussista tai kokonaisesta kakusta)

Me ajateltiin, että voitaisiin heittää tähän pieni instagram-kisa:

1. Punnitse itsesi huomenna aamulla (10.11). Laita painosi ylös itsellesi. Kilpailu alkaa.
2. Itsenäisyyspäivän (6.12) aamuna viimeinen punnitus.
3. Laita painoluvut instagramiin (10.11 paino sekä 6.12 paino) Käytä hashtagia #kuukaudenkiristely
4. Lisää tämän kuukauden ajan motivointikuvia instagramiin hashtagilla: #kuukaudenkiristely ja merkitse kuvaan @mtpersonaltraining
(merkkaa kuvaan, älä kirjoita kuvatekstiin).

Motivointikuvat voivat olla ruokakuvia, treenikuvia, vaakalukemakuvia jnejne…

7.joulukuuta palkitaan paras motivointikuva SEKÄ prosentuaalisesti eniten painoaan pudottanut.
Eli kilpailussa on kaksi voittajaa.

Kuinka moni on mukana kuukauden kiristelyssä?!

Mä ainakin!! 🙂

Iloista Isänpäivää kaikille! Niin isille, lapsille, äidileille kuin niillekin joilla ei ole lapsia! 😉 🙂
puspus <3
Ja omalleni sinne pilven reunalle. <3

Saan usein kuulla: ”ihanaa kun sä olet oikeastikin juuri sellainen positiivinen ja elämäniloinen ihminen, mitä annat blogissasi ymmärtää”.

Se on aina mukava kuulla, että olen onnistunut jollekin näyttämään sen mitä olen.
Juuri tällainen. Oikeasti.

En osaa oikein esittää mitään muuta.
Elän hyvin paljon tunteella ja hetkessä. Olen spontaani ja ehkä jopa välillä vähän haavoittuvasti annan itsestäni ulos juuri kaiken sen mitä olen.
Mutta oon päättänyt, että mielummin sata lasissa elän tätä elämää juuri näin, kuin että varoisin ja pelkäisin ja esittäisin jotain muuta.
Uskon saavani enemmän hyvää kuin pahaa. Jos jarruttelisin ja feikkaisin, luultavasti myös menettäisin monia hienoja asioita elämäni varrella.

Tämä heijastuu myös työhöni.
Mulla on olemassa ns. ”pt-rooli”, mutta en kuitenkaan ole asiakkaitteni edessä mikään kylmäkiskoinen huutava hirmu. Vaan annan asiakkailleni positiivista palautetta ja kannustamalla ”potkin persuksille”.
Joskus kerron asiakkailleni omia kokemuksiani ja kerron ehkä välillä liikaakin, mutta sitä kautta luon myös uskoa heihin. Että kyllä sitä on tämäkin peetee joskus ollut tuhdimmassa kunnossa ja kuitenkin päässyt treenin ja terveellisten ruokajuttujen makuun. Ja tuhdista on tullut timmimpi mimmi. 😉

Muistan edelleen aina sen kun koulussa meille painotettiin, että ”älä päästä asiakasta liian lähelle”.
Monesti mietin, että olenko päästänyt. Ja siinä vaiheessa yritän jarruttaa omaa persoonaani vähemmälle.
Kuitenkin asiakkaani ovat tyytyväisiä ja tuloksia tulee. Ehkä minä voin tehdä tätä työtä tällä tavalla tästä eteenpäinkin.

Sama pätee tähän bloggaajan rooliin.
Miksi täällä yrittäisin olla jotain muuta mitä olen?
Ei se toimisi. Kyllä lukijat sen huomasivat. Ainakin uskon niin.

Välillä mun kuitenkin täytyy vähän jarrutella.
Nimittäin näissä kirjoituksissani.
Mun tekisi usein mieli kirjoittaa enemmänkin musta itsestäni, mun elämästäni työn ja treenaamisen ohella.
Mutta siinä vaiheessa muistan, että ainiin tätä blogiahan lukee aika moni. En kuitenkaan halua, että henkilökohtaisista asioistani tietäisi kaikki.

Usein multa kysytään, että koska me hankitaan lapsia? Eikö me haluta lapsia? Miksi et kerro jo vauvauutisia?
Se on hassu aihe.
Se on todella henkilökohtainen aihe. Mitä jos me emme halua lapsia? Mitä jos minä en voi saada lapsia? Mitä jos haluammekin lapsia, mutta ei vielä? Miksi kaikkien pitäisi hankkia lapsia? Asia on joka tapauksessa niin iso ja merkittävä, että sen utelu tekee musta jopa vähän vihaisen.

…

Joka tapauksessa, vaikka mä olenkin tällainen, oikeasti tällainen, en silti halua ihan kaikkea jakaa.

Jarruttelu ei kuulu mun tapoihini, mutta välillä sitä on pakko tehdä. Ihan vaan suojellakseen itseä.
Aika monta kertaa olen saanut köniini tästä avoimuudestani johtuen. Silti en pääosin aio enkä halua jarruttaa. Joskus ja joitain asioita kohden se vaan on välttämätöntä.

Kannustan ihmisiä olemaan oikeasti sitä mitä on.
Feikkaaminen ja jonkun muun esittäminen mitä on näkyy kyllä ulospäin.
Se voi mennä läpi hetkellisesti, mutta pian kuitenkin se oikea minä sieltä pyristelee pintaan.

pus ja mukavaa päivän jatkoa! <3