Jouluun on enää kaksi yötä. <3

Mä olen niin jouluihminen! Se tunnelma mikä joulussa on, on jotain ihmeellistä. Miten sellainen fiilis voikin olla kerran vuodessa vain? Siinä on jotain taianomaista. Meidän perheessä joulu on rauhaa, rakkautta ja yhdessäoloa. Kuten monissa muissakin perheissä. 🙂

Tänä vuonna meillä on jouluaatto appivanhempieni kotona. Kokoonnutaan viettämään joulua jo tutulla porukalla, johon kuuluu appivanhempani, äitini, veljeni, tätini ja serkkuni, sekä tietysti minä ja Tuukka. Niin ja Gere ja Pimu. 🙂 Olemme viettäneet joulua jo monta vuotta tällä samalla porukalla. Mukana on ollut myös äitini miesystävä, mutta tänä vuonna hän valitettavasti joutuu viettämään joulun sairaalassa. 🙁

Meidän jouluun kuuluu aina myös haudoillakäynti. Isäni haudalla, sekä mummon ja vaarin haudalla.

Keräsin tähän muutamista menneistä jouluista kuvia.

Viime jouluna oltiin meillä.

Viime jouluna oltiin sovittu, että aikuiset eivät osta keskenään lahjoja. Me ostettiin Minnille (serkullemme) ja sitten taisi siellä kuusen alla jokunen muukin paketti kuitenkin olla. 😉 Mutta lahjapaljous ollaan pyritty pienentämään nyt viime vuosina. Turha ostaa pakolla lahjoja vain siksi, että on joulu. Jos tulee mieleen jotain, että tuota äiti tarvitsisi tms, niin sitten voi yhden lahjan ostaa. 🙂

Toissa jouluna me oltiin Nurmeksessa. Appivanhempieni mökillä. Siellä meitä oli tämän ”meidän porukan” lisäksi myös Matin veli ja hänen vaimonsa.
Sekä ihana jouluinen mökkimaisema. <3

Tästä toissa joulusta edellinen joulu me vietettiin sekin meillä täällä Haagassa. Silloin ei oltu vielä ihan samalla tasolla siinä lahjojen vähyydessä..

Tästä edellinen joulu vietettiin laivalla. Ollaan parina jouluna oltu jouluristeilyllä Silja Serenadella. Sekin on aika rauhallinen kiva tapa viettää joulua. Mennä vaan valmiiseen pöytään ja nauttia. 🙂 Laivalla on ollut näinä kahtena kertana todella rauhallista ja vähän ihmisiä. Pääosin lapsiperheitä. Ei siis mitään bileristeilyitä nämä. <3

Mutta kyllä kuitenkin paras jouluntuntu tulee siitä, kun on lähimmät ja rakkaimmat ihmiset koossa. Rauhallinen ja hyvä olla. Ei kiirettä mihinkään.

Mun jouluperinteisiin kuuluu nykyään joulukorttien tekeminen, näin on ollut nyt monena vuotena. Olen tehnyt myös lahjoja itse, esim. sinappia tai tuunattuja kynttilöitä. Annan kanssa pidettiin eräänä jouluna kynttiläpaja. Lahjat haluan paketoida aina jotenkin kauniisti. Yhtenä vuotena paketoin sanomalehteen. Se on mun mielestä kaunis paketointimateriaali, sekä ekologinen. Tiesittekö muuten, että tavallista joululahjapaperia ei saa laittaa paperinkeräykseen? Niissä on monesti pinnalla niin paljon väriaineita ja erilaisia pinnotteita plus kaikki teipit ja narut, niin että ne on siis sekajätettä. 🙂

Jouluaattoon kuuluu myös ehdottomasti Joulupukin kuumalinja, Lumiukko ja Joulurauhan julistus. Siihen kuuluu myös riisipuuro samaan aikaan kun katsotaan Joulurauhan julistusta.

Mitä kuuluu teidän jouluperinteisiin?
<3: Monna

Kirjoitin muutama päivä sitten instagram-tililleni kuvan kera näin:
”Kuka on ystävä oikeasti? Kehen voit luottaa? Kuka on ystävä vain siksi, että saattaa hyötyä sun näkyvyydestä?”

Lupasin kirjoittaa tästä asiasta blogiin. Ajattelin ensin, että kirjoitan vain ystävyydestä. Mutta kirjoitankin aitoudesta. Monen asian suhteen aitous on aina parempi vaihtoehto, eikö? Jos ystävä on aidosti ystävä, on se 100% parempi, kuin ystävä teeskennellen. Jos ihminen on aito, on se 100% hienompi asia kuin se, että teeskentelee. Jos joku haluaa ostaa aidon Louis Vuittonin laukun ja hänellä on siihen varaa, niin go fot it. Mutta minkä vuoksi ostetaan kopio? Että halutaan olla jotakin? Esittää. Teeskennellä.

Nuorempana esitin minäkin.
Katsoin joitain tyttöjä ylöspäin ja halusin olla kuin he. Muistan kun yläasteen seitsemmännellä luokalla pyysin synttärilahjaksi maihareita, polvisukkia ja skottiruutuista lyhyttä vekkihametta. Olin nähnyt meidän lukiossa olleella tytöllä vekkihameen, beiget polvisukat ja mustat maiharit. Ja se tyttö näytti niin kauniilta. Halusin näyttää samalta. Muistan jopa, että katsoin miten hän kävelee, yritin vähän opetella samanlaista kävelytyyliä. Mutten oppinut. Onneksi. Onneksi jatkoin kävelemistä ihan omalla tyylilläni, mutta vekkihame päällä ja maiharit jalassa.

Lapsuuteen kuuluu tietynlainen esittäminen, mutta ehkä sitä voi kutsua kuitenkin enemmänkin itsensä ja oman roolin hakemisena, kuin esittämisenä. Se kuuluu lapsuuteen ja nuoruuteen. Mutta aikuisena pitäisi kuitenkin sitten jo osata olla oma itsensä. Mielestäni.
Tämä raakaruoka- ja superfood-hypetys on niin suurta, että monet menettää todellisuudentajun tälle. Joillekin käy niin, että raakasuklaata maistettuaan ei enää halua maitosuklaata, tai olo mikä tulee spirulina-lehtikaali-maca-pinaatti-lucuma-smoothiesta on niin hyvä, että ei halua enää aamuisin syödä leipää, vaan juoda vain smoothieita. Eikä siinä mitään. Ne on molemmat hienoja juttuja ja jos joku 100% haluaa elää niin, se suotakoon. Siitä ei ole haittaa kenellekään. Mutta jos syö salaa iltaisin kotona Fazerin sinistä ja kertoo kovaan ääneen kaikille ettei enää sorru tavallisiin makeisiin, niin se on perseestä jos mikä. Miksi pitää esittää?

Mä olen kertonut avoimesti täällä blogissani, että välillä menee parisataagrammaa filmtownin irttareita ihan sujuvasti kurkusta alas. Haluan olla rehellinen. En koe mitään syytä miksi esittäisin muuta. Miksi kertoisin eläväni pelkästään raakasuklaalla ja mehiläisen siitepölyllä ja sitten kuitenkin mättäisin turpaani ranskalaisia ja nakkeja harvase ilta? Mitä hyötyisin sellaisesta käytöksestä? Jos joku kokee, että mun uskottavuuteni pt:nä tai hyvinvointibloggarina sen vuoksi kärsii, niin sittenpähän kokee. Voin ainakin katsoa itseäni silmiin ja sanoa olleeni rehellinen.

Entä sitten ne ystävät? Mistä voi tunnistaa aidon ystävän?
Meillä täällä ”bloggaajien maailmassa” on varsin valitettavaa olla epäaito. Verkostoidutaan ja ollaan niin maan perkeleen hyviä ystäviä aina instagram-kuvien ajan, mutta kun päästään siitä tyypistä eroon, niin huh huh ja läyhääminen alkaa. Jos joku ”ystävä” valitsee menonsa sen mukaan, että mistä hyötyy enemmän, niin silloin on mun mielestä aitous kaukana.
Vaihtoehto A: muutamat rakkaat ystävät koossa illanvieton merkeissä
Vaihtoehto B: hajuveden lanseerausbileet, jossa paikalla silmäätekeviä = mahdollisuus verkostoitua/saada näkyvyyttä
Mitä luulette, kumman valitsee ystävä, joka välittää ja on aidosti ystävä? Tuleeko se sun kanssa viettämään iltaa? Vai meneekö se johonkin kokkareihin keimailemaan?

Mä olen valinnut molempia vaihtoehtoja. Rehellisesti sanottuna. Mutta koskaan en ole valinnut vaihtoehtoa B, jos samaan aikaan on ollut mahdollisuus tavata hyvää ystävää.
Tykkään tutustua uusiin ihmisiin kyllä, mutta sellaiseen eipäaitoon länkyttämiseen en enää osaa mennä mukaan. Ennen osasin. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä ja elämänkokemus, Ei tarvi enää. Silti voi olla ystävällinen kun tapaa uusia ihmisiä. Ja toki tässä työssä on kokkareita ja tilaisuuksia, missä haluan käydä. Ymmärrätte kuitenkin varmasti pointtini?

Ihana Marissa on yksi niistä aidoista ystävistäni. Johon en itse asiassa olisi tutustunut ilman verkostoitumista ja pressitilaisuuksia. 😉 Aitoja, ihania ystäviä mulla on suurin osa kuitenkin jostain muualta kuin blogimaailmasta. Aidot ystävät, niistä oon puhunut ennenkin. Ne joita kiinnostaa sun asiat yhtä paljon kun sua kiinnostaa niiden asiat. <3 Aidot ihmiset, jotka ei teeskentele ystävää tai teeskentele mitään muutakaan.

Jos joku antaa tilaa ratikassa vanhukselle vain sen vuoksi, että pääsee kirjoittamaan siitä someen. Onko hän silloin ollut aidosti kohtelias? Kohtelias kyllä, pääsihän se vanhus istumaan. Mutta oliko teon perimmäinen tarkoitus olla hyvä ja auttaa vanhempaa, vai päästä pätemään teolla somessa?

Mä syytän kyllä tätä somea aitouden puutteesta. Ihmisillä hämärtyy raja. Millä on oikeasti väliä? Miksi syödä superfoodia; siksi että siitä tulee hyvä olo vai siksi, että voi kertoa tehneensä sen? Miksi auttaa lähimmäist; siksi että saa auttaa vai siksi, että voi siitäkin ehkä hyötyä jotenkin? Miksi tehdä uusia tuttavuuksia ja olla jonkun kaveri?

Ihana elokuva ystävyydestä. <3

Olkaa ihmiset aitoja. Kyllä se niin vaan on, että aitoutta kunnioitetaan ja arvostetaan kaikkein eniten. Valheista jää useimmiten kiinni. Ja epäaitoudesta vielä sitäkin useammin.

Rauhallista sunnuntai-iltaa toivotellen,
Monna <3