..aamupala ..iltapala.

Nimittäin uuniomenalohkot!

Helppo ja suht nopeatekoinen. Ja älyttömän hyvän makuinen. <3

Tämän eilisen iltapalan kuvan laitoin instagramiin ja lupailin reseptiä blogiin tälle päivälle. Annokseen mulla sisältyi Alpro Soyan maustamatonta jugurttia, sekä anoppini keräämiä mustikoita ja meiän perkaamia mansikoita. 🙂 Päälle laitoin uuniomenalohkoja. NAM!! Tää on ihan paras juttu tällä hetkellä.

TARVITSET:
– omenia
– kanelia
– kardemummaa
– kookosöljyä

Laita uuni 175-asteeseen. Kuori omena(t) ja pilko ne lohkoiksi.
Voitele uunivuoka kookosöljyllä.
Asettele omenalohkot uunivuoalle.
Ripottele lohkojen päälle kerros kanelia ja ihan ripaus kardemummaa.
Laita lohkot uuniin 15-20 minuutiksi.

Nauti. <3 🙂

…

Siinäpä erittäin helppo resepti terveelliselle välipalalle, iltapalalle tai vaikka aamupalalle. Voit nauttia lohkot pelkästään tai lisätä ne rahkan taikka jugurtin sekaan.

Nyt olis vielä pari päivää aikaa osallistua kolmen tanssikortin arvontaan!! Vastauksia on tullut aika vähän tällä kertaa, joten nyt osallistuneille on hyvät saumat voittaa! 😉

Iloista viikon alkua kaikille!
Me viedään tänään Gere testeihin Opaskoirakoululle pariksi viikoksi. Vähän jännittää. Mutta 19.joulukuuta se tulee vielä muutamaksi viikoksi takaisin, jouluksi kotiin. <3

Huomenna startaan Joululahjavinkit-osion! 🙂 Esittelen aina pari lahjavinkkiä per postaus.
Ihanaa kun joulu on jo kohta! <3

..kunhan ne ei jää lojumaan sinne.

Eiliseen postaukseen vähän jatkumoa nyt.

”Minä en luovuta, vaikka mikä olis!
Nousen ylös ja taistelen!
Olen sankarien sankari ja mestarien mestari!
Näytän sen kaikille! Tämä on ihanaa!
Olen vahva!
Tavoitteet kirkkaana ja täysin selkeänä mielessä, koko ajan!”

Kuulostaako tutulta? Vähän karrikoitua ja provosoitua, mutta ymmärrätte varmasti pointtini?

Ylenpalttinen hyvinvointi ja elämän sekä treenaamisen ihanuus taitaa pursuta aika kovalla kädellä nyt jokaisesta tuutista. Treenistä, lihaksista ja kaikenlaisista paleoista sun muista trendiruokavalioista on tullut jopa riippuvuus monille.
Tunnistaako joku itsensä (tai haluaako tunnistaa): ennen alkoholin suurkuluttajana, kreisibailaajana ja bileiden kuninkaana ja kuningattarena – nyt salilla eka, salilla vika, parsakaalit ja paistetut jauhelihat kassisa.

Mä ainakin tunnistan!
Yleensähän me ihmiset tarvitaan joku juttu elämässä. On se sitten lapset, koirat, biletys, treenaaminen, kokkailu tai mikä vaan. Mutta joku juttu, mitä varten suunnittelee kalenteriaan ja ensi viikkoaan. Vai mitä?

Mutta eikö olisi välillä ihan ok heittää tietoisesti hanskat tiskiin? Edes päiväksi.
Mä luulen, että se tekisi pääkopalle ja myös kropalle hyvää. Luuletteko, että oon väärässä?

Se on ihan pirun hieno juttu, että meissä suomalaisissa löytyy sitä sisua. Jotain kun päätetään, niin pirulauta siitä pidetään kiinni. Eihän ylpeys anna periksi luovuttamiselle. Mitähän muutkin siitä sanois?
Tavoitteita asetetaan ja niitä kohti pyritään. Taistellaan ja ollaan sankareita, ainakin oman elämän ellei muuta.

Mä luulen kuitenkin, että välillä vois ihan tosissaan antaa itselleen vähän periksi. Ei ottaa siitä tapaa ja alkaa lusmuilemaan, mutta vetää jotain keskitietä. Tai jos keskitie on liian kova pala purtavaksi ylpeydelle, niin sitten ainakin edes välillä poiketa siltä huipputieltä jonnekin metsään. Mitä siinä voi sattua? Karhu voi purra. Mutta ehkä siitäkin oppisi jotain.

Kun siellä kalenterissa lukee maanantain kohdalla ”jalkapäivä”, niin se on huippua. Se on mahtavaa, että ihmiset suunnittelee ja kirjoittaa ylös, silloin niistä pidetään paremmin kiinni. Ei luisuta, ei lusmuilla. Ei luovuteta. Mutta mitä jos on flunssa alkamassa? Tai vähän pää kipeänä? Tai muuten vaan tosi vetämätön olo.. Silti se on mentävä sinne salille saa**na kun se kalenterissa lukee. Buranaa nassuun ja minähän pe**ele luovuta. S**tana.
Mutta entäpä jos siirtäisikin sitä jalkapäivää? Antaisi pienen breikin itselle ja keholleen ja menisi sinne salille tekemään ne jalat sitten kun oikeasti pystyy. Kun oikeasti on siinä kunnossa, että treeni menee myös perille. Onko tuttua, että menee väsyneenä salille, treeni ei kulje, tulee kotiin huonolla fiiliksellä ja väsymys jatkuu ja lisääntyy? Huonon ja väsyneen treenin jälkeen vielä instagramiin kuva hymyilevällä naamalla ja hashtagit perään: #legday #bestday #dontgiveup #didntgiveup #muscleforever #fitnessforever #ilovemylife

Siinä on tietysti vain hienoinen raja. Milloin väsymys on oikea? Milloin keho ja mieli sitä tarvitsee? Ja milloin se väsymys on vain laiskuutta? Pystyisikö sitä löytämään jonkun tasapainon? Olemaan rehellinen itselleen, että nyt mua väsyttää oikeasti ja tarvin lepoa – otan sitä. Tai toisaalta olemaan rehellinen, että nyt tää väsymys on vaan laiskuutta – eikun salille ja energiaa pötsiin.

Menipä taas sillisalaatiksi tää mun kirjoittaminen.. 😀 Mutta ehkä ymmärsitte pointtini. Toivottavasti.

Välillä on ihan ok heittää hanskat tiskiin, kunhan ne ei jää lojumaan sinne liian pitkäksi aikaa.

pus ja levollista sunnuntaita <3