Hae
Monna Pursiainen

Supermood

Eilen sain kuulla ihanasta kotimaisesta ja luonnonmukaisesta kosmetiikkasarjasta Supermoodista.

Sain pari viikkoa sitten kutsun CocoVin ja Anne Kukkohovin SuperKauneusiltaan CocoVin Pop-up myymälään. Mulla on usein aina kalenteri täynnä iltaisin, koska se on mun työaikaani. Mutta tämä tää tapahtuma mua kiinnosti niin paljon, että merkkasin heti kutsun saatuani kalenteriin vapaa-illan torstaille 15.tammikuuta. Olin jo jonkin verran tutustunut sarjaan somen kautta, mutta lisätieto kiinnosti kovasti.

IMG-20150115-WA0010

Tavattiin Maijun kanssa jo etukäteen ja mentiin yhdessä tilaisuuteen. Siellä oli tarjolla pakuriteetä, raakasuklaata, raakakakkua ja mulperimarjoja. Arvatkaa sorruinko kakkuun? 😉 No en. Hihi.

IMG-20150115-WA0015 IMG-20150115-WA0019 PhotoGrid_1421404499908

Valovoimainen ja ihana Anne saapui tilaisuuteen kertomaan meille uudesta kosmetiikkasarja Supermoodista, jonka perustaja hän itse on.
Supermood on siis suomalainen, Suomessa tuotettu kauneusbrandi, joka käyttää laadukkaita, ekosertifioidun kosmetiikan tasoisia raaka-aineita. Se on ekologinen, eettinen ja puhdas.

IMG-20150116-WA0006

Anne kertoi meille omista lähtökohdistaan alkaa tekemään omaa kosmetiikkasarjaa. Oli ihana kuunnella ja kuulla, kuinka täysillä hän on tehnyt töitä sarjan eteen. Kuinka isosti sydän on mukana. Ja kuinka hän oikeasti ja aidosti voi ylpeänä kertoa tuotteista ja niiden sisällöstä. Iso hatunnosto tästä kaikesta Annelle! <3 Taisinkin eilen hiukan liikuttua jutellessani Annen kanssa tästä samaisesta aiheesta. 😉

Supermoodilla tuotesarjat lanseerataan perinteisen ihotyyppijaottelun sijaan tarpeiden, eli moodien kautta. Moodit tarjoavat 360° -tyyppisen ratkaisun kauneudenhoidon haasteisiin. Jokaisen moodin tuotteet tukevat toinen toistaan, vahvistaen sekä sisäisesti ja ulkoisesti. Moodit lanseerataan 6kk – 12kk välein siten, että jokainen tuotesarja täydentää toinen toisiaan.

Egoboost -linjan tuotteet sisältävät pakurikääpää, joka on Suomen luonnossa esiintyvä lahottajasieni. Pakurikääpä sisältää poikkeuksellisen ison määrän antioksidantteja ja sitä on käytetty vuosisatojen ajan ihon eheyttämiseen ja pigmenttivirheiden korjaamiseen.

IMG_20150115_201035

Saatiin illasta mukaan kolme huippua tuotetta; One minute facelifit Serum, Moisture kick Serum ja Beauty Chocolate.
Kun Anne kertoi tuotteista, mä salaa toivoin saavani testata varsinkin tuota One minute faceliftiä!! 🙂 😉

One minute faceliftistä Anne kertoi, että se oikeasti ihan konkreettisesti tuntuu kun iho kiristyy seerumin laiton jälkeen. Tänään aamulla sitten silmät pöpperössä ja naama väsyneen näköisenä ja tuntuisena sitä pistelin kasvojen iholle ja ihan tosi se kiristi!! Ihan mahtava juttu! Tuote on siis kiristävä, luonnollinen pakurikääpäseerumi.
Päälle laitoin Moisture kick seerumia, josta sanottiin että se on oivallinen lisä kuivaihoiselle tai kun ilmankosteus on alhainen. Eli juurikin näin talviaikaan huipputuote, joka sekin on valmistettu pakurikääpää käyttäen.

IMG_5395 IMG_5398 IMG_5406
Suklaa jää mulla odottelemaan avaamistaan helmikuun puolelle. 😉 Mutta se houkuttelee kovasti jo sisältönsä vuoksi.
Tämä suklaalevy sisältää nimittäin päivittäisen annoksen ihoa kiinteyttävää kollageenia. Kollageeni on proteiini, joka rakentaa, kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa.
Suklaa on käsintehty Helsingissä!! Siitäkin vielä erikoispojot!

EB_BeautyChocolate_RGB_

Ja sitten yks tuote, mikä jäi mun mieleeni kummittelemaan on Beaty Sleep – tyyny. Tää on sellainen juttu, että mä aion ihan oikeasti tän hankkia niin pian kun sitä tulee lisää myyntiin. Tällä hetkellä tuote on loppunut, koska oli niin suosittu.
Kauneustyyny on alunperin Environ kosmetiikkasarjan kehittäjän, tohtori Des Fernandesin suunnittelema. Hän on arvostettu plastiikkakirurgi, joka alunperin suunnitteli tyynyn leikkauksesta toipuville potilailleen. Mulle aivan uutta tietoa oli se, että perinteisen tyynyn käyttäminen aiheuttaa painetta kasvojen sidekudoksissa ja turhia juonteita ihon pinnassa. Silmien turpoaminen on osittain geneettistä, mutta hyvällä tyynyllä voi olla iso rooli turvotuksen estämisessä. Kauneustyynyssä on kuppimainen muoto, joka ei purista kasvojen kudoksia ja antaa ihon levätä luonnollisesti. Joten siis mä, jolla on oikeasti varmaan isoimmat ja tummimmat silmäpussit lähes aina – haluan kokeilla tätä oljenkortta heti kun mahdollista. 🙂

BS_BeautyPillow_RGB_021
Mulla on nyt niin hyvä fiilis! Tuntuu, että kuljen tämän loppupäivän varmasti n.metrin korkeudella maantasosta. Eilisestä sain taas lisää virtaa ja uskoa kaikkeen tekemiseen. Eilen saatiin myös loistavat uutiset siitä, että meidän Välipala-kirjamme on nyt painossa ja tulee kauppoihin tammikuun lopussa!!! JEEEE!!! Ja tänään aamupalaverissa mulle tarjottiin mahdollisuutta alkaa kirjoittamaan myös Fit-lehden printtiin piakkoin. 🙂 Wipiiiiii!!

IMG_20150116_110255

CocoVin Pop-up-myymälä on Helsingissä Uninoninkadulla 12.-25.1. Tarkempia tietoja löytyy täältä tapahtumasivulta. Kannattaa mennä käymään! 🙂

Puspus ja ihanaa viikonloppua kaikille! <3

IMG_20150115_215807

Kännykkä kasvanut käteen kiinni.

Onko tuttua? Onko kännykkä kädessä ihan mihin tahansa menet? Vessaan? Keittiöön? Makkariin? Salille? Kauppaan?

Mulle ainakin on tuttua. Valitettavasti.
Mutta nyt oon päättänyt, että siihen tulee muutos. Oon aiemminkin pitänyt mm. somettomia aamutunteja ja aina kun syödään yhdessä mieheni kanssa tai olen kahvilla ystävien kanssa, kännykkä on äänettömällä ja pysyy poissa. (kunnes otetaan kuvia kahvihetkestä ja laitetaan instagramiin, mikä on tärkeää.. 😉 )

Pidettiin viime viikolla Loppiaisena someton ilta kotona. Tultiin töistä n.klo 15 maissa ja oltiin päätetty jo aamulla, että sitten jää kännykät pöydälle ja läppärit pysyy kiinni.
Tehtiin ruokaa ja katsottiin leffa. Luettiin kirjoja ja oltiin vaan. Mitä pidemmälle ilta meni ja koitti aika, että kännykän ”saa ottaa” taas esille, tulikin sellainen tunne ettei sitä halua ottaa.

Alkuun taasen tuntui siltä, että kun toinen meni hakemaan keittiöstä jotain tai muuten vaan tuli hetki tyhjää aikaa, oli mieli automaattisesti ottamassa kännykän käteen ja menossa instagramiin tai faceen. Ihmeellistä. Jopa aika kamalaa.
Tätä samaa huomaan liikkuessa, jos pysähdyn valoihin tai odotan bussia tai seison hississä tms.. on melkein heti käsi menossa taskuun ja ottamassa puhelinta mukaansa. Ihan kun ei osaisi enää vain olla. Vaikka tuijottaa sitä hissin seinää, tai vaikka katsella ympärilleen kun odottaa valon vaihtumista punaisesta vihreäksi. Tämähän on vain tapa. Mistä pitäisi opetella pois.

”Hei, olen Monna ja olen kännykkäaddikti.” Kuinka moni teistä voi sanoa samaa? Tai myöntää sitä itselleen? Ei se helppoa ole. Kyllä mä ennen aina ihan kiehahdin kun luin artikkeleita kännykkäriippuvuudesta, että perkele mä en ainakaa oo tollanen. Ja juuri sitähän mä olen. Kännykkä on helppo ottaa esiin myös vaivalloisissa tilanteissa, kun pitäisi olla vaan ja pokkana katsella ihmisiä ympärillään – voikin ottaa turvakapulan taskusta ja alkaa aivottomasti plärätä instagramin feediä. 😀 Siis puhun nyt itsestäni. 😉
Mä oon monesti tehnyt myös niin, että kun huomaan jonkun puolitutun tulevan kadulla vastaan, kaivan äkkiä puhelimen taskusta ja oon sitä selaavinani kävellyt ohi. Haha! Tästähän tuli nyt ihan tällainen purkautuminen.

Eilen mulla oli kännykkä myös ”turvana”. Olin ottamassa uutta tatuointia pakaraan Linda Räihä Tattoossa ja tiesin, että saan siirrettyä vähän aina kipua pois kun pläräilen kännykkääni samalla kun Linda pistää kuvaa ihooni.
Downloads14

Kuva saatiin melkein valmiiksi ja värejä lisää tulee vielä toisella kertaa. Ponissa niin paljon yksityiskohtia, että otti 4 tuntia aikaa tehdä tähän asti.
IMG_20150114_150648

Mutta mitä ajatuksia teissä herättää tuo kännykkäriippuvuus tai someriippuvuus? Tunnistatteko itsessänne? Miten suhtaudutte siihen?

Mä olen huomannut, että somettomat ajat rauhoittaa mua. Kun taas koko ajan jonkin median läsnäolo tuo pientä puristusta rintaan.

Mukavaa torstain jatkoa! <3
– Monna