Huomenta! <3

Jos haluaa syödä säännöllisesti, mutta aika tuntuu olevan päivittäisessä arjessa esteenä – kannattaa tehdä ruokia valmiiksi, joista riittää moneksi päiväksi. 🙂

Tässä tonnikalaperunabataatti-laatikon ohje.

Tarvitset:
– 1 keskikokoinen bataatti
– 5 perunaa
– 2 prk tonnikalaa
– 1 sipuli
– 2-3 dl riisimaitoa
– 2 kananmunaa

Kuori ja pilko perunat ja bataatti, keitä ne. Tällä välin voit kuullottaa sipulin pannulla. Soseuta perunat ja bataatti muussiksi. Sekoita joukkoon kaksi kananmunaa ja 2-3dl riisimaitoa. (voit toki käyttää tavallistakin maitoa) Mausta, esim. mustapippurilla ja karkealla suolalla.
Kaada muussi vuokaan ja sekoita joukkoon tonnikalat, sekä sipuli. Ripottele halutessasi päälle vielä kevyt kerros korppujauhetta.
Laita vuoka uuniin 200-asteeseen ja anna olla n.25-30min. Tai jos olet laittanut korppujauhetta päälle, sen aikaa kunnes korppujauhe tummuu kauniin ruskeaksi. 🙂

Itse ripottelin valmiin annoksen päälle vielä muutaman kapriksen ja rinnalle muutaman oliivin. Nam!!

Bon appétit! 🙂

”No mitäs Monna? Tai no oikeastaan kyllähän mä tiedän mitä sulle kuuluu ja mitä sä teet. Mä seuraan sun elämää. Hehe..”

Oikeastiko? Tiedätkö mitä mulle kuuluu? Tiedätkö onko mulla huolia? Vai onko kaikki hyvin? Vai tiedätkö vain milloin käyn treenaamassa, mitä tehtiin Tuukan kanssa päivälliseksi ja mitä Pimulle ja Gerelle kuuluu?

***

Istuttiin eilen kahvilla muutaman ystävän kanssa, jotka myös kirjoittavat blogeja. Mietittiin tätä kysymystä ja tokaisua. Jonka kaikki meistä oli joskus kuullut, useampaan otteeseen. Että kun tapaa jonkun pitkästä aikaa, hän jo ”tietää” mitä meille blogaajille kuuluu. Se on aika kamalaa.

Yksi ystävästäni eilen sanoi, että hän on ajatellut josko rajaisi ihan kaiken vapaa-ajan pois blogista. Että siitä tulisi vain asiapitoinen. Reseptejä ja treenivinkkejä. Ei mitään muuta. Ei kuvia lapsista, koirista, kissoista, kodista. Että kun se mitä blogiin kirjoittaa on niin vaikea rajata, niin josko jättäisi pois vaan sen kaiken muun kuin asiatekstit. Minäkin olen ajatellut samaa.

Kun kuulin ensimmäistä kertaa lauseen ”mä seuraan sun elämää”, musta tuntui etten saa henkeä. Oikeasti.
Herramunjee, enhän mä kirjoita tänne mun elämästäni kaikkea. Okei, te tiedätte kuka mä olen, että mä olen naimisissa Tuukan kanssa ja että meille on kaksi koiraa Pimu ja Gere. Joista toinen on opaskoiranpentu ja ehkä tuleva opaskoira. Jos kasvaa aikuiseksi. Te tiedätte, että mulla on rakas veli Jussi ja rakas äiti Taina. Ja te tiedätte, että mun rakas isäni on poismennyt. Te tiedätte, että mä luen mun perheeseeni myös rakkaat appivanhempani Matin ja Paulan, sekä tätini Leenan ja hänen tyttärensä, serkkuni Minnin. Te tiedätte, että mä tykkään käydä aamupalalla ja lounaalla ystävien kanssa. Että mä olen ystäväystynyt blogaamisen kautta moniin aivan ihaniin ihmisiin, joista on tullut mulle rakkaita ystäviä. Te tiedätte, että mä rakastan tanssimista ja että mä harjoittelen kovasti päälläseisomista ja käsilläseisomista. Te tiedätte, että mä treenaan tanssin lisäksi kuntosalilla ja en oikeastaan välitä yhtään juoksemisesta. Te tiedätte, että mä oon herkkuperse ja voisin syödä aina irtokarkkeja jos ne ei olis niin epäterveellisiä. Te myös tiedätte, että oon ihastunut raakasuklaaseen. Te tiedätte, että mä olen henkeen ja vereen tasa-arvon kannattaja.

***

Mutta tiedättekö te monelta mä menen iltaisin nukkumaan? Onko mulla univaikeuksia vai sammunko kuin saunalyhty? Entä tiedättekö te miten hoidan raha-asiani? Maksanko laskut aina viisi päivää ennen eräpäivää vai maksanko aina myöhässä? Tiedättekö te riidelläänkö me Tuukan kanssa? Vai ollaanko sellainen pariskunta, joka ei oikeastaan riitele? Tiedättekö mistä asioista hermostun? Vai hermostunko ikinä? Nauranko vain aina? Tiedättekö te mitä mietin iltaisin ennen kuin nukahdan? Onko mulla huolia? Jotain kamalaa tapahtunut? Vai nukahdanko hymyillen ja nukun ruususen unta? Tiedättekö miksi meillä ei ole lapsia? Halutaanko me lapsia? Voidaanko me saada lapsia? Tiedättekö oonko mä kova siivoamaan? Vai oonko mä sellainen, joka työntää kaappeihin vaan piiloon kaiken roinan? Tiedättekö kumpi meillä täyttää astianpesukonetta enemmän, minä vai Tuukka? Entä imuroi?

***

Tämä kirjoitus ei missään tapauksessa ole syytös ketään kohtaan. En halua haukkua tai jotenkin lytistää teitä lukijoita tämän kautta. En missään nimessä. Tämä on kirjoitus siitä miltä musta tuntuu. Ja monesta julkisesti blogia kirjoittavasta ihmisestä. Itsehän me blogaajat ollaan tähän soppaan ryhdytty. En hae tällä kirjoituksella mitään hyväksyntää tai toisaalta sättimistä, kirjoitan vain puhtaasti omasta fiiliksestäni.

Jos haluaisin, että mun elämääni seurataan oikeasti. Ja että mun asioista tiedettäisiin kaikki. Ja että mitä mulle kuuluu. Hakisin johonkin tositv-ohjelmaan, jossa elämääni voisi seurata tunti tunnilta ja minuutti minuutilta. Mutta haluan rajata. Haluan itse päättää mitä teille kirjoitan ja kerron. Koko ajan enemmän ja enemmän musta tuntuu, että haluan rajata. Ehkä juuri nämä lausahdukset, että ”mä tiedän mitä sulle kuuluu” ja ”mä seuraan sun elämää” on niitä lausahduksia, jotka on saanut mut haluamaan tiukempaa rajanvetoa.

Tiedän silti, että haluan jakaa teille ihania kokemiani asioita. En pysty muuttamaan blogiani vain asiapitoiseksi, eikä tarvitsekaan. Mutta välillä se on käynyt mielessä. Kuitenkin nautin ja tunnen niin paljon riemua ja iloa monista asioista, että en pysty pitämään niitä sisälläni. Siksipä jaan ne teille, jotta ehkä teistäkin joku voisi joskus kokea samaa fiilistä tai saada ideaa ja inspiraatiota tekemiseen.

Päätän tämän kirjoituksen erään lukijan kommentin loppuosaan, joka sai mut hymyilemään:

”Samalla arvostan myös sitä, että blogissasi ei tarvitse tuoda liikaa kaikkia henkilökohtaisuuksia esille, kun sisältö on jo tällaisenaan hyvin rikasta.”

Tämä on se linja millä haluan jatkaa. <3

Mukavaa loppiaista kaikille!

Tiesittekö, että mulla on tänäänkin työpäivä? Ja että mä istun yökkäri päällä tässä tietokoneen ääressä nyt? Ja että mietin, koskakohan mun pitää lähteä ulos Geren kanssa ja kannattaako mun ottaa Pimu mukaan kun se vaan tärisee siellä?