Itseluottamus
Mitä on itseluottamus? Mihin rajataan se, onko tyyppi itseriittoinen ja typerä? Vai hyvällä tavalla itsestään varma, itseluottamus kunnossa ja kunnioitus itseään kohtaan olemassa.
***
Olin muutama viikko sitten Dita Von Teesen, kevään 2015 –malliston alusvaatenäytöksessä PinUp Garagen tiloissa Jätkäsaaressa.
En oo aiemmin käynyt alusvaatenäytöksissä, enkä tiennyt mitä odottaa. Me istuttiin kollegani Henriikan kanssa eturiviin, että nähdään sitten kunnolla. 😉
Näytös alkoi kun pieni kaunis punatukkainen tyttö asteli upeissa alusvaatteissa lavalle. Hän vienosti kurkki olan yli ja vähän keikutti peppua samalla hymyillen. Neljä erilaista ja kaunista naista esitteli meille PinUp-tyyliin Dita Von Teesen sairaan hienon alusvaatemalliston. Siinä eturivissä istuessa tuli välillä jopa vähän häkeltynyt olo, että pitäiskö katsoa välillä lattiaan.. Osa malleista oli vähän rohkeampia ja viettelevämpiä. 😉
Jokainen näistä naisista olivat hienolla itseluottamuksella varustettuja. Kantoivat ylpeydellä kehonsa, ihan jokaisen osan ja jokaisen kohdan.
***
Itseluottamus on lihas, jota voi ja ehdottomasti kannattaa treenata.
Jos ajatellaan itseluottamusta treenien kannalta, on ehdottoman tärkeää luottaa siihen, että pystyy. Suoritukset tulee aina onnistumaan paremmin jos luottaa siihen, että pystyy sen tekemään – kuin että epäilisi heti kykyjään.
Törmään usein siihen, että mulle sanotaan ”enhän mä tollasta osaa, toi näyttää niin helpolta kun sä teet sen, mutta en mä tollaseen pysty”. Ennen kuin on edes yrittänyt!
Sain kutsun osallistua helmikuussa alkavaan Voittajan itseluottamus -verkkokurssiin. Odotan jo innolla sen alkamista. Verkkokurssi on saman järjestäjän kuin Oman elämän inventaario -verkkokurssi, jota olen hehkuttanut aina siitä lähtien kun siihen osallistuin. Ja hehkutan edelleen!! 😉 Siksipä odotan myös tältä verkkokurssilta paljon.
Uskon saavani niin omaan käyttäytymiseen kuin asiakkaiden valmentamiseen lisää työkaluja. Ja tuun varmasti oppimaan lisää omasta itseluottamuksestani.
Kurssille voi ilmoittautua mukaan siis kuka tahansa 16.helmikuuta asti. Käykää katsomassa lisätietoja tuosta TÄÄLTÄ.
***
Entä jos ajatellaan itseluottamusta muutenkin kuin treenien suhteen? Olen sitä mieltä, että sama pätee sielläkin. Pitää uskoa aina tekemisiinsä. Luottaa itseensä. Ei ne jutut muuten onnistu, eikä kukaan muukaan usko sinuun jos et sinä itse.
Joskus mietin, että ajatteleekohan joku jotain, että mitähän toikin tuolla nyt yrittää tai miksi se tekee jonkin asian noin tai miksi se laittaa itsestään sellaista ja tällaista kuvaa instagramiin tai blogiin. Mutta nykyään kuitenkin 99% ajasta ajattelen niin, että se on mun juttuni. Mä teen asioita siksi, että ne tuntuu musta oikeilta ja hyviltä. Luotan itseeni niitä tekiessä ja ajattelen, että jos joku ei tykkää siitä niin sen ei tarvitse mua seurata.
Itseluottamus on parantunut huimasti muutamassa vuodessa. Se on helpottavaa.
Se on helpottavaa siksi, että pystyy elämään vapaammin. Henkisesti vapaammin. Ei tarvitse koko ajan miettiä, että mitä muut ajattelee tästä. Se on oikeasti aika raastavaa, voin kertoa kokemuksesta. Mutta kun on oppinut luottamaan itseensä, on paljon helpompi olla. Tekee niitä juttuja mistä tykkää ja mistä tietää tulevan hyväolo.
***
Luin tosi hyvän kirjoituksen tänään Itsensä paljastamisesta Nanan blogista. Sekin liittyy mun mielestä itseluottamukseen. Mitä on valmis paljastamaan? Ja millä tavalla sen tekee?
Me puhuttiin tästä myös Henriikan kanssa PinUp-näytöksen jälkeeen. Olin juuri samana päivänä julkaissut jutun ShockAbsorber-urheiluliiveistä. Jutussa oli kuvia minusta urheiluliivit päällä.
Onko se törkeeä ja itseriittoista jos laittaa kuvia itsestään instagramiin tai blogiin, jossa näkyy alusvaatteet tai treenirintsikat? Mielestäni ei. Mutta siinä on olemassa raja. Onko kuva tyrkky vai onko se vain kuva, jossa tuote (esim. treeniliivit) tulee esille? Onko alusvaatekuvat sensuelleja ja kauniita vai onko niissä sellainen ”fuck me”-ilme kasvoilla? Kuva, jossa naisella on bikinit päällä on lähes aina ”suvaittu”, mutta sama nainen alusvaatteissa onkin heti eri juttu. Vaikka saman verran siinä näkyy. Raja on hienoinen.
Olen menossa ensi viikolla super taitavan ja hienon valokuvaaja Nadi Hammoudan kuvattavaksi. Päälläni tulee olemaan Dita Von Teesen alusvaatteita, Björn Borgin body, sekä muita alusvaatteita.
Olen jo kauan, vuosia ihastellut Nadin kuvia. Kuinka kauniita ne on.
Päätin viime vuoden loppupuolella, että tänä vuonna 2015 kun täytän 35-vuotta, haluan olla ylpeä siitä mitä olen. Ihan 100%. Haluan ikuistaa itseni Nadin kuvaamana. Se on lahja mulle itselleni. Lahja siitä mihin olen kehittynyt, eikä vain fyysisesti, vaan myös henkisesti.
Kuvaukset vähän jännittää mua, koska ne on ihan erilaiset missä koskaan oon ollut. Silti odotan niitä innolla. Katsotaan sitten minkälaisia kuvista tulee ja mitä niistä haluan julkaista blogissa. Tiedän, että kuvista tulee taidetta – ei herutusta. 😉
***
Mitä itseluottamus on? Puhuin eilen erään asiakkaani kanssa siitä, että miksi suomalaiset on kasvatettu olemaan vain hiljaa itsestään, eikä oikeastaan arvostamaan itseään kovinkaan paljoa. Verrattiin ruotsalaisiin, koska heidät taas on kasvatettu olemaan ylpeitä itsestään. Kantamaan ylpeydellä oma keho, on se sitten minkäkokoinen tai näköinen tahansa. (tämä on tietysti yleistämistä molemmista kansalaisuuksista) Asiakkaani oli lukenut artikkelin tutkimuksesta, kuinka ruotsalainen nainen pitää itseään terveenä ja hyvinvoivana vielä 65-vuotiaana – kun taas suomalainen nainen uskoo olevansa huonokuntoisempi ja sairaampi kuin onkaan, jo reilu 50-vuotiaana. Mietittiin tätä juttua ja tultiin siihen tulokseen, että sekin liittyy jollain tavalla itseluottamukseen. Sillä nämä ruotsalaiset 65-vuotiaat saattoivat sairastaa jotain vakavaakin sairautta, mutta silti ajattelivat itsestään hyvinvoivaa kuvaa.
***
Kirjan julkkarit! Oi mikä päivä!
Eilen vietettiin Välipalat – virtaa superfoodeista -kirjamme julkistamistilaisuutta.
Päivä oli jännittävä ja sen eteen oltiin nähty vaivaa ja muutama perkelekin. 😉
Aamu kun koitti, suuntasin Tuukan kanssa matkaan Lauran käsittelyyn Kurvi Hair Premiereen. Siellä ensin Tuukan hiukset ojoon ja sitten mun pään kimppuun.
Klo 11 äitini kurvasi kampaamon eteen takapenkki täynnä avokadoja ja siitä sitten äidin kyydillä Hesarille Ruplaan, jossa oli jo täys tohina päällä.
Minä painuin kiireen vilkkaa avokadojen kimppuun, samalla muut pistivät paikkaa kuntoon ja viimeistelivät omia tarjoiluosuuksiaan. Oltiin nopeampia kuin uskottiinkaan ja vähän jälkeen yhden saatiin kaikki valmiiks. Tämä fiilis syntyi siitä:
Sitten vaatteidenvaihto ja odottamaan kutsuvieraita paikalle.
Jotta saatiin pöytä koreaksi, kiitokset kuuluvat myös heille:
Berryfect
Electrolux
Cocovi
GoGreen
GreenStreet
Urtekram
Antaa kuvien puhua puolestaan:
Vieraita oli paljon ja välipalat maistui.


2
















































